Toukokuun 15 p:nä oli Vespasiano koko joukollaan alkanut Jotapata
piirittää, ja jo seuraavana päivänä tekivät piiritetyt niin ankaran
ulos hyökkäyksen, että romalaisten täytyi vähän perääntyä. Tappelu
kesti aina siksi kunnes pimeä teki siitä lopun ja Josepho vei
sotilaansa takaisin. Nuori Javani ja hänen seuraajansa kunnostuttivat
itsensä hurjapäisellä rohkeudellaan, ja tästä päivästä otti hän nämä
nuoret miehet henkivartijoikseen ja käytti Javania monissa tärkeissä
asioissa.
Kaupunki oli erään korkean kukkulan harjalla, jota kolmelta taholta
ympäröitsivät syvät melkein pääsemättömät solatiet. Näiltä puolin näin
suojeltuna oli kaupunkiin helpompi päästä pohjoispuolelta, jossa
kukkulan rinne oli loivempi aina tasaseen maahan asti. Tältä puolen
päätti Vespasiano tehdä päähyökkäyksen ja antoi sen vuoksi koko
armeijansa valmistaa korkean multavarustuksen, josta hän saattoi
heitto- ja ampuma-aseilla levittää kuolemaa piiritetyissä. Nämä olivat
varovat ja ainasilla hyökkäyksillä saattoivat romalaisille tuntuvia
tappioita, mutt'eivät kuitenkaan voineet työtä keskeyttää ja vähässä
ajassa kohosi multavarustus yhtä korkeaksi kuin kaupunginkin
varustukset. Piiritettyjen ainoa tehtävä oli nyt varustuksiensa
koroittaminen, ja sitä varten käski Josepho tehdä lujat, vahvat
telineet varustuksille, ja niille päälle asettuivat sotilaat paksun
härännahkasen esiripun taakse, josta ampuivat vihollista.
Romalaiset olivat luulleet hyvinkin pian valloittavansa kaupungin,
mutta he eivät vielä tunteneet Josephon ja hänen upseeriensa
loppumatointa kekseliäisyyttä ja juutalaisten kukistamatointa
rohkeutta. Yhtenään tehtiin hyökkäyksiä ulos ja yhdessä sellaisessa oli
Javani erään valitun joukon ensimäisenä. Äkkiarvaamatta ryntäsivät he
yhden vallitustyössä olevan romalaisen osaston päälle, tappoivat monta
ja haavoittivat useamman kärsimättä itse vähääkään. Romalaisten tappio
oli melkein täydellinen kun heidän päällikkönsä joutui paikalle,
palautti järjestyksen ja karkasi juutalaisiin sellaisella pontevuudella
että niiden täytyi väistyä ja tulivat estetyksi palaamasta. Nyt
tunsivat kummatkin päälliköt toisensa, ja Rufo, kun ei tahtonut
vioittaa vanhan ystävänsä poikaa, antoi sotilailleen merkin, että
antaisivat juutalaisille vapaan tien palata takaisin. Javanilla ei
ollut romalaisen jaloutta; paetessaan kääntyi hän ympäri ja heitti
heittokeihäänsä entiseen ystäväänsä niin voimakkaasti, että se lävisti
sotapu'un ja haavoitti kyljen.
"Haa", huusi Rufo, "minun sääliväisyyteni oli heitetty hukkaan tuolle
yltiölle! Edespäin, urholliset mieheni, ja näyttäkää hänelle, ettemme
pelosta vetäyneet takaisin."
Romalaiset ryntäsivät eteenpäin ja saavuttivat pakenevat juuri muurin
juurella. Portti, jonka kautta hyökkäys tapahtui, oli suljettu, ja
ennen kuin se ehdittiin avata, syntyi hurja käsikahakka. Javanin oikea
käsi haavoittui pahasti ja hän oli melkein turvatonna kun se romalainen
sotilas, jolta hän haavan oli saanut, kohoitti lyhyen kaksiteräisen
miekkansa antaaksensa hänelle kuolin iskun. Samassa sattui sotamiehen
käsivarteen varustukselta heitetty kivi; hän pudotti miekkansa ja
kaatui maahan. Javani tempasi miekan, syöksi sen vihollisensa sydämeen
huutaen: "Herra taitelee kansansa puolesta!" ja juoksi sen perästä
sisälle.
