Johtajat Jerusalemissa eivät ollenkaan olleet lähettäneet apujoukkoja
Galileaan eikä myöskään ryhtyneet mihinkään pontevimpiin toimiin
pääkaupungin täydelliseen puolustustilaan asettamista varten. Alituiset
riidat ja rettelöt eripuolueiden kesken kuluttivat ajan ja moni mahtoi
myöskin ajatella, että romalaiset väsyneenä kovasta vastustuksesta
Galileassa jättävät Jerusalemin rauhaan.
Huhu Giskalan Johan'in paosta nosti monessa suuren ilon, ja se seikka,
että hän oli nyt vihatun Josephon kilpailija ja vihollinen, vaikutti
että häntä tervehdittiin tervetulleena kun hän väkenensä tuli
Jerusalemiin. Monta kyllä kummastutti hänen väkensä surkuteltava
tila, mutta viekas Johan ymmärsi pian haihduttaa epäilemiset
urhollisuudestansa ja rohkeudestansa ja väitti ihan julkeasti, että
romalaisten voima jo oli kukistettu ja että heidän samoomisesta
Jerusalemia vastaan ei tulisi mitään, sillä heidän joukkonsa olivat
siksi alakuloisia ja sotaan kyllästyneitä.
Johan'in seura lisääntyi paljon kaikellaisista sotahalukkaista ja
raivoista nuorista miehistä, jotka eivät tahtoneet kuulla
puhuttavankaan rauhasta romalaisten kanssa. Rauha- ja sotapuolue syntyi
niinmuodoin, ja nämä jakaantuivat vielä pienempiin osastoihin, jotka
siitä suuressa pää-asiassa saattoivat yhtä pitää, mutta muutoin olivat
omien tahtojensa ja toivojensa johtamina. Vallattomia joukkoja kuleksi
ympäri kaupunkia riistäen, ryöstäen ja murhaten ja yksi sellainen
pysähtyi Jerusalemiin ja lisäsi sotapuolueen voimaa. Mutta se myös
lisäsi kurjuutta ja häirinkiä kaupungissa sekä vähensi tuntuvasti
ruokavaroja, jotka olivat kootut tuleviksi tarpeiksi.
Viisas ja kunnon Sadok, useoiden muiden jalojen miesten kanssa,
koetti saada rajan väkivallan harjoittajille, mutta mitä voivat he,
kaikille näille villeille, hillimättömille joukoille. Kansa katseli
välinpitämättömänä, kuinka etevimmistä miehistä yksi toisensa perästä
pantiin vankiuteen tahi laitettiin tieltä pois; kansa kyllä pelkäsi
tulevia aikoja, mutta niin kauan kun sai olla rauhassa pysyi se
alallansa. Sitte kyllä kun rajut rauhanhäiritsijät kävivät temppelin
kimppuun, puhkesi kansa raivoon. Ylimmäisen papin Ananon kiihoituksesta
karkasi kansa selootien päälle, joiksi pahantekijät itsensä nimittivät,
ja kun nämät sijoittuivat temppeliin, kaikui kohta pyhässä huoneessa
raa'at laulut, vannomiset ja herjaukset. Kun selootit myös joukostansa
valitsivat erään Mathiaan ylimmäiseksi papiksi, liittyi Sadok ja kaikki
muut oikein ajattelevat papit Ananon kanssa ja kehoittivat kansaa
hävittämään nämä jumalattomat joukot. Kansa nousikin kuin yksi mies ja
hurja tappelu syntyi; selootit ajettiin takaisin ja pakoitettiin pois
ulommaisesta temppelipihasta, mutta kun ei Anano tahtonut tappelua itse
pyhässä temppelissä, käski hän kansan antamaan aseet levätä ja asetti
ympäri temppeliä vartijoiksi kuusituhatta miestä.
