Javanin palaaminen kotio supisti Naomin vapautta, ettei hän päässyt
käymään siellä, missä mieluimmin olisi halunnut käydä. Veljensä tahtoi
aina olla hänen seuraajanansa ja suojelijanansa kun hänellä vaan oli
aikaa Simonin eduksi työskentelemiseltä. Ja sen vuoksi sai Naomi
ainoastaan ani harvoin Klaudian ja Theophilon seurassa tilaisuuden
käydä rakkaan ystävänsä luona Bethaniassa.
Palattuansa Pellasta Jerusalemiin oli hän oppinut paremmin tuntemaan
serkkunsa. Tämä oli luonnoltansa ujo, ja kun hän uskonnossa tiesi
olevansa toisesta mielestä kuin Sadokin perhe, niin tahtoi hän niin
paljon kuin suinkin olla sukulaisistansa erossa. Salomea rakasti hän
kuitenkin hänen lempeän luontonsa tähden ja uskoi vahvasti Herran pian
hänen sydämessään löytävän hyvän maan pyhälle villallensa, mutta
Naomista ajatteli hän ihan päinvastoin, senvuoksi kun tämä oli
luonnoltansa ylpeä ja itseensä luottava. Mutta meidän ajatuksemme eivät
ole Herran ajatukset, ja Theophilo tuli sen pian havaitsemaan, kun hän
näki Pyhän Hengen kurituksen kukistavan Naomin ylpeyden, mutta Salomen
pakenevan tätä kuritusta ja luottavan omaan hurskauteensa.
Klaudiaa kohtaan kävi Theophilo myötätuntoiseksi ja iloksensa huomasi
vaarinottavaisen oppilaansa lukevan ja selittelevän Moseksen ja
profeettain kirjoituksia. Tällä tavoin vei hän hänen totuuteen ja esiin
toi hänelle Mesiaksen todellisen luonteen, näyttäen että hän jo tullut
oli ja oli sama, jota Jesukseksi kutsuttiin. Klaudia ei kuitenkaan
vielä ymmärtänyt Theophilon olevan kristitty, mutta kun hän Naomin
palattua Pellasta ja sen perästä kun ystävyys tämän ja isän välillä oli
rikkoontunut vannoi nuorelle opettajallensa koettavansa kääntää Naomia
isäinsä uskoon takaisin, ei Theophilo enää kauemmin epinyt mainita
hänelle myös olevansa halveksitun natsaretilaislahkokunnan jäsen. Tämän
perästä puhui hän vapaammin ja voimakkaammin sydäntänsä lähimpänä
olevista aineista, ja Naomi iloitsi nähdessään, kuinka hänen ystävänsä
valeluulot kristinoppia vastaan päivä päivältä enempi ja enempi
haihtuivat. Kun Theophilon vanhemmat muuttivat Sadokin huoneesen,
huomasivat he poikansa myötätuntoisuuden Klaudiaan, ja heitä suretti
poikansa mieltyminen pakanalliseen naiseen, jommoisena he Klaudiaa
pitivät; mutta kun saivat tietää, minkä vaikutuksen totuus jo oli
tehnyt Klaudian sydämessä, muuttui surunsa iloksi ja he päättivät, että
niin pian, kun hän avonaisesti tunnustaa Jesuksen opin ja kastetaan,
pyytää hänen isänsä suostumusta hänen ja heidän poikansa yhdistymiseen,
ja hän sitte muuttaa heidän kanssansa Ephesoon.
