Keventynein mielin siirtolaiset lähtivät loppumattoman laajalle
salolle, ja kun pikku tyttö nyt oli kyllikseen levännyt, hän kykeni
pitkät matkat kävelemään äitinsä rinnalla tälle suureksi helpotukseksi.
Muutaman päivän kuluttua he olivat perillä. Reippaasti ryhdyttiin
rakentamaan tupaa valmiiksi. Työ ei suinkaan ollut helppoa, sillä ensin
täytyi kaataa puita, raahata ne paikoilleen ja sitten salvaa seinät;
mutta reippaina ja uutterina, kuten metsäsuomalaiset ainakin, kun
heillä on varma tarkoitusperä, he saivat hirsikerroksen toisensa
jälkeen kohoamaan, ja parin viikon kuluttua olivat katon
kannatushirretkin jo paikoillaan. Katon teko vähän huolestutti, sillä
tähän vuoden aikaan ei voinut kiskoa tuohta. Täytyi sen sijaan käyttää
sammalia ja multaa, vaikka kumpikin oli huonoa kattoainetta; mutta
halkaistujen lautojen ja kivien avulla saatiin katto kuitenkin
jotakuinkin vedenpitävä. Uunin eli muurin teosta he eivät olleet
huolissaan, sillä suomalaispirtin uuni on itsessään varsin
yksinkertainen, eikä ainakaan kiviä puuttunut.
Yksi vastoinkäyminen uudisasukkailla jo oli ollut: sudet olivat syöneet
heidän kaatamansa hirven, niin että jäljelle jäi ainoastaan
reisikappaleet, jotka oli ripustettu puuhun, ja nahka. Muukin osa olisi
ollut tasaiseen tarpeeseen, sillä rakennustyön aikana he eivät olleet
joutaneet ollenkaan metsästämään eikä kalastamaan.
Oli ilon päivä, kun tupa, savupirtti, saatiin valmiiksi. Uunia
koeteltiin suurella tulella, ja kun se oli saatu kuumaksi, savu
laskettu ulos ja ovi suljettu, saatiin tuvassa lämmintä. Ja oikeaa
suomalaista lämmintä he olivat kauan kaivanneet. He olivat siis nyt
kuin kotonaan ja nauttivat siitä, että pääsivät taas entisille
tavoilleen. Mutta oikeaan lepoon ei vielä voinut heittäytyä, siihen
aika oli liian kallista. Yrjänä lähti metsään, ja muutaman päivän
kuluttua olivat kaikki metsänotusten polut täynnä pyydyksiä. Sillä
välin teki Heikki kalapatoa lähistöllä virtaavaan pieneen jokeen.
Sellainen voi olla hyvä pyydys, kun tuntee kalojen tavat niinkuin
suomalaiset ne tunsivat. Pato on yksinkertainen laite. Veteen tehdään
matala sulku, johon laitetaan kouru ja sen alapäähän rakennetaan
hienoista seipäistä pieni huoneentapainen. Silloin koko laitos on
valmis. Patoja tehdään melkein yksinomaan lohenmullojen pyyntiä varten,
ja pyyntiaika on syksyllä, jolloin mullot laskeutuvat myötävirtaan
järvistä ja metsälammista pienempiin virtoihin kutemaan. Kun kalat
laskeutuvat kouruun, joka on ainoa veden pääsytie, ne luistavat alas ja
joutuvat kalakammioon; silloin kalastaja tukkee veden juoksun ja korjaa
kalat saaliikseen.
Miehet kävivät pyydyksillään, kumpikin omalla tahollaan, ja heillä oli
täysi syy kiittää onneaan, mutta sitten Heikki kerran palasi
pyydykseltään tyhjin käsin. Kalat oli varastettu padosta! Varas tuli
kuitenkin samalla ilmi, sillä saalis oli syöty paikalla; se seikka heti
ilmaisi rosvon. Heikki oli kyllä harmissaan, mutta naurahti kuitenkin,
ja pian hänellä oli taas uusi pyydys valmiina. Nyt varas saisi tulla,
ja niin se tekikin heti seuraavana yönä. Huomisaamuna Heikki sai
saaliikseen runsaasti lohenmulloja ja vielä saukon kaupan päällisiksi.
Saukon nahka on varsin kallisarvoinen; eipä sen vuoksi ollut hullumpi
juttu saada sellainen arvokas otus niin helpolla.
Myöskin Yrjänän pyydyksillä oli ollut näpistelijöitä. Monta lintua
olivat kuljeksivat petoeläimet vieneet, ja erittäinkin epäiltiin näätiä
pahantekijöiksi.
