Päivän valjettua metsästäjät yhä edelleen etsivät metsänriistaa, ja kun
he löysivät näädän jälkiä, niin he päättivät ajaa niitä takaa. Parin
tunnin kuluttua he huomasivat jäljistä, etteivät otukset voineet olla
kaukana, minkä vuoksi koira laskettiin jälkiä juoksemaan; mutta se
palasi hetken kuluttua takaisin löytämättä näätiä.
Metsästäjien täytyi itsensä koettaa löytää otukset, ja he huomasivat
vähän ajan päästä, että näädät olivat kiivenneet kuivaan honkaan, jonka
latvassa näkyi olevan siksi iso reikä, että näätä mahtui siitä
pujahtamaan. "Pidäpäs Pekka varasi", sanoi Taneli, "ja tähtää tuohon
reikään; jos näätä pistää ulos päänsä, niin ammu nopeasti." Samalla hän
otti kirveen ja kolahdutti kovasti puuhun muutaman kerran, ja näätä
pilkistikin kolosta, mutta veti päänsä yhtä sukkelaan takaisin.
Se oli Pekalle liian sukkela temppu: hän ei ehtinyt ampua, vaan seisoi
nolona. "Nyt sinä Pekka olit liian hidas", virkkoi Taneli, ja Anttikin
nauroi makeasti. "Koetetaanpas vielä kerran." Pekka oli vähän
nyreissään ja käski Antin ampua vuorostaan. No mikäs siinä.
"Kolahduttakaa nyt puun kylkeen, Taneli!" pyysi Antti ja ensi iskulla
oli näädän pää taas näkyvissä, mutta vetäyisi nytkin yhtä nopeasti
takaisin, eikä Anttikaan ehtinyt ampua, vaan seisoi siinä naama yhtä
nolona kuin Pekalla äsken. Nytkös naurettiin hetkinen, ja Taneli
arveli, että olisi paras molempien tähdätä yht'aikaa koloon ja
laukaista pyssynsä heti kun näätä tulisi näkyviin.
No nyt pojat kyllä pitäisivät varansa. Taneli lyödä kolisutti puun
kylkeä, mutta eipä tullutkaan näätää näkyviin. Elukat aavistivat vaaran
ja pysyivät onton puun sisällä: hongan ontelossa ne luulivat olevansa
turvassa.
Taneli, joka tunsi näätien tavat, alkoi hakata honkaa poikki ja käski
poikia pitämään tarkasti varansa, jos näätä tulisi näkyviin. Muutaman
kerran lyötyään hän huomasi, että honka oli juuresta asti laho, jolloin
hän taukosi hakkaamasta ja sen sijaan otti esille tuluksistaan
tulusraudan, piin ja taulaa. Kun tulusrauta sattui piihin, lenteli
säkeniä ylt'ympäri, ja pian osoitti heikko savun käry taulan syttyneen
tuleen. Nyt kasattiin koloon lahon hongan sisuksesta jauhon hienoista
lahoa puuta ja sytytetty taula pantiin siihen, jolloin tuo lahopuun
jauho syttyi ja paksu savu solui hongan sisään. Tanelikin tartti
pyssyynsä, ja kaikki kolme metsämiestä tähystivät koloa, missä näädän
pää oli näkynyt. Pian nousi siitäkin savutupru, ja kohta sen jälkeen
tuli näätä esille, jolloin laukaus pamahti ja näätä putosi takaisin.
"Joutuin nyt pojat, kirveet käteen! Honka täytyy saada kaadetuksi,
ennen kuin tuli on ehtinyt kohota ylös asti ja kärventää näädän nahan
pilalle." Pojat hakkasivat innokkaasti molemmin puolin puuta. Pian sen
runko alkoi vavahdella; vielä muutamia iskuja, niin se kaatui maahan
ryskyen ja paukkuen kuin satavuotisen jättiläisen sopii. "Syytäkää
lunta hongan sisään ja koettakaa sammuttaa tuli", huusi Taneli juosten
hongan runkoa pitkin ja tukkien entisen palokärjenreiän, josta näätä
oli kurkistanut. "Kas niin", sanoi hän pojille, "tulkaa nyt tänne
lakkia pitelemään! Nyt me ne saamme!" Kun Antti oli ottanut vahtiakseen
reikää, Taneli ryömi maassa pitkänään lojuvan hongan runkoa myöten
painaen korvansa puuhun kiinni ja kuunnellen. Pari kertaa muutettuaan
paikkaa hän pysähtyi kuuntelemaan tarkemmin ja virkkoi sitten: "Tässä
kuuluu vielä rapisevan; näätä on vielä hengissä, mutta pian se
tukehtuu; hiljaa! No nyt siitä on tainnut henki lähteä; tuokaa tänne
kirveet! Hakkaa sinä Pekka tuosta, minä hakkaan tästä!" Sitten metsä
kajahteli reippaista kirveeniskuista, kunnes kumpikin hakkaaja oli
saanut ison pykälän hongan kylkeen, "Kas niin, nyt puu halkaistaan!"
Kirveet iskettiin puuhun kummallekin puolen pykälien väliin ja sitten
väännettiin. Räiskis! Puusta lohkesi suuri sälö ja hongan kylkeen
avautui ammottava reikä. Siinä olivat molemmat näädät vieretysten
savuun tukehtuneina. "Hei!" huudahti Taneli, "tänään pojat olemme
ansainneet melkoisen hyvän päiväpalkan. Käytetään nyt tulta nuotiona ja
syödään päivällinen."
Levätessään matkamiehet päättivät, etteivät onnistuneesta pyynnistä
innostuneina muutamaan päivään välitä muista otuksista kuin näädistä.
Niiden turkista sai hyvät rahat, pyynti ei ollut sanottavan raskasta ja
nahat olivat helpot kantaa mukana. He päättivät sen vuoksi asettua
joksikin aikaa tälle seudulle, jossa nyt parhaillaan olivat, jättää
ison tavarakonttinsa siihen paikkaan ja lähteä kukin eri haaralle
jälkiä etsimään, sillä tähän vuodenaikaan, niin Taneli selitti, eivät
näädät kulkeneet laajalti, vaan oleskelivat viikkokaudet samoilla
seuduin, missä ne oli nähty talven alusta.
Hilpeällä mielellä ja iloisin toivein metsämiehet erosivat taas
yhtyäksensä yhteen pimeän tullessa. Kun Rakki sai vallan seurata, ketä
tahtoi, se lyöttäytyi aina Pekan mukaan, ja kun Pokka saapui
yönuotiolle vähän myöhemmin kuin toiset, hänellä oli näätä, jonka hän
oli kaivannut esiin kolostaan kannon juurelta ja koira purrut hengiltä.
Toisetkin olivat löytäneet näädänjälkiä, Taneli yhdyttänyt hirviparven
jäljet. Miehet olivat kuitenkin päättäneet pyydystää ainoastaan näätiä.
Noin viikon päivät poissa oltuaan reippaat metsänkävijät palasivat
torppaan, tosin vähän väsyneinä, mutta iloisina saaliistaan, sillä
heillä oli Liisulle näytettävänä kolme ilveksen ja yhdeksän näädän
nahkaa ja sitä paitsi neljä jänistä, jotka he matkalla olivat saaneet
ansoista. Pimeässä ja savuisessa suomalaismökissä vallitsi yleinen
tyytyväisyys.