Lukemattomat olivat tänlaatuiset kahakat, joita tapahtui miltei
jok'ainoa hetki tekemättä kuitenkaan mitään päättävää. Välttääksensä
turhaa veren vuodatusta, päätti Vespasiano piirittää kaupunkia siksi,
että nälkä pakoittaisi asukkaat antaumaan.
Kaupunkiin oli koottu suuret joukot ruokavaroja, mutta vettä puuttui,
kun ei ollut kaivoja ja koottua sadevettä ei riittänyt tarpeeksi asti.
Veden puute tuli kohta tuntuvaksi, romalaiset alkoivat toivoa pikaista
antaumista. Mutta Josepho päätti ilveillä heidän toivoillensa, ja
saattaaksensa vihollisten luulemaan, että vettä vielä löytyi kyllältä,
antoi hän useoitten miesten kastella vaatteensa vedessä ja riipustaa ne
sitte vallituksille kuivamaan. Hänen petoksensa onnistuikin; romalaiset
eivät voinee ajatellakaan veden puutetta kun sitä sillälailla
tuhlattiin, ja Vespasiano antoi sen vuoksi ruveta uudestaan ryntäämään
kaupunkiin, jota juuri Josepho toivoikin, kun juutalaisten rohkeus ja
sotainto senkautta virkistyisi. Väsyneenä pitkällisestä piirityksestä
käski Vespasiano muurinruhjimia käyttämään. Tällainen peloittava
piirityskone oli tehty siten, että mahdottoman suuri pölkky, jonka
toinen pää oli raudotettu, kiinitettiin neljän paksun maahan pystytetyn
hirren päälle asetettuun poikki puuhun köydestä riippumaan. Tällaista
ruhjinta käytettiin sillälailla että nuoralla vedettiin riippuvaa
pölkkyä taaksepäin, joka sitte palasi muuria vasten niin kovasti, ettei
vahvinkaan muuri voinut kauan sen kolauksia kestää. Josepho keksi
kuitenkin keinon edes vähäksi aikaa poistaa uhkaavan vaaran. Hän täytti
säkkiä ruumenilla, jotka riipusti muurin ja ruhjimen väliin siten
vähentääksensä kolauksien voimaa, mikä onnistuikin hyvin romalaisten
suureksi kummastukseksi. Nämä kyllä koettivat sirpeillä, mitkä olivat
kiinitetyt pitkiin riukuihin, katkoa nuorat, joista säkit kiikkuivat,
mutta juutalaiset ryntäsivät nyt äkisti ulos varustettuina
tulisoiluilla ja palavilla oksilla, pakoittivat romalaiset peräytymään,
ja polttivat heidän piiritys-koneensa.
Tässä tilaisuudessa teki muuan juutalainen sellaisen urostyön, että
hänen nimensä on säilytetty aina meidän aikoihimme asti. Hänen nimensä
oli Eleatsar Samaean poika. Kun Josepho sotilaittensa kanssa
ensimäisenä miehenä teki ryntäyksen, seisoi Eleatsar varustuksella,
otti hirmuisen suuren kiven ja heitti sen ruhjimeen sellaisella
voimalla, että ruhjin taittui ja putosi maahan. Sitte juoksi hän alas
varustukselta, syöksyi vihollisjoukon keskitse, otti ruhjin-pölkyn pään
ja kantoi sen riemuiten pois. Hurjistuneena tällaisesta häväistyksestä
lähettivät romalaiset häneen nuolia ja heittokeihäitä oikein satamalla,
joista viisi eli kuusi tunkeusi hänen ruumisensa. Kuitenkaan näistä
huolimatta kantoi Eleatsar saalinsa muurille ja näytti sitä riemuiten
viholliselle. Hänen haavansa olivat kuolettavat, ja kun hän oli siellä
vähän aikaa seisonut, putosi hän kuolleena muurilta alas, vielä pitäen
kiini saalistansa, ruhjimen päätä. Hänen urhoikas esimerkkinsä
kiihoitti maanmiehiänsä, jotka ajoivat romalaiset asemistansa ja
niinikään pakoittivat urholliset legionat, viidennen ja kuudennen,
pakenemaan.
