Aurinko nousi seuraavana päivänä kirkkaana ja kauniina, päivänä, jota
Klaudia oli niin hartaasti odottanut, joka piti hänelle oleman
viimeinen Jerusalemissa. Mutta toivo oli hänen pettänyt, pettänyt näin
kauheasti!
Yöllä oli Amatfiah lupauksensa mukaan ollut Marian hautaamisessa,
ja aamulla tuli hänen kotiinsa vanha Hanna, tuoden mukanaan
kaikellaisia kuolleen pieniä omaisuuksia, niiden joukossa myös sen
perkamenttikääryn, joka sisälsi jäljennöksen Mattheuksen evankeliumista.
Maria oli toivonut, että Naomi saisi sen muistoksi häneltä ja syvästi
liikutettuna otti Naomi vastaan tämän rakkaan lahjan, jonka hän
huolellisesti kätki jokaiselta sivulliselta silmältä. Hänen ja
sukulaisiensa matkasta ei enään ajateltukaan. Amatfiah perheenensä
päätti jäädä Jerusalemiin niin kauaksi kun Theophilo on vankeudessa,
eikä mikään pelko omasta hengestänsä saanut heitä muuttamaan
päätöstänsä.
Päivä kului monissa ja erilaisissa koetuksissa saada ylimmäisien
pappien puolustamaan onnetointa Theophiloa. Myöskin Sadok, hartain,
nuhteetoin pappi, rukoili nuoren natsaretilaisen edestä, mutt'ei
voittanut muuta, kuin lupauksen, ettei hänen henkeänsä vastaan mitään
tehdä ennen kuin häntä on tutkisteltu ja jos hän silloin tunnustaa
erhetyksensä ja vannoo siitä luopuvansa, niin kunnioituksesta setäänsä
kohtaan säästettäisiin hänen henkensä ja rangaistaisiin maanpaolla.
Bethetsobin Mariakin koki kohdaltansa vaikuttaa Isak'iin, joka oli
puheenjohtaja itsemuodostuneessa tuomiokunnassa ja siis omasi suuren
vaikutusvoiman. Tämä verenjanoinen ja kunniahimoinen raatiherra, jolla
ei ollut muuta elämän tarkoitusta kun rikkauksien kokoominen, vallan ja
arvon saaminen, ei tahtonut loukata rikasta Mariaa ja antoi sen vuoksi
runsaita lupauksia ja vakuutuksia sääliväisyydestänsä Theophiloa
kohtaan. Maria uskoi niitä ja kiiruhti ilmoittamaan Klaudialle
toivojansa, joka niistä taas sai rohkeutta. Uppoomaisillaan oleva ottaa
pelästymisen toivossa mielellään kiinni mihin tahansa, vaikkapa
olkikorteenkin.
Ensimäinen tutkistelemuksen päivä oli tullut, ja korkean papillisen
arvonsa vuoksi ei voitu Sadok'ia kieltää olemasta siinä läsnä. Myös
Javani oli sinne tullut, mutta, näyttääksensä puolueettomalta, ei hän
istunut tuomarein joukkoon, muka syystä että oli sukulaisuuden kautta
jäävi. Levottomuudella odotettiin Sadok'ia takaisin, ja kun vihdoinkin
hänen äänensä kuului porstuassa, kiiruhtivat kaikki häntä vastaan
lukeaksensa hänen kasvoistansa tutkistelemuksen päätöstä. Sadok'in
vastaukset olivat kiertävät.
"Theophiloa ei laskettu vapaaksi", sanoi hän, "muttei häntä
tuomittukaan. Hänelle annettiin määrätty aika muuttaaksensa
mielipiteensä, ja nyt on meidän koettaminen taivuttaa häntä siihen tahi
hellyttää hänen tuomarejansa. Uskokaa minua, mitä hänen edestään voipi
tehdä, se tehdään."
Näissä sanoissa ei ollut paljon toivoa. Kaikki läsnäolijat ymmärsivät,
että Sadok niin varovasti kuin mahdollista tahtoi heitä valmistaa
tulevaan onnettomuuteen. Myös Klaudia näki rakastettunsa olevan
kadotetun, jos hänen pelastumisensa ei riipu muusta kuin valalla
uskostaan luopumisesta, jota hän ei koskaan täytä. Hän oli kovasti
murheellinen ja surunsa oli sydäntä särkevä, muttei hän eikä Theophilon
vanhemmatkaan tahtoneet hinnalla, jota ehdoteltiin, ostaa pojan
vapautta, ja surussakin lohdutti heitä hänen luja ja vapaa
tunnustuksensa Herrasta.
