Liisu-eukko oli varsin iloissaan miesten metsänkäynnin menestymisestä,
joka oli melkoisesti lisännyt perheen varoja. Pekka kykeni jo istumaan
pitkät ajat ylhäällä ja opetti lapsia lukemaan kirjaimia ja sanoja,
joita hän oli kirjoittanut tuohipalasiin, sillä minkäänlaista kirjaa ei
mökissä ollut. Kaikki ihmettelivät Pekan lukutaitoa, sillä hän yksin
osasi lukea. Liisu jauhoi käsikivellä päiväkaudet. Taneli ja Antti
valmistelivat linnunpyydyksiä, sillä nyt oli syyspäiväntasauksen aika,
lintujen pyyntiaika lähellä ja ilmat sateiset, niin että oleskeltiin
sisällä. Orsilta riippui suuri joukko hirvenlihoja ja karhunlapoja,
joita siellä savustettiin. Pekanhuhdan torpassa näytti vallitsevan
varallisuus.
Mutta se herätti myös huolta ja levottomuutta; varallisuutta ei saanut
näyttää kenellekään, se herättäisi kateutta. Varat täytyi kätkeä
vieraiden silmiltä. Taneli sanoikin tarttuen kirveeseensä: "Tulepas
Antti mukaan!" He kyhäsivät tiheän petäjän oksan varaan pienen
huoneentapaisen, joka peitettiin tarkoin, ja sinne kannettiin
savustetut lihat, siellä ne olivat hyvässä kätkössä kateellisten
silmiltä sekä turvassa tuhoeläimiltä ja tulen vaaralta.
Suomalaiset puuhasivat nyt muutaman päivän viritellen pyydyksiä
metsälinnuille; kun se oli tehty, he rupesivat raivaamaan peltoa ja
siinä työssä Liisu-eukko oli innokkaasti ja voimakkaasti mukana.
Neliösyli maata toisensa jälkeen raivattiin ja kivet kasattiin
raunioihin. Pekanhuhtalaisia suosi onni, lintukimppu toisensa jälkeen
saatiin satimista, ja Liisu sanoi jo: "Nyt teidän täytyy lähteä
kyläkuntaan myymään saaliinne, ennenkuin linnut pahenevat, ja niitä
onkin täysi kantamus teille kummallekin."
Taneli ja Antti päättivät lähteä Malmivuorelle. Selässä taakat, joissa
oli isojen eläinten taljoja, turkiseläinten nahkoja ja lintuja, he
lähtivät taivaltamaan etelään päin kotiin jäävien toivottaessa onnea
matkalle. "Pitäkää nyt huoli, että saatte hyvää kangasta paidoiksi ja
muiksi vaatteiksi pojille", varoitti Liisu-eukko, "ja tulkaa pian
takaisin!" Antin kanssa Pekka jutteli vähän kahden kesken, ennen kuin
he erosivat; se keskustelu koski sukulaisten tiedustelemista.
Antti lupasi olla säästämättä jalkavaivojaan ja tiedustella joka
talosta, jonka lähitse he joutuivat kulkemaan. Mutta eipä niitä taloja
monta ollut, sillä Taneli pysytteli aina vain metsäteillä selittäen
Antille, että niin oli paras tehdä. Malmivuoren tienoilla he kyllä
tapasivat väkeä niin paljon kuin halusivat. Jos Yrjänä joukkoineen
olisi tullut, niin kyllä hän siellä olisi näyttäytynyt.
Miesten ollessa poissa aika kului syrjäisessä suomalaismökissä
hiljaista menoaan. Liisu ja lapset kävivät kokemassa pyydyksiä ja
toivat kotiin lintuja aika joukot. Sillä välin he työskentelivät
uudispellolla. Pekka käveli jo kepin varassa ja hänen parantumisensa
edistyi edistymistään. Hänen teki kovin mieli lähteä käymään
karhunpyydyksellä, mutta Liisu vastusti sitä, ja päivä meni toisensa
jälkeen, kunnes sitten päivänä muutamana ilmestyi halmeen reunassa
näkyviin kaksi miestä kummallakin raskas taakka selässä.
Lapset päästivät ison äänen tuntiessaan Tanelin ja Antin. Matka oli
onnistunut hyvin ja toivottuja tavaroita oli saatu hankituksi.
Matkamiehet olivat terveinä ja reippaina ja heillä oli paljon
kerrottavaa. Yrjänästä heillä ei ollut mitään tietoa; mutta he
olivat kuulleet, että talven kuluessa oli työansiota saatavana
vuorikaivannoissa ja Herrhultissa. Siellä kuului herttua rakennuttavan
suuria rautatehtaita, joihin suomalaiset olisivat tervetulleita. Oli
julkaistu asetus, että suomalaisten piti vähintään kerran kuukaudessa
käydä kirkolla; mutta Taneli arveli, että se asetus ei varmaankaan
koskenut Pekanhuhdan asukkaita, jotka asuivat niin kaukana, minkä
vuoksi hän ei virkkanut mitään koko asetuksesta.
