Olemme maininneet Galban astuneen Neronin jäljestä romalaiselle
keisarin istuimelle ja Vespasianon koottuaan joukkonsa luokseen olleen
toimetonna odottamassa mitä seuraisi. Jos Jerusalemin asujamet olisivat
tämän rauhan ajan käyttäneet kaupungin varustamiseen, vielä parempi,
jos olisivat päättäneet antautua romalaisille, kun vielä oli aika,
olisi monta vaikeaa päivää heiltä säästynyt, mutta sokeudessaan ja
ynseydessään käänsivät he aseensa sitä hurjemmin toisiansa vastaan.
Gioran Simoni, tämä maansa vitsaus, synnytti uuden puolueen. Kilpaillen
Giskalan Johanin kanssa julmuudessa ja hurjuudessa, kuitenkin heikompi
älykkäisyydessä ja viekkaudessa, oli hän joukkonsa ensimmäisenä
valloittanut Massadan, jossa riehuivat laajalta ja lavealta; kun
puolueensa lisääntyi, käänsi hän huomionsa Jerusalemiin, missä hän
toivoi voittavansa kaksi ennen löytyvää puoluetta ja itse kievahtavansa
mahtavimmaksi henkilöksi.
Kun hän ryntäsi kaupunkia kohden tulivat selootit häntä vastaan, mutta
lyötiin ja takaisin ajettiin. Simoni ei kuitenkaan uskaltanut kohta
ryhtyä kaupunkiin, vaan päätti ensin lannistaa Idumealaiset.
Kahdenkymmenen tuhannen miehen kanssa karkasi hän maahan, mutta
ratkaisemattoman tappelun perästä vetäyi takaisin Nainiin, jonka hän
oli ennemmin varustanut. Sieltä lähetti hän yhden kenraalinsa,
Eleatsarin, vaatimaan Herodiumin linnoitusta ja sen miehistöä
antaumaan, mutta väestö suuttui niin tästä kehoituksesta, että
tappoivat Eleatsarin. Peläten Simonin kostoa, päättivät idumealaiset
hankkia tarkat tiedot hänen voimastansa ennenkuin ryhtyisivät uuteen
tappeluun ja siitä syystä lähettivät yhden ruhtinaansa, nimeltä
Jaakoppi, tiedustelemaan Simonin tuumia. Tämä Jaakoppi oli petturi, ja
kun Simoni lupasi hänelle rikkautta ja kunnia-osoituksia, lupasi hän
päättävällä hetkellä mennä Simonin puolelle. Kun tämä sen vuoksi koko
joukollansa ryntäsi idumealaisia vastaan, oli Jaakoppi äkkiä
pelästyvinänsä ja meni väkinensä pakoon, jonka kautta idumealaisten
joukko joutui epäjärjestyksen ja muutamassa silmän räpäyksessä
hajoitettiin.
Sittekun Simoni sillälailla melkein veren vuodatuksetta oli
valloittanut Idumean, hävitti ja ryösti hän koko maan, ja hänen
vallattomat joukkonsa, jotka yhä lisääntyivät, käyttivät itsensä niin
julmasti ja raivoisasti onnettomia idumealaisia vastaan, että selootit
tunsivat sekä sääliä entisiä liittolaisiansa että vihaa Simonia
kohtaan. Eivät kuitenkaan uskaltaneet kohdata häntä avonaisessa
taistelussa, mutta sitte kun vakojoilta olivat saaneet tietää, että
hänen vaimonsa oli matkalla hänen luoksensa, väijyivät he tätä, ottivat
vangiksi ja veivät Jerusalemiin. Toivoivat löytäneensä välikappaleen,
mikä pakoittaisi hänen suostumaan heidän ehtoihinsa, mutta siinä
pettyivät he. Sen sijaan, että lähestyisi heidän muuriansa nöyrästi
pyytäen vaimonsa henkeä säästämään, tuli hän kiljuen kuin haavoitettu
villieläin. Kaikki, jotka uskalsivat ulkopuolelle portteja, otettiin
kiinni ja teloitettiin sanomattomasti piinaamalla. Toisilta antoi hän
katkaista kädet ja lähetti ne sitte kaupunkiin tervehdyksellä, että hän
on Kaikkivaltiaan kautta vannonut repivänsä kaupungin muurit ja samalla
tavalla kohtelevansa jokaista sen asujanta, jos ei vaimoansa kohta
hänelle lähetettäisi. Pelästyneinä näistä uhkauksista ja toivoen
lauhduttavansa hänen vihaansa, myöntyivät selootit pyyntöön ja
lähettivät hänen vaimonsa hänelle, jonka perästä hän vetäyikin muurien
luota takaisin.