Javani ei tullut isänsä kanssa kotiin. Hän pelkäsi Klaudian ja muitten
nuhteita, ja kun tiesi sukulaisiensa häntä enemmän kuin epäilevän
osallisuudesta serkkunsa vangitsemisessa, tunsi hän olevansa, kuten
todella olikin, heidän vastenmielisyytensä esineenä. Hän myös toivoi
pääsevänsä näkemästä heidän suruansa, ett'ei mielipiteissään rupeisi
horjumaan, sillä hänen mielestään, sitä piti hän omatuntonsa asiana, ei
natsaretilaista ollut vähintäkään sääliminen, jollei vannomalla
luopuisi uskostansa. Hän olisi ollut iloinen, jos Theophilo olisi saatu
julkisesti luopumaan tunnustuksestansa, mutta hän näki ettei siinä
suhteessa ollut toivoa, sillä tämän nuoren miehen koko olennossa ja
käytöksessä tuomioistuimen edessä oli jotain, joka sanoi, hänen
ennemmin tahtovan kuolla kuin kieltää Herransa.
Maria tiedusteli tarkasti Sadok'ilta, mitä puoluetta Isak kannatti ja
jos hän oli pitänyt lupauksensa puolustaa Theophiloa. Sadok'in
vastaukset eivät häntä tyydyttäneet, ja kun raatiherra kävi hänen
luonansa seuraavana päivänä, nuhteli hän häntä tulisesti, ett'ei ollut
käyttäinnyt jyrkemmästi ja päättäväisemmästi. Hän sanoi hänelle
suoraan, päättäneensä tehdä mitä voi Theophilon eduksi, ja jos ei Isak
lupaisi hankkia tälle nuorelle miehelle vapautta, jonka hän tiesi hänen
kyllä voivan, niin olisi tästä hetkestä kaikki tuttavuus heidän kesken
tykkönään loppunut. Kauniin lesken vakava puhe pelästytti Isak'in; hän
tiesi hänen täyttävän uhkauksensa, jos ei hän täyttäisi hänen
toivoansa. Hän mietti kuinka suuri tappio hänelle siitä olisi.
Huomattuaan sen suuruuden, vannoi hän juhlallisesti olevansa
nauttimatta mitään lepoa ennen kun Theophilo on vapaa.
Marian luota meni Isak suoraan Javanin tykö ja kertoi hänelle missä
pulassa oli. Hän luuli varmaan ystävänsä kohta auttavan häntä, kun
olisi hänelle itsellensä sekä aikeillensa hyötyä. Ja sitä ei hän
epäillytkään. Hän oli arvostellut Javania itsensä mukaan, ja sen vuoksi
oli hän erehtynyt. Javani oli innokas farisealainen ja hurja yltiö,
mutta aina häntä johti mielipiteet, joita hän nimitti uskonnollisiksi.
Oma etu sai olla syrjässä; painavin hänelle oli, kuten hän luuli,
Jumalan kunnian ylentäminen. Hän sanoi ja vakuutti Isakille,
puolustavansa Theophiloa, jos tämä palaantuu erhetyksestänsä, mutt'ei
muuton; ainoa keino olisi koettaa saada hänen luopumaan uskostansa.
Tämä oli kuolinisku Isak'in toivoille, mutta kaikki hänen rukouksensa
ja koetuksensa taivuttaa Javania olivat turhat. Hän koetti sitte
paremmin vaikuttaa toisiin tuomareihin saadaksensa tuomioa langettaessa
enimmistön puolellensa. Muutamat ainoastaan sai hän taipumaan, mutta
enimmät olivat kiukkuiset natsaretilaisia vastaan, ettei heillä ollut
halua Isakin tähden luopua julmasta päätöksestään.
