VIIDESTOISTA LUKU.

Aurinko nousi seuraavana päivänä kirkkaana ja kauniina, päivänä, jota

Klaudia oli niin hartaasti odottanut, joka piti hänelle oleman

viimeinen Jerusalemissa. Mutta toivo oli hänen pettänyt, pettänyt näin

kauheasti!

Yöllä oli Amatfiah lupauksensa mukaan ollut Marian hautaamisessa,

ja aamulla tuli hänen kotiinsa vanha Hanna, tuoden mukanaan

kaikellaisia kuolleen pieniä omaisuuksia, niiden joukossa myös sen

perkamenttikääryn, joka sisälsi jäljennöksen Mattheuksen evankeliumista.

Maria oli toivonut, että Naomi saisi sen muistoksi häneltä ja syvästi

liikutettuna otti Naomi vastaan tämän rakkaan lahjan, jonka hän

huolellisesti kätki jokaiselta sivulliselta silmältä. Hänen ja

sukulaisiensa matkasta ei enään ajateltukaan. Amatfiah perheenensä

päätti jäädä Jerusalemiin niin kauaksi kun Theophilo on vankeudessa,

eikä mikään pelko omasta hengestänsä saanut heitä muuttamaan

päätöstänsä.

Päivä kului monissa ja erilaisissa koetuksissa saada ylimmäisien

pappien puolustamaan onnetointa Theophiloa. Myöskin Sadok, hartain,

nuhteetoin pappi, rukoili nuoren natsaretilaisen edestä, mutt'ei

voittanut muuta, kuin lupauksen, ettei hänen henkeänsä vastaan mitään

tehdä ennen kuin häntä on tutkisteltu ja jos hän silloin tunnustaa

erhetyksensä ja vannoo siitä luopuvansa, niin kunnioituksesta setäänsä

kohtaan säästettäisiin hänen henkensä ja rangaistaisiin maanpaolla.

Bethetsobin Mariakin koki kohdaltansa vaikuttaa Isak'iin, joka oli

puheenjohtaja itsemuodostuneessa tuomiokunnassa ja siis omasi suuren

vaikutusvoiman. Tämä verenjanoinen ja kunniahimoinen raatiherra, jolla

ei ollut muuta elämän tarkoitusta kun rikkauksien kokoominen, vallan ja

arvon saaminen, ei tahtonut loukata rikasta Mariaa ja antoi sen vuoksi

runsaita lupauksia ja vakuutuksia sääliväisyydestänsä Theophiloa

kohtaan. Maria uskoi niitä ja kiiruhti ilmoittamaan Klaudialle

toivojansa, joka niistä taas sai rohkeutta. Uppoomaisillaan oleva ottaa

pelästymisen toivossa mielellään kiinni mihin tahansa, vaikkapa

olkikorteenkin.

Ensimäinen tutkistelemuksen päivä oli tullut, ja korkean papillisen

arvonsa vuoksi ei voitu Sadok'ia kieltää olemasta siinä läsnä. Myös

Javani oli sinne tullut, mutta, näyttääksensä puolueettomalta, ei hän

istunut tuomarein joukkoon, muka syystä että oli sukulaisuuden kautta

jäävi. Levottomuudella odotettiin Sadok'ia takaisin, ja kun vihdoinkin

hänen äänensä kuului porstuassa, kiiruhtivat kaikki häntä vastaan

lukeaksensa hänen kasvoistansa tutkistelemuksen päätöstä. Sadok'in

vastaukset olivat kiertävät.

"Theophiloa ei laskettu vapaaksi", sanoi hän, "muttei häntä

tuomittukaan. Hänelle annettiin määrätty aika muuttaaksensa

mielipiteensä, ja nyt on meidän koettaminen taivuttaa häntä siihen tahi

hellyttää hänen tuomarejansa. Uskokaa minua, mitä hänen edestään voipi

tehdä, se tehdään."

Näissä sanoissa ei ollut paljon toivoa. Kaikki läsnäolijat ymmärsivät,

että Sadok niin varovasti kuin mahdollista tahtoi heitä valmistaa

tulevaan onnettomuuteen. Myös Klaudia näki rakastettunsa olevan

kadotetun, jos hänen pelastumisensa ei riipu muusta kuin valalla

uskostaan luopumisesta, jota hän ei koskaan täytä. Hän oli kovasti

murheellinen ja surunsa oli sydäntä särkevä, muttei hän eikä Theophilon

vanhemmatkaan tahtoneet hinnalla, jota ehdoteltiin, ostaa pojan

vapautta, ja surussakin lohdutti heitä hänen luja ja vapaa

tunnustuksensa Herrasta.

