Oottako kuullu kuinka tätä nykyä yhtiökokouksia pirethän?
Nythän on niin kova raha-aika, jott'ei auta muu ku koroottaa
osakepääomaa. Ja se on tyäläs yritys ja kamala paikka, kun rahaa ei oo
ja kaikki on sitä miältä jotta korootethan!
Niimpä yhres pitäjäs täälä Etelä-Pohjanmaalla oli kans täs hiljan
isännät ja pomomiähet kokoopunehet koroottamhan pääomaa.
Puheenjohtaja seliitti niinku asia on jotta:
— Tämä meirän yhtiö on erinomaasen tukevalla pohjalla ja taas tulvana
vuanna jaethan voittua niinku meijerilitviikis — — —
Ja isäntiä kovasti nauratti.
— Mutta ny on kova raha-aika — jatkoo puheenjohtaja.
— Niin on kovasti — — —
— Ja yhtiö tarvittis 300.000 mk maksuuhi, eikä tiärä mistä saataas, kun
rahat on kaikki — puheli puheenjohtaja.
S'olis ollu murheellinen paikka, jos ei joukos olsi ollu yhtä viisasta
miästä. Se ehrootti jotta:
— Otethan pankista laihna ja korootethan osakepääomaa! Niinhän sitä
pruukathan.
— Kannatethan! — kuuluu yksimiälisesti.
— Onko se päätös? — kysyy puheenjohtaja.
— Joo.
— Ja uuret osakkehet jaetahan tasan?
— Kannatethan vilkkahasti! —
— Ja osakemaksut kootahan heti sisälle.
— Kannatethan! Kannatethan!
— Se on siis kokouksen päätös — sanoo puheenjohtaja ja knapahutti
taitavaa plyijypännällä pöytähän.
— Ja ny sitte päätethän siitä laihnanotosta pankista.
Taas nousi se viisas miäs ylhä ja sanoo:
— No sehän on jo päätetty asia. Mitäs siitä enää puhuthan. Johtokunta
kirjoottaa velkakirjan pankkihin ja nostaa rahat. Sitähän varte se
johtokunta onkin.
— Joo joo — sanoo puheenjohtaja — mutta m'oomma johtokunnan miähet
jo niin paljo takaamas tätä puulaakia, jotta meirän nimellä ei enää
nouse. Ja ny on raha pankis lujas. Sanothin jotta pitää olla ainakin
parikymmentä yhtiön osakasta takaamas.
Tuvas ruvettihin kovasti rykimähän.
— Niin että kyllä mä ehrootan, jotta tuata muukkin yhtiön osakkahat
kirjoottavat ittensä takausmiähiksi kun puulaaki on yhteene.
Yks hairas kellonsa jotta:
— Voi ny sentähre ku kello on pian 7.
Ja sille tuli kiirus kotia, kun sen piti lähtiä emäntää kyyttihin
asemalle.
Toiset vaipuuvat niin syvihin tuuminkiihi, jotta n'ei kuullehet enää
mitää, vaikka puheenjohtaja monehen kertahan sanoo.
Ja muut tulivat niin levottomiksi, kun kauan oli jo istuttu, jotta
nousivat ylhä ja sanoovat jotta:
— Pitää vähä pistääpyä pihalla. Mä tuun kohta. — — —
Ja niin niitä rupes isäntiä kovasti puhistamhan jotta puheenjohtaja
viimmeen sanoo jotta:
— Eikhän oo paras tällätä sankoo oviloukkoho.
Mutta meni ne.