Juuri kun hän oli lähdössä tuotiin hänen tykönsä nuori juutalainen,
vartijoiden vangitsema. Se oli Javani, joka varomattomasti oli
lähestynyt liian lähelle vihollista ja menetti nyt taas vapautensa.
Simonin kysymykseen, kuka hän oli, sanoi hän rehellisesti nimensä ja
kertoi vankeudestansa romalaisten luona.
"Minä olin paluumatkalla isänmaahani", pitkitti hän, "ja toivoin vielä
tänä päivänä näkeväni omaiseni pitkän ajan perästä, mutta sinun
sotilaasi hyökkäsivät minun päälleni ja ottivat minun vangiksi."
"Minkätähden et jo paljoa ennemmin tullut vapaaehtosena minulle", sanoi
Simoni, "sen sijaan kun koetit hiipiä leirini sivutse? Minun ainoa
toivoni on pelastaa Jerusalemi noilta kurjilta selooteilta, jotka
siellä vallitsevat, ja kaikkien rehellisten juutalaisten pitäisi
yhtymän minun kanssani yhteiseen asiaan."
"Jos sen olisin tietänyt, olisin jo aikoja sitte ollut miehesi. Nyt
olen valmis vannomaan sinulle ja sinun asiallesi uskollisuutta, ja
Kaikkivaltiaan avulla voitamme pian selootit ja annamme pyhälle Herran
kaupungille levon ja rauhan."
Javanin puheen synnytti vankeudesta pelastumisen toivo sekä vimmainen
harrastus ja kunnianhimo. Hän vihasi selootia ja olisi mielellään
suonut heidän valtansa masentuvan; siihen olisi Simoni nyt välikappale
ja vaikka hän tarkoin tunsi hänen julmuutensa ja raakalaisuutensa,
toivoi hän tulevaisuudessa keksivänsä jonkin keinon tyrannin
kukistamiseksi, kun hän nyt vaan saattoi häntä käyttää tuumansa eduksi.
Nämä molemmat viekkaat miehet neuvottelivat kauan keskenänsä
varmimmasta keinosta, miten saada Jerusalemin valloitettua, ja päätös
keskustelusta oli, että Simoni tällä kertaa vetäyisi joukkonensa
takaisin ja odottaisi siksi kun selootit keskinäisten rettelöittensä
kautta vielä enemmän heikontuisivat.
Romalaisten lopettaminen vihollisuudet ja Simonin takaisin vetäyminen
kehoitti monta kristittyä joksikuksi ajaksi jättämään Pellan ja
palaamaan Jerusalemiin yksityisiä asioitansa järjestämään. Muitten
palanneitten joukossa oli myös Amatfiah vaimonensa. Hän oli ennemmin
päättänyt ainaseksi jättää isänmaansa ja perheenensä muuttaa Ephesoon,
jossa heillä oli kristittyin joukossa monta ystävää ja lankolaista.
Mutta ennen kuin lähtivät niin pitkälle matkalle tahtoivat ottaa
jäähyvästit omaisiltansa Jerusalemissa, ja olisivat niin mielellään
vieneet heidänkin mukanansa sinne, mutta tiesivät sen olevan turhaa
ajatellakin.