Javani ei tullut isänsä kanssa kotiin. Hän pelkäsi Klaudian ja muitten

nuhteita, ja kun tiesi sukulaisiensa häntä enemmän kuin epäilevän

osallisuudesta serkkunsa vangitsemisessa, tunsi hän olevansa, kuten

todella olikin, heidän vastenmielisyytensä esineenä. Hän myös toivoi

pääsevänsä näkemästä heidän suruansa, ett'ei mielipiteissään rupeisi

horjumaan, sillä hänen mielestään, sitä piti hän omatuntonsa asiana, ei

natsaretilaista ollut vähintäkään sääliminen, jollei vannomalla

luopuisi uskostansa. Hän olisi ollut iloinen, jos Theophilo olisi saatu

julkisesti luopumaan tunnustuksestansa, mutta hän näki ettei siinä

suhteessa ollut toivoa, sillä tämän nuoren miehen koko olennossa ja

käytöksessä tuomioistuimen edessä oli jotain, joka sanoi, hänen

ennemmin tahtovan kuolla kuin kieltää Herransa.

Maria tiedusteli tarkasti Sadok'ilta, mitä puoluetta Isak kannatti ja

jos hän oli pitänyt lupauksensa puolustaa Theophiloa. Sadok'in

vastaukset eivät häntä tyydyttäneet, ja kun raatiherra kävi hänen

luonansa seuraavana päivänä, nuhteli hän häntä tulisesti, ett'ei ollut

käyttäinnyt jyrkemmästi ja päättäväisemmästi. Hän sanoi hänelle

suoraan, päättäneensä tehdä mitä voi Theophilon eduksi, ja jos ei Isak

lupaisi hankkia tälle nuorelle miehelle vapautta, jonka hän tiesi hänen

kyllä voivan, niin olisi tästä hetkestä kaikki tuttavuus heidän kesken

tykkönään loppunut. Kauniin lesken vakava puhe pelästytti Isak'in; hän

tiesi hänen täyttävän uhkauksensa, jos ei hän täyttäisi hänen

toivoansa. Hän mietti kuinka suuri tappio hänelle siitä olisi.

Huomattuaan sen suuruuden, vannoi hän juhlallisesti olevansa

nauttimatta mitään lepoa ennen kun Theophilo on vapaa.

Marian luota meni Isak suoraan Javanin tykö ja kertoi hänelle missä

pulassa oli. Hän luuli varmaan ystävänsä kohta auttavan häntä, kun

olisi hänelle itsellensä sekä aikeillensa hyötyä. Ja sitä ei hän

epäillytkään. Hän oli arvostellut Javania itsensä mukaan, ja sen vuoksi

oli hän erehtynyt. Javani oli innokas farisealainen ja hurja yltiö,

mutta aina häntä johti mielipiteet, joita hän nimitti uskonnollisiksi.

Oma etu sai olla syrjässä; painavin hänelle oli, kuten hän luuli,

Jumalan kunnian ylentäminen. Hän sanoi ja vakuutti Isakille,

puolustavansa Theophiloa, jos tämä palaantuu erhetyksestänsä, mutt'ei

muuton; ainoa keino olisi koettaa saada hänen luopumaan uskostansa.

Tämä oli kuolinisku Isak'in toivoille, mutta kaikki hänen rukouksensa

ja koetuksensa taivuttaa Javania olivat turhat. Hän koetti sitte

paremmin vaikuttaa toisiin tuomareihin saadaksensa tuomioa langettaessa

enimmistön puolellensa. Muutamat ainoastaan sai hän taipumaan, mutta

enimmät olivat kiukkuiset natsaretilaisia vastaan, ettei heillä ollut

halua Isakin tähden luopua julmasta päätöksestään.