Miehillä oli koossa melkoinen varasto pieniä metsänotuksia, kun lumi
tuli maahan ja teki lopun satimilla pyydystämisestä. Kuitenkin lumi oli
tervetullut, sillä nyt koitti suurten otusten pyyntiaika. Sitä eivät
uudisasukkaat suinkaan jättäneet käyttämättä hyväkseen. Ennen muita he
tietysti halusivat pyytää hirviä, ja pian he olivat päässeet niiden
jäljille. Tehtiin kierros hirvien syöntipaikan ympäri, ja kun
huomattiin riistan jääneen kierroksen sisäpuolelle, ryhdyttiin
hirvenajoon suomalaisten tavalliseen tapaan; Yrjänä jäi hirvien
jäljille sillä kohtaa, missä ne veivät kierroksen sisään, ja Heikki
koki ajaa otuksia sinnepäin. Tämä temppu onnistui vain sikäli, että
nuori hirvi tuli Yrjänän pyssyn kantamalle. Yrjänä ampui epävarman
laukauksen pitkän matkan päästä, mutta sai kuitenkin hirven
haavoitetuksi. Nyt seurasi hellittämätön takaa-ajo, sillä suomalaiset
ovat uupumattomia juoksemaan, mutta ajosta tulikin pitkä.
Neljännestunti toisensa jälkeen kului, eikä hirviä saavutettu.
Metsästäjät alkoivat jo väsyä, kun Heikki, joka oli edellä, päästi
heikon ilohuudon ja kun Yrjänä ehti paikalle, hän teki samoin.
Miehet olivat tavanneet susilauman jäljet, jotka kulkivat hirveä
vastaan, ja nyt olivat sudet lähteneet ajamaan hirveä takaa. Hirven
kohtalosta ei ollut epäilystäkään; nyt oli vain kysymys siitä,
ehtivätkö metsämiehet perille ennen kuin sudet olivat repineet hirven
kappaleiksi. Hirvi oli vielä koholla etujalkojensa varassa, vaikka oli
melkein puolikuollut ja sudet melkein peittivät koko sen ruumiin. Suuri
musta peto oli iskenyt hampaansa otuksen kurkkuun ja oli niin
murhanhimonsa vallassa, ettei huomannut äänettömästi lähestyvää
Heikkiä, ennen kuin tämän keihäs sen lävisti. Samassa Yrjänän luoti
tappoi toisen pedon, ja muut puittivat pakoon. Yrjänän kirveen isku
vapautti hirven enemmistä tuskista, ja nyt metsämiehet saivat
hengähtää.
Pian ryhdyttiin hirveä nylkemään ja paloittelemaan sen lihoja. Silloin
metsästäjät huomasivat, etteivät sudet olleetkaan paenneet kauas. Yksi
oli niin rohkea, että tuli näkyviin. Ne ilmeisesti vielä toivoivat
pääsevänsä suomalaisten kanssa saaliin jaolle. Sen metsämiehet älysivät
vallan hyvin.
Päivä oli jo päättynyt, kun miehet olivat saaneet hirven lihat
ripustetuksi niin korkealle puihin, etteivät sudet niihin ylettyneet.
Vielä olivat jäljellä sisälmykset, jotka ottivat suuren tilan ja jotka
moni metsästäjä olisi jättänyt susille; mutta köyhät suomalaiset eivät
tahtoneet niitä susille luovuttaa. Heillä oli toiset tuumat mielessä.
Asiasta neuvoteltuaan he näkyivät kokoavan ison joukon puita ja
sytyttävän nuotion. Sitten kiskottiin päreitä ja sidottiin ne vitsoilla
kimpuiksi. Heikki sytytti peräsoihdun ja varusti mukaansa useita
kimppuja, otti keihään toiseen käteensä ja lähti kulkemaan kotiin;
Yrjänä sitä vastoin piiloutui hongan taakse vahtimaan, tulisiko susia,
kun kaikki oli hiljaista, veren hajun ja nälän houkuttelemana
tulenvalon piiriin. Siinä tuo suomalainen seisoi yksin, välittämättä
pakkasesta ja uhkaavasta vaarasta, tyynenä, kärsivällisenä ja
liikkumattomana kuin kivikuva. Pakkasen hän kärsi tottumuksesta ja
vaaran hän arveli kyllä voittavansa, vaikka susien ulvonta ja silloin
tällöin poikkirasahteleva oksa muistuttivat hänelle, ettei se ollut
kaukana.
