Muutamien suomalaisten mielestä oli elämä Ruotsin metsissä liian
tukalaa ja he siirtyivät Amerikkaan. Ensimmäiset, jotka tunnetaan,
karkoitettiin sinne siitä syystä, että olivat rikkoneet
kaskenpolttoasetusta. He olivat Sunnen pitäjästä Wermlannista, ja
jonkin aikaa sen jälkeen sai maaherra Stake käskyn taivuttaa hänen
läänissään asuvat suomalaiset siirtymään äsken perustettuun "Uuden
Ruotsin" siirtomaahan Delaware-virran rannoille.
Omien ilmoitustensa mukaan maaherra ei tässä onnistunut. Hän antoi
silloin ottaa kiinni koko joukon suomalaisia ja teljetä heidät
vankeuteen. Tämä tapahtui huhtikuussa 1641.
Kun hän sen jälkeen kysyi, miten vankien suhteen olisi meneteltävä,
hallitus vastasi, että "oli miellyttävä asia, että hänen oli onnistunut
saada sellaiset vahingolliset ja metsää turmelevat suomalaiset ja
irtolaiset vangituksi, ja jolleivät nämä mielisuosiossa menisi
siirtomaahan Amerikkaan, piti heidän hankkia takausmiehiä, jotka
menisivät takaukseen siitä, että he huolellisesti ottaisivat
viljelläksensä autioita tiloja tai uusia torppia. Jolleivät suomalaiset
saisi takauksia, ei heillä ollut muuta neuvoa jäljellä kuin lähteä
Amerikkaan, tai maaherra panettaisi heidät rautoihin ja pitäisi heitä
työssä kruunun linnoissa ja taloissa."
Muutamat suomalaiset lähtivät vapaaehtoisesti Amerikkaan, sen tiedämme
Thomas Campaniuksen kirjasta (Lyhyt kuvaus Uusi-Ruotsi-nimisestä
maakunnasta Amerikasta.). "Siellä asuivat suomalaiset ja siellä oli
rakennettu lujat huoneet, ei kuitenkaan linnoituksia. Se on Kristinan
linnoituksesta puolenkolmatta saksanpenikulman päässä meritietä itään
päin. Maantietä runsaasti puoliikolmatta ruotsinpenikulmaa." Muudan
tähän teokseen liitetty kartta osoittaa, että "Suomi" ("Finland") oli
Fort Kristinan ja Uuden Gööteporin välillä Delaware-virran
länsirannalla, lounaaseen nykyisestä Filadelfiasta.
Useimmat suomalaiset kuuluivat siihen väestön ryhmään, joita sanottiin
"vapaiksi miehiksi", jolla sanalla tarkoitettiin niitä uudisasukkaita,
jotka omasta tahdostaan olivat lähteneet Amerikkaan ja siellä nauttivat
erinäisiä vapauksia ja etuja. Muihin ryhmiin taas kuuluivat komppanian
virkamiehet, joilla oli vuotuinen palkka, sekä "irtolaiset ja
pahantekijät" (maanpakoon ajetut), jotka asuivat erillään ja joita
pidettiin orjina. Minkä verran suomalaisia siellä oli, sitä emme tiedä
mainita, emme myöskään tiedä, saivatko useammat tai harvemmat niistä
300 suomalaisesta, jotka v. 1649 olivat pyytäneet saada siirtyä
Amerikkaan, tilaisuuden täyttää aikomuksensa.
Mitä töitä suomalaiset tekivät, näkyy eräästä William Pennin v. 1683
kirjoittamasta kirjeestä, jossa hän sanoo: "Ensimmäiset kristityt
asukkaat tässä maassa ovat olleet hollantilaisia, sitä lähinnä
ruotsalaisia ja suomalaisia. Edelliset toimivat kaupan alalla,
jälkimmäiset viljelevät maata." Kymmenen vuotta myöhemmin lähetetyssä
kirjeessä kertoo eräs suomalainen maan hedelmällisyydestä ja
elinkeinoista: "Mitä meidän tilaamme ylipäänsä tulee tässä maassa,
olemme kaikki ylipäänsä talonpoikia, jotka kynnämme ja kylvämme,
viljelemme maata -- joka on arvokasta ja hedelmällistä, -- saamme hyvät
sadot ja runsaan toimeentulon, viemme maasta leipää, viljaa, jauhoja,
olutta jne. Vaimomme ja tyttäremme ovat ahkeria kehräämään ja kutomaan.
Asumme hyvässä sovussa intiaanien kanssa, jotka moneen vuoteen eivät
ole tehneet meille mitään vahinkoa."
Vapaat miehet eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä ylimpään
päällikköönsä, sillä v. 1653 he lähettivät hallitukselle Tukholmaan
kirjoituksen, jossa valittivat, että kuvernööri Printz oli
kuolemanrangaistuksen uhalla kieltänyt heiltä kaiken kaupankäynnin sekä
käyttämästä maata viljelyksiin ja vettä kalastukseen, "ja kuvernööri
on", kirjoittivat he, "uhkaillut meitä niin kohdella, että vaimomme ja
lapsemme saavat itkeä ia että me tulemme kaljupäisiksi, josta meillä on
esimerkkinä Suomalais-Antti samoin kuin muut 'Suomen' suomalaiset,
jotka on tutkinnotta ja tuomiotta ajettu taloistaan ja joiden vaimot
nyt sentähden ovat järjettömiksi ja mielettömiksi joutuneet, ja nyt
heidän täytyy köyhinä leskinä lapsinensa kulkea leipäänsä kerjäten."
Kymmenes kohta valituksessa sisälsi anomuksen, että Suomalais-Antti
saisi pitää rukiit, jotka kuvernööri oli tuominnut hänet menettämään.
Syksyllä 1653 Printz palasi takaisin Ruotsiin ja jätti silloin elokuun
3 pnä 1653 kirjoituksen vastaukseksi "kapinoitsijoiden" valituksiin,
joita hän väitti perättömäksi. Kidutusta kärsineestä suomalaisesta hän
lausuu: "Suomalais-Anttia tutkittiin laillisesti, mutta Suomalais-Lassi
ja Suomalais-Kaisa on noituuden ja muun levottomuuden takia meistä
erotettu, mutta on heille kuitenkin annettu parempia maita ja tiluksia
kuin heillä olikaan."
Pääsyynä Printzin paluuseen oli kuitenkin se, että hollantilaiset,
jotka Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort
Kasimir-nimisen linnoituksen, varustautuivat täydellä todella
hyökkäämään ruotsalaisten uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654
purjehti hollantilainen maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan
Uudesta Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin
menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen
vallassaan.
Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja
alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin
halusivat, palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen,
saivat pysyä augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen
saarnamiehen. Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat
perehtyneet uuden kotimaansa olosuhteisiin.