Päivät kuluivat pian. Oli jo sen päivän aattoilta, jona Theophilon

kohtalo piti ratkaistaman. Sadok oli usein ollut veljensäpojan luona

koettamassa luovuttaa häntä uskostansa, mutta turhaan. Amatfiah ja

Juditha olivat jo kauan sitte lakanneet toivomasta apua keltään

ihmiseltä, sillä he tunsivat poikansa lujan päätöksen pysyä

Herrassansa, mutta sydämessään uskoivat he avun tulevan samalta

Herralta, ainakin avun heille raskaan kuorman kantamisessa kun se

päällensä lankee. Klaudiaa sitä vastaan heittelivät taistelevat tunteet

sinne ja tänne, ja hänen uskonsa ja lohdutuksensa oli monesti

lankeamaisillaan. Hän ei uskaltanut ilmoittaa ajatuksiansa Naomille,

hän tiesi jo edeltäpäin kuinka ne olisivat ja tulisivat tuomituiksi,

mutta sydämensä aukasi hän Salomelle ja esitti kirjeen lähettämistä

Theophilolle Sadokin kautta.

Salome suostui mielellään esitykseen ja kehoitti Klaudiaa kaikin tavoin

vaikuttamaan Theophiloon ja saattamaan hänen päätöksestänsä luopumaan.

Nämä kehoitukset sisälsivät samaa kuin hänen omatkin ajatuksensa ja hän

kuunteli mielellään äidillisen ystävän neuvoja. Tunteiltansa soaistuna

lainasi hän itsensä välikappaleeksi valheen isälle ja sen sijaan, että

vahvistaisi Theophiloa päätöksessään, käytti hän kaikkia kehoittavia

sanoja mitä löysi vietelläksensä häntä lankeamaan ja uskoansa

kieltämään. Kauan istui hän ja kirjoitti, ja vihdoinkin oli kirje

valmisna. Hän oli tyytyväinen siihen, sen oli hän kirjoittanut

sydämestänsä, mutta kun hän jätti sen Sadok'ille, nuhteli omatuntonsa

häntä siitä. Hän oli kahden vaiheella ja kun hän siinä seisoi

hämmästyksissä sekä päättämättömänä, lähti Sadok äkkiä, ja nyt oli

epiminen myöhäistä. Mutta sitte tuli hän tuskaan ja epäilykseen; hänen

silmänsä avautuivat ja hän näki, että oli enemmän kuunnellut oman pahan

sydämensä viittauksia kuin Jumalan ääntä sanassa ja omatunnossa. Hän

kiiruhti hakemaan Naomia, ainoa joka voi häntä ymmärtää ja lohduttaa.

Hänen löysi hän Judithan luona polvillansa tämän kanssa rukoilemassa

Herraa Theophilon avuksi. O, tämän rukouksen loppusanat polttivat kuin

tuliset kekäleet Klaudia-raukan sydäntä! Juuri kun astui huoneesen

kuuli hän Naomin sanovan:

"Herra, me rukoilemme sinua olemaan lähellä rakasta, kärsivää veljeämme

ja vahvistamaan häntä kaikkia kiusauksia vastaan, jotka häntä tässä

koetuksessa kohtaavat. Älköön kuoleman pelko, tahi mitkään ajatukset

maallisista siteistä muuttako hänen pyhää päätöstänsä eli horjahduttako

hänen uskoansa sinuun, Herra Jesus. Sinä olet vetänyt hänen luoksesi;

tukea häntä oikealla kädelläsi ettei hän kompastuisi ja lankeaisi;

kiittäköön hän Sinua ja tunnustakoon olevansa Sinun elämässä ja

kuolemassa, että me, jos hyväksi näet ottaa hänen luotamme täältä

alhaalta, näkisimme hänen pyhän istuimesi edessä sellaisena, joka on

tunnustanut Sinun ihmisille ja jonka sinä tunnustat Isällesi

taivaassa."

"Amen, amen", sanoi Juditha palavasti ja kyyneleet juoksivat pitkin

poskiansa.

Klaudia seisoi kalpeana ja liikkumattomana siksi kun Naomi ja Juditha

nousivat ylös. Silloin juoksi hän ja heittäytyi Judithan syliin, ja

huudahti:

"O, äiti, äiti, minä olen kieltänyt ja hyljännyt Vapahtajani. Minusta

on tullut kavaltaja häntä vastaan ja hän ei tahdo enää kauemmin minua

auttaa!"

"Lapseni", sanoi Juditha, "suru on pimittänyt ymmärryksesi. Kuinka

saatatkaan puhua noin hirveitä sanoja? Kuinka olisit hyljännyt Herran,

jota aina ennen mielelläsi palvelit?"

"Rauhoitu rakkahin Klaudia", sanoi Naomi ja lähestyi onnetointa tyttöä,

joka väristen vetäysi takaisin ikäänkuin olisi sitä hyväntahtoisuutta

ansaitsematoin, jota hänelle osoitettiin. "Sinä olet jonkun äkkinäisen

mielenliikutuksen uhri. Miksi aamulla jätin sinun, enkä vienyt sinua

takaisin Judithalle!"

