Kokouksessa seuraavana iltana esitteli Javani suurella
kaunopuheliaisuudella tarpeellisuudesta kutsua Simonin lukuisine
joukkoineen kaupunkiin, jotka voisivat suojella asukkaat Giskalan
Johanin tyranniudelta. Hänen esityksensä vaikutti moneen kuulijaan ja
Isak erittäin puolusti sitä. Hän oli ainakin ollut taipuvainen
päästämään Simonin kaupunkiin, mutta toivoi nyt erittäinkin häntä
kostoksi selooteille niistä vahingoista, mitä nämä olivat tehneet
kauniille Marialle.
Marian kauneus ja kenties enempi hänen rikkautensa oli hurmonnut
raatiherran, joka usein oleskeli hänen huoneessansa ja viimeisinä
aikoina oli tullut päätökseen tarjota hänelle kätensä. Ei siis ihmettä,
että Javani hänestä sai innokkaan puolustajan, eikä kauan viipynytkään,
kun neuvosto yksimielisesti päätti kutsua Simonin pelastamaan kaupunkia
selooteista. Sen perästä ilmoitti Javani että useampia jäseniä
hänen tähän asti saastuttamattomasta perheestänsä oli ottanut
natsaretilaisten uskonnon, ja vimmaiset raatiherrat, jotka harrastivat
Moseksen lain ja vanhimpain asetuksien pyhänä pitämistä, riemuitsivat
nyt ilosta, kun saavat kiini ottaa ja ankarasti rangaista niin
arvokkaita uskonsa heittäjöitä. Javani kumminkaan ei tahtonut setänsä
ja sen perheen kuolemaan tuomitsemista, ja hankki virkaveljiltään
lupauksen, että ennen ankarimpiin keinoihin ryhtymistä kaikin voimin
koetettaisiin heitä kääntää takaisin oikeaan uskoon. Myös yhdeksi
ehdoksi esitti hän, ettei sisartansa vangittaisi. Hän toivoi sisarensa
kääntyvän takaisin isäinsä uskoon, nähtyänsä sukulaisiensa
onnettomuuteen joutumisen. Mutta hän ei tuntenut sisarensa
sielunvoimaa, tahi kristinuskon väkevyyttä vahvistamaan heikommankin
sydämen pilkkaa, kärsimistä ja kuolemaa vastaan kuin sisarellansa oli.
Kokous loppui sen perästä. Isak saattoi Javanin kotiin. Kaikki Sadok'in
huoneessa näyttivät olevan iloisia ja tyytyväisiä, sillä Naomi ei ollut
sanallakaan maininnut pelostansa, ja itse hän koetti olla iloinen,
ettei kukaan älyäisi hänen levottomuuttansa. Hän leikitsi pienen
Davidin kanssa ja juoksenteli hänen kanssaan huoneesta huoneesen.
Näytti kuin hän ei olisi ajatellut muuta maailmassa kuin tuon pienen
lemmityisen iloa. Tämä vaikutti niin Isak'iinkin että hän salaisesti
kehoitti Javania pitämään, jos vaan mahdollista on, vanhemmiltaan
salassa Naomin uskon asian siksi kun hän koettaisi häntä ereyksestänsä
palauttaa.
Ennen pois lähtöänsä puhui raatiherra Marialle toivonsa ja sai häneltä
sopivaisen vastauksen. Maria halusi arvoa ja kunniaa. Sen vuoksi
myöntyi hän menemään Isak'ille puolisoksi. Hän toivoi siten
kunniahimonsa tulevan tyydytetyksi. Hän lupasi sitte antaa kätensä
Isak'ille, kun kaikki omaisuutensa Peraeassa oli laillisesti
tunnustettu poikansa omaisuudeksi, jos hän kuolisi ennen poikaansa.