Giskalan Johan, joka tähän asti oli olevinansa suurin vihamies
selooteille, vaikka hän piti salaista yhteyttä niitten kanssa,
lähetettiin nyt heidän luoksensa keskustelemaan. Hän kertoi
ystävillensä, että heillä oli loppu käsissä, jos eivät pian saa apua,
josta pelästyneinä he lähettivät salaisen sanan idumelaisille pyytäen
heidän apuansa. Tämä villi ja sivistymätöin kansa, joka oli
juutalaisten kanssa yhdistynyt yhdeksi kansakunnaksi, mutta säilytti
hillitsemättömän halunsa sotaan ja seikkailuihin, kokoontui kohta
20,000 miehiseen joukkoon ja samosi Jerusalemia vastaan Lofon poikain
Jaakon ja Johanin, Simonin Cathlan pojan, Phinian Clusothan pojan
johdolla.
Kun tämä joukko tuli kaupungin luo, lähetettiin Jesus niminen
ylimmäinen pappi heidän tykönsä sopimaan rauhasta. Hän kehoitti
heitä joko rupeamaan kansan puolelle taikka aseettomina tulemaan
kaupunkiin tahi myös poistumaan muurein luota. Ei ainoatakaan näistä
ehdotuksista hyväksytty; Simon sanoi että olivat tulleet suojelemaan
isänmaanmielistä puoluetta niitä vastaan, jotka tahtoivat heidän myydä
romalaisille, eikä palaamansa takaisin ennen kuin ovat täyttäneet
velvollisuutensa. Mitään aikaan saamatta täytyi Ananon lähettilään
palata takaisin, ja idumealaiset leirittivät itsensä, niin hyvin kuin
taisivat, ulkopuolelle kaupunkia. Mutta yöllä tuli ankara myrsky;
salamat risteilivät toisiansa ja sade valui virtana, samalla kun
maanjäristyksen vaikutuksesta äkkinäisiä täräyksiä kuului ja tuntui.
Anano, joka muuten oli huolellinen ja tarkka, laimiin löi tänä yönä
tavallisen varovaisuuden tarkastaa vartijoita ja useat selootit
käyttivät tätä hyväksensä siten että kenenkään huomaamatta hiipivät
ulos ja avasivat yhden portin idumealaisille, jotka kohta ryntäsivät
sisälle ja pelastivat temppeliin suljetut selootit.
Verisaunaa, joka nyt alkoi, on mahdotoin kertoa ja kaikkein kauhein
ihmisteurastus tapahtui ympäri temppeliä, jossa kansan asettamien
vartijoiden päälle rynnättiin kummaltakin puolen ja tapettiin
viimeiseen mieheen asti. Ukkosen jyrinään ja myrskyn ulvontaan
sekaantui vaimojen ja lasten hätähuudot, idumelaisten julma karjunta ja
aseitten kamala kalke. Ympäri temppelipihaa makasi kuolleita ruumiita
ylt'ympäriinsä, ja päivän tullessa oli ruumisten luku 8,500. Mutta
verisaunaa pitkitettiin kaupungissakin, eikä ketään säästetty, joka
joutui näiden hurjien riiviöitten käsiin. Anano ja Jesus Gamalan poika
tapettiin ja hurjat tappajat tallasivat jaloin heidän ruumiinsa. Ananon
kuolemalla tehtiin kaikki toivokin rauhasta romalaisten kanssa
turhaksi, ja se on tästä verisauna-päivästä kun historian kirjoittaja
lukee Jerusalemin hävityksen alkavan.
Näiden verisien tapahtumien aikana, joista ainoastaan lyhyesti olemme
puhuneet, oli Sadok'in perhe kovin levotoin. Muutamia päiviä ennen
idumealaisten tuloa oli Naomi setänsä Amatfiah'in ja hänen vaimonsa
Judithan kanssa mennyt heidän maatilalleen lähellä Bethaniaa, ja hänen
piti palaaman juuri sinä päivänä kun julmat viholliset tulivat
Jerusalemin ulkopuolelle. Kaupungin portit suljettiin ja kova käsky
annettiin ett'ei ketään saanut kaupungista päästää ulos eikä kaupunkiin
sisälle. Anano kutsui Sadok'in neuvotteluun, ja mitä kauemmin hän
siellä viipyi, sitä levottomammaksi tuli Salome. Vihdoin päätti hän
lähteä Ananoon saamaan sekä häneltä että Sadok'ilta neuvoa ja
lohdutusta murheessansa. Tämä matka oli Salomelle erittäin vaarallinen
tällaisena levottomana aikana kaupungissa, mutta onneksi olivat kaikki
niin puuhissaan vaaran tähden, joka uhkasi kaupunkia kahdelta puolelta,
että hänelle onnistui rauhassa kahden aseellisen palvelijan ja vanhan
Deborahn kanssa päästä ylimmäisen papin asuntoon.
