Tullessaan Suomenniemelle vanhan Pekkalaisen luo pojat kuulivat
maanmiehistään surullisia uutisia. Muudan suomalainen oli polttanut ja
viljellyt halmeen Dalbyn seurakunnan luoteiskulmalla. Hän oli raivannut
hyvän uudispaikan ja rakentanut sen hyvään kuntoon. Tämä herätti
Ofvansjön seudun ruotsalaisten kateutta. Kesällä oli heiltä kadonnut
joitakin raavaseläimiä, ja suomalaista syytettiin, että hän oli ne
"noitunut". Sitten kokoonnuttiin joukolla ja poltettiin suomalaisen
asumus, hävitettiin hänen talouskapineensa ja ruokavaransa. Suomalainen
vetosi heimolaisiinsa saadakseen apua ja, jos mahdollista, voidakseen
hankkia takaisin ryöstetyn karjan. Suomalaiset olivat tulleet kokoon,
neuvotelleet ja päättäneet, että mentäisiin Dalbyhyn hankkimaan
suomalaiselle oikeutta hyvällä tai pahalla. Kaikkien taistelukuntoisten
suomalaisten piti lähteä mukaan, olipa ajateltu hakea näitä nuoria
miehiä, jotka nyt tulivat juuri sopivaan aikaan.
Nuorukaiset eivät epäröineet, vaan seurasivat maanmiehiään, koska asia
kerran oli tällä kannalla. Lähtöpäivää ei ollut vielä määrätty.
Tahdottiin käyttää hyväksi vuodenaikaa ja lumen vähyyttä, jolloin
tuotaisiin metsistä kotiin kesällä kootut eläintenrehut, ja siihen
toimeen Pekkalainen pyysi nuorten miesten apua.
Parin viikon kuluttua oltiin Suomenniemellä valmiina. Pyssyt ja muut
aseet oli tarkastettu, ruokavaroja kerätty ja odotettiin vain sana,
että naapurit olisivat valmiit lähtemään.
Tällainen sana saatiinkin pian; virran varrella asuvat suomalaiset
saapuivat eräänä iltana Pekkalaisen luo.
He olivat varustautuneet ja valmiina retkelle. Pari hiihtäjää
lähetettiin edeltäkäsin viemään sanaa alempana asuville, että
pohjoisemman seudun suomalaiset olivat tulossa. Niin kuljettiin sitten
hiljakseen virranvartta Kärrbakin rantaan. Siellä juuri asui se
suomalainen, jonka talo oli hävitetty. Sitä paikkaa sanottiin nyt
yleensä Kateenharju'ksi (Avundsåsen), ja se nimi sillä vieläkin on.
Joukkoon oli lyöttäytynyt vielä monta suomalaista, heitä oli nyt jo
karttunut neljätoista miestä. Johtajiksi valittiin Pekkalainen ja
Vetalainen -- sen niminen oli vahinkoa kärsinyt suomalainen -- ja retki
järjestettiin niin, että ruotsalaisten talonpoikien taloihin tultiin
puoliyön aikaan.
Taloja oli kaksi lähellä toisiaan. Ne piiritettiin ja Pekkalainen
kolkutti Tutstan isännän ovelle, sillä tämä oli ollut ilkityön
alkuupanija. -- "Tule ulos, Janne!" huusi Pekkalainen.
Kun ei kuulunut vastausta, huudettiin uudelleen "Tule ulos, Janne!
Meillä on terveisiä Vetalaiselta."
Janne oli jo kauan sitten noussut ylös, mutta kuullessaan suomalaisen
äänen ja huomatessaan, että talo oli piiritetty, hän kauhistui eikä
uskaltanut vastata.
"Tule ulos, Janne!" kuului vielä kerran pahaenteinen ääni, "vai
tahdotko jäädä makaamaan omille makuusijoillesi?"