Tämä sopimus ilmoitettiin Sadok'ille ja hänen perheellensä. Heillä ei
ollut mitään asiaan sanomista, vaikk'ei heistä kukaan paitsi Javani
ollut kosiaan mieltynyt. Hän iloitsi tästä aiotusta avioliitosta, kun
hän tiesi Isak'in vielä enempi sen kautta liittyvän hänen puolueesensa
ja rikkaudellaan antavan sille pontta.
Seuraavan päivän aamupuolella puuhailtiin aivottua matkaa varten. Sadok
oli suostunut veljensä esitykseen, kiiruhtamiseen matkalle, vaikk'ei
hänen mielestään ollut mitään pelkäämistä. Sadok'illa oli jalo luonne.
Hän ei tahtonut kuin poikansa kristittyin julmaa vainoamista, ja
varsinkaan läheisimpiä sukulaisiansa vastaan. Hänen tulinen vihansa,
joka ilmaantui silloin kun hän huomasi tyttärensä hylänneen isäinsä
uskon, oli jo kokolailla laimeentunut ja muuttunut lempeämmäksi surun
tunteeksi pettyneestä toivosta ja rakkaudesta. Naomin lempeä ja
rakastettava luonne, hänen hiljainen ja kärsiväinen suvaitsevaisuutensa
oli voittanut isän sydämen ja haihduttanut monta hänen valeluuloansa
natsaretilaisista. Naomin tähden tahtoi Sadok, niin paljon kuin hänen
voimassaan oli, suojella kaikkia Naomin ystäviä ja erittäinkin hänen
sukulaisiansa. Hän oli iloinen, kun veljensä lähti Jerusalemista, sillä
hän toivoi Naomin jäätyään yksinäisyyteen heittävän uskon, jonka
äskettäin oli omakseen omistanut.
Muulit olivat satuloitut, hevospaarit kuntoon laitetut ja suuri joukko
palvelijoita, sekä Sadok'in että Amatfiahn, olivat aseilla varustetut
varjelijoiksi matkalla. Sana myöskin oli Rufolle Joppeen laitettu
pyynnöllä, että hän lähettäisi lupaamansa määrän sotilaita Lyddaan.
Matkatarpeet olivat matka-astioihin pannut ja kaikki muuton kuntoon
järjestetyt. Jälellä vaan oli jäähyväisten ottaminen Marialta ja hänen
jättämisensä Benjamin huostaan.
Juditha kertoi Sadok'ille aikomuksensa olevan vielä samana iltana käydä
vanhan ystävän luona Bethaniassa ja pyysi häneltä lupaa Naomille saada
myöskin seurata sinne. Hän esitti, että se olisi viimeinen kerta kun
hänen nuori sukulaisensa kävisi tämän pyhän naisen luona, jonka siunaus
ei mitenkään voisi hänelle tuottaa onnettomuutta. Hän myöskin huomautti
Sadokia ajattelemaan, minkä surun hän saattaisi tyttärellensä, jos hän
kieltäisi hänen -- kenties viimeisen kerran -- ottamasta jäähyväisiä
ystävältänsä Marialta. Sadok'ia milt'ei väristi ajatus, että hänen
lastansa siunaisi uskonsa heittolainen; mutta hänen hellyytensä Naomia
kohtaan oli niin suuri, että hän ei saattanut nähdä häntä suruisena ja
alakuloisena, ja sen vuoksi suostui hän, vaikka vastenmielisesti,
pyyntöön, kuitenkin ehdolla, ettei Naomi, tultuansa Joppeen, enää
koskaan kävisi Marian luona.
Javani oli ollut poissa melkein koko päivän suureksi iloksi ja
kevennykseksi Naomille, joka päivän laskussa lähti Bethaniaan setänsä
ja hänen perheensä seurassa.
Amatfiah oli ottanut seuraansa muutamia aseellisia palvelijoita ja
molemmat, hän sekä Theophilo, olivat varustetut miekalla ja
väkipuukoilla, jos joku vaara uhkaisisi. Marian huoneen ulkopuolelle
jättivät he vartijat kun menivät sisälle. Ensin katsoivat he vuoteesen,
jonka vieressä Hanna oli polvillansa ja luulivat Marian jo kuolleen,
hän kun makasi siinä ihan liikkumattomana ja kyyneleet valuivat pitkin
uskollisen palvelijan poskia. Mutta mentyänsä lähemmäksi näkivät
syällisestä ja raskaasta hengenvedosta sekä vienosta huulien
liikunnosta, ettei henki vielä ollut ruumista jättänyt. Samassa aukasi
hän silmänsäkin, ja huomattuansa ympärillään ne, joita oli niin
hartaasti odottanut, kuiskutti hän hiljaa mutta kuultavasti:
"Herra, nyt annat sinä palvelijas mennä rauhaan! Rakkaat lapseni
Kristuksessa, tämä on ilo, jota tuskin uskalsin toivoa. Päivä on
minulle ollut niin pitkä, kun tiesin etten saisi teitä nähdä ennen
iltaa ja melkein pelkäsin kuolevani ennen. Mutta Herra on vahvistanut
voimiani ja kuullut rukoukseni. Tulkaat lähemmäksi, että saan teitä
kaikkia siunata!"
He kaikki menivät lähemmäksi ja lankesivat hänen vuoteensa ympäri
polvillensa. Maria kohotti kätensä ja siunasi heitä.
"Herra minun Vapahtajani", sanoi hän, "sinä joka kärseit kuoleman
tuskat puhdistaaksesi synnistä ne, jotka uskovat sinuun, näiden sinun
palvelijoittesi edessä tahdon minä todistaa voimaasi voittamaan
viimeinen vihollinen ja tekemään kuolemanvarjojen laakso valoisaksi ja
kunniarikkaaksi läsnäolollasi. Älä jätä minua, autuuteni Ruhtinas ja
todistakoon viimeiset sanani sinun rakkauttasi. Siunaa rikkaimmalla
siunauksellasi näitä lapsiasi, joita olet kutsunut tuntemaan nimeäsi.
Suuresta armostasi pidätä heitä iankaikkisen elämän tiellä. Tulkoon
elämänsä täällä maan päällä onnelliseksi, jos se on heidän sielullensa
hyödyksi. Mutta jos näet surujen ja koettelemuksien olevan
tarpeellisen, niin vahvista ja kannata heitä ja auta heitä voittamaan
jokainen kiusaus ja hengellinen vihollinen. Ja kun heidän maallinen
elämänsä on loppunut ja kuolemattomuuden kruunu heille annetaan, anna
silloin ilolla tavata toisemme istuimesi ympärillä ja iäisesti laulaa
kiitokseksesi, että sinä, Jumala, olet meidän verelläsi lunastanut!"
"Amen!" sanoivat polvillaan olijat yhdellä sydämellä ja suulla. Heidän
päänsä olivat painuneet, ja kyyneleet valuivat jokaisesta silmästä --
mutta ne eivät olleet surun kyyneliä.
Samassa kuului melua ja meteliä ulkona. Kuului kuin aseelliset miehet
olisivat väkisin tahtoneet avata ovea ja toiset estää sitä. Marian
lävitse kävi väristys ja hän katseli ympärillensä sanomatoin
levottomuus sammuvissa silmissä. Amatfiah ja Theophilo juoksivat
vastustamaan ryntääviä paljastetuilla miekoilla. Ovi avattiin ja
useoita aseellisia miehiä tuli huoneesen, mutta seisahtuivat kerrassaan
liikkumattomiksi nähdessään kuolevan vanhan vaimon.
"Katsokaat," sanoi Amatfiah, "tuossa on uhri, jota tulitte hakemaan;
häntä ei enää voi ihmisten julmuus vahingoittaa. Hänen sielunsa astuu
nyt Herran, kaikki näkevän tuomarin, eteen todistamaan niitä vastaan,
jotka ovat häirinneet hänen viimeisiä hetkiänsä maan päällä."
"Älä sano niin", sanoi Maria hiljaa, "minä menen Herran eteen
rukoilemaan heidän edestänsä niin kuin hänen Poikansa on meille
opettanut: Isä, anna heille anteeksi, sillä he ei tiedä mitä he
tekevät!"
Hänen kasvoillansa näkyi hymyily sisällisestä rakkaudesta ja autuaasta
ilosta, joka seuraavassa silmänräpäyksessä poistui kuin laskevan
auringon viimeiset säteet lumitantereelta. Kaikki olivat hiljaa.
Ystävät ja vihamiehet unhottivat hetkeksi kaikki muut tunteet
nähdessänsä tämän kamalan muutoksen. Kuolema oli laskenut kätensä hänen
sydämellensä, ja hänen hengenvetonsa olivat hiljaiset kuin lapsen.
"Hän ei ole kuollut, hän makaa", sanoi Amatfiah juhlallisesti.
"Suotakoon kuoltaksemme hurskaan kuolema ja viimeiset hetkemme olkoon
hänen kaltaisensa!"
Viholliset, jotka näkivät Marian kuoleman, olivat hetkisen olleet
hämmästyksen masentamina ja hiljaa. Mutta pian tekivät he itsensä
vapaaksi tuosta vastenmielisestä tunteesta, ja tarttuen aseisinsa
kääntyivät kahta naamioittua miestä kohden, jotka juuri tulivat
huoneesen ja näyttivät heidän päälliköiltänsä. Toinen näistä oli
kuullut Marian viimeiset sanat ja vavistus näytti käyvän läpi hänen
ruumiinsa. Näytti kuin olisi hän tahtonut äkkiä lähteä pois, mutta
toinnuttua pian kumppaninsa huudosta, nosti hän miekkansa ja juoksi
Theophilon päälle. Klaudia näki tämän karkauksen. Hän tiesi ettei
kukaan muu kuin Javani voisi tuolla tavalla uhata hänen sulhonsa
henkeä. Unhottaen kaiken vaaran juoksi hän päällekarkaajan eteen ja
huusi:
"Jos, Javani, janoot verta, niin vuodata minun; minä olen
romalaisnainen, sinun kansasi katkerimpien vihollisten sukulainen. Älä
tapa maanmiestäsi, sukulaistasi, perheesi kaunistusta!"
Vieras seisahtui hetkisen, mutta sanaakaan sanomatta, ettei häntä
äänestä tunnettaisi, tarttui hän Klaudian käteen ja työnsi hänen
syrjään. Kun Theophilo otti Klaudian syliinsä estääksensä häntä
lankeamasta, sai hän samalla väkipuukon iskun hartioihinsa. Veri
virtasi Klaudian vaatteille, joka vaikutti häneen niin, että hän meni
tainnoksiin. Theophilo jätti hänen Naomin käsiin ja koetti päältänsä
torjua ryntäävää vihollista, mutta heikontuneena veren vuodatuksesta ja
avutta ystäviltänsä, sillä jokaisella heistä oli eri vihollisen kanssa
tekemistä, uupui hän. Javani ystävinensä kiiruhtivat sitomaan häntä
lujalla köydellä, ja koettivat viedä huoneesta ulos, mutta Naomi
huomasi tarkoituksen ja huusi korkealla äänellä Amatfiahta kiiruhtamaan
pojallensa apuun. Amatfiah tarttuikin kumpaankin ryöväriin ja pakoitti
heidät pysähtymään; mutta kun useoita heidän miehiänsä kiiruhti heille
apuun ja kun Amatfiahn palvelijoista ainoastaan pari voi auttaa
isäntäänsä, onnistui Javanille päästä ulos saaliinensa, jonka perästä
kaikki hänen palvelijansa viittauksen saatuansa hajosivat eri haaroille
jättäen onnettoman perheen yksin kuolleen Marian ja tunnottoman
Klaudian kanssa.
Amatfiahn ensi ajatus oli kiiruhtaa kaupunkiin ja koettaa, niin paljon
kuin hänelle mahdollista on, saada Sadokin ja hänen mahtavan puolueensa
kautta pojallensa vapaus. Mutta kuinka jättäisi hän Klaudian tähän
auttamattomaan tilaan? Heidän täytyi koettaa jollakin laitoksella viedä
hänen kanssansa. Kun sitä puuhailivat virkosi Klaudia ja ensimäinen
sanansa oli kysymys Theophilosta.
Kaikki olivat vaiti ja katselivat synkästi toisiinsa.
"Ah, muistanhan minä!" huudahti hän. "Se ei olekaan hirveä uni, vaan
täysi tosi. Javani on haavoittanut hänen ja vienyt pois. Eikö niin? Hän
tahtoo surmata hänet. Minä tunsin aina että hän on musertava sydämeni,
ja nyt on hän sen tehnyt."
Kyyneleet virtasivat hänen silmistänsä. Hän hyppäsi ylös ja huudahti:
"Mutta miksi viivymme täällä kauemmin? Tule Naomi, kiiruhtakaamme
kaupunkiin, heittäykäämme Javanin jalkojen eteen kerjäämään ja
rukoilemaan siksi että hänen kivinen sydämensä sulaa. Älkäämme viipykö
kauemmin -- tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta!"
Klaudian tulinen päättäväisyys pani eloa ja virkeyttä toisiinkin, ja
sitte kun Amatfiah oli antanut Hannalle muutamia määräyksiä koskevia
Marian hautaamista, jonka piti tapahtuman, jos mahdollista, vielä
samana yönä, käskenyt hänen sitte tulemaan Jerusalemiin heidän
luoksensa ja pysähtymään siellä toistaiseksi, jätti onnetoin perhe
Bethanian ja lähti paluumatkalle kotiinsa. He eivät ehtineet pitkälle,
kun kohtasivat Benjamin palvelijain kanssa, joka tuli hakemaan Mariaa.
Hänen apuansa ei enään tarvittu siihen tarkoitukseen, mutta sitä sai
sen sijaan nauttia Klaudia, joka rupesi väsymään. Hän sai sen vuoksi
nousta Benjamin mukana olevalle paarille ja kuljetettiin sillä
kaupunkiin. Kun tulivat sille kapealle kujalle, jota heidän oli
kuljettava ennen kuin tulivat Sadokin talolle, näkivät kamalan,
ryysyisen henkilön kiiruhtain tulevan vastaansa. Hän oli Ananian poika,
tuo kummallinen olento, joka ei väsynyt yötä päivää kuleksia kaupungin
katuja ja huutaa onnettomuutta sen asujamille. Hän meni paarien luokse,
ja katsoen hurjalla katseellaan Klaudiaan huusi hän: "Huuto idästä,
huuto lännestä, huuto kaikesta neljästä tuulesta, huuto Jerusalemista
ja temppelistä! Ruskia valitus yljän ja morsiamen ylitse -- huuto
kaiken kansan ylitse!"
Sen perästä meni hän kiiruhtain pois, mutta hänen huutonsa kuului pian.
Se kaikui kamalasti Klaudian sydämessä, ja kun hän luonnostaan oli
taipuvainen taikauskoisuuteen, luuli hän tämän hurjan ennustajan
sanoissa kuulleensa kuolema tuomion kaikille maallisille toivoillensa.
Kun tulivat kotio ja kaikki kohta kiiruhtivat Sadokin huoneesen, jossa
Sadok perheinensä tavallisesti oleskeli, löysivät siellä myös suureksi
ihmeeksensä Javaninkin tavallisessa työpukimessa ja innokkaasti
kääntämässä muutamaa osaa pyhästä Talmudista. Sadok, Salome ja heidän
vieraansa, Bethetsobin kaunis Maria, olivat myöskin tavallisessa
työssään, ja kaikki näyttivät yhtä kummastuneelta sukulaisten
odottamattomasta tulosta ja huolellisesta näöstä.
Javani oli ensimäinen, joka täydellistä tietämättömyyttä osoittavalla
äänellä kysyi syytä heidän huoleensa, ja sitä tehdessään hän
teeskenteli semmoista osanottoa, että jo alkoivat epäillä oliko hän se
mies, jonka vast'ikään olivat nähneet. Naomi ja Klaudia tarkastelivat
häntä, samassa kun Amatfiah Sadok'ille kertoi, mitä oli tapahtunut,
mutta he eivät hänen kasvoissansa voineet lukea mitään vahvistusta
epäluuloihinsa hänen syyllisyydestään. Javani ei ollut huomaavinaan
heidän tutkistelevia silmäyksiänsä ja jonkun aikaa jatkettuaan
teeskentelemistään jätti hän huoneen, sanoen tahtovansa hankkia
lähempiä tietoja Theophilosta ja luvaten palata niin pian kuin hän
hänestä oli saanut jotakin tietää. Hänen mentyä, selitti Klaudia
olevansa lujasti vakuutetun, että Javani oli syypää onnettomuuden
tapaukseen ja että hän valepu'ussa oli ollut tilaisuudessa läsnä.
"Hänellä oli toveri, joka myös meiltä salasi kasvonsa", lisäsi hän,
"mutta minusta on aivan kuin usein olisin kuullut hänen äänensä."
Mariaa säälien ei hän suorastaan tahtonut sanoa, että Javanin
seuralainen hänen luulonsa mukaan oli raatiherra Isak.
Sekä Sadok että Salome vastustivat alussa kiihkeästi Klaudian syytöstä
Javania vastaan, mutta kun pitemmälle kuulivat sukulaistensa kertomusta
ja liittivät tapahtumat toisiinsa, alkoivat he olla yhtä mieltä heidän
kanssansa. He lupasivat käyttää koko vaikutusvoimansa taivuttaaksensa
hänen hyvittämään sen pahan minkä hän oli tehnyt ja Maria, joka oli
suuresti mieltynyt Klaudiaan, koetti lohduttaa häntä vakuutuksella,
ett'ei hän säästäisi aikaa eikä rahoja saadaksensa Theophilo
vapautetuksi. Klaudia toivoi enemmän hyötyä hänen vaikutuksestaan
Isak'iin kuin hänen rikkauksistaan ja alkoi taas tuntea mielensä
tyvenemmäksi ja turvallisemmaksi kuin ennen.
Javani palasi myöhään ja sanoi viipymisensä syyksi vaikeuden saada
tietoja Theophilosta.
"Vihdoin", lisäsi hän, "olen saanut tiedon hänestä, mutta ikäväkseni
täytyy minun kertoa ett'eivät häntä ole vieneet selootit tai edumeit,
joiden käsistä olisi hänet ollut mahdollinen lunastaa rahalla, vaan
että hän on vangittu raatimme käskystä, syystä, niinkuin sanotaan, että
hän on luopunut oikeasta uskosta. Minä surkuttelen hänen kohtaloansa,
mutta juuri tämmöistä pelkäsinkin hänen mielettömyydestään seuraavan."
"Javani", huudahti Klaudia, "sinä juuri olet se, joka hänen on
pettänyt. Paitsi sinua ja rabbini Joatferia ei kukaan tuntenut hänen
uskonnollisia mielipiteitään ja rabbini on valalla luvannut Sadok'ille
ett'ei hän niitä kellenkään ilmaise. Sinä olet tuottanut tämän
onnettomuuden huoneellesi ja nyt koet saada julmuutesi teeskennellyn
surun peitteesen."
"Hiljaa Klaudia", sanoi Javani kiivaasti, "muista että vaikka minä
ylenkatseella torjun päältäni hullut syytöksesi, on minulla kuitenkin
voima ja mahti, jota sinun olisi parempi taivuttaa puolellesi
nöyryydellä ja alammaisuudella. Minua johtavat korkeammat kehoittimet
kuin personallinen kauna tai viha ja minä aion kulkea tietä, jonka
katson todellisesti hyödyttävän serkkuani ja sukuni kunniaa antamatta
pakanallisen tytön mielettömän puheen itseeni vaikuttaa."
Klaudia vapisi siitä hurjasta päättäväisestä silmäyksestä, joka seurasi
Javanin sanoja. Hän pelkäsi varomattomalla lauseellansa vaan
ärsyttäneensä häntä Theophiloa vastaan ja päätti toisten hillitä
tunteensa ja koettaa peittää sen kammon ja vastenmielisyyden, joka
hänellä aina hänestä oli ollut. Hän ei vastannut mitään; sitä hän ei
voinut, sillä sydämensä oli niin täysi, mutta Naomi lähestyi Javania ja
koetti lempeästi vedota hänen parempiin tunteisinsa.
"Veljeni", sanoi hän, "älä puhu niin ankarasti Klaudialle. Hän on
surun musertama, eikä tiedä mitä hän sanoo. Sinun pitäisi pikemmin
säälimän kuin moittiman häntä. Etkö tahdo käyttää vaikutusvoimaasi
onnettoman serkkusi pelastukseksi? Hän on aina ollut vanhempainsa ja
Klaudia-raukan ilo ja onni. Mitä pahaa sinulle on siitä, että
hänellä on toinen usko kuin sinulla? O, Javani, älä yhdisty hänen
vihollisiinsa, vaan takaisin tuo hän niille, joitten elämä riippuu
hänen elämästänsä; älä anna hänen vanhempainsa mennä surulla hautaan!"
Naomi laski kätensä hänen olallensa ja katsoi häneen rukoilevasti.
Javani palkitsi tätä katsetta vihaisella silmäyksellä, ja pudistaen
pois Naomin käden, huusi hän:
"Kernaasti saat sinä antautua uskostansa luopuneen elämän ja vapauden
eduksi, sillä samaan pakanalliseen uskoon, joka iankaikkisesti on
saastuttanut hänen nimensä, olet sinäkin kääntynyt. Minä tiedän Naomi;
petollisuutesi, ulkokullaisuutesi, kaikki on selvillä. Ja täällä
vanhempaini läheisyydessä ilmoitan, että sinä olet natsaretilainen. Älä
luule, että sinut jättäisin neuvostolle; en, mutta minä toivon isäimme
Jumalan voimallansa vaikuttavan sinuun ja kääntävän sydämesi, ja siihen
asti kun se tapahtuu en tunnusta sinua sisarekseni. Nyt jätän sinun
isällesi, kunnia-arvoiselle, oikeasti ajattelevalle Sadok'ille. Hän
ryhtyköön sellaisiin, että tämä häpeä pilkku tulee pestyksi
huoneestamme."
Javani katsoi kummastuneena Sadok'iin ja Salomeen. Hän luuli saavansa
nähdä hämmästyksen ja kauhun kuvautuvan heidän kasvoissansa kuullessaan
tämän kertomuksen, mutta suru sekoitettuna sääliväisyyteen oli ainoa,
mitä hän niissä luki.
Naomi aikoi vastata veli, mutta Sadok ennätti hänen.
"Javani", sanoi hän tyynellä vakavuudella, "hairahduksen, johonka
sisaresi onnettomuudeksi on joutunut, olemme molemmat sekä minä että
hänen äitinsä kauan tienneet. Se on ollut surun lähde meille, ja miksi
olisimme tehneet sinun yhtä murheelliseksi! Tunsimme sinun innokkaan
rakkautesi Herraan ja tiesimme että siitä seurauksena olisi ollut vielä
suurempi suru Naomin lankeemuksen tähden. Sen vuoksi olemme sen
salanneet sinulta ja kaikilta, ja isänäsi käsken sinua, Javani, että et
kenellekään ilmoita tätä onnetointa salaisuutta. Minulle on mahdotointa
ajatella Naomia kovasydämisten, uskonvimmaisten veljieni käsissä. Hän
on kuitenkin lapseni, ja vaikka sydämeni tuomitseekin hänen, on hän
sentään aina luonani löytävä turvapaikan, josta häntä ei mikään vaino
voi riistää."
Ajatus tytärtänsä uhkaavasta vaarasta saattoi hänen miltei vastoin
tahtoansa tunnustamaan sisällisen rakkautensa häneen. Naomi hämmästyi
ja tuli liikutetuksi tästä, että hän lankesi polvillensa hänen eteensä
ja olisi suudellut hänen vaatteensa liepeitä, jos ei isänsä olisi häntä
nostanut ylös ja hellästi häntä syleillyt. Myöskin Javani näytti
liikutetulta ja Amatfiah käytti tilaisuutta vedota hänen
sääliväisyyteensä.
"Katsos, Javani", sanoi hän, "mikä rakkaus sentään isällä on
lapseensa! Poikamme on meille yhtä rakas kuin sisaresi isällesi.
Tuomitse siis mimmoiset tunteet meillä on, kun tiedämme Theophilon
olevan vihollistemme käsissä, jotka eivät epäile vuodattaa hänen
vertansa. Sinun vaikutusvoimasi on suuri; kuule siis perheesi rukouksia
ja pelasta poikamme."
"Amatfiah", vastasi Javani, "en ole tunnotoin luonnon ja ihmisyyden
tunteille, ja jos saattaisin kuunnella rukouksianne loukkaamatta
omatuntoani, niin sen mielelläni tekisin. Mutta isäini usko on minulle
kalliimpi kaikkia sukulaisuuden siteitä. Poikanne on isäinsä uskosta
langennut, sen vuoksi on hän myös ulossyösty perheestänsä ja
kansastansa. Pitäisikö sitte minun, Aronin pojan, pelastaman hänen
ansaitusta rangaistuksesta? Ei; Jumalan alttarin kautta vannon
minä, että niin kauan kuin hän pysyy kerittiläisyydessänsä, en
voi enkä tahdo mitään pelastukseksensa tehdä. Ja minä neuvon
teitä, Amatfiah, ajattelemaan omaa turvallisuuttanne; luopukaa
kerittiläisyydestänne taikka paetkaa kaupungista! Juditha ja Klaudia
tunnetaan natsaretilaisiksi ja Naomia epäillään. Häntä voin vielä
suojella, mutta sekään ei taida kauan onnistua. Teitä saatan
ainoastaan varoittaa, mutta älkää varoitustani halpana pitäkö, se on
viimeinen neuvoni."
Javani lähti äkisti huoneesta. Hänen sanansa olivat herättäneet
säikähdystä ja pelkoa kaikissa. Sadok koetti puhutella sukulaisiansa,
että taivuttaisivat Theophilon uskostansa luopumaan. Mutta Amatfiah
sanoi heti, että ennen tahtoi nähdä pojastansa revittävän jäsenen
toisensa perästä kuin kuulla hänen heittävän Herran ja Jumalan, joka
hänen edestänsä on ristillä kuollut. Kukaan muu läsnäolevista ei
uskaltanut sanallakaan vastustaa näitä sanoja, murheellisen mutta
pelkäämättömän isän suusta lähteneitä. Raskaalla sydämellä erosivat
kaikki etsimään sitä lepoa, jota väsymys kenties lahjoittaisi
kullenkin.