Sadok hämmästyi suuresti nähdessään vaimonsa niin kaukana pois kotoa.
Hän oli tykkänään unhoittanut Naomin poissa olon, mutta nyt kun häntä
siitä muistutettiin, kävi hän sangen levottomaksi hänen tähtensä. Hän
meni kiireesti Ananon luo ja pyysi lupaa päästä jostakin kaupungin
takaportista ulos hakemaan Naomia ja varoittamaan häntä sekä
Amatfiahsta. Anano epi, sillä hänelle oli tarpeen Sadok'in taitavat
neuvot neuvotteluissa ja ilman sitä pelkäsi hän arvokkaan ystävänsä
joutuvan vihollisten käsiin; pyyntöä ei hän kuitenkaan luullut voivansa
kieltääkään ja oli juuri antamassa myönnytyksensä kun Theophilo
Amatfiahn poika pyysi sisällepääsyä pyytämään lupaa mennä isäänsä
hakemaan. Tämä pyyntö myönnettiin heti ja kun Theophilo kohta lähti
matkalle kävi Salome levollisemmaksi ja antoi Sadok'in kuljettaa
itsensä kotio. Sadok kuitenkaan ei kerinnyt kotona viipymään, vaan
palasi uudestaan neuvotteluun.
Pitkät ja ikävät olivat nyt tunnit kolmelle naiselle Sadokin huoneessa.
Aurinko laski ja pimeä tuli, silloin lähetti Sadok sanan, ett'ei häntä
ole kotio odottaminenkaan ennen puoliyötä. Mutta kun puoliyö tuli
raivosi myrsky niin kauheasti, että Salome milt'ei toivoi miehensä
olevan yötä Ananon huoneessa. Hetkinen sen jäljestä alkoi harvinainen
kummallinen jyminä kuulua myrskyn huminassa; se kuului kuin hurja
murhakiljunta tahi hätähuuto, ehkä sitä tuskin saattoi selvään eroittaa
Sadokin huoneesen, kun se oli kaupungin ulkoreunalla, lähellä vallia.
Salomen sydän täyttyi sanomattomalla tuskalla ja hänen mielestään ei
pitkä, musta yö tahtonut milloinkaan loppua. Mutta kun päivä tuli ja
hän sai tiedon yöllä tapahtuneesta kauheasta verisaunasta -- kun
aseitten kalke, huuto ja meteli selvästi kuului joka haaralta kaupunkia
ja kaikkein enin temppelistä päin -- silloin raukesi hänen voimansa ja
hän vaipui tunnottomana permannolle.
Onneksi palasi samassa silmänräpäyksessä Theophilo tuoden levottavia
uutisia Naomista. Theophilo oli hädin tuskin päässyt joutumasta
muutamien ympäri kuljeksivien idumealaisten käsiin, ja ainoastaan
tarkka tietonsa kaikista Öljymäen poluista sekä nopsat jalkansa
pelastivat hänen. Jättäen vihollisen kauaksi jälkeensä tuli hän
Amatfiahn asunnolle juuri silloin kun tämä oli vaimonsa ja Naomin
kanssa lähdössä paluumatkalle takasin Jerusalemiin. Theophilon tuomat
kertomukset saivat isän ensin pitämään huolta omaistensa
turvallisuudesta niin paljon kuin oli mahdollista ja sitte poikansa
kanssa kiiruhtamaan kaupunkiin, jonne seikkailuitta pääsivätkin. Kun
julma taistelu kerrassaan syttyi, koettivat he kohta tunkeutua Ananon
huoneesen, mutta näkivät sen olevan hurjien selootien ympäröimänä,
jotka huusivat hänelle kuolemaa, kääntyi Amatfiah kotionsa ja Theophilo
kiiruhti Salomea rauhoittamaan, joka suri Naomin tähden.
"Ah", huudahti Salome, "Sadok ei ole tänä kauheana aikana ollut kotona.
Hän oli Ananon luona, kun alkoi myrskytä ja nyt en minä tiedä onko
elossa vai kuollut. Hänhän on isäsi oma veli, Theophilo -- etkö tahdo
pelastaa häntä eli edes toimittaa minulle jotakin tietoa hänestä? Ota
kanssasi kaikki meidän palvelijat; he ovat uskolliset ja pitävät
herrastansa paljon. Mutta joudu; älä kuluta silmänräpäystäkään turhaan
ja Herran siunaus on seuraava sinua."
Salome'n suru liikutti kovasti Theophiloa; hän ei viipynyt kauemmin
kuin tarvittiin palvelijoiden varustamiseen aseilla, ja niiden seurassa
kiiruhti hän ylimmäisen papin asunnolle. Hirvittävä näkymö kohtasi
silmiä kaduilla, joita kulkivat. Kaikki huoneet näyttivät olevan autiot
ja hyljätyt ja joka paikassa makasi kuolleita, runneltuja ruumiita ja
verta juoksi katuojissa. Tuonnempana muista osista kaupunkia kuului
hurja huuto ja kirkuna -- todistus, ett'ei murhaajat vielä olleet
lopettaneet päivätyötänsä, vaan ainoastaan menneet hakemaan uhrea
muualla päin.
Kun he tulivat Ananon asunnolle, oli myös sekin tyhjänä ja autiona
ihmisistä. Kaikki portit olivat avoinna ja kappaleita kalleista
huonekaluista ja talouden kapineista oli hajallaan pitkin kartanon
pihaa. Ison porstuan kuistilla oli ollut tuima tappelu, sillä siinä oli
läjissä ruumiita, ja yhden sellaisen alta näki Theophilo vaatekappaleen
pistävän esiin, jonka hän kohta tunsi kuuluvan Sadok'ille. Joutuin
nostettiin ruumiit pois ja seuraavassa silmänräpäyksessä oli veriseltä
ja revityltä ruumiilta poistettu hirvittävä paino. Vielä hengitti vanha
pappi, ehkä heikosti, ja Theophilo antoi heti palvelijain pitkistä
keihäistä tehdä paarit, jonka päälle pantiin matrassi, jolle sitte
nostettiin pahasti haavoitettu Sadok. Surullinen joukko lähti sen
perästä liikkeelle ja ilman seikkailuja oli se jo ehtinyt lähelle
kotoa, jossa kohtasivat joukon juopuneita idumealaisia, jotka uhkeasti
käskivät kantajat seisahtumaan ja kysyivät, mitä he kantoivat.
Theophilo nosti vaatetta, joka oli levitetty kuolleen haavoitetun
ruumiille ja näytti että se oli lähellä kuolemaa oleva mies. Nähtyänsä
sen, poistuivat idumealaiset, kuitenkin heitti yksi pahanilkinen
heittokeihäänsä paariin, jolla haavoitti Sadok'in käsivarren. Jos hän
olisi tiennyt, että paarilla makaava oli yksi Ananon paras ystävä, niin
eipä niinkään olisi tyytynyt ainoastaan tähän saattamaansa haavaan.
Helppoa on kuvitella Salomen pelästystä ja hämmästystä, kun hän näki
miehensä tämänlaisessa tilassa, mutta hän voitti surunsa ja kiiruhti
haavoitettua kaikesta voimastansa hoitamaan. Sadok'in haavat kyllä
olivat vaaralliset, mutt'ei kuolettavat, ja sitte kun hän tuli täyteen
tuntoon, kertoi hän mitä oli tapahtunut Ananon huoneessa siihen asti
kun hän itse haavoitettuna vaipui maahan. Anano oli sinä yönä jättänyt
vartijat tarkastamatta, kuten jo tiedämme, ja neuvottelu oli kestänyt
ison aikaa jälkeen puolen yön, jonka äkkiä keskeytti hirveä meteli.