Muutaman päivän kuluttua käytiin katsomassa karhunloukkua. Se oli
koskematta paikallaan: ei ollut ainoaakaan mesikämmentä siellä
liikkunut. Sen vuoksi se laukaistiin, sillä Taneli arveli, että
vuodenaika oli nyt liian myöhäinen pitää sitä vireillä.
Poikien metsästys -- Pekkakin kykeni jo mukaan -- rajoittui mökin
lähimpään ympäristöön, ja enimmäkseen nyt pyydettiin vain lintuja.
Taneli raatoi viljelyksillään ja Liisu ompeli vaatteita pojille.
Sitten satoi ensimmäisen lumen. Pakkanen oli sitä ennen jäätänyt vedet
ja kovettanut vetelät suot ja nevat, niin että ne kestivät kulkea. "No
nyt, pojat, meidän pitää lähteä metsälle", virkkoi Taneli nähdessään,
että maa oli ylejään lumen peitossa. "Tänään varustetaan kaikki
valmiiksi ja huomenna lähdetään liikkeelle." Suomalaisen pirtissä
syntyi vilkas hyörinä ja puuha: pyssyt puhdistettiin, luoteja
valettiin, karhukeihäs ja kirves teroitettiin. Liisu-eukko paisteli
päiväkauden rieskoja, ja kontteihin sullottiin lihaa, suoloja ja
jauhopusseja. Kaikki oli illalla valmista. Rakki sai paksun nahkaisen
kaulahihnan, johon oli lyöty nauloja ja rautapiikkejä turvaksi susilta,
jos nämä sitä ahdistaisivat.
Näin varustautuneina metsämiehet lähtivät seuraavana päivänä metsälle.
Nyt suunnattiin kulku suuriin metsämaihin pohjoiseen päin. Sinä päivänä
metsämiehet eivät vielä löytäneet suurten otusten jälkiä, mutta illan
suussa juuri kun he olivat rupeamassa yötiloille, yhdytettiin kolmen
ilveksen, emän ja kahden pennun, jäljet. Sillä hetkellä ei käynyt enää
ryhtyminen ajopuuhiin, vaan tehtiin nuotio tavalliseen tapaan. Monta
tuntia ennen päivännousua Taneli herätti pojat, hän oli jo kiskonut
koko joukon päreitä tervaksista tulisoihtuja tehdäkseen. "Pojat,
lähdetään nyt liikkeelle, sillä meidän pitää ennen päivän tuloa kulkea
se matka, minkä ilvekset ovat juosseet yöllä, jotta voimme ne tavoittaa
päivällä." Pian pojat haukkasivat aamiaista, minkä jälkeen heti
lähdettiin seuraamaan ilveksen jälkiä. Kuljettiin poikki rämeiden ja
kankaiden, yli kivien ja kantojen, halki vuorien ja laaksojen, kunnes
tuli selvä päivä. Silloin otusten jäljet näkyivät menevän pienen lammen
poikki, jonka toisella rannalla kohosi jyrkkä, lehtorinteinen vuori.
"Kyllä ne ovat tuolla", arveli Taneli; "tuolla lehtimetsässä on kyllä
jäniksiä; arvatenkin ne ovat saaneet pitkäkorvan saaliikseen ja
asettuneet sitten levolle. Tehkää, pojat, pieni tuli ja paistakaa vähän
karhunlihaa; minä menen tuonne lammen pohjoispäähän katsomaan,
olisivatko ne mahdollisesti siirtyneet läntiseltä mäeltä idän
puoleiselle."
Pian leimusi iloinen valkea, ja teroitettujen vartaiden kärjissä pojat
paistoivat aimo kappaleet rasvaista karhunlihaa. Liisu-eukon leipomat
rieskatkin lämmitettiin, ja samassa he näkivät Tanelin tulevan
takaisin.
"Siellä ovat", sanoi hän, "idänpuoleisella mäenrinteellä; jäljet ovat
viimeyölliset, ja pensaikossa lammen rannalla ovat saaneet jäniksen,
jonka ovat kaivaneet lumihankeen. Ne siis ovat kylläisiä eivätkä
kaukana täältä. Joudutaan nyt; päivä on jo pitkälle kulunut."
Metsästäjät menivät joutuisasti lammen yli ja löysivät jäniksen, jonka
ilves oli kaivanut lumen alle rannalle. Sitä oli vain vähän purtu, niin
että he korjasivat sen saaliikseen.
Kuljettuaan vähän matkaa he huomasivat että ilvekset olivat levänneet
korkealla kivellä, josta olivat hitaasti kiivenneet vuoren rinnettä
ylös. Kiven luona Taneli nyökkäsi pojille kehoittavasti päätään ja
kuiskasi: "Pian me ne saavutamme. Pekka, mene sinä edeltä, koira
mukana, ja laske Rakki irti heti kun se käy levottomaksi."
Rakki rupesi heti nuuskimaan jälkiä ja kiskomaan lujasti
talutushihnasta. Metsämiehet kävelivät yhä reippaammin. Pian koira kävi
levottomaksi ja rupesi vinkumaan. "Laske se irti!" kehoitti Taneli
aivan ääneen, "nyt otukset ovat juoksussa". Koira tavoitti pian
ilvekset ja alkoi haukkua äkäisesti. Ilvekset pakenivat suoraan
metsästäjistä poispäin, ja nämä juoksivat jäljessä seuraten koiran
haukkua.