Naomi iloitsi ystävänsä onnesta, mutta ajatus Amatfiahn ja Judithan
pikaisesta matkasta ja Klaudian muutosta heidän kanssansa teki
hänen surulliseksi. Itse hän kuitenkin pysyi kylmänä kaikille
ystäviensä kehoituksille muuttaa heidän kanssansa. Vanhempiensa
suostumuksen olisi hän helposti saanut. Sadok kun näki mahdottomaksi
häntä saada kääntymään uudesta uskostansa, ei olisi tahtonut häntä
estää matkustamasta, sillä sen kautta olisi hän päässyt häpeästä
kaikille ilmoittaa tyttärensä lankeamisen. Salomen sydän kyllä oli
pakahtumaisillaan kun hän ajatteli eroamista tyttärestänsä, mutta hänen
onneksensa ja turvallisuudeksensa olisi hän mielellään uhrannut vaikka
henkensä. Mutta Naomi ei mitenkään voinut päättää oman etunsa vuoksi
erota vanhemmistansa niitten onnettomuuksien ajaksi, jotka hän aavisti
tulevan. Ja Javani, joka ei luullut mitään paikkaa niin turvalliseksi
kuin Jerusalemia, tahtoi kernaasti pitää sisarensa, että tämä saisi
nähdä juutalaisten voittavan romalaiset, jonka hän varmuudella luuli
tapahtuvan. Setänsä ja hänen perheensä kääntymisestä ei hänen ollut
vähintäkään tietoa eikä minkään muun syyn nojassa estellyt Naomin
matkustamista kuin sen, että oli muka turhaa pelätä romalaisten
valloittavan Jerusalemin. Vaikkei sisarensa ollut samasta ajatuksesta,
iloitsi hän kuitenkin kun oli saanut puoltajan, joka puolusti
jäämistänsä vanhempainsa luo.
Oli kirkas ja kaunis iltapäivä kun Naomi Theophilon ja Klaudian kanssa
meni Bethaniaan Mariaa tervehtimään. Theophilo vei heidän vähän syrjään
viimeisestä tiestä Bethaniaan ja näytti heille Getsemanessa sen paikan,
jossa Jesus, puheen mukaan, oli langennut polvillensa ja rukoillut.
Meille on helppo kuvitella tunteita, jotka valtasivat nämä kolme nuorta
kristittyä, kun he myöskin polvistuivat tällä samalla paikalla ja
kiittivät ja ylistivät Herraa, kun rangaistus oli pantu hänen
päällensä, että meillä rauha olisi. Kun he nousivat ja pitkittivät
kulkuaan, ajattelivat he niin Jesuksen elämän viimeisiä tapauksia maan
päällä, että puhuivat ainoastaan siitä, ja kun tulivat Marian asuntoon
oli heidän ensimäinen pyyntönsä, että hän oikein juurta jahkaen
kertoisi heille jonkun näistä tapauksista, jotka hän suurimmaksi osaksi
oli itse nähnyt.
Maria täytti ilolla heidän pyyntönsä ja kertoi heille kaikki mitä
tapahtui viimeisinä päivinä Jesuksen eläessä maan päällä. Hän seurasi
häntä, niin sanoen, askel askeleelta hänen juhlallisesta ajamisestansa
Jerusalemiin, jolloin enin osa kansasta hajoitti vaatteensa tielle ja
muut karseivat palmupuun oksia ja hajoittivat tielle ja huusivat
sanoen: "hosianna Davidin pojalle, siunattu olkoon se joka tulee Herran
nimeen!" siihen asti kun sama kansa opettajiensa ja pappiensa
kiihottamana ja eksyttämänä vei hänen teloituspaikalle, huutaen:
"Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Hänen verensä tulkoon meidän
päällemme!" Joka ainoa rakkaan Herran sana oli syvästi painunut Marian
sydämeen ja hänen silmänsä säteilivät taivaallisesta ilosta ja
rakkaudesta, kun hän nuorille ystävillensä kertoi hänen sanojansa
ristillä -- hänen rukoustansa teloittajiensa edestä, hänen
huolenpitoansa äidistänsä, hänen viimeistä sanaansa: "Se on täytetty!"