Mutta romalaiset eivät kadottaneet rohkeuttansa, ja vielä samana
ehtoona asettivat he uudestaan hirvittävän ruhjimen, jonka tähtäsivät
samalle kohdalle muuria kuin edellinenkin oli ollut. Tätä tehdessä sai
Vespasiano heittokeihäästä vaarallisen haavan päähänsä, ja sotilaissaan
nousi tämän tähden suuri hämmenki. Mutta Vespasiano tointui pian ja
hänen sanojensa kiihoittamana rynnistivät romalaiset muuria vastaan.
Heitä vastaan tuli satamalla heittokeihäitä ja kiviä, ja miehiä kaatui
paljon, sillä ympärillä leimuavien tulien valossa saattoivat
juutalaiset tähdätä hyvin samalla kun ei alahalla oleva vihollinen
heitä voinut nähdä. Mutta kun joku romalainen kaatui, otti hänen
sijansa heti toinen, ja ruhjinkone sekä heittokoneet tekivät työtä niin
ankarasti, että jo aamupuolella yötä oli suuri rikko muurissa.
Vespasiano antoi väsyneet sotilaansa hetken levähtää, ennen kuin
johti heitä väkirynnäkköön, ja käski heidän sitte nostamaan
rynnäkkö-tikapuut.
Josepho ei ollut sitä aikaa käyttänyt toimettomuuteen; hän asetti
huonoimmat sotilaistaan niihin paikkoihin, joissa vähin vaara uhkasi,
mutta sijoitti kaikkein kelvollisimmat muurinrikon kohdalle. Kaikkein
vaarallisimmalle paikalle asettui hän itse Javan'in ja neljän muun
kanssa ja käski heidän tukkimaan korvansa, etteivät kuulisi romalaisten
päällekarkaushuutoa, ja lyykistyä kilpiensä taakse, ampua viholliseen
niin kauan kuin yksikin nuoli kontissa on sekä sitte syöksyä kaikin
voimin vihollisen päälle. Naiset ja lapset, joitten tuskan huudot
täyttivät ilman, poistettiin ja suljettiin huoneisiin ja käskettiin
olemaan hiljaa.
Nyt soivat rummut hyökkäykseen ja romalaiset päästivät hirmuisen huudon
ja heittivät niin suuren paljouden heittoaseita muuria vastaan että
ilma pimentyi. Josephon urholliset kumppalit seurasivat hänen
neuvojansa, ja kun olivat ampuneet nuolensa ryntäsivät romalaisia
vastaan niin rajusti, että niiden täytyi peräytyä. Mutta kohta taas
olivat he muurin juuressa ja tunkeusivat muurinrikkoonkin. Nyt antoi
Josepho kaataa heidän päällensä kiehuvaa öljyä, joka juoksi tamineitten
saumoista iholle ja teki heidän hurjiksi tuskista. He heittivät aseensa
pois ja syöksyivät takaisin saattaen sekasortoa kumppaniensa joukossa;
moni heistä putosi päistikkaa kapeilta portailta, joita olivat
asettaneet varustukselta muurin reunalle ja mitkä juutalaiset tekivät
liukkaiksi siten, että heittivät niille erästä keitettyä yrttiä (foenum
graecum).
