Rufon kirje sisälsi kertomuksen Josephon pelastuksesta ja vankeudesta
romalaisten luona ja Sadok kiiruhti kertomaan tätä uutista kaupungin
etevimmille. Kertomus levisi nopeasti ympäri Jerusalemia ja yhtä
nopeasti muuttui suru hänen luullusta kuolemastansa hurjimmaksi
suuttumukseksi hänen pelkurisuutensa tähden, kun jäi elämään
maanmiestensä jälkeen. Muutamat nimittivät häntä kurjaksi pelkuriksi,
joka pelkäsi kohdata kunniallista kuolemaa, toiset panettelivat häntä
petturiksi, ja halu saada kostaa heittolaiselle vahvisti vaan enempi
heidän päätöstänsä vastustaa romalaisia. He toivoivat kohta saavansa
nähdä Vespasianon lipun lähestyvän muuria ja olivat vahvasti
vakuutetut, ett'ei mikään voima voisi vastustaa yhteistä uloshyökkäystä
ja että kaikki heidän onnettomuutensa ja vastoinkäymisensä pian
tulisivat pestyiksi vihatun vihollisen verellä.
Mutta Vespasiano ei antanut heille sellaista tilaisuutta, jota niin
haaveksien odottivat. Yhdestä tahi toisesta syystä väisti hän
pääkaupunkia ja jätti kapinalliset sinne riitelemään keskenänsä ja sen
kautta rikkirepimään ja heikontamaan voimiansa. Romalainen kenraali
kävi Agrippan luona Caesareassa merenrannalla ja vetäysi sitte
Caesareasta Philippiin pohjois-Galileassa, jossa hän antoi joukkonsa
levätä kaksikymmentä päivää.
Sen perästä meni hän tukehduttamaan kapinallisia liikkeitä Tiberiassa
ja Tarikeassa, kaksi kaupunkia Genetsaretin rannalla, jotka kuuluivat
kuningas Agrippalle, mutta joilla ei ollut halua hänen kanssaan kääntyä
romalaisten puolelle. Tiberia antaui pian, mutta yksi joukko
kapinallisia pakeni Tarikeaan, jonka Josepho oli vahvasti varustanut.
Romalaiset asettivat leirinsä kaupungin muurien ulkopuolelle ja
rupesivat valmistelemaan piiritykseen. Romasta tuli sotajoukon
vahvikkeeksi joukko nuoria rekryyttiä ja niiden joukossa oli
Marcellokin, joka isänsä toimesta oli päässyt Titon allekuuluvaan
ratsujoukkoon.
Muutamina päivinä jatkoi piiritysjoukko työtänsä häiritsemättömässä
rauhassa, ja Marcello kulki joutohetkinänsä yksin ympäri ilahuttavia
järvenrantoja. Palmujen varjoja katseli hän kummastuksella ja
liikutuksella sitä ihanaa näky-alaa, joka oli edessänsä. Se kuitenkaan
ei ollut luonnon kauneus, joka valtasi hänen mielensä; hänen sielunsa
vaipui ajatuksiin kuluneista ja hänen kuvituksensa maalasi hänelle
tapaukset, ennen tapahtuneet juuri näillä rannoilla. Hän uneksi
näkevänsä sen laakson, jossa hän nyt oli, uudestaan kansoitettuna
galilealaisilla maamiehillä ja kalastajilla, vaimoilla ja lapsilla,
jotka kaikki hiljaisena ja tarkkaavana kuuntelivat keskellään
seisovan miehen puhetta. Ei ainoatakaan ylenmaallista sädettä
loistanut hänen päänsä ympäri -- hän oli muodoltaan kuin tavallinen
ihminen, ja kuitenkin mikä ero! Koko hänen olentonsa oli hiljainen
majesteetillinen, jumalallisen rakkauden ilmaus ja laupeus näkyi hänen
lempeissä kasvojensa juonteissa, joiden kautta hän äärettömästi erosi
kaikista muista. Ja hänen huuliltansa valui sellaisia runsasarvoisia ja
läpitunkevia sanoja, sisältäviä opetusta, kehoitusta, rakkautta ja
laupiutta, että Marcello heräsi syvästä unelmastaan ja huudahti:
"Toden totta, ei kenkään ole puhunut niin kuin tämä mies!