Väsyneenä paljosta puhumisesta vaipui Maria, kun oli lopettanut
puheensa, takaisin vuoteellensa ja makasi siinä muutaman minuutin
hiljaa ja liikkumatta. Hänen nuoret ystävänsä ja vanha Hanna, jotka
tarkoin olivat kuunnelleet hänen sanojansa seisoivat äänetöinnä hänen
ympärillänsä niin kauan kun hän vähän virkistyi. Hän avasi silmänsä,
kohotti vähän itseänsä ja katseli kummastuneena heihin, ikäänkuin olisi
unhoittanut heidän läsnäolonsa. Vähitellen näytti hän rupeavan selvästi
tajuamaan lähellä olevaiset ja lempeästi hymyillen sanoi hän kohottaen
kätensä heitä kohden:
"Nyt on jo myöhäinen ja te olette liian kauan viipyneet luonani, minun
lapseni. Minä en tahdo teitä pidättää kauemmin; jos vielä tapaamme
toisemme täällä maailmassa, niin puhumme enemmän siitä Herrasta, joka
antoi henkensä lunnaaksi edestämme. Antakaat minä siunaan teitä
ennenkuin menette."
He lankesivat polvillensa hänen vuoteensa viereen ja kyyneleet silmissä
ottivat hänen siunauksensa. Kun olivat nousseet ylös ja hellästi
syleilleet vanhaa rakasta ystäväänsä, kiiruhtivat he kotio. Aurinko
painui Sionin vuoren taakse, kun he laskivat alas Öljymäkeä, ja oli jo
melkein pimeä kun tulivat lähelle kotoansa. Kun menivät erään tiheän
öljypensaston ohitse, tarttui Klaudia äkkiä Theophilon käteen ja
kuiskasi hätäisesti:
"Kuule Theophilo, joku vakoaa meitä tuolla. Minä olen usean kerran
kuullut astumisen ääntä takanamme, mutta kun en ketään nähnyt, niin en
sanonut mitään sen vuoksi kun pelkäsin teidän pilkkaavan minua. Mutta
nyt olen varma, että joku seuraa meitä. Näin äsköin mustan miehen
haamun hiipivän tuolla puitten välissä."
"Mitä sinun tarvitsee pelätä, Klaudia?" kysyi Theophilo. "Kukaan ei voi
meille tehdä pahaa. Me näemme jo kaupungin portit ja voimme helposti
saada apua, jos joku hyökkäisi päällemme. Minä myös olen aseilla
varustettu, äläkä turhaa pelkää".
"Itseni tähden en pelkääkään, mutta sinun ja Naomin. Jos Javani
tietäisi käyntimme Bethaniassa ja sinun sekä Naomin uskovan Jesukseen,
niin ei mitkään sukulaisuuden siteet estäisi häntä ilmoittamasta teitä
niille tyranneille, jotka uskonnon varjossa harjoittavat julmuutta ja
murhaa."
"Vait, Klaudia", sanoi Naomi hiljaa, "innossasi unhoitat, että näkemäsi
henkilö saattaa kuulla kaikki mitä puhut. Menkäämme joutuisammin. Minua
peloittaa, että isäni kysyy, missä olemme olleet, jos viivymme järin
kauan."
Kun tulivat kotio, kohtasi heidän Deborahn, ja oli levottoman ja
pelästyneen näköinen.
"Minkätähden tulette niin myöhään lapset?" huudahti hän. "Minä olen
seisonut ja katsellut jälkeenne aina siksi kun tuli niin pimeä ettei
voinut eroittaa tietä Öljymäelle. Javani tuli kohta sisälle kun olitte
menneet ja kyseli tarkkaan, minnepäin menitte. Minä aavistin teidän
menneen Bethaniaan, mutta sitä en sanonut, vaan sanoin menneenne
laaksoa kohden. Hän näytti vakavalta ja närkästyneeltä, ja vastaamatta
kiiruhti hän ulos."
"Sitte", huudahti Klaudia, "ei ollut pelkoni suotta, ja se oli Javani,
joka seurasi meitä. Hyvä Jumala, pelasta meitä hänen vihastansa!"