He löysivät Naomin uskossansa pysyneenä ja täydellisesti päättäneenä
pysyä siinä tunnustuksessa, johonka hän kerran oli mennyt, huolimatta
kaikesta surusta ja kärsimisestä, joka siitä oli hänelle seurauksena.
Äiti kyllä oli saanut hillittyä isän tulisimman vihan, mutta entinen
hupaisuus ja ilo kodista oli loppunut. Sadok aina väisti häntä ja kun
tapasivatkin toisensa, oli kasvoissaan luettavana syvällinen suru ja
sorrettu närkästys, että Naomi melkein pelästyi ja vuodatti huoneessaan
surusta, eikä heikkoudesta ja päättämättömyydestä, monta katkeraa
kyyneltä. Vaikein koetus hänelle oli kun hän käskettiin tulemaan isänsä
ja rabbini Joatferin luo, joka oli hänen kääntymisestänsä tiedon
saanut. Sadok toivoi tämän oppineen rabbinin saavan tyttärensä
kääntymään uskoonsa takaisin, ja Joatfer ei säästänyt aikaa eikä
vaivaa, mutta kaikista hänen pitkistä puheistansa ja otteista rabbinein
kirjoituksista ja vanhempain asetuksista ei ollut muuta hyötyä kuin
että yhä selvemmin Naomille näyttivät hulluuden ja mahdottomuuden
asettaa ihmisten keksinnöitä Jumalan sanan ylitse. Hän vastasi,
osottain profeetain sanoihin, ja näytti toteen, että Jesus todellakin
oli Kristus, mutta silloin Joatferin mahdotoin sanavirta hämmensi hänen
puheensa ja sai vaikenemaan, jollei hän vihassa ja levottomuudessa
suorastaan häntä lähettänyt pois.
Klaudia oli hänen ainanen seurakumppalinsa ja se oli Naomille
sanomatoin ilo nähdä, kuinka hänen ystävättärensä mielihyvällä kuunteli
hänen kertomuksiansa tapauksista Pellassa. Pyhän Hengen työ oli alkanut
nuoren romalaisnaisen sydämessä, vaikka se edistyi ainoastaan vitkaan,
kun hänen luontonsa ei ollut niin vilkas ja ponteva kuin Naomin. Tämän
puhe kuitenkin teki sellaisen vaikutuksen, että hän ikäänkuin pysähtyi
saadaksensa hengittää silmänräpäyksen, ennenkuin hän myös avonaisesti
ja vapaasti tunnusti uskostansa maailman Vapahtajaan.
Salome oli pääasiallisesti kertonut miehellensä sisällön Amatfiahn
puheesta, ja Sadok näki veljensä sanain tehneen tämän sielussa syvän
vaikutuksen. Sen vuoksi hän häntä ankarasti käskikin olemaan toiste
tästä asiasta vaiti tyttärensä läheisyydessä ja koetti voimakkaimmilla
todisteilla kristinoppia vastaan kääntää hänen ajatuksensa toiselle
suunnalle. Hänelle onnistuikin saada Salomen omantunnon ääni
vaikenemaan ja hyvä siemen tämän rinnassa oli uinuksissa vanhojen
valeluulojen ja väärin käsitetyn kunnioituksen syystä tätä rakastettua
ja korkeassa arvossa pidettyä miestä kohtaan.
Sellainen oli tila Sadokin perheessä kun Amatfiah ja Juditha saapuivat
Jerusalemiin ja Sadok kutsui heidän vaikka vastenmielisesti, asumaan
huoneesensa, koska Amatfiahn talo kaupungissa kapinan ollessa oli
ryöstetty ja hävitetty. Erinäinen huoneus Sadokin avarassa talossa
annettiin veljelle, ja Sadok piti vaaria että seurusteleminen hänen
perheensä ja vierasten kesken oli niin vähäinen kuin suinkin.
