Oottako kuullu mikä skantaali ny on tapahtunu?
Herra Plumpärill'oli syntymäpäivä eileen ja siitä tuli suuri skantaali.
Hra Plumpäri täytti nyt sen viirennenkymmenennen ajastaikansa eileen ja
se meni aiva plöröksi!
Hra Plumpäri oli salaases miälesnänsä ajatellu, jotta tänä merkillisenä
päivänä tahtoovat kunnan arvovaltaaset kansalaaset soituun ja
lauluun, kukkaasin, lähetystöön, atressin, tilikrammiin, kultakelloon
ja hopialusikoon osoottaa yhteeseen, jakamattoman ja vilpittömän
kunniootuksensa hra Plumpärille hänen suurista ansioostansa kansan ja
yhteeskunnan hyväksi.
Ja juhlapuheeta pirethän ja kehuthan ja ylistethän ja toivotethan
pitkää ikää ja monia teräksisen tarmon ja tyän vuasia hra Plumpärille
viälä ereskinpäin.
Ja kaupunginvaltuusto tuloo niis suuris silkkipytyys lähetystönä
hra Plumpärin kotia ja puheenjohtaja rykii ja puhuu koko kaupungin
pualesta ja sanoo, jotta hra Plumpäri on ollu suureksi siunaukseksi
yhteeskunnalle syntymästänsä asti. Sitte se kääntyy niiren toisten
silkkipyttyjen pualehen aiva pleikinä ja huutaa jotta:
— Hurrathan ny oikee lujaa tälle Plumpärille.
Ja sitte ne hurraa ku pasuunasta ja nostaavat niitä silkkipyttyjä.
Ja sitte pitää hra Plumpärin vastata ja kiittää ja pitää puheen.
Ja siitä puheen pirost'ei tuu mitää! Sen hra Plumpäri tiäsi heti
ajattelemata. Mutta puhet pitää pitää sen tiäsi hra Plumpäri kans.
Sen pitää pitää, vaikka sen tuhat olis!
Ja se oli kamala paikka.
Hra Plumpäri ähkyy ja kulki kamarisnansa ku karhu. Repii tukkaa
päästänsä ja aina vähän päästä kattoo suurehe nurkkapeilihi. Ja taas
kulki ja ähkyy ja hikos ympärinsä. Ja istuu välis ja taas lähti
kiärtämhän. Ja ku frouva Plumpäri tuli kamarihi ja sanoo jottta:
— Voi voi rakas pualisoni, ruaka jähtyy —
Niin hra Plumpäri kattoo niin pitkää ja rumasti frouvansa päälle, jotta
se häipyy ku hiljaane haamu kamarista, meni ruakasalihi ja itki.
Mutta hra Plumpäri se kulki.
Ja ku kolmen tiiman päästä ovehe knoputethin ja frouva hiljaa kysyy
avaamen reijästä jotta:
— Ekkö sä rakas ukkoseni jo tuu syämähän?
Niin hra Plumpäri, joka ny oli tullu toiselta pualelta päätä aiva
harmaaksi ja toiselta pualelta kaljuksi, hyäkkäs ovhen, potkii ja huuti
aiva oikohonsa jotta:
— Menkää — — —
Se huuti niin kauhian rumasti frouvallensa, jotta se pyärtyy heti ja
kaatuu ku kapu oven taa.
Ja siitä tuli sellaane meteli, jotta heti soitethin tohturia ja se
tuliki kohta. Ja virvootti sen frouvan ja oli kovana hra Plumpärille ku
se tualla lailla frouvallensa huutaa, jotta se pyärtyy. Hra Plumpäri
pillahti silloo itkuhu ja seliitti tohturille kuinka s'oon hermostunu
kun se nyt täyttää 50 vuatta ja sen pitää pitää puheen. Eikä siitä tuu
mitää!
Niin hra tohturi sanoo jotta:
— Hra Plumpärin ei pirä olla tyhmä ja päätänsä vaivata sellaasella,
jost'ei kerran mitää tuu. Kaikki suuret yhteeskunnan hyväntekijät,
jokka teköövät yhteeselle kansalle ja isänmaalle sen hyvän tyän, jotta
aikanansa täyttäävät ikävuatensa ja kestittöövät ystäviänsä ruaalla ja
juamalla, tilaavat puheensa joltakin köyhältä maisterilta, jok'ei ikänä
täytä 50 vuatta, ja puhua prätistäävät sen sitte. Omanansa tiätysti,
kun s'oon kerran ostettu 20 markalla.
Ja kun hra Plumpäri sen kuuli niin se tuli niin kovasti ilooseksi,
jotta se hairas tohturia kaulasta ja maksoo 100 mk liikaa ja haastoo
sen tohturin kans syntymäpäivällensä.
Ja frouvaansa se klappas ja taputteli ja otti ja oikee pussaski, n'otta
frouva oikee hämmästyy kun ei s'oo pussannu pitkähä aikhan. Siit'on ny
ainaki 7 vuatta sitte.
Mutta hra Plumpäri sanoo jotta:
— Mistä mä ne kaikki herraan konstit tietääsin, kun mä ny ensi kerran
julkisesti täytän.
Ja hra Plumpäri tilas puheen ja frouva leipoo ja pesthin ja
tryykättihin ja hra Plumpäri, joka kovasti kannattaa kialtolakia, tilas
2 pullua konjakkia, 2 pullua viiniä, pualiskan munkkia ja yhren heelan
vanhaa punssia ja osti kaikista komjimman sikaarilooran, joka maksoo
yli 300 markkaa.
Kaikki oli valmista.
Toffelit paikoolla.
Eikä tahtonu tulla unta olleskaa. Vasta tuas kolomen aikana hra
Plumpäri pääsi unehen, mutta s'oli kovasti rauhatoonta ja aiva se
kiakkas ja väänteli ittiänsä.
Molemmat korvat olivat aina höröllä, jotta koska rupiaa kuulumhan
laulua.
Kuuren aikana kuuluu jotakin kropinaa ja hra Plumpäri poukahti pysthyn
ja toffelit jalkoohi ja se puhet yäpöyrältä käthen ja sitte housuuhi ja
kaprokki päälle ja aukaashon ovia.
Pimiäs porstuas se tormootti piian päälle, joka krääkkäsi kauhiasti ja
rupes siunaamahan.
Ja kauan aikaa sai hra Plumpäri tuumata, ennenkö se käsitti, jotta
piika päästi sotamiähen uloos.
Hra Plumpäri lähti takaasi sänkykamarihi, johna frouv'oli jo täyres
pukees, Hra Plumpäri sanoo vain jotta:
— Ei viälä. S'oli vain Hiltan aliupseeri.
Ja meni sitte karteekin raosta luuraamahan, eikö jo lauluseuraa näjy.
Frouva meni valmistamhan kaffipöytää ja seliitti samalla siveellisyyttä
Hiltalle.
Ja hra Plumpäri luuras karteekin takaa kello yhreksähän asti.
Eikä ketää tullu! Eikä mitää kuulunu!
— Mitä täm' on? — kyseli hra Plumpäri itteltänsä ja frouvalta.
— Täm'on skantaali — huuti frouva kello 10 aamulla ja pyärtyy.
— Kiittämättömyys on maailman palkka — huokaasi hra Plumpäri. — Enkös
mä oo täyttäny 50 vuotta niinku muukki?