Molemmat, sekä Theophilo että Naomi, kävivät levottomaksi Deborahn
kertomuksesta, sillä he olivat äskettäin kuulleet Javanin puhuvan niin
äreästi natsaretilaisista, että varmasti uskoivat hänen kaikin voimin
vainoovan ja koettavan hävittää niitä, jotka kantoivat sitä nimeä.
Klaudia pyysi Theophiloa heti jättämään heidän, ett'ei Javani
palattuansa näkisi heitä yhdessä ja tämä nuori natsaretilainen oli
juuri aikomuksessa poistua, kun Javani tuli sisälle ja teeskennellyllä
ystävyydellä kutsui hänen takaisin.
"Tule, Theophilo", sanoi hän, "minulla ei ole näinä päivinä ollut aikaa
olla paljoa kanssasi. Olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa kun
olet täyttänyt minun velvollisuuteni sisartani kohtaan ja häntä
veljellisesti suojellut ja hoitanut. Menkäämme penkereelle vanhempieni
luokse, niin siellä voit heille puhua, missä olette olleet; varmaankin
olitte kävelyllä pitkän matkan tuolla puolen Hinnomin laaksoa."
Huonosti peitetty ivallisuus piileksi Javanin sanoissa, ja ne, joihin
puheensa koski, ymmärsivät sen hyvin. Molemmat naiset vaalenivat
kauhistuksesta, mutta Theophilo pysyi rauhallisna.
"Niin", vastasi hän, "minä luulen että tilintekoni siitä, mitä olemme
kuulleet ja nähneet kävelymatkallamme, on kiinnittävä kaikkein mielet,
ja minä tahdon sen itse kertoa. Naomi ja Klaudia eivät saa minua
keskeyttää."
Tämän sanottuansa katsahti hän molempiin naisiin silmäyksellä, joka
sanoi, että hänellä oli tuuma, jota pelkäsi heidän tyhjäksi tekevän.
Ulkona penkereellä eivät kuitenkaan tavanneet vanhempiansa, ja kun
Javani meni heitä hakemaan, sanoi Theophilo sillä välin Naomille ja
Klaudialle, että hän hyvin ymmärsi Javanin tarkoittaneen heidän
kävelyänsä.
"Mutta" lisäsi hän, "luulen voivani eksyttää hänen ja saattaa teidän
turvaan, kun vaan te kumpikin lupaatte olla vaiti ja annatte minun
puhua yksin. Tiedätte, että minä en sano muuta kuin mikä on totta ja
oikein."
"Ah niin", sanoi Klaudia, "minä jätän kaikki teille, ja vaikka Naomi
mielukkaammin tahtoisi puolustaa itseänsä, pitää hänen nyt lupaaman
olla vaiti. Minä puolestani en koskaan tahtoisi sanaa vaihettaa tuon
villin Javanin kanssa."
"Sinä, Klaudia, ajattelet aivan pahaa veljestäni", sanoi Naomi. "Hänen
luontonsa on äkkipikainen, ja hänen kiivailunsa näyttää toisinaan
kostonhimoiselta, mutta hänellä on luonnollinen sydän ja minulle on hän
palattuansa osoittanut suurta ystävyyttä. Ehk'ei hän sentään tuntisi
kävelyämme Bethaniassa tahi ainakaan sen tarkoitusta. Ennen sain minä
soitolla hänen kiivaan luontonsa rauhoittumaan; minä menen noutamaan
harppuni ja koetan, vaikuttaako se vielä saman. Älä hätiköitse
sanoissasi, Theophilo, ja minä lupaan olla puheesesi sekoittumatta."
Naomi puhui enemmän luottoisuudella kuin suoraan, kun hän näki Klaudian
olevan säikähdyksissä ja Theophilon päättäneen ottaa tärkeän askeleen.