Vanha Maria myöskin palasi Amatfiahn suojeluksessa Bethaniaan takaisin,
ja Naomilla ei ollut vähintäkään lepoa ennenkuin sai käydä tapaamassa
rakastettua opettajatartansa. Deborahn vaarinpidolla annettiin hänelle
toisinaan lupa kävellä kaupungin ulkopuolella, ja vaikka vanha
palvelija kyllä tiesi, ettei Sadok olisi antanut tyttärensä käydä
natsaretilaisten joukkoon kuuluvan vaimon tykönä, ja hän nyt selvästi
näkikin isän tyytymättömyyden Naomia kohtaan, oli hänelle kuitenkin
mahdotoin kieltää Naomin pyyntöä, ja niin seurasi hän rakastettuansa
monta kertaa Marian luo. Naomi teki väärin, että hän niin käytti
vastoin isänsä tahtoa ja emme mitenkään voi puolustaa hänen
käytöstänsä. Emme ole tahtoneetkaan kuvata pyhimystä, joka kaikessa
olisi moitteetoin, vaan olemme tahtoneet antaa lukijalle kuvan
tavallisesta syntisestä ihmisestä, joka horjahtui siinäkin, jonka
katsoi olevan oikeimman ja enin luvallisimman. Maria oli nyt niin
heikko ja menehtynyt, että hänen elämänsä päivät täällä maailmassa
näyttivät olevan luetut.
Väliin oli Klaudiakin seurassa näillä käynnillä, ja tunsi kummallisesti
virkistyneensä ja vahvistuneensa Marian opettavaisesta puheesta.
Juditha ja Amatfiah olivat Marialle toimittaneet luotettava hoitajan, ja
vanha Hanna -- se oli hoitajan nimi -- joka itse oli Jesuksen
opetuslapsi, hoitikin uskon sisartansa mitä hellimmällä huolella.
Eräänä iltana jälestä auringon laskun palasi Naomi ja Klaudia vanhan
Deborahn seurassa rakkaalta käynniltänsä Marian luona, ja kun olivat
juuri tulleet Sadokin tuuheaan, synkkään puutarhaan, näkivät miehisen
henkilön hiipivän pitkin pimeitä käytäviä. Naomin seuraajat pelästyivät
ja aikoivat paeta, mutta Naomi kehoitti heitä kovalla äänellä
pysähtymään. "Älkää pelätkö," sanoi hän koettaen tehdä äänensä
vakaaksi; "jos tuntematoin tahtoo meille tehdä jotakin pahaa, saavuttaa
hän meidän pian, mutta jos menemme rohkeasti esiin, hän kenties jättää
meidät rauhaan."
Naomi astui rohkeasti muutaman askeleen eteenpäin, mutta oli pelästyä
kuoliaaksi, kun tuntematoin kerrassaan juoksi häntä vastaan ja pusersi
hänen syliinsä.
"Naomi, rakas sisareni, etkö enää tunne veljeäsi Javania?" kuuli hän
samassa tutun äänen huutavan.
Silmänräpäyksessä oli Naomin pelästys muuttunut totiseksi iloksi
näkemästänsä veljensä, joka niin kauan oli ollut poikessa. Hän unohti
kaikki mitä oli saanut kärsiä veljensä tulisen luonnon tähden, ja jos
häntä vähän kauhistuttikin ajatellessaan veljensä vihaa, kun hän saa
kuulla puhuttavan hänen luopuneen isäinsä uskosta, tukahtui kuitenki
tämä tunne siihen tunteesen, jonka hän tunsi tapaamisen ilosta.
Klaudia ei voinut Javanin tervehdystä vastaan ottaa häiritsemättömällä
ilolla. Hän pelkäsi molempain sekä Naomin että itsensä tähden, ja tunsi
ikääskuin onnettomuutta sanovan aavistuksen niistä uusista ikävyyksistä
ja epäsovusta, joita tämän kotiin tulo tulisi matkaan saattamaan.
