8. MALMIVUORELLA.

Kylliksi levättyään metsämiehet alkoivat varustautua talven varalle.

Pojat tarvitsivat suksia, ja Tanelin piti saada uusi kelkka. Siihen oli

tarvepuut tuotava metsästä. Sitä paitsi tarvittiin polttopuita, ja

Taneli tahtoi kotiin runsaasti halkoja.

Melkein joka päivä näkyi susien jälkiä, ja kuta ankarammaksi pakkanen

kiristyi, sitä useammin kuului niiden ulvontaa huhdan läheisyydessä.

"Ne ovat nyt kulussa vuorilta tasankomaalle", sanoi Taneli. "Tähän

vuodenaikaan niillä on niukalti ruokaa; kun on näin vähän lunta, ne

eivät saavuta hirviä; linnut istuvat ylhäällä puissa, ja jänikset

pitävät kyllä varansa. Tällä paikkakunnalla niitä ei vielä ole paljon,

mutta jonkin ajan kuluttua tulee suurempia parvia; silloin vahdimme

niitä; luulisin, että Rakki auttaa meitä houkuttelemaan pedot tänne."

Tämä innosti poikia suuresti. He tekivät seipäistä lujan häkin

korkeiden pylväiden nenään. Sinne koira pantiin iltaisin haukunnallaan

vastaamaan susien ulvontaan. Pojat toivoivat, että pedot tulisivat

tavoittamaan koiraa, jolloin pyssymies istuisi luukulla vahtimassa.

"Juuri niin on tehtävä", myönsi Taneli, "ja saattepa nähdä, ettemme

valvo suotta; täytyy kuitenkin odottaa kuutamoa".

Kun kuutamoaika tuli, pantiin koira häkkiin ja pojat ärsyttivät sitä

haukkumaan. Niin tehtiin monena iltana peräkkäin, mutta ei saatu

näkyviin ainoatakaan sutta, kunnes eräänä iltana koira heti tuvasta

ulos tultuaan alkoi itsestään haukkua ja murista. Heti samassa

silmänräpäyksessä ilmestyi aholle yht'aikaa näkyviin monta sutta;

selvästikin ne koettivat tavoittaa koiraa kiinni. Hädin tuskin pojat

ennättivät hakea pyssynsä, kun sudet jo olivat pihassa; jos he olisivat

viipyneet silmänräpäyksenkään kauemmin he eivät olisi saaneet

pelastetuksi Rakkia joutumasta nälkäisten petojen raadeltavaksi. Kaksi

sutta vääntelehti tanterella kuoleman tuskissa, kun Taneli kirveellä

iski ne kuoliaaksi.

Se sudenpyynti päättyi siis onnellisesti, mutta pojat päättivät,

etteivät toiste vie koiraa ulos ottamatta pyssyjä mukaansa.

Jouluun mennessä Pekanhuhdan metsästäjät olivat rannaneet monta sutta,

ja heillä oli jo hyvä joukko metsäneläinten nahkoja. Taneli ehdotti

nyt, että lähdettäisiin kylään; hän neuvoi poikia lähtemään mukaan

tiedustelemaan työnansiota Malmivuoren tienoilta, jolloin he saattoivat

toivoa saavansa siellä tietoa omaisistaan, kenties tapaisivatkin heidät

siellä.

Tämä ehdotus oli poikien mieleen; päätettiin siis lähteä niin pian kuin

mahdollista. Poikien kaikki omaisuus pantiin kelkkaan ja sitten

lähdettiin matkaan. Rakki jätettiin Liisun hoiviin. Jolleivät pojat nyt

palaisi, he saisivat toiste noutaa Rakin.

Kun oli tultu lähemmäksi asuttuja seutuja, Taneli neuvoi poikia

piilottamaan metsään pyssyt ja ampumatarpeet. Riittäisi, kun he

työpaikalle veisivät kirveensä; pyssyt herättäisivät toisten miesten

kateutta, ja jos he niitä tarvitsivat, ne eivät olisi kaukana;

sitäpaitsi voisi tulla kysymys siitä, mistä pojat olivat pyssynsä

saaneet. Suomalaisten tapaan he valitsivat piilopaikaksi onton puun

sellaiselta paikalta, että sen saattoi helposti jälleen löytää.

Malmivuorelle tultuaan suomalaiset kuljeksivat muutamia päiviä,

katselemassa paikkoja, ennen kuin rupesivat työtä kyselemään, osittain

myöskin kuulustellakseen Yrjänä Kailasta sekä myydäkseen nahat, sekä

linnut, jotka he olivat ampuneet viime aikoina.