Ah, rakas Herra Jesus, pidä minä sanassasi ja ruoki sieluni
taivaallisella mannalla, että minä aina olisin sinun sekä ajassa että
ijankaikkisuudessa! Minä toivoisin," pitkitti hän puoliääneen, "että
Naomi ja Klaudia olisivat täällä! Me puhuisimme Hänestä, joka täällä
kerran saarnasi laupeutta kansalle, ja minä kertoisin heille kaikki
mitä minun arvoisa opettajani minulle puhui Romassa. Naomi rukoilee
yhtä totista Jumalaa, ehkä hän häilyy pimeydessä ja eksyksissä, mutta
minun sisar-poloiseni palvelee vielä epäjumalia. Siunatkoon Herra hänen
ystävänsä sanat, että hän tulisi tietämään yhden ainoan totisen
Jumalan! Ja minun isäni -- pitääkö hänen aina pysymän epäjumalan
palvelijana? Ei, ei; minä luotan lujasti siihen, että Herra myös on
häntäkin etsivä ja vetävä hänen kuin kekäleen tulesta! Herra,
tapahtukoon sinun hyvä ja laupias tahtosi, silloin tapahtuu kaikki kuin
hyvä on!"
Sellaiset ajatukset liikkuivat äsken kääntyneen sydämessä silloinkin
kun hän taas kulki leirin katuja. Isänsä teltassa hän tapasi Javanin,
jota hän ei ollut tavannut leiriin tulonsa jälestä. Ystävyys ei ollut
koskaan yhdistänyt näitä nuoria miehiä, kuten jo tiedämme, mutta Javani
oli nyt vanki ja Marcello oli saanut toisen mielen ja luonnon. Ja kun
Javani oli Naomin veli, niin se kanssa vaikutti, että Marcello lähestyi
vankia sydämellisellä ystävyydellä. Kun Marcellon ystävyydestä oli etua
viekkaalle Javanille, niin hän puolestaan koki näyttää hyvin iloiselta,
kun sai tavata entisen leikkikumppalinsa. Hän rupesi kohta puhumaan
perheestänsä ja suhteistansa Jerusalemissa, mutta kun hän siinä lausui
kerskaamalla juutalaisten lujasta päätöksestä ennemmin kuolla kuin
antautua, ei voinut Rufo muuta kuin hymyillä ajatellessaan Javania ja
Josephon omaa käytöstä. Javani huomasi ja ymmärsi tämän hymyilyn ja
hänen sydämensä paisui kostonhimosta; itsekseen vannoi hän, että
jos hän joskus pääsisi vapaaksi ja saisi aseet käsiinsä, niin
hyväntekijänsä saisi kalliisti maksaa tämän pilkkahymyilyn.
Tämän päivän perästä kohtasi Marcello hänen harvoin, sillä
sodantapaukset veivät nyt koko hänen aikansa. Seuraavana päivänä meni
Tito kuudella sadalla miehellä, niiden joukossa myös Marcellokin,
hajoittamaan erästä vahvaa, kaupungin edessä olevalle kedolle
kokoontunutta, galilealaista joukkoa, ja niin tuima ja vastustamatoin
oli romalaisten ryntäys, että paljoa voimallisempi vihollinen ajettiin
pakosalle jo ennen kuin Titon perässä lähettämä varaväkikään ehti
tulla. Useoita sellaisia romalaisille onnellisia taisteluita tehtiin,
ja asujamet näkivät, ett'eivät enää kauan voisi puolustaa kaupunkia,
jonka vuoksi yksi puolue heidän joukossaan vaati antaumista. Mutta
pakolaiset Tiberiasta ja muut vieraat vastustivat sitä, josta seurasi
tulisia tappeluita. Kun Tito sai tämän tietää, ryntäsi hän, itse ollen
joukkonsa ensimäisenä, kaupunkiin sellaisesta kohdasta, joka oli
vähemmin vartioittu, valloitti sen ja tappoi kaikki, jotka vastustivat.