Parin tunnin kuluttua rupesi tuikkamaan päresoihtu ja nuotion ääreen
tulivat Heikki ja Mattu. Ennen kuin Yrjänä ehti sanoa mitään, virkkoi
Mattu: "Älä pelkää lapsien puolesta; he nukkuvat, ja me pönkitimme oven
lujasti. Minä tulin mukaan, sillä minun apuani tarvitaan." Yrjänä
nyökkäsi ystävällisesti vastaukseksi. Heikki oli kotoa tuonut
kivipaarit, ja niille pantiin hirven sisälmykset. Siitä tuli kyllä
raskas taakka, mutta kun tahto on hyvä, niin kyllä voimia silloin
riittää. Mattu sytytti nyt tulisoihdun ja lähti kulkemaan miesten
edellä.
He olivat kävelleet tuokion, kun Yrjänä sanoi: "Astu nyt meidän
jäljessämme, minä kuulen susien seuraavan meitä." Pian sen jälkeen
olivat he kulkeneet vähäisen suoaukean poikki, jossa oli paljoa
valoisampaa kuin metsässä. "Mattu", sanoi Yrjänä hiljaa, "koetapas
meidän kävellessämme kiinnittää tulisoihtu paareihin, mene sitten minun
taakseni ja tartu paarien aisoihin, niin että huomaamatta voit astua
minun sijaani kantajaksi."
Mattu teki työtä käskettyä ja kun Yrjänä tunsi, että Mattu oli saanut
vakavasti kiinni paarien aisoista, niin hän aivan hiljaa kyykistyi
maahan samalla kuin Mattu astui hänen ohitsensa. Pyssyn Yrjänä oli
ottanut paareilta mukaansa; nyt hän kyykistyi pensaan taakse, josta hän
saattoi nähdä suoaukealle.
"Kyllä olette pitkähännät kavalia", mutisi hän itsekseen; "mutta
saadaanpa nähdä, miten teidän käy." Samalla hän näki ensimmäisen suden
tulevan suolle, sen jäljessä seurasi jonona toisia hiipivin askelin ja
häntä roikkuen, valmiina hyökkäykseen, jos vain siihen ilmaantuisi
tilaisuus.
Äkkiä koko joukko pysähtyi. Tuulen henkäys oli ilmaissut pedoille,
missä Yrjänä oli; mutta samassa leimahti niitä vastaan tulinen säde, ja
tuossa nyt vanha, toisia johtanut hukka piehtaroi maassa ääneen
ulisten. Yrjänä päästi nyt kovan huudon, ja koko susilauma lähti
käpälämäkeen. Pari silmänräpäystä myöhemmin Mattu jo seisoi Yrjänän
vieressä ojentaen hänelle kirvestä samalla kuin itse kohotti Heikin
keihästä. "Ei hätää mitään, muija", rauhoitti Yrjänä; "väijytykseni
onnistui tällä kertaa"; ja niin hän meni ammutun pedon luo ja lopetti
sen iskien sitä kerran kirvespohjalla. Tultuaan takaisin paarien,
soihtujen ja Heikin luo, Yrjänä virkkoi iloisesti: "Kuule, Heikki,
tänään meitä seuraa onni; pian olemme kotona, ja luulen, että
pitkähännät ovat tällä kertaa saaneet tarpeekseen." Siinä hän arvasikin
oikein, sillä hetken perästä he saapuivat kotiin susien enää
hätyyttämättä.
Lyhyen ajan vain soivat miehet itselleen lepoa. Olisi luullut päivän
työn tuntuneen jo riittäväksi, mutta niin he eivät itse ajatelleet.
Täytyi ponnistaa voimiaan, kun lumikeli oli metsänkäyntiin niin
sovelias. Kaiken yötä tehtiin kelkkaa, jolla kuljetettaisiin kotiin
hirven lihat ja molemmat tapetut sudet. Jo päivän koitteessa oltiin
valmiit lähtöön. Matun piti panna hirven sisälmykset miesten
osoittamalle paikalle, johon saattoi nähdä tuvan ikkunasta, sillä he
toivoivat, että haju ja veren jäljet houkuttelisivat susia sinne. Kun
Mattu oli siirtänyt sisälmykset osoitetulle paikalle, hänen piti kaataa
vettä niiden päälle, niin että ne jäätyisivät kiinni. Oli estettävä se,
että sudet äkkiä syöksähtäisivät esiin, sieppaisivat kukin palansa ja
juoksisivat tiehensä, ennen kuin ehdittäisiin ampua, sillä siihen
vanhat suomalaiset tarvitsivat runsaasti aikaa. Mutta sittenpä ei
suomalaisen luoti koskaan jäänytkään sattumatta maaliinsa.
Työ ei suinkaan siihen päättynyt, että saalis kuljetettiin kotiin; se
oli vielä pantava säilyyn; ja kun ei ollut säilytyspaikkaa, täytyi
kaikki ripustaa puiden oksille. Oli saatava riista-aitta, ennenkuin
voitiin ryhtyä pyytämään suurriistaa, sitä paitsi oli tehtävä
sudenloukku siltä varalta, että ne tulisivat sillä välin kuin miehet
olivat yötä metsässä.