Äkkiä haukunta taukosi; mutta pian Rakki taas kuului ääntelevän,
karkealla äänellä hitaasti, melkein juhlallisesti.
"Joutukaa nyt, pojat", kehoitti Taneli; "nyt otukset ovat nousseet
puuhun; pitäkää vaari, ettette niitä säikytä!"
Pian metsämiehet olivat saavuttaneet koiran. He olivat tulleet
korkealle harjulle, jossa kasvoi vanhoja honkia. Miesten saapuessa
paikalle Rakki kierteli keskikokoista petäjää, vinkui ja katseli puun
latvaan. Pekka, joka oli muutamia askelia toisten edellä, ymmärsi
koiran tarkoituksen ja tarkkaili puun latvusta.
Samassa hän nosti pyssynsä; ilves loikoi pitkänään hongan oksalla ja
katsoa tuijotti koiraan. Seuraavassa silmänräpäyksessä pyssy pamahti ja
ilves putosi maahan. Se oli jo hengetönnä, kun koira syöksyi sen
kimppuun. Nyt Taneli tuli Pekan luo ja sanoi hänelle vakavasti:
"Muista, että viet koiran pois ja sidot sen kiinni ennen kuin ammut
puusta ilvestä. Jos pedossa on henkeä jäljellä, se repisi koirasi
pahanpäiväiseksi, ja siihen metsänkäyntisi sillä kertaa loppuu. Hiljaa,
pojat! Pidättäkää koiraa! Katsastan, mihin toiset otukset menivät."
Sitten hän kiersi ympäri paikan ja sanoi takaisin tullessaan: "Emä on
mennyt itään päin, mutta toinen pentu on kiivennyt puuhun jossakin
lähistössä; etsimään siis!"
Vain muutaman askelen metsästäjät olivat kulkeneet, kun tarkkasilmäinen
Pekka nosti kätensä ja osoitti myrskyn katkaisemaa puuta. Siellä
ilveksenpoikanen istui. "Älkää vielä ampuko," kuiskasi Taneli, "mutta
olkaa varuillanne, minä koetan viskata sitä keihäällä. Jos se onnistuu,
säästämme yhden panoksen, mutta tähdätkää petoa kaiken varalta; jollei
keihäs satu, niin ampukaa!"
Samalla hän hiipi lähemmäksi puuta, johon otus oli kavunnut, ja kun se
osoitti rauhattomuutta, hän lennätti keihään oitis.
Heitto onnistui: keihäs lävisti ilveksen. Sitkeähenkisenä kuin ilvekset
ainakin se koki pysytellä kiinni puussa, mutta putosi pian maahan,
josta metsämiehet sen ilomielin korjasivat. "Ja nyt, pojat, eteenpäin,
emää ajamaan! Seuratkaa koiraa; minä otan pennun ja tulen jäljessä."
Hei Rakki! Usus! Ot' kiinn'! Ja niin pojat lähtivät riuskasti
eteenpäin. Kohta koira kuului haukkuvan kiukkuisesti ja tasaisesti.
Vähän ajan perästä ilves juoksi rinnettä alas lammelle, ja jäällä
syntyi tulinen tappelu ilveksen ja Rakin välillä; mutta poikien
lähestyessä peto lähti pakoon ja kääntyi takaisin vuorelle päin.
Sen tapaista Taneli oli odottanutkin, joten hän olikin jäänyt vuoren
kukkulalle ollakseen siellä ilvestä vastassa.
Tanelin pyssyn heikko pamaus ilmoitti pojille, jotka seurasivat otuksen
kintereillä, että ajo oli päättynyt. Ilo loisti heidän silmistään, kun
he tulivat paikalle, johon Taneli oli asettanut koko ilvespesyeen
vierekkäin.
Ja olipa syytäkin iloita köyhien metsämiesten, sillä ilveksennahat
olivat kallisarvoisia. Päivä oli loppumaisillaan, nyt piti katsoa
sopiva yöpymispaikka. Sellaisten tottuneiden metsämiesten kuin nämä
suomalaiset ei tarvinnut sellaista kauan etsiä, sillä lähimmästä
notkosta he löysivät vettä ja kuivan hongan, eivätkä he sen enempää
kaivanneetkaan. Nuotiovalkean tasaisen lämpimän ääressä, tuoksuvalla
havuvuoteella he saivat suloisen levon päivän vaivoista.
Ennen kuin harmaa talvipäivä oli valjennut, metsästäjät olivat jo
nylkeneet ilveksen ja keittäneet suurimman osan niiden lihoista, sillä
metsäsuomalaiset eivät suinkaan inhonneet ilveksen lihaa. Että ilves on
hyvin samanlainen kuin tavallinen kotikissa ja elää yksinomaan
eläinkunnasta pyydystetystä saaliista, sitä ei suomalainen ajattele.