Useoille kuitenkin onnistui paeta venheissä järvelle, mutta heitä lähti
takaa ajamaan romalaisten suuremmat alukset, jotka armahtamatta
purjehtivat upoksiin pienemmät, väellä ylen täyteen lastatut
pakolaisten venheet. Yli koko järven pinnan kellui venheitten
kappaleita ja kuolleita ruumiita, sen kirkas vesi oli verellä värjätty
ja pitkin rantoja makasi aaltojen heittämiä ruumiita lemullansa ilmaa
myrkyttämässä.
Tässä tilaisuudessa myös Vespasiano tahrasi nimensä teolla,
jota ei koskaan voida poispyyhkiä. Useita vieraita oli joutunut
vangiksi Tarikean valloituksessa. Ne olivat antauneet sitä lupausta
vastaan, että heidän henkensä säästettäisiin, mutta kun he olivat
kapinoitsijoista enin hurjimmat, asetettiin heti tuomioistuimen eteen,
joka tuomitsi heidät kuolemaan. Vespasiano ei kuitenkaan tahtonut
täyttää tuomioa itse kaupungissa tahi sen läheisyydessä, vaan oli
pitävinänsä vangeille antamansa sana ja käski heidän lähteä sitä tietä,
joka viepi Tiberiaan. Vangit mitään pahaa aavistamatta lähtivät
matkalle; mutta pitkälle eivät ehtineet, kun heidän kohtasi romalaiset
joukot kummallakin puolella tietä, mitkä armahtamatta tappoivat kaikki
heikommat ja vanhat sekä vangitsivat muut, jotka olivat määrätty myytää
orjiksi.
Monta kaupunkia Galileassa pani nyt aseensa pois ja avasi porttinsa
romalaisille, pelästyneenä niistä hirvittävistä esimerkeistä, mitkä
olivat kapinallisia kohdanneet; ainoastaan Gamala, Giskala ja Itabyrio
sekä muutamia pienempiä kaupunkia pitkittivät vastustusta. Mutta yksi
toisensa perästä valloitettiin ja pitkän hirvittävän piirityksen
kestettyä joutui Gamalakin viholliselle, joka kuitenkin pidettiin
vahvempana linnaan kuin Jotapata. Jok'ainoa kaupungin asukas
tapettiin, paitsi kahta, Philippin, Agrippan kenraalin sisarta, ja
monta sataa miestä tappoivat ensin vaimonsa ja lapsensa ja viimeksi
itsensä siten välttääksensä romalaisten julmuutta.
Pelästyneenä toisten kaupunkien kohtalosta, tahtoi Giskalan asukkaat
antautua, mutta etevä puolue, etupäässä Giskalan Johan, vastustivat
sitä. Tito, joka lähetettiin kaupunkia valloittamaan, näki sen olevan
helpon kohta valloittaa, mutta tahtoen säästää onnettomia, kehoitti hän
heitä heti antautumaan. Viekas Johan oli estänyt kaikki muut paitsi
hänen puoluehensa kuuluvat näyttäymästä muurilla, ja nyt lupasi hän,
kaupungin antaumisen, mutta pyysi parin päivän viivytyksen, kun
juutalaiset juuri viettivät erästä juhlaa. Tito myöntyi pyyntöön, ja
veti joukkonsa edemmäksi kaupungista.
Tämän viivytyksen käytti Johan päästäksensä itse turvaan, ja jo samana
yönä lähti hän seuraajiensa ja myös koko joukon kanssa muita matkalle
Jerusalemiin. Kun Tito meni kaupunkiin ja sai kuulla petoksen, lähetti
hän kohta takaa ajamaan Johan'ia, joka kuitenkin joukkonensa pääsi
pakoon, kun sydämittömästi jätti tielle naisia, lapsia ja voimattomia
miehiä, joita kaikkiansa kolmetuhatta ottivat romalaiset vangiksi.
Giskalan antaumisen perästä seurasivat muutamat muut kaupungit sen
esimerkkiä, ja kun vuodenaika jo oli käynyt sopimattomaksi sodalle,
lopetti Vespasiano vuoden sotaretken ja vetäytyi joukkonensa
Caesareaan.