"Niin, miksi jätit minut?" huudahti Klaudia; "ehken olisi tehnytkään

tätä rikosta. Antakaat puhuakseni kaikki, sillä sydämeni ilman

tunnustuksetta halkeaa. Olen kirjoittanut Theophilolle ja rukoillut

häntä minun tähteni kieltämään Vapahtajan ja minun tähteni kääntymään

takaisin isäinsä uskoon; sanoin hänen tulevan murhaajakseni, jos hän

huomenna puhuisi sanoja, mitkä vahvistaisivat hänen kuolema-tuomionsa.

Älköön hän kuulko hullumaista puhettani. Hän on pyhä antaaksensa

saastuttaa itsensä sellaisella katalamaisuudella, mutta hän halveksii

ja kammoaa minua ja Herra Jesus hylkää minun, hylkää sellaisen, joka on

koettanut yhtä Hänen palvelijaansa vietellä lankeemukseen."

Juditha ja Naomi hämmästyivät kuullessaan Klaudian tunnustuksen.

Vaikk'eivät pelänneet hänen kirjeensä saavan Theophiloa päätöksessään

horjumaan, niin tiesivät kumminkin ettei mikään olisi hänelle

kuolemassa niin katkeraa kuin tieto Klaudian häilyväisyydestä ja

epävakaisuudesta uskossansa. Näkivät kyllä Klaudian todellisesti

katuvan, mutta millä keinoin siitä ilmoittaisivat Theophilolle? Kun

olivat saaneet epäilevän Klaudian rauhoittumaan, oli heillä ainoana

ajatuksena saada puhua Theophilon kanssa tahi jotenkin hänelle kirjeen

lähetettyä. Sadokilla oli lupa käydä veljensä pojan luona kehoittamassa

häntä pelastamaan henkensä. Ketään muita ei laskettu sisälle, ja Sadok

oli jo mennyt pois. Ainoa, joka voi tehdä palveluksen, oli Javani,

mutta oliko varmaa, että hän tahtoisi tässä tapauksessa täyttää heidän

toivonsa? Naomi päätti kuitenkin koettaa hankkia luvan saadaksensa

käydä seuraavana päivänä, ennen tutkintojen alkamista, oikeudessa

Theophilon luona.

Kun tästä puhuivat, tuli Amatfiah sisälle. Hän oli ollut poissa

useampia tunteja hakemassa apua pojallensa muutamien rikasten ja

mahtavien ystäviensä luona. Niin oli hän tehnyt joka päivä, ja kun hän

lähti syttyi toivo Judithan rinnassa, mutta kun hän palasi sammui se

taas, sillä hänen miehellänsä ei ollut mitään iloisia uutisia

kerrottavana. Myöskin nyt näytti hän alakuloiselta ja väsyneeltä, mutta

hän koetti olla tyynen ja lohduttavaisen näköinen, kun hän näki

vaimonsa silmäykset, ja hellällä sydämellisyydellä vastasi hän hänen

kysymyksiinsä.

"Minua on paljonkin lohduttanut ystäviemme syvällinen osanotto

murheesemme, ja moni on luvannut voimainsa mukaan auttaa meitä. Emme

kuitenkaan saa aivan paljon toivoa näihin lupauksiin. Tuomareina istuu

kireitä, hurjapäisiä miehiä, jotka eivät anna sydämessään sijaa

sääliväisyydelle; ainoa puolellamme olija on Isak. Marian tähden tekee

hän mitä voi, mutta Javani on kuuro hänen rukouksillensa ja

toisillakaan tuomareilla ei ole erinomaista halua kuunnella hänen

sanojansa. Älkäämme sentään varsin epäilkö; muistakaamme Herran olevan

läsnä ja kun kaikki ihmisellinen apu on ohitse, on Hän mahtava tekemään

ihmeitä. Turvatkaamme siihen, että mitä hän tekee, on hyvin tehty,

vaikkapa tuntuisikin raskaalta ja kärsimättömältä lihalle ja verelle."

"Ah, ystäväni, sanasi lohduttavat minua surussa", sanoi Juditha

hellästi. "Niin Herra on auttava ja saattava kaikki minun epäillykseni

ja pelkoni häpeään."