Deborah sitä vastaan oli onnellisin saadessaan nähdä nuoren herransa
vapaudessa. Javanin epävakainen ja tyly luonto ei ollut vähentänyt
Deborahn mieltymystä häneen, ja kunniaksensa täytyy sanoa, että hän
todellisesti piti vanhasta uskollisesta palvelijattarestansa.
Puhellessaan Javanin vankeudesta ja tilasta kaupungissa ehtivät pian
kotiin ja Naomi kiiruhti edeltäpäin sisälle ilmoittamaan äidille
Javanin tulosta. Hän löysi äitinsä istuvan Sadokin ja Joatferin kanssa
penkereellä rakennuksen takana, josta oli kaunis näköala Öljymäelle ja
ympäristö seutuun. Naomi pysähtyi ehdottomasti nähtyänsä tämän pienen
joukon, joka oli istunut ihanaan paikkaan. Sadok ja Joatferi
kiintyneenä vakavaan keskusteluun, eivät kuulleet hänen kevyitä
askeliansa, ja kun olivat selin sinne päin, josta hän tuli, eivät häntä
huomanneet. Hän tuli senvuoksi vastoin tahtoansa kuulemaan osan heidän
puheestansa.
"Hän on kovapintainen heittolainen," huudahti rabbini innolla. "Hän on
kelvotoin kantamaan Sadokin tyttären nimeä. Hän tulkoon anathema
maranatha." [Manaussanat, joilla henkilö syöstiin seurakunnan
yhteydestä.]
"O, älä sano sanoi niin", sanoi Salome vapisevalla äänellä. "Älä kiroa
minun lastani, pyhä rabbini! Jos, kuin te sanotte, hänessä on
pahahenki, niin ennemmin rukoilkaamme hänen edestänsä!"
Sadok oli aikomuksessa vastata, Naomin huokaus sai hänen sekä toiset
kääntymään. Kivisen sydämen olisi pitänyt oleman sillä, jota ei olisi
liikuttanut se surun ilmaus ja kärsiväinen nöyryys, joka kuvastui hänen
kalpeista kasvoistansa, joihin kärsiminen jo oli jättänyt syvät jäljet
ja sammuttanut loiston hänen kirkkaista mustista silmistänsä.
Kyynel kierähti Salomen poskelle, kun hän näki rakastettunsa, ja kuten
hän luuli, hairahtuneen lapsensa, ja Sadok kääntyi pois peittääksensä
liikutuksensa, mutta rabbini ei tuntenut mitään liikutusta. Tämän
naisen kalpeassa muodossa näki hän vaan saatanan kujeita ja koetusta
pettää sekä häntä että molempia vanhoja vanhempiansa.
"Pois täältä, sinä perkeleen lapsi," huudahti hän, "ja äläkä koeta
pettää leväperäisiä vanhempiasi. Jos olisit uskontoa harrastavan
veljesi Javanin kaltainen! Silloin olisit sinä ilo ja lohdutus
vanhemmillesi sen sijaan että nyt tuotat häpeää ja epäkunniaa Aronin
jälkeiselle! Perkele on pimittänyt silmäsi ja sulkenut taivaallisen
valon; ilman äitisi helleyttä olisit jo aikoja syösty kristillisestä
seurakunnasta ja annettu saatanalle osaksi."
Onnetoin Naomi ei vastannut tähän kiihkoiseen kiroomiseen. Hän ajatteli
kuin Israelin kuningas paetessaan: "Hän kirotkoon vaan, sillä Herra on
hänen käskenyt," ja kääntyen äitiinsä sanoi hän:
"Minä tulin kertomaan, että veljeni raitisna ja terveenä on tullut
kotio. Tulkoon hän siunaukseksi teille. Minulla on odotettavana
paljasta kiukkua ja vihaa häneltä, kun hän saa kuulla minun oppineen
kunnioittamaan nimeä, jota hän halveksii. Minun ylpeä, paha sydämeni
tarvitsee kaikkea tätä tullaksensa käsittämään oman heikkoutensa ja
kehnoutensa."