Kului muutamia päiviä, ennen kuin miehet taas lähtivät metsälle. Lumi
oli nyt vanhaa ja tarvittiin suomalaisten tottumus tuoreiden jälkien
erottamiseksi vanhoista. Meni sen vuoksi useita päiviä, ennen kuin he
palasivat. Tällä kertaa heidän oli onnistunut tappaa hirvi ja saada
karhu kierretyksi. Heidän tyytyväisyytensä ja ilonsa ei siitä
vähentynyt, että Mattu näytti sutta, jonka oli saanut pyydyksestä.
Mattu kuitenkin arveli parhaaksi, että he ottaisivat pyydyksen pois,
mutta koettaisivat sen sijaan ampua susia, sillä niitä oli joka yö
käynyt haaskalla, mutta ne eivät menneet pyydykseen. Sitä paitsi hän
oli huomannut, että jokin peto oli kiivennyt puuhun lihoja syömään;
miehet kyllä saisivat ampua menemättä kovin pitkälle.
Nyt miehet laskivat vähän leikkiä Matun tiimoilta: hänen pitäisi pitää
kissansa kurissa; sellainen eläin se vain oli käynyt ruoka-aitassa
varkaissa. "Älkäähän muuta sanoko", tuumi tämä. "Soisin, että meillä
olisi kissa; olisihan siitä jotakin seuraa, kun te olette poissa ja
lapset ovat makuulla."
Metsästäjät kyllä aavistivat, millainen kissa se oli, joka oli käynyt
lihoja varastamassa ja olivat siitä kaikessa hiljaisuudessa hyvillään.
Paria päivää myöhemmin "kissa" oli pyydyksessä. Niinkuin he olivat
arvanneet, se oli näätä.
Pitkällinen lumimyrsky pakotti nyt miehet pysymään kotona. Sinä aikana
valmisteltiin suksia, lumianturoita ja talouskapineita. Olo lämpimässä
tuvassa lasten ja ystävällisen Matun parissa oli hyvin miellyttävää.
Uudisasukkaat viihtyivät hyvin tuolla Ruotsin metsissä ja kiittivät
itseään onnellisiksi löydettyään niin tyynen ja rauhallisen paikan.
Luottavaisina he ajattelivat tulevaisuutta, vaikka kyllä käsittivät,
että heitä odotti kova työ; mutta olivatpa he siihen tottuneet.
Kun lumimyrsky oli lakannut, olivat uudet sukset suureksi hyödyksi,
koska viima oli painanut lumen jotakuinkin lujaksi, oli helppo asia
noutaa jäljellä oleva osa ammutusta hirvestä. Nyt varustauduttiin
käymään kierretyn karhun kimppuun. Talvi tuli kuitenkin niin ankara,
että karhun ajo päätettiin lykätä tuonnemmaksi ja sillä välin parkita
ammuttujen hirvien koipinahat. Jalkineiden puutteessa olivat kaikki,
niiden tekoon otti Mattukin osaa. Hän näytti pian miehille parhaiten
osaavansa tämän työn ja pyysi sen vuoksi heitä jättämään suutaroimisen,
mutta sen sijaan tekemään hänelle sammion missä parkita hirvennahkoja,
jotta niistä saataisiin vaatteita, sillä niitä jokainen pian
tarvitsisi. He noudattivat kernaasti hänen pyyntöään ja tekivät kaksi
purnua siten, että ontto jättiläishonka kaadettiin, katkaistiin
tasapäisiksi pölkyiksi, joita vielä koverrettiin, kunnes oli vain ohut
pinta jäljellä. Nyt Mattu oli tyytyväinen. Kaikki sujuisi hyvin, kunhan
hän vain saisi nahkojen voiteeksi jotakin parempaa rasvaa kuin
hirventalia.
Se oli kehoitus miehille käydä karhun kimppuun. Siihen he olivatkin
valmiit. Hiihtokeli oli hyvä, vaikka lumi oli niin pehmeää, ettei se
kannattanut karhua, jos se tulisi ulos pesästään. Suksilla siis pääsi
helposti liikkumaan nopeammin kuin karhu. Yrjänä sanoikin, että hän
kyllä voi sillä pyyntimatkalla tulla toimeen ilman pyssyäkin; karhu
saataisiin keihäilläkin tapetuksi. Tarkemmin mietittyään hän kuitenkin
otti pyssyn mukaansa, sillä eihän voinut tietää, mitä metsässä voisi
sattua.