"Ah, nämä sanat minua vieläkin enempi masentavat ja nöyryyttävät!"

huudahti Klaudia. "Puhu, Juditha Amatfiahlle minun syntini ja

katumukseni ja pyydä hänen suomaan minulle anteeksi niinkuin tekin

olette tehneet."

Klaudian onnetoin historia oli tuotapikaa kerrottu Amatfiahlle joka

hellällä ja ystävällisellä puheella rohkaisi häntä. Hän kehoitti Naomia

koettamaan tavata Theophiloa, että saisi hänestä poistumaan Klaudian

kirjeen vaikuttaman surullisen tunteen. Naomi kiiruhti myös kohta

hakemaan Javania, jonka hän tapasikin tulemassa Sadokin kanssa

etuhuoneesen. Hän kuunteli Naomin pyyntöä synkällä ja epäilevällä

katsannolla ja kysyi syytä, minkätähden hän tahtoisi tavata vankia.

"Viedäkseni hänelle viimeisen tervehdyksen onnettomalta Klaudialta ja

antaakseni hänelle vanhempainsa siunauksen", vastasi Naomi. He

tahtoisivat niin mielellään antaa hänen tietää ajatuksensa ja

tunteensa, ennenkuin hän asetetaan viimeisen kerran tuomioistuimen

eteen".

"Hän tuntee ne jo", vastasi Javani tulisesti.

"Olkoonpa niinkin", lisäsi Naomi, "mutta sinä tiedät hyvin mikä

lohdutus olisi hänelle vielä kerran saada tervehdys rakkailtansa. O,

veljeni, älä kiellä pyyntöäni! Suo Theophilolle tämä ilo, joka sinulle

ei maksa mitään. Jos voisin toivoa, että helpommin myöntyisit, niin

polvillani rukoilisin sinulta tätä suosioa".

"Hyvä", vastasi Javani, "jos tahdot vannoa minulle, ettet aio auttaa

häntä pakenemaan, niin annan sinun tavata hänen".

"Minun käymiselläni hänen luonansa ei ole muuta tarkoitusta kun viedä

hänelle terveisiä Klaudialta ja hänen vanhemmiltansa; sen vannon minä

elävän Jumalan kautta."

"Mene sitte ja laita itsesi reilaan. Vielä tällä hetkellä täytyy meidän

lähteä, sillä jos viivymme kauemmin, suljetaan vankila ja avataan vasta

vähää ennen päivän nousua."

Javani poikistui ja Naomikin aikoi kiiruhtaa huoneesensa, mutta isänsä

kutsui häntä takaisin.

"Kas tässä lapseni", sanoi hän, "ota tämä kirje ja vie takaisin

Klaudialle. Sano hänelle, että Theophilo aikoi vastata siihen, jos hän

olisi voinut. Hän pyysi minun vakuuttamaan hänelle sydämellisestä

rakkaudestansa; hän tahtoi vielä kuolevanakin siunata häntä ja

unhoittaa sen karvauden, minkä kirje oli hänessä vaikuttanut. Koskaan

en ole nähnyt niin lujaa päättäväisyyttä ja vahvaa uskonrohkeutta;

mutta kohta saat itse kohdata hänen ja omasta suustansa kuulla, mitä

hänellä on enempi Klaudialle sanottavaa."

Naomi otti kirjeen ja kiiruhti Klaudian luokse. Tämä kuunteli hartaasti

Theophilon tervehdystä ja otti vastaan onnettoman kirjeensä, ja heitti

sen kauhulla pois.

"O, Naomi", nyyhkytti hän, "anna minulle anteeksi, mutta minä näen

hänen halveksivan minua. Sano hänelle, että sydämeni halkeaa ja että

hänen kunnioituksensa kadottaminen oli viimeinen kohtaus, joka musersi

minun."

"Ei, Klaudia, sitä en sano", sanoi Naomi, "mutta minä sanon hänelle,

että sinä kovasti kadut kirjoitustasi ja pyydät Jumalalta anteeksi,

minä sanon hänelle, että ennemmin tahtoisit nähdä hänen kärsivän

kuoleman kuin kieltävän uskonsa ja että varmuudella toivot näkeväsi

hänen taivaassa, jos ette enää kohtaa toisianne maan päällä. Hyvästi

nyt hetkeksi. Theophilo kyllä saapi lepoa ja iloa, kun hän kuulee mitä

minulla on hänelle sanottavaa. Ole siitä varma."

Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät · 第 20 / 31 题