Illalla täytyi Vespasianon antaa puhaltaa väsyneet joukkonsa
peräytymään, joissa mieshukka oli suuri. Nyt ruvettiin taas
piiritystyöhön; romalaiset rakensivat kolme korkeata tornia, ehkä
piiritetyt koettivat sitä kaikin voimin estää, ja seitsemäntenäviidettä
päivänä piirityksen alusta, kuu nämä tornit olivat valmiit, saattoivat
romalaiset niistä nähdä kuolemaan vihityt asukkaat kaupungissa. Samana
päivänä piti petoksen tekemän sen mitä urhollisuus ja rohkeus tähän
asti ei ollut toimeen saanut. Eräs pelkuri juutalainen oli siksi
kunniapattoinen, että luikahti romalaisten leiriin ja neuvoi
Vespasianoa vielä samana yönä hämmästyttämään ja valloittamaan
kaupungin. Ensin luuli sotaherra tämän olevan sotapetosta Josepholta
vietelläksensä hänen satimeen, mutta kun hän mietti, ettei seuraukset
voi tulla niin vaarallisiksi hänen vahvalle sotajoukollensa, päätti hän
seurata neuvoa, ja antoi käskyn rynnätä kaupunkiin; mutta pani
karkulaisen tarkan vartion alle.
Petturin ilmoittamana tuntina lähtivät romalaiset hiljaa kulkemaan
muuria kohden, ja erään pienemmän joukon, viidettä legionaa,
ensimäisinä marssi Tito ylös kukkulalle. Täällä tappoivat he kohta
vahdit ennenkuin ne ehtivät antaa merkin vihollisen tulosta ja
tunkeusivat sen perästä ilman vastustusta kaupunkiin, josta
valloittivat päälinnan. Avatuista porteista tuli nyt joka paikkaan koko
romalainen joukko ja puolustusta ei enää ollut ajatteleminenkaan;
siellä ja täällä tekivät kyllä juutalaiset vastarintaa, mutta heidät
ylivoima pian voitti ja ennen puolta päivää olivat romalaiset herroina
kaupungissa. Vespasiano antoi käskyn, että kaikki asekuntoiset miehet
tapettakoon, naiset ja lapset tehtäköön orjiksi, kaupunki ryöstettäköön
ja sitte poltettakoon. Hänen käskynsä täytettiin myös tarkasti; likemmä
neljäkymmentä tuhatta miestä lasketaan tapetuksi piirityksen alusta
siihen asti kun kaupunki uljaine torneinensa ja linnoituksinensa
tuhaksi poltettiin.
Verisaunan aikana oli Josephoa haettu, mutta turhaan. Kun hän oli
nähnyt, että kaikki toivo pelastuksesta oli turha, oli hän kiirehtinyt
yhteen kuivaneesen kaivoon, josta pitkä salainen tie johti erääsen
maanalaiseen luolaan. Täällä tapasi hän noin neljäkymmentä muuta
juutalaista, niiden joukossa myös Javanin; yhdelle niistä oli
onnistunut tuoda vaimonsa mukanaan tähän piilopaikkaan. Jo ensimäisenä
yönä koettivat Josepho ja Javani paeta, mutta löysivät kaikki tiet niin
romalaisten vartioimana, että heidän täytyi palata maanalaiseen luolaan
takaisin. Kolmantena yönä tarjoutui mainittu vaimo näyttämään
päällikölle vartioitsemattoman tien, jota hän voisi paeta, mutta tuskin
oli hän luolan jättänyt, kun jo vaimo karkasi ja ilmoitti hänen
romalaisille vartijoille. Kertomus Josephon piilopaikasta ilmoitettiin
kohta Vespasianolle, joka lähetti kaksi tribunia, Paulinon ja
Gallicanon, kehoittamaan Josephoa antaumaan. Kun Josepho näki olevansa
ilmiannettu, päätti hän antautua ehdottomasti romalaisille; mutta
juutalaiset, jotka olivat hänen kanssaan luolassa, eivät tahtoneet sitä
sallia, vaan uhkasivat tappaa hänen, jos unhoittaisi itsensä ja
kunniansa. Javani myöskin oli samasta mielestä ja näytti jo olevan
loppu Josepholla, mutta hän ehdoitti, että kaikkien piti kuoleman sitte
kun ensin arvalla olisi järjestys määrätty. Ehdotus hyväksyttiin, arpaa
heitettiin ja yks toisensa perästä näistä uskaliaista miehistä paljasti
rintansa ottamaan kuoleman iskun siltä, joka oli tuomittu hänen
teloittajaksensa. Joko sattumuksesta tahi petoksesta tapahtui niin
ett'ei arpa langennut Josepholle ennen kuin kaikki jo olivat tapetut
paitsi hän ja Javani, eikä sitte enää ollut vaikeaa saada tämä nuori
Juutalainen valitsemaan vankeuden ennen ehdollista kuolemaa.