Taneli vei nuorukaiset työnjohtajan luo, esitti heidän asiansa, selitti

poikain syntyperän ja tarkoituksen saada jäädä johonkin työpaikkaan

tälle paikkakunnalle, kunnes heidän omaisensa tulisivat.

Katseltuaan poikia ankara vouti sanoi miettivänsä asiaa ja käski heidän

tulla takaisin seuraavana päivänä.

Kun pojat tulivat seuraavana aamuna, oli paljon kansaa koolla

vuorikaivoksen päällikön pihalla, ja itse hän siellä käveli

miesparvesta toiseen antaen käskyjä ja ohjeita työväelle. Huomattuaan

pojat hän huusi heidät luokseen ja määräsi vanhemman ja rotevamman,

Antin, menemään sepän oppiin sekä käski muudatta vanhempaa työmiestä

ottamaan pojan huostaansa, mutta pitämään samalla huolta, ettei hän

saisi laiskotella. Samoin hän sanoi Pekasta eräälle toiselle miehelle:

"Ota tämä pitkä hojo hoiviisi ja tee hänestä puuseppä. Mars!"

Siinä ei ollut aikaa jäähyväisten sanomiseen Tanelille. Poikien täytyi

seurata uusia isäntiään sen pitemmittä puheitta. Töin tuskin Taneli

ehti heille huudahtaa: "Hyvästi nyt!" kun pojat jo marssivat pois.

Alakuloisina pojat seurasivat uusia isäntiänsä. He olivat toivoneet

pääsevänsä samaan työhön saadakseen olla yhdessä, mutta ei johtunut

mieleenkään siitä valittaa. He lohduttelivat sillä, että jos olo kävisi

kovin vaikeaksi, he lähtisivät taas metsiä samoilemaan.

Pyhäisin heillä oli tilaisuus tavata toisiaan kirkolla, jossa heidän

oli pakko käydä. Sen he tekivätkin mielellään, sillä siellähän olikin

paras paikka, missä he saattoivat tavata omaisensa tai ainakin heistä

kuulla. Pahimmassa tapauksessa he olivat päättäneet lähteä pois koko

Malmivuoren tienoilta sukulaisiaan etsimään.

Sallima oli kuitenkin päättänyt toisin, sillä keväällä he saivat käskyn

saapua muiden samanikäisten mukana papin luo. Kysyttäessä he tekivät

selkoa entisestä elämästään. Lukutaitonsa ansiosta Pekka heti pääsi

papin suosioon. Toisin oli Antin laita: tämä ei edes tiennyt, oliko hän

kastettu, vaikka Pekka kyllä niin luuli; mutta varmuuden vuoksi hänet

kastettiin vielä uudelleen.

Suomalaisten lasten opetus kävi siihen aikaan ja vielä pari sataa

vuotta myöhemminkin siten, että suomea ja ruotsia taitava henkilö

tulkitsi papin kysymykset suomeksi sellaisille lapsille, jotka eivät

ymmärtäneet ruotsia, ja selitti sitten heidän vastauksensa papille,

joka ei ymmärtänyt suomea. Niin tapahtui kristinopin selitys

suomalaisille, ja luultavaa on, että kaikki heidän tietonsa supistui

muutamiin rukouksiin, ja kun heille tehtiin ymmärrystä koettelevia

kysymyksiä, niin tulkin omat ajatukset jäivät vastaukseksi. Sinä vuonna

Pekka oli usein tulkkina, ja niin molemmat pojat laskettiin ripille ja

he saivat siitä todistuksen.

Kun oli kulunut jo puolikolmatta vuotta, eikä mitään ollut kuulunut

Yrjänä Kailasesta eikä hänen seurastaan, päättivät pojat, jotka olivat

kuulleet useita suomalaisperheitä tulleen metsien halki ja vetäytyneen

Klar-joen länsipuolelle poikkeamatta ollenkaan Malmivuoren tienoille,

lähteä noita suomalaisperheitä tavoittamaan ja heiltä kuulustella

omaisiaan. Kenties nämä olisivat juuri niiden joukossa, joista huhu

tiesi kertoa.