Päivät kuluivat pian. Oli jo sen päivän aattoilta, jona Theophilon
kohtalo piti ratkaistaman. Sadok oli usein ollut veljensäpojan luona
koettamassa luovuttaa häntä uskostansa, mutta turhaan. Amatfiah ja
Juditha olivat jo kauan sitte lakanneet toivomasta apua keltään
ihmiseltä, sillä he tunsivat poikansa lujan päätöksen pysyä
Herrassansa, mutta sydämessään uskoivat he avun tulevan samalta
Herralta, ainakin avun heille raskaan kuorman kantamisessa kun se
päällensä lankee. Klaudiaa sitä vastaan heittelivät taistelevat tunteet
sinne ja tänne, ja hänen uskonsa ja lohdutuksensa oli monesti
lankeamaisillaan. Hän ei uskaltanut ilmoittaa ajatuksiansa Naomille,
hän tiesi jo edeltäpäin kuinka ne olisivat ja tulisivat tuomituiksi,
mutta sydämensä aukasi hän Salomelle ja esitti kirjeen lähettämistä
Theophilolle Sadokin kautta.
Salome suostui mielellään esitykseen ja kehoitti Klaudiaa kaikin tavoin
vaikuttamaan Theophiloon ja saattamaan hänen päätöksestänsä luopumaan.
Nämä kehoitukset sisälsivät samaa kuin hänen omatkin ajatuksensa ja hän
kuunteli mielellään äidillisen ystävän neuvoja. Tunteiltansa soaistuna
lainasi hän itsensä välikappaleeksi valheen isälle ja sen sijaan, että
vahvistaisi Theophiloa päätöksessään, käytti hän kaikkia kehoittavia
sanoja mitä löysi vietelläksensä häntä lankeamaan ja uskoansa
kieltämään. Kauan istui hän ja kirjoitti, ja vihdoinkin oli kirje
valmisna. Hän oli tyytyväinen siihen, sen oli hän kirjoittanut
sydämestänsä, mutta kun hän jätti sen Sadok'ille, nuhteli omatuntonsa
häntä siitä. Hän oli kahden vaiheella ja kun hän siinä seisoi
hämmästyksissä sekä päättämättömänä, lähti Sadok äkkiä, ja nyt oli
epiminen myöhäistä. Mutta sitte tuli hän tuskaan ja epäilykseen; hänen
silmänsä avautuivat ja hän näki, että oli enemmän kuunnellut oman pahan
sydämensä viittauksia kuin Jumalan ääntä sanassa ja omatunnossa. Hän
kiiruhti hakemaan Naomia, ainoa joka voi häntä ymmärtää ja lohduttaa.
Hänen löysi hän Judithan luona polvillansa tämän kanssa rukoilemassa
Herraa Theophilon avuksi. O, tämän rukouksen loppusanat polttivat kuin
tuliset kekäleet Klaudia-raukan sydäntä! Juuri kun astui huoneesen
kuuli hän Naomin sanovan:
"Herra, me rukoilemme sinua olemaan lähellä rakasta, kärsivää veljeämme
ja vahvistamaan häntä kaikkia kiusauksia vastaan, jotka häntä tässä
koetuksessa kohtaavat. Älköön kuoleman pelko, tahi mitkään ajatukset
maallisista siteistä muuttako hänen pyhää päätöstänsä eli horjahduttako
hänen uskoansa sinuun, Herra Jesus. Sinä olet vetänyt hänen luoksesi;
tukea häntä oikealla kädelläsi ettei hän kompastuisi ja lankeaisi;
kiittäköön hän Sinua ja tunnustakoon olevansa Sinun elämässä ja
kuolemassa, että me, jos hyväksi näet ottaa hänen luotamme täältä
alhaalta, näkisimme hänen pyhän istuimesi edessä sellaisena, joka on
tunnustanut Sinun ihmisille ja jonka sinä tunnustat Isällesi
taivaassa."
"Amen, amen", sanoi Juditha palavasti ja kyyneleet juoksivat pitkin
poskiansa.
Klaudia seisoi kalpeana ja liikkumattomana siksi kun Naomi ja Juditha
nousivat ylös. Silloin juoksi hän ja heittäytyi Judithan syliin, ja
huudahti:
"O, äiti, äiti, minä olen kieltänyt ja hyljännyt Vapahtajani. Minusta
on tullut kavaltaja häntä vastaan ja hän ei tahdo enää kauemmin minua
auttaa!"
"Lapseni", sanoi Juditha, "suru on pimittänyt ymmärryksesi. Kuinka
saatatkaan puhua noin hirveitä sanoja? Kuinka olisit hyljännyt Herran,
jota aina ennen mielelläsi palvelit?"
"Rauhoitu rakkahin Klaudia", sanoi Naomi ja lähestyi onnetointa tyttöä,
joka väristen vetäysi takaisin ikäänkuin olisi sitä hyväntahtoisuutta
ansaitsematoin, jota hänelle osoitettiin. "Sinä olet jonkun äkkinäisen
mielenliikutuksen uhri. Miksi aamulla jätin sinun, enkä vienyt sinua
takaisin Judithalle!"
