Oottako kuuli u, että Lappajärvell' on ammuttu kanuunalla?
Niin ainaki ihmiset sanoovat. On kuulunu sellaane mojahros, n'otta
klasit vain heläänny. Ja akat ovat siunannehet ja varjellehet että:
— Se oli ny sen Amerikan professorin mailmanlopun ensimmääne tärährös.
Saas nährä, koska toisen kerran mojahuttaa, niin silloo on menua koko
hoito — — —
Niin päivittelöövät kuulemma viäläki kaikkihin pekoosimmat akat. Toiset
ei usko enää mailmanloppuhu ollenkaa. Mutta mikä se kauhia paukahros
oikee oli — sit' ei tiärä muut kun yhren taloon väki Lappajärvellä,
Jumalan taivahas ja Jaakkoo Vaasas. Mutta kun ei isänt' eikä emäntä
hiisku siitä sanallakaa, nii pitää vishin mun sanua, jotta ihmiset
pääsisivät piinasta ja samalla oppiisivat olohon ominpäin kokkaroomata
yskänlääkityksiä.
Käy pian ku sen Itäpään isännän.
S'oli saanu kauhian yskän halkomettäs. Eikä se lähteny millään
tohtorien tropiilla. Ja sitä varte isäntä, jok'on viisas miäs, päätti
tehrä sellaasen mötinän, että varmasti erkanooki köhä kurkunpäästä.
Se otti viis kahmalua pualamia emännän marjakorveesta, keitti ne
kakluunin pesäs sakiaksi velliksi, varaasti akaltansa kaks kilua
sokuria ja haki puarista paketin jästiä. Kaikki kumaasi pläkkikannuhu
ja kepillä viälä sekootteli. Ja mik'ei mahtunu kannuhu, sen se pani
pottuhu, john'oli oikeen patenttikorkki.
Sitte se viälä minas kannun kannen tarkasti kiinni, ettei sinne
kärpääset eikä muut kurkooset lennä.
Ja kun kaikki täm' oli tehty, niin pani isäntä kannun ja potun
piirongin klaffihi ja avaammen housunplakkarihi.
Ja oli tyytyvääne ja naureskeli kun ainaki miäs, jok'on saanu jotakin
äntihi.
Isännästä tuntuu justhi niin ku parin viikon päästä tulis taas joulu.
Yskäki rupes ittestänsä antoho perähä sitä mukaa ku se isännän joulu
siälä piirongin klaffis lähestyy.
Oli sitten sen joulun auttu ja isäntä oli niin töpinäs huamisesta
päivästä, n'otta tuskin unta sai. Se kääntyyli ja kiakkas ku pistoksis.
Mutta nukkuu kumminki lopuksi ja näki ihania unia. Massutteliki
unisnansa suutansa, ähkyy ja pyhiiskeli huuliansa. Ja emäntä selvästi
kuuli ku se puhalti ja sanoo, että:
— Olipas se tulista!
Sitten oli isäntä ruvennu hiljaa laulaa tuhisemha että:
Niin kauan mä tramppaan
traitrai trai trai — — —
Ja taas ähkääsi.
Silloo töyttäs emäntä isäntää kylkehe että:
— Oo siinä honajamata!
Eikä se enää honissukkaa. Ja emäntäki sai unen päästä kiinni.
Mutta taisi olla kello tuas kolmen aijoos, ku yhtäkkiää paukahti ku
salasmaa olis lyäny piinnurkkaha. Keskelle laattiaa lenti piirongin
klaffi, että kolaji ja kattoho lenti kans jotakin.
Ja pihisi ja prätisi ja ympäri huanesta truiskii kun kuumaa rapaa.
Isäntä ja emäntä lentivät pysthy ja yrittivät klasista pihalle, mutta
löytivätkin oven.
Ja silloon paukahti toisen kerran ja ovhe ja ympäri seiniä krapaji kun
pommin paloja.
Emäntä huuti ja kiljuu mitä kurkusta lähti ja hyppii yhres paikas
keskellä tuvan laattiaa. Ei löytäny ovia pihalle.
Huuti vaan että:
— Meitä ammuthan! Mun on aiva verta silmillä. Voi voi ja oi joi!
Isäntä tormootti porstuahan, tryyköötti nurkasta nurkkaha, kaatoo
korveen ja korennon, yritti pihalle, muttei löynny oven hakaa. Oli kun
koppelo päästä sekaasi, nii että tuliki takaasi tupha ja pökkäs emännän
kans pimees yhthen, n'otta mossahti. Molemmat krääkääsivät nii rumasti
ku taisivat ja pyllähtivät isthallensa.
Sitte oli kaikki aivan hiljaasta. Kauan aikaa. Emäntä kysyy:
— Mikä s'oli?
Isäntä ensiksi tointui, kompuroi pystyhyn ja kopelootti ympärillensä;
se haki muurinottalta tulitikkulooran, kraapaasi ja kattoo, niin emäntä
istuu hiukset hassalla laattialla ja oli aiva ku porsas naamasta.
Ympäri muatua oli pruunia märkiä plättiä samoon ku isännälläki. Olivat
kun siansangoolla käynehet.
Silloon isäntä käsitti asian. Se meni kamarihin ja kattoo: piironki oli
aiva hajalla ja se tinattu hinkki makas silmällänsä ja haljennehena
laattialla. Ympäri seinää ja katosta nokkuu yskänlääkitystä.
Isäntä kraapii päätänsä ja pärpötti pitkältä Jeflen saatavia.
Ja kyllä emännälläki oli sanomista.