Joatferi ei ollut odottanut Naomin puheen loppua, vaan kiiruhti
tervehtimään entistä oppilastansa tervetulleena takaisin ja Salome
käytti tätä tilaisuutta kiihkeästi pyytääksensä miestänsä, ettei
puhuisi Javanille mitään Naomin uskostaan luopumisesta. Sadok taipui
siihen vihdoin ja Naomi oli siitä iloinen ja kiitollinen, sillä hän
todella pelkäsi kovasti veljensä pikaista ja hurjaa luontoa. Mieluimmin
olisi hän nyt mennyt omaan huoneesensa, mutta peläten sitä katsottavan
epäkohteliaisuudeksi seurasi hän vanhempiansa, jotka menivät
tervehtimään palannutta poikaansa.
Javanilla oli paljon kerrottavaa vaaroistansa ja seikkailuistansa ja
toi uskollisesti Marcellon tervehdyksetkin. Naomi kävi niin iloiseksi
terveisistä, että melkein unhoitti surunsa ja Klaudia niinikään oli
hyvällä mielellä veljensä terveydestä ja hyvinvoinnista. Kauaan aikaan
ei Marcello ollutkaan saanut lähetetyksi terveisiä hänelle, mutta
viimesessä kirjeessään mainitsi hän isänsä hartaimman halun olevan
noutaa hänen Jerusalemista, ennen romalaisten ryntäämistä pääkaupunkia
vastaan, ja viedä turvallisempaan paikkaan. Kun hän ensin tapasi
Javanin, luuli hän hänen olevan isänsä lähettämän noutamaan häntä
turvallisempaan paikkaan; mutta kun hän pian sai tietää tämän tulleen
pakolaisena romalaisten leiristä, jonka kauan aikaa sitte oli jättänyt,
kävi hän levottomaksi veljensä tähden, kun hänestä ei ollut mitään
sittemmin kuulunut ja alkoi kysellä yhtä ja toista isästänsä ja
veljestänsä. Tällä ajalla kutsui Sadok Joatferin erillensä ja pyysi
hänen vielä jonkun aikaa Javanilta salaamaan Naomin uskostansa
luopumisen. Rabbini, joka oli odottanut apua intoiselta oppilaaltansa
tämän nuoren naisen kääntämisessä, suostui vasten mielisesti, mutta
lupasi vihdoin komminkin Sadokin tähden pitää suunsa kiinni.
Erinomaisella halulla kuultelivat molemmat juutalaiset kun hän kertoi
yhtymisestänsä Simonin kanssa. Hän kertoi heille tuumansa julki mitenkä
hän aikoi Simonin avulla pelastaa kaupungin selootien ja Giskalan
Johanin julmuudesta, ja hän oli luvannut Simonille ilmoittaa heti kun
on voittanut etevimpien miesten mielet kaupungissa. Pakonsa ajalla oli
hän jonkun ajan oleksinut Peraeassa erään Maria nimisen vaimon luona,
hänen, äitinsä sukulaisen, joka oli rikas ja pidettiin seudulla
erinomaisen suuressa arvossa, että romalainen päällikkö Placidokin oli
katsonut viisaimmaksi jättää hänen omaisuutensa kajoomatta kun ryösti
ja hävitti ympäri Peraeaa. Javan oli koettanut kehoittaa häntä
poikanensa muuttamaan Jerusalemiin. Ensin ei hän tahtonut kuullakaan
sellaista ehdotusta, mutta kun romalaiset toisen kerran tulivat
Peraeaan, ehkeivät silloinkaan hänen omaisuuteensa koskeneet, pelästyi
hän niin, että ilmoitti suostuvansa ehdotettuun muuttamiseen. Parempi
olisi hänelle ollut, jos olisi asunut Peraeassa Jerusalemiin
muuttamatta, kun hän siellä tuli osalliseksi kaikista niistä vaivoista,
mitä pitkällinen piiritys kaupungille tuotti.