Oottako kuullu siitä Ilimajojen kauhiasta valakian-härästä?
Sielä oli yhyres taloos leivottu jo nelijättä päivää ja emänt' oli aiva
katketa, kun ei yölläkää saanu nukkua ku aina vaa piti nosta kattonahan
juurihulikkaa.
Ja siltäki oli yhtenä yönä juosnu hulikka ylitte, ja juuri menny pitkin
laattiaa, niijotta ku piika-Manta aamupimees tuli ylisängystä alaha,
nii jalaka lipsahtiki ja Manta meni luistaan istuallansa takanloukkohon
asti. Ja kiljuu ja krääkyy n'otta koko taloonväki huomaatti.
Eikä se kumma ollukkaa, jotta krääkyy, kun pairan kivijalka luisti alta
pois ja tarttuu tikkuja.
Vaikka emännän pistikin kauhiasti vihaksi, ku juuri oli juosnu pitkin
laattiaa, niin ei se saattanu olla nauramatta, kun Manta manaali ja
piteli paikkojansa.
Mutta trenki-junkkarill'oli kovasti mukavaa. Se nauraa kitkutti aiva
vääränä ja kiusas Mantaa n'otta:
— Pitääs vähä talita anturoota, niin luistaas paremmi!
Mant'oli nii mokristuksis koko päivä, jottei sanonu halaastua sanaa.
Kulki vaa erestakaasi ja paiskii ovia. Ja kun se emooksenki otti, niin
oikee vihantiestä mäikötti ja pyöritti n'otta jauhot pöläji.
Oikeen se pihajiki kun leivin-uunia lakaasi;. Eikä trenki tohtinu sanua
sanaakaan, kun Mantall' oli uuniluuta käres. Jos oliski sanonu, niin
ympäri korvia olis saanu. Olkansa taitte vain luikkii ja piaksurajaansa
kursii klasipieles.
Kun oli jo kaks uunillista paistettu, niin tormootti Manta tupaha ja
äyskääsi:
— Mikä täälä palaa, kun haisoo nii käryltä?
Kaikki poukahtivat pysthy ku ammuttu, haistelivat ja kans heti tuntivat
palanehen käryn.
Siinä tuliki hyppöö ja hätä. Mentihin peräkanaa nurkasta nurkkahan
ja tuvasta kamarihi ja kamarista porstuaha ja tuvas mentihin ympyrää
n'otta sinitti ja emäntääki rupes viemistämhän.
Katteltihin kaikki paikat, penkin-alustat ja sängyn aluuset.
Palaattihin sängyn alla kenkäroukooset ja akkaan pankot, mutta mitää ei
löytty.
Ei muuta kun, jotta Manta, jok'oli telannu sormensa sängyn alla, meni
ja sukaasi kissiä patapenkillä nii vastapläsiä, jotta se lenti hyvän
matkaa sippuