Kun Hanna lähti huoneesta ei hän ajatellut niin paljon itseänsä kuin
rakasta emäntäänsä. Hän aavisti, että tuntemattomalla vieraalla oli
paha tarkoitus mielessä, tarkoitus vahingoittaa vanhaa Mariaa ja hänen
ystäviänsä. Vaikka ilta oli kiiruhti hän kuitenkin kaupunkiin. Sen
suuret portit olivat jo suljetut. Hän tiesi erään takaportin vievän
suoraan Sadokin puutarhaan. Senkautta oli hän ennenkin kulkenut
käydessään Marian asialla Amatfiahn ja Judithan luona. Sille portille
meni hän nytkin, kolkutti ja Sadokin palvelija tuli ja laski sisälle
sekä saattoi hänen sitte Amatfiahn tykö.
Tässä perheessä oltiin iltarukouksella, kun Hanna tuli. Hänen tulonsa
ei häirinnyt tätä hartauden hetkeä. Hän lankesi myös polvillensa ja
yhtyi rukouksessa heidän kanssansa. Amatfiah lopetti rukouksen
pyytämällä Jumalan armoa ja siunausta itsellensä ja kaikille
kristityille veljille. Hän pyysi Herran kääntämään heidän vihollistensa
ja vainoojainsa sydämet, antamaan niille anteeksi, jotka koettivat
vahingoittaa Herran palvelijoita ja saattamaan he autuuden tielle.
Kun tämä pieni seurakunta nousi rukouksesta, huudahti Hanna:
"Tulkoon rukouksemme kuulluksi ja puhukoon rakkaan emäntäni ja teidän,
jalojen hyväntekijöitteni, puolesta! Minä tulen Bethaniasta kertomaan
teille, että meidän siunatun Herramme ja Mestarimme vihollisilla
varmaankin on jotain pahaa mielessä hänen palvelijoitansa vastaan.
Viimeisinä päivinä on useoita vieraita henkilöitä käynyt yksinäisessä
asunnossamme. Jotkut niistä ovat ruvenneet puhumaan Marian kanssa, ja
vaikk'ei hän heille ole suoraan tunnustanut olevansa kristitty, niin
ovat he varmaan sen hänen puheestansa ymmärtäneet. Jotkut olen taas
käskenyt pois, ennenkuin ovat tavanneet Marian. Olen kuullut
kerrottavan, että muutamat veljemme, jotka ovat jääneet kaupunkiin,
ovat etsityt ja vankiuteen heitetyt. Nyt tänä iltana, kun istuin ja
luin Raamattua Marialle, tuli meille eräs tuntematoin mies, ankaran ja
vakavan näköinen. Hän koetti luulotella häntä olevansa kristitty ja
haluavansa opetusta totuudessa. Minä pelkään Marian luottaneen hänen
sanoihinsa, koska hän hänelle tunnusti uskovansa Jesukseen ja antoi
myös Raamatun hänen käteensä. Monella tavalla koki hän urkkia häneltä,
mitä hän tiesi Amatfiahsta ja hänen perheestänsä, mutta se ei hänelle
onnistunut. Minä kiiruhdin tänne varoittamaan teitä, ja nyt siis
tiedätte, minkätähden olen tullut".
"Oliko vieras nuori?" kysyi Klaudia pikaisesti. "Oliko hän pitkä ja
vaalea, painuneilla silmillä ja mustilla, yhteen vedetyillä
silmäluomilla?"
"Oli; te olette kuvanneet hänen semmoiseksi kun hän on", vastasi Hanna.
"Merkillistä oli, että kun hän hymyili, muistutti hänen kasvoinsa
luonteet rakkaasta Naomista, ja se melkein aina poisti minusta kaiken
epäilyksen. Mutta sisällinen aavistus sanoi minulle, että hän oli
petturi sydämestänsä."
"Javani hän oli varmaankin", huudahti Klaudia. "Minä tiedän hänen
tahtovan onnettomuutta päällemme. Ah, jos olisimme kaukana, ettei hän
meille mitään voisi!"
"Älä anna pelkosi soaista muutoin niin selkeää ymmärrystäsi, rakas
Klaudia", sanoi Theophilo. "Minä en usko Javanin tahtovan vahingoittaa
lähimpiä sukulaisiansa. Kyllä olen kuullut, että useampia uskoveljiämme
on vangittu, mutta Javania ei koskaan ole vangitsijaksi mainittu. Hän
on myös viime aikoina ollut minua kohtaan niin ystävällinen, että
luulen hänen kokonaan unhottaneen riitamme."
"Sinä tuomitset kaikki oman jalon mielesi mukaan", vastasi Klaudia.
"Minä tunnen Javanin paremmin kuin sinä, enkä saata silmänräpäystäkään
luottaa hänen teeskenneltyyn ystävyyteensä. Parainta on, että itse otat
tiedon asiasta. Saata Hanna kotiinsa, niin kenties saat tilaisuuden
enemmän nähdä ja kuulla tästä salaisesta vieraasta, joka minusta
varmaan on Javani."
Klaudian esitys hyväksyttiin, ja Theophilo, joka kuitenkin morsiamensa
hartaasta pyynnöstä huolellisesti pukeutui valepukuun, lähti saattamaan
Hannaa takaisin Bethaniaan. Perheen muut jäsenet odottivat levottomina
ja huolestuneina hänen palaamistansa. Mitä hän palattuansa kertoi, ei
ollut rauhoittavaa laatua. Hän oli tiellä mennessään tavannut mustaan
avaraan mantteliin puetun vieraan henkilön. Tämä oli hänestä ihan
serkkunsa näköinen. Marian kertomus vielä vahvisti tätä hänen
luuloansa. Maria oli kehoittanut heidän kiiruhtamaan matkalle eikä enää
käymään hänen luonansa. Hän oli nyt niin heikko, ettei hänen enää ollut
monta päivää jäljellä. Theophilo lupasi ainakin seuraavana päivänä olla
hänen luonansa käymättä, kun sai häneltä lupauksen, että lähettäisi
Hannan heidän luoksensa ilmoittamaan, jos jotakin merkillistä
tapahtuisi.
Päivä tämän perästä piti Bethetsobin Maria loistavat kestit uudessa
asunnossaan. Sinne olivat Sadok'in ja Amatfiahn perheet kutsutut. Tämä
oli kova koetus Naomille, sillä hän ei olisi tahtonut mennä juhlaan,
jossa oli niin paljon maallista ja syntistä iloa. Mutta Sadok toivoi
sitä ja raskaalla sydämellä totteli hän isänsä tahtoa. Amatfiah ja
Juditha pyysivät anteeksi, etteivät voineet tulla, mutta Klaudia, joka
kernaasti käytti tilaisuutta saada vielä kerran puhua ystävänsä kanssa,
suostui pian Sadok'in kehoitukseen.
Javani myös oli pidoissa, ja koskaan hän ei ollut niin iloiselta ja
hilpeältä näyttänyt kuin nyt. Hän oli aina Naomin ja Klaudian
läheisyydessä, mutta illallisen perästä kutsui joku hänen ulos
yksityistä puhetta varten. Nyt saivat naiset tilaisuuden hiipiä
yksinäisyyteen. He menivät puutarhaan, saadaksensa keskenänsä kenenkään
häiritsemättä jutella. Klaudia kertoi kaikki, mitä edellisenä iltana
oli tapahtunut ja sanoi vakuutuksensa olevan, että Javanilla oli
salajuonia koko perhettä, mutta erittäinkin Theophiloa vastaan. Hän
pyysi Naomin kehoittamaan isäänsä kolmen päivän kuluessa jättämään
kaupungin, kun hän toivoi Amatfiahn olevan valmiin matkalle. Naomi
suostui siihen mielellänsä, varsinkin sen vuoksi, kun hänkin epäili
Javanin tarkoituksia. Hän lupasi, jos mahdollista, pitää Javanilta
salassa lähtöpäivän. Vanhan Marian tila suretti häntä, ja se teki
hänelle pahaa, kun ei enää saisi tavata rakasta ystäväänsä ja kuunnella
hänen opetustansa.
"Ainakin vielä kerran pitää minun saada tavata hänen", sanoi hän
päättävästi. "Maria ei saata enää elää monta päivää, ainakaan Hannan
puheen mukaan. Mahdotonta taas on ajatellakaan, että hän saattaisi
lähteä teidän kanssanne."
"Amatfiah, Juditha ja Theophilo ovat menneet hänen luoksensa nyt tänä
iltana, kun tiesivät Javanin olevan täällä", vastasi Klaudia. "He
tahtoivat nähdä, olisiko mahdollista muuttaa hänen Amatfiahn taloon,
jossa hänellä olisi kaikin puolin hyvä ja mukava."
"Ehkä hän voidaan muuttaa, ehk'ei, yhtä hyvä -- minä aion käydä hänen
luonansa ylihuomenna, kun !--Javanilla on kokous vanhimpien ja pappien
kanssa. Jos hän saisikin tietää käymiseni siellä, niin en minä häntä
pelkää. Kauempaa aikaa en enää saata salata häneltä uskoani ja
vakuutustani; enkä sitä tahdokaan, sillä sellainen petoksen tapainen
käytös minua kiusaa. Herramme tähden olen valmis uhraamaan vaikka
elämäni. Ah, elämällä on hyvin vähän minulle tarjoomista, ja uhri ei
olisi suuri!"
"Älä puhu niin suruisesti, rakkahin Naomi. Sinulla kyllä on ollut monta
koetusta ja surua viime aikoina, mutta minun sisällinen uskoni on, että
Herra on lähettävä sinulle lohdutusta ja auttaa sinua ristisi
kantamisessa!"
"Niin, Klaudia, kyllä tiedän hänen niin tahtovankin. Väärin on minulta
olla näin alakuloinen, mutta sille en mitään voi. En pelkää niitä
koetuksia, joita Herra päälleni panee, mutta pelkään sitä hengellistä
tyhjyyttä ja kolkkoutta, johonka joudun, kun uskon sisareni minun
jättävät. Mutta tiedänhän Herran olevan lähellä, ja Hän on aina
jäljellä! Älä kuitenkaan ihmettele, vaikka olen niin heikko ja pelkuri;
sinä tiedät ett'en edes vanhemmiltani voi saada sitä lohdutusta ja
kehoitusta, jota niin tarvitsisin. Milloin on se päivä tuleva, jolloin
saan kuulla vanhempaini kiittävän ja ylistävän sitä nimeä, joka
yksistään autuaaksi tekee? Ah, Herra, minun Vapahtajani", huudahti hän
tulisesti ja puristi kätensä yhteen, "kuule sydämeni rukous! Anna minun
nähdä vanhempani sinun ristisi juuressa, anna minun kuulla heidän
rukoilevan sinun nimeäsi, että he tulisivat pelastetuiksi ja saisivat
iäisen elämän!"
"Herra kuulkoon rukouksesi, -- minä kyllä luulen Hänen sen tekevänkin!
Minä olen varma siitä, että vielä sinulle onnellisemmatkin päivät
koittavat. Me saamme toisemme pian nähdä, silloin minun isäni ja
veljeni pitävät huolta sinusta ja omaisistasi. Marcello on sydämestänsä
kiintynyt sinuun -- Naomi. Rakas Naomi, tahtoisitko tulla sisarekseni,
jos Sadok siihen myöntyisi? Tahtoisitko ottaa Marcellon mieheksesi kun
hän ei enää ole epäjumalan palvelija?"
Naomin kasvot punastuivat hetkeksi. Hän oli vähän aikaa ääneti ja
vastasi sitte niin tyynesti kun hänelle oli mahdollista:
"Sinulta, Klaudia, en tahdo salata, että jos itse saisin määrätä osani,
niin tahtoisin mieluimmin olla Marcellon vaimona kuin osallisena
keisarin kruunun kantamisessa. Minä olen aina hänestä pitänyt, aina
lapsuudestani asti, ja nyt, kun hän uskoo yhtä ainoaa Jumalaa, on hän
minulle vielä rakkaampi. Mutta kaikki ajatus hänen kanssansa
yhdistymisestä on paljas uni, joka ei koskaan tule täytetyksi. Minun
täytyy haihduttaa se mielestäni -- niin olen usein ennenkin tehnyt."
"Saamme nähdä, rakas Naomi; minä toivon ja ennustan parainta", sanoi
Klaudia iloisesti; "Minusta rupee kaikki nyt näyttämään valoisemmalta,
ehkäpä sen vuoksi kun tunnen itseni niin onnelliseksi. Kolmen päivän
kuluttua saamme jättää tämän kaupungin, ja Javani, toivon, ei tee
meille tällä ajalla mitään pahaa. Tule, palatkaamme toisten luokse,
ett'eivät huomaa poissa oloamme."
Kun nousivat marmori-istuimelta, jolla olivat istuneet, kuului
hiljainen ratina pensaista heidän takanansa ja kun äkkiä katsoivat
taaksensa, näkivät he mustan varjon, joka kiiruisasti hiipi pois.
"Javani!" huudahti Klaudia äärettömästi pelästyneenä.
"Jumala varjelkoon!" sanoi Naomi syvästi huoaten. "Javani lähti isosta
salista peloittavan ystävänsä, raatiherra Isakin kanssa, ja minä en
luule, että hän olisi löytänyt meidän täältä. Mutta jos joku epäystävä,
olkoonpa ken tahansa, on kuunnellut puheemme, niin olemme hukassa.
Kiiruhtakaamme isämme luo, täällä emme enää ole turvassa."
Samassa kuului hätä-huutoja isosta rakennuksesta ja valo pilkahteli
edes ja takaisin. Harppujen ja sympalien iloinen ääni oli lakannut.
Joukko naisia tuli juosten portailta ja hajosivat pitkin puutarhaa. Kun
Naomi ja Klaudia kiiruhtivat sinne, kohtasivat he ensin emännän usean
palvelian seurassa, jotka kantoivat kulta- ja hopea-astioita, kalliita
maljoja ja kankaita. Niitä he näyttivät olevan innokkaat hävityksestä
pelastamaan.
"Onko valkea valloillaan?" kysyi Naomi pikaisesti.
"Ei", vastasi Maria; "pahempi on valloillaan kuin tuli. Huone on täynnä
selooteja, jotka ryöstävät ja hävittävät mitä minulla on ja tappavat
jokaisen ken vaan vastustaa."
"Missä on isäni ja äitini?" huudahti Naomi.
Hän juoksi rakennusta kohden, mutta pysähtyi äkkiä ja lisäsi:
"Ja missä on pieni David?"
Maria pudotti kantamansa kalliin takan.
"Ai, lapseni, lapseni!" huudahti hän; "olen hänen unhoittanut. Hän
juoksi ja leikitsi eteisessä pikkuista ennen ryövärein tuloa. Etsi
häntä Naomi -- etsi häntä Jumalan tähden. Selootit ovat hänen kyllä
jättäneet rauhaan, sillä ne tulivat ainoastaan ryöväämään."
Naomi katsoi kummastuneena hetkisen äitiin, joka kehoitti toisia
etsimään lasta samalla kun haki omaa turvallisuuttansa. Klaudian
seurassa kiiruhti hän eteiseen. Se oli tyhjä. Ääntä ja aseitten
kalsketta kuului muista huoneista. Kun olivat muutaman askeleen
käyneet, tuli Salome heitä vastaan taluttaen pientä poikaa.
"Siunattu olkoon Israelin Jumala, kun on pelastanut tyttäreni!"
huudahti Salome, nähtyänsä Naomin. "Olen sinua hakenut kaikista
huoneista ja kohtasin silloin Sadok'in, joka antoi minulle tämän pienen
lapsi-raukan. Se itkee ja huutaa äitiänsä, mutta hän on kadonnut, enkä
tiedä minne."
Naomi otti pienen Davidin käsivarrellensa, käski äitinsä seuraamaan, ja
meni puutarhaan. Siellä löysivät he Marian piiloutuneena kaatuneen puun
takana. Kun hän näki poikansa, huudahti hän ilosta ja kiitollisuudesta
-- ja hyväili pientä poikaansa.
"Miksi menit pois ja jätit Davidin ryövärein joukkoon?" kysyi lapsi
viattomasti. "Ne olisivat tappaneet hänen, jos ei Sadok olisi tullut."
Maria silmäsi kalleuksiansa ja kummasteli miten oli saattanut unhottaa
ainoan lapsensa pelastaessaan sellaista romua. Hän oli aina ollut
hetkellisen päähän pälkähtämisen lapsi. Nyt tunsi hän, että poikansa
oli hänelle kalliimpi kuin elämänsä. Tulevassa silmänräpäyksessä
saattoivat hänen ajatuksensa jo pyöriä toisaalla.
"Minkä vien sinun rakas poikani?" huudahti hän. "Minä pakenen johonkin
vuoren luolaan piiloittaakseni sinun. Jos ryövärit tulevat sinne olemme
hukassa. Salome, pelasta minä, ja äläkä anna tappaa ainoaa lastani
silmäini edessä!"
Meteli alkoi kuulua selvemmin. Se todisti, että taistelijat lähenivät
puutarhaa.
Pelästyneet naiset eivät tietäneet, minkä mennä. Mutta juuri silloin
yksi palvelija muisti takaportin puutarhan muurissa. Sen kautta pääsi
kapealle kujalle. Tämä portti avattiin ja pakolaiset olivat pelastetut.
Naomi asettui ensimäiseksi ja vei heidän sille takaportille, joka johti
Sadok'in kartanolle; muutamia minuttia sen perästä olivat kaikki
turvassa Sadok'in huoneessa.
Heti kun Amatfiah ja Theophilo saivat tietää tapauksen, kiiruhtivat he
varustamaan itsensä aseilla ja sitte niin joutuin, kun oli mahdollista,
tulivat muutamain palvelijain kanssa tappelupaikalle auttaaksensa
ystäviään mahdollisimman mukaan. Tällä ajalla oli Naomilla ja
Klaudialla tilaisuus kenenkään häiritsemättä puhua Judithan kanssa,
joka kertoi heille Marian Bethaniasta päättäneen muuttaa Amatfiahn
kartanoon, mutta että hän ei tahdo tätä muuttamista ennen kuin illalla
päivää ennen heidän matkalle lähtöänsä.
"Sinä, Naomi, tulet kanssamme, kun sinä iltana menemme Marian luokse",
sanoi Juditha. "Amatfiah on jättänyt kartanonsa perään katsannon ystävä
Benjamille, joka tosin ei ole kristitty, mutta luotettava ja meihin
mieltynyt. Hän kohtaa meidän kantotuolin kanssa, jolla Marian
kuljetamme. Vaikka Javanikin saisi tietää sinun käyneen ottamassa
jäähyvästit Marialta, ei hän sitä ihmettelisi eikä erittäin
epäilisikään, kun hänkin tietää Marian olevan kuolemaisillaan."
Naomi kiitti Judithaa hyväntahtoisesta toimellisuudesta ja kertoi juuri
Klaudialle sanoneensa, että hän toivoi sinä päivänä saavansa käydä
Marian luona. Hän kertoi myös puheensa muun sisällön Klaudian kanssa,
kuitenkin ohi mennen kohdan mikä koski Marcelloa. Heidän puheensa
keskeytyi, kun Salome tuli ja kutsui Naomia, jonka isä oli palannut.
Sadok ja hänen ystävänsä olivat päässeet haavatta tappelusta, vaikka
usea niiden ystävä oli kaatunut, ennen kuin saivat selootit pois
ajetuksi. Kuormitettuna ryöstösaaliilla täytyi selootien vihdoin jättää
kartano, joka oli niin revitty, että tarvitsi perinpohjaisen
korjauksen, ennenkuin siinä saattoi asua. Sadok tarjosi taas
Marialle asunnon. Hänen tarjouksensa otettiin vastaan ilolla ja
kiitollisuudella. Mutta vieraat palasivat niin vähittäin kotiinsa, että
hiljaisuus ja rauha näytti taas kaupunkiin palanneen. Mutta mikä
hiljaisuus ja turvallisuus saattoi olla tässä onnettomassa kaupungissa,
jossa tapaukset sellaiset kuin juuri kerrottu olivat päiväiset! Siellä
riehui keskinäinen sota hirvittävimmällä tavalla. Kaupungin muurien
sisällä oli monta taistelevaa puoluetta, uhkuen kuolettavinta vihaa
toisillensa. Murhat ja ryöväykset olivat jokapäiväiset tapaukset.
Uhrieläimen veri juoksi samalle alttarille, joka vielä oli saastainen
ihmisen verestä, mikä oli vuotanut hurjissa taisteluissa temppelin
sisällä. Kukaan ei uskaltanut kulkea kadulla aseettomana, ja
varallisemmilla oli aina mukana luja vartio, kun kulkivat ulkona
iltasilla. Mutta kaiken tämän kurjuuden keskellä, jota keskinäinen sota
tuotti, kuului rikasten asunnoista laulua, soittoa ja naurua todistaen
sitä elämää ja ajattelematointa iloisuutta sekä hurjaa nautinnon himoa,
joka valitsi onnettomassa kaupungissa. Oli kuin olisivat olleet
tuttavat vaaran kanssa ja välittivät siitä vähän, kun olivat joka päivä
sen suussa.
Javani tuli vitkalleen kotiinsa puolen yön aikana. Hän mietiskeli
kuinka voisi hyvin pian päästää Simonin kaupunkiin, jonka avulla hän
toivoi saavansa nykyään vallitsevan epäjärjestyksen loppumaan. Nämä
hänen ajatuksensa häiritsi raatiherra Isak, joka tuli häntä vastaan
erään palvelijan pukuun puetetun miehen seurassa.
"Javani", sanoi raatiherra hiljaisesti, "tällä miehellä on jotakin
ilmoitettavaa, joka läheisesti liikuttaa teitä. Kerittiläisyyden
happamuus on jo levinnyt enemmin ja syvemmin kuin luulittenkaan, ja
tehokkaisiin toimiin on ryhtyminen, että kerrassaan juurinensa
saataisiin poistettua kaikki paha. Teidän oman sisarenne suusta on tämä
uskollinen ja innokas mies kuullut tarpeeksi, ollaksensa luotettava
vierasmies. Tämä on saanut hänen suustansa kuulla, että sekä hän että
Amatfiah vaimonensa ja poikanensa kuin myös se romalainen nainen ovat
innokkaimmat natsaretilaiset."
"Haa! Onko todellakin niin?" huudahti Javani. "Sitä arvelinkin. Sillä
ajalla, kun olin kaupungista pois, on Naomi ihan muuttunut. Tuo kirottu
kerittiläisyys on siihen syyllinen. Mutta sano puhujan nimi. Kuka on
kuullut sisareni tunnustuksen?"
"Puhujan nimi on Rubeni. Hän on Bethetsobin Marian palvelija. Tänä
iltana kulki hän puiston kautta. Silloin istuivat siellä molemmat
naiset ja puhelivat vilkkaasti keskenänsä. Uteliaisuudesta hiipi hän
heidän luoksensa ja kenenkään älyämättä kuunteli heidän puhettansa.
Kerro, Rubeni, nyt Javanille kaikki, mitä jo olet kertonut minulle."
Petollinen palvelija teki kuin käskettiin, ja Javani tarkoin kuunteli
hänen kertomustansa. Tähän asti oli hän ainoastaan aavistellut ja
pelännyt Naomin luopuneen uskostansa. Mutta nyt oli hän siitä varma. Se
loukkasi häntä, ja syvällisesti. Hänen vihansa nousi korkeimmalleen,
kun Rubeni kertoi sen osan puheesta, joka todisti Naomin rakastavan
Marcelloa ja toivovan sitä miehekseen. Töin tuskin voi hän hillitä
kiivautensa, mutta hän päätti kuitenkin olla niin tyyni, ett'ei Rubeni
huomaisi hänen sisällistä liikutustansa. Sitte kun kertoja oli
lopettanut puheensa, heitti hän rahakukkaronsa hänelle ja käski hänen
henkensä menettämisen uhalla pitämään suunsa kiinni siitä mitä oli
kuullut.
Rubeni meni pois ja iloitsi palkinnosta. Javani meni kotio. Siellä
keskusteli hän Isakin kanssa, mitä olisi tehtävänä. Kaikkein ensin
päätettiin vanhan, turvattoman Marian kohtalo. Sinä iltana, kun
Amatfiah aikoi muuttaa kartanoonsa, päätettiin täyttää hirveä tuuma. He
päättivät ylipapistolta pyytää vahvan vartion ja sillä piirittää Marian
asunto, kun hänen ystävänsä olivat siellä koolla. He päättivät, että
kun kerran nämä kaikki joutuvat heidän käsiinsä, ei mikään voi niitä
pelastaa. Javani luuli ettei isänsä tiedä oman veljensä luopuneen
uskostansa. Sen vuoksi olikin hän varma, että ensimäinen kertomus
siitä, joutuneena isänsä korviin, katkaisisi kaikki siteet isänsä
Sadokin ja setänsä Amatfiahn väliltä.
Pitkän keskustelun perästä erosivat kummatkin ystävät, kun olivat
päättäneet, että neuvosto on kutsuttava kokoon jo seuraavana iltana,
vuorokautta ennemmin kun oli aikomus. Tänä iltana laskeusi Javani
tyytyväisenä levolle, kun tiesi setänsä ja serkkunsa niin pian käsiinsä
joutuvan. Varsinkin häntä huvitti viimeksi mainitun kukistaminen. Sen
kautta hän kun sai tyydyttää koston himonsa sekä estää hänen naimasta
pakanallisen tytön, joka, Javanin mielestä, oli koko su'ulle
alentavaista. Mitään keinoa, vaikkapa kuinka julmaakin, tarkoituksen
saavuttamiseksi ei Javani ainoastaan pitänyt anteeksi annettavana,
mutta myös ansiollisena.