Molemmat vangit vietiin sitte Vespasianolle, joka ensi
silmänräpäyksessä aikoi tapattaa he, mutta taipui Titon kehoituksesta
säästämään heidän henkensä ja lähettämään he keisari Neronille Romaan.
Tämä ei ollut Josephon tuumain mukaista. Hän pyysi kahden kesken puhua
Vespasianon kanssa, joka myönnettiinkin, ja sotaherran koko seurue
poistui, ainoastaan Tito jäi. Viekas juutalainen sanoi, ett'ei hän
rakkaudesta elämään antautunut romalaisille, vaan hän tahtoi ilmoittaa
Vespasianolle ja hänen pojallensa, että heistä molemmista tulee
keisari. Hän pyysi, ett'ei häntä lähetettäisi Neronille, vaan
pidettäisiin vangittuna vaikka siksi, jos tarpeelliseksi nähtäisiin,
kun ennustuksensa on toteutunut.
Vespasiano hämmästyi vangin ennustuksesta, mutta epäillen hänen
rehellisyyttään kysyi hän, miksei Josepho, jos hänellä todella olisi
prophetallisia lahjoja, enemmin nähnyt ja ennemmin sanonut Jotapatan
kukistumista. Vanki sanoi useasti varoittaneensa kansalaisiansa ja
sanoneensa heille, että kaupunki joutuu vihollisille 47 p:nä.
Vespasiano antoi asiaa kuulustella vangeilta, jotka todistivat, yhdestä
tahi toisesta syystä, niin olevan; siitä lempeentyi hän juutalaiselle
päällikölle ja piti hänen aina läheisyydessään, ehkä tosin vangittuna.
Myös Javanin henki säästettiin ja pantiin toisten vankien joukkoon,
jotka olivat säästetyt myytäviksi tahi voittajille orjiksi. Hyvä Rufo
kävi usein hänen luonaan ja käytti kaikkia tilaisuuksia hankkiakseen
hänelle pieniä mukavuuksia ja kehoittaakseen häntä toivoon ja
luottamukseen. Hän ei kuitenkaan voinut olla muutamaa kertaa Javanille
muistuttamatta hänen petoksellista ja kiittämätöintä käytöstä ennemmin
kerrotussa taistelussa, ja tämä romalaisen sadanpäällikön ystävällinen
nuhde koski syvälle itsehurskaan farisealaisen sydämeen.
Suokoon Jumala, ett'ei meidän joukossamme löytyisi semmoisia
nimikristityitä, jotka itsekäitten töittensä kautta antavat
kristinuskon vihollisille tilaisuuden puhua pahaa Herran pyhästä
nimestä. Muistakaamme, että jos ei _ne_ olleet Abrahamin oikeita
lapsia, jotka luottivat omaan vanhurskauteensa, niin emme me myös
kaikki ole kristityitä, jotka kannamme kristityn nimeä, jos emme koeta
olla Herramme ja Vapahtajamme kaltaisia sydämen laupeudessa ja
puhtaudessa.