Kaikki kiiruhtivat ulos katsomaan, mikä se oli ja kun tulivat portaille
näkivät, että koko kartano oli täynnä hurjia aseilla varustettuja
selooteja. Nämä antoivat kulkuistaan kuulua kamoittavan huudon, kun
saivat nähdä kaikki ylimmäiset papit ja kansan vanhimmat ja ryntäsivät
hurjasti portaille saadaksensa sammuttaa vihansa vihatun vihollisensa
veressä. Lyhykäinen sota seurasi; pian olivat muutamat papit
palvelijoinensa voitettu ja Sadok makasi haavoitettuna ja melkein
vereen tukehtuneena tietämättä mitä sen perästä tapahtui. Perästäpäin
saatiin tietää että Anano ja Gamalan Jesus olivat tapetut ja että
raivot murhaajat olivat heidän ruumiitansa perässään vetäneet pitkin
katuja.
Onneksi oli moni selooti nähnyt Sadok'in kaatumisen, josta syystä
sanoma hänen kuolemastansa pian levisi ympäri kaupunkia ja joka todeksi
uskottiin. Jos niin ei olisi tapahtunut, olisi varmaan hänen
arvokkaisuutensa kiihoittanut murhaajia etsimään ja tappamaan hänen.
Haavojensa tähden täytyi hänen olla paikoillaan ja hänen vaimolleen ja
palvelijoilleen onnistui niin hyvin pitää salassa piilopaikkansa,
ett'ei hänen omalla veljellänsäkään Amatfiahlla ollut siitä
pienintäkään aavistusta, ennenkuin hän tuli Salomen luo lohduttamaan
häntä surussansa.
Verisaunaa kesti useampia päiviä, tahi siksi kun idumealaisten, joiden
ryöväys- ja kostonhimo olivat tyydytetyt, alkoivat tuntea kaihoa
matkaansaattamastansa verityöstä. He ilmoittivat sen vuoksi
aikomuksensa palata kotiansa, mutta ennenkuin lähtivät, avasivat
kaikkien vankilain ovet ja päästivät irroilleen kaksituhatta hurjaa
pahantekijää, jotka kiiruhtivat yhdistymään Simonin Gioran pojan
laeista välinpitämättömään joukkoon. Kansa rupesi idumealaisten mentyä
saamaan takaisin rohkeutensa, ja piilossa olleet uskalsivat tulla
näkyville; mutta selootit eivät laanneet julmuuksiansa harjoittamasta,
ja päivittäin kaatoi heidän murhahimonsa uusia uhria. Vespasiano tiesi
tarkoin tilan kaupungissa ja moni kehoitti häntä suorastaan marssimaan
Jerusalemia vastaan ja kerrassaan tekemään lopun sodasta. Mutta
romalainen sotaherra katsoi edullisemmaksi antaa juutalaisten heikontaa
voimansa sisällisillä sodilla vielä entistä voimattomammaksi.
Tällä sekasorron ja häiriön aikana levitti Giskalan Johan
kunniahaluisia tuumiansa ja vihdoin anastikin käsiinsä kaiken
todellisen vallan ja hallituksen kaupungissa. Selootit jakaantuivat nyt
kahteen osaan, joista toinen puolue piti Johan'ia ylenvaltiaana
johtajanansa ja toinen puolue oli lajittomana kansavaltana. Kaikkien
niitten onnettomuuksien lisäksi, joita sota, tyrannisuus ja kapina,
joka raivosi maassa, hyökkäsivät sicarit eli asfafinit (ryövärit),
mitkä olivat valloittaneet Massada nimisen linnoituksen lähellä
Kuollutta merta, Engaddiin pääsiäis-yönä 68 ja tappoivat 700 asujanta.
Toisia ryövärijoukkoja kokoontui Jerusalemin lähitienoille ja maassa
vallitsi nyt täydellinen sekasorto, ryövääminen ja murhaaminen.