"Niin, miksi jätit minut?" huudahti Klaudia; "ehken olisi tehnytkään
tätä rikosta. Antakaat puhuakseni kaikki, sillä sydämeni ilman
tunnustuksetta halkeaa. Olen kirjoittanut Theophilolle ja rukoillut
häntä minun tähteni kieltämään Vapahtajan ja minun tähteni kääntymään
takaisin isäinsä uskoon; sanoin hänen tulevan murhaajakseni, jos hän
huomenna puhuisi sanoja, mitkä vahvistaisivat hänen kuolema-tuomionsa.
Älköön hän kuulko hullumaista puhettani. Hän on pyhä antaaksensa
saastuttaa itsensä sellaisella katalamaisuudella, mutta hän halveksii
ja kammoaa minua ja Herra Jesus hylkää minun, hylkää sellaisen, joka on
koettanut yhtä Hänen palvelijaansa vietellä lankeemukseen."
Juditha ja Naomi hämmästyivät kuullessaan Klaudian tunnustuksen.
Vaikk'eivät pelänneet hänen kirjeensä saavan Theophiloa päätöksessään
horjumaan, niin tiesivät kumminkin ettei mikään olisi hänelle
kuolemassa niin katkeraa kuin tieto Klaudian häilyväisyydestä ja
epävakaisuudesta uskossansa. Näkivät kyllä Klaudian todellisesti
katuvan, mutta millä keinoin siitä ilmoittaisivat Theophilolle? Kun
olivat saaneet epäilevän Klaudian rauhoittumaan, oli heillä ainoana
ajatuksena saada puhua Theophilon kanssa tahi jotenkin hänelle kirjeen
lähetettyä. Sadokilla oli lupa käydä veljensä pojan luona kehoittamassa
häntä pelastamaan henkensä. Ketään muita ei laskettu sisälle, ja Sadok
oli jo mennyt pois. Ainoa, joka voi tehdä palveluksen, oli Javani,
mutta oliko varmaa, että hän tahtoisi tässä tapauksessa täyttää heidän
toivonsa? Naomi päätti kuitenkin koettaa hankkia luvan saadaksensa
käydä seuraavana päivänä, ennen tutkintojen alkamista, oikeudessa
Theophilon luona.
Kun tästä puhuivat, tuli Amatfiah sisälle. Hän oli ollut poissa
useampia tunteja hakemassa apua pojallensa muutamien rikasten ja
mahtavien ystäviensä luona. Niin oli hän tehnyt joka päivä, ja kun hän
lähti syttyi toivo Judithan rinnassa, mutta kun hän palasi sammui se
taas, sillä hänen miehellänsä ei ollut mitään iloisia uutisia
kerrottavana. Myöskin nyt näytti hän alakuloiselta ja väsyneeltä, mutta
hän koetti olla tyynen ja lohduttavaisen näköinen, kun hän näki
vaimonsa silmäykset, ja hellällä sydämellisyydellä vastasi hän hänen
kysymyksiinsä.
"Minua on paljonkin lohduttanut ystäviemme syvällinen osanotto
murheesemme, ja moni on luvannut voimainsa mukaan auttaa meitä. Emme
kuitenkaan saa aivan paljon toivoa näihin lupauksiin. Tuomareina istuu
kireitä, hurjapäisiä miehiä, jotka eivät anna sydämessään sijaa
sääliväisyydelle; ainoa puolellamme olija on Isak. Marian tähden tekee
hän mitä voi, mutta Javani on kuuro hänen rukouksillensa ja
toisillakaan tuomareilla ei ole erinomaista halua kuunnella hänen
sanojansa. Älkäämme sentään varsin epäilkö; muistakaamme Herran olevan
läsnä ja kun kaikki ihmisellinen apu on ohitse, on Hän mahtava tekemään
ihmeitä. Turvatkaamme siihen, että mitä hän tekee, on hyvin tehty,
vaikkapa tuntuisikin raskaalta ja kärsimättömältä lihalle ja verelle."
"Ah, ystäväni, sanasi lohduttavat minua surussa", sanoi Juditha
hellästi. "Niin Herra on auttava ja saattava kaikki minun epäillykseni
ja pelkoni häpeään."