Tämän päätöksen tehtyään pojat tunsivat taas heräävän synnynnäisen

halun ja mieltymyksen metsään ja metsässä elämiseen ja he olisivat heti

lähteneet matkaan, jos vain olisivat voineet hankkia välttämättömän

tarpeellista ruutia. Sitä ei ollut aina Malmivuorilla saatavissa; sitä

myivät kiertävät kauppamiehet eivätkä nämäkään kaikille. Sellaisten

kuin Pekan ja Antin oli vaikeata saada sitä rahallakaan. "No, sitten

meidän täytyy aluksi tulla toimeen jousipyssyillä", ehdotti Antti; "tee

sinä, Pekka puutyö, niin minä kyllä pidän huolen teräksisistä, kaarista

ja muista siihen kuuluvista tarpeista". Vaikka siinäkin oli aika

urakka, siitä suoriuduttiin sentään. Teräsjouset saatiin valmiiksi ja

sovitettiin varsiin. Antti oli sitäpaitsi tehnyt nuolenkärkiä ja uudet

kirveet.

Sillä välin lähestyivät syysmarkkinat, ja pojat toivoivat niille

tulevan jonkun kauppiaan, jolla olisi myytävänä ruutia.

Tämä toive kävi toteen. Useillakin kauppiailla oli ruutia, mutta pojat

epäilivät, uskaltaisivatko he ruveta kauppaa hieromaan. He pääsivät

epätietoisuudestaan, kun Taneli ilmestyi markkinoille. Hän oli tullut

hankkimaan vuohia, sillä sudet olivat syöneet entiset. Tanelilla ei

ollut varoja ruudin ostoon, mutta siihen pojat kyllä tiesivät

neuvon. Tarkoitukseen he päättivät käyttää yhden Eerik-herran

spesie-taalereista.

Taneli ällistyi suuresti, kun pojat kertoivat heillä olevan rahoja,

mutta ei estellyt, kun nämä pyysivät häntä hankkimaan heille ruutia.

Syysmarkkinoilla koetettiin vieläkin tiedustella Yrjänä Kailasen

olinpaikkaa, mutta menestyksettä.

Hyvillä mielin pojat kuitenkin olivat ja tunsivat itsensä onnellisiksi

päästessään lähtemään Malmivuorelta ja palatessaan Tanelin mukana

salomaille. He olivat yhtä köyhiä kuin ennenkin, sillä työ ei ollut

heille tuottanut muuta kuin niukan toimeentulon; mutta he olivat

melkoisesti kasvaneet ja olivat nyt pitkiä, voimakkaita nuoria miehiä;

Pekka varsinkin oli tavattoman pitkä. Ja olivatpa he saaneet nähdä

paljon ja olivat ammatissaan taitavia. Sitä he eivät paljoakaan

ajatelleet; nyt heidän piti etsiä käsiinsä omaisensa; sen he olivat

lujasti päättäneet.

He olivat erittäin hyvillään löytäessään kätköpaikasta pyssynsä ja muut

metsästyskapineensa tosin hiukan ruostuneina, mutta ne vammat he

saattoivat korjata Tanelin luona, joka oli pyytänyt ja neuvonut heitä

jäämään hänen luokseen, kunnes tulisi suksenkeli.

Pekanhuhta oli entisellään. Pelto ei ollut suuresti laajentunut

entisestään, halme sitä vastoin oli suurentunut, kun hyyänpuoleinen

metsäkappale oli palanut kulovalkean ryöstäydyttyä valloilleen.

Tänä vuonna ei Tanelilla ollut oikein menestystä, eikä hän ollut

ehtinyt paljoa metsästellä. Halme oli iso, ja viljan korjuuseen oli

mennyt pitkä aika. Yhden karhun hän oli kuitenkin saanut pyydykseensä,

mutta nyt oli tehtävä metsästyksestä täysi tosi.

Liisu-emännän mielestä olivat hirvet parasta saalista, siksi hän

kehoitti miehiä lähtemään nyt onneaan koettamaan. Siihen olivat Taneli

ja nuoret miehet kyllä halukkaita, iloisella mielellä he lähtivät

yrittämään.

Metsästystä kesti nyt muutamia viikkoja, ja Liisu-eukolla oli täysi syy

olla tyytyväinen metsämiehiin. Kun lumi tuli maahan, oli lihavaroja

riittävästi koko vuoden ajaksi ja Tanelilla tarpeeksi nahkoja

vaihtaakseen itselleen niillä muita tarpeita. Tulevaisuutta odotettiin

toiveikkain mielin.

Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa Kuvauksia Ruotsin suomalaisten elämästä ja eränkäynnistä Wermlannin ja Taalain metsäseuduilla · 第 22 / 50 题