"Ah, nämä sanat minua vieläkin enempi masentavat ja nöyryyttävät!"
huudahti Klaudia. "Puhu, Juditha Amatfiahlle minun syntini ja
katumukseni ja pyydä hänen suomaan minulle anteeksi niinkuin tekin
olette tehneet."
Klaudian onnetoin historia oli tuotapikaa kerrottu Amatfiahlle joka
hellällä ja ystävällisellä puheella rohkaisi häntä. Hän kehoitti Naomia
koettamaan tavata Theophiloa, että saisi hänestä poistumaan Klaudian
kirjeen vaikuttaman surullisen tunteen. Naomi kiiruhti myös kohta
hakemaan Javania, jonka hän tapasikin tulemassa Sadokin kanssa
etuhuoneesen. Hän kuunteli Naomin pyyntöä synkällä ja epäilevällä
katsannolla ja kysyi syytä, minkätähden hän tahtoisi tavata vankia.
"Viedäkseni hänelle viimeisen tervehdyksen onnettomalta Klaudialta ja
antaakseni hänelle vanhempainsa siunauksen", vastasi Naomi. He
tahtoisivat niin mielellään antaa hänen tietää ajatuksensa ja
tunteensa, ennenkuin hän asetetaan viimeisen kerran tuomioistuimen
eteen".
"Hän tuntee ne jo", vastasi Javani tulisesti.
"Olkoonpa niinkin", lisäsi Naomi, "mutta sinä tiedät hyvin mikä
lohdutus olisi hänelle vielä kerran saada tervehdys rakkailtansa. O,
veljeni, älä kiellä pyyntöäni! Suo Theophilolle tämä ilo, joka sinulle
ei maksa mitään. Jos voisin toivoa, että helpommin myöntyisit, niin
polvillani rukoilisin sinulta tätä suosioa".
"Hyvä", vastasi Javani, "jos tahdot vannoa minulle, ettet aio auttaa
häntä pakenemaan, niin annan sinun tavata hänen".
"Minun käymiselläni hänen luonansa ei ole muuta tarkoitusta kun viedä
hänelle terveisiä Klaudialta ja hänen vanhemmiltansa; sen vannon minä
elävän Jumalan kautta."
"Mene sitte ja laita itsesi reilaan. Vielä tällä hetkellä täytyy meidän
lähteä, sillä jos viivymme kauemmin, suljetaan vankila ja avataan vasta
vähää ennen päivän nousua."
Javani poikistui ja Naomikin aikoi kiiruhtaa huoneesensa, mutta isänsä
kutsui häntä takaisin.
"Kas tässä lapseni", sanoi hän, "ota tämä kirje ja vie takaisin
Klaudialle. Sano hänelle, että Theophilo aikoi vastata siihen, jos hän
olisi voinut. Hän pyysi minun vakuuttamaan hänelle sydämellisestä
rakkaudestansa; hän tahtoi vielä kuolevanakin siunata häntä ja
unhoittaa sen karvauden, minkä kirje oli hänessä vaikuttanut. Koskaan
en ole nähnyt niin lujaa päättäväisyyttä ja vahvaa uskonrohkeutta;
mutta kohta saat itse kohdata hänen ja omasta suustansa kuulla, mitä
hänellä on enempi Klaudialle sanottavaa."
Naomi otti kirjeen ja kiiruhti Klaudian luokse. Tämä kuunteli hartaasti
Theophilon tervehdystä ja otti vastaan onnettoman kirjeensä, ja heitti
sen kauhulla pois.
"O, Naomi", nyyhkytti hän, "anna minulle anteeksi, mutta minä näen
hänen halveksivan minua. Sano hänelle, että sydämeni halkeaa ja että
hänen kunnioituksensa kadottaminen oli viimeinen kohtaus, joka musersi
minun."
"Ei, Klaudia, sitä en sano", sanoi Naomi, "mutta minä sanon hänelle,
että sinä kovasti kadut kirjoitustasi ja pyydät Jumalalta anteeksi,
minä sanon hänelle, että ennemmin tahtoisit nähdä hänen kärsivän
kuoleman kuin kieltävän uskonsa ja että varmuudella toivot näkeväsi
hänen taivaassa, jos ette enää kohtaa toisianne maan päällä. Hyvästi
nyt hetkeksi. Theophilo kyllä saapi lepoa ja iloa, kun hän kuulee mitä
minulla on hänelle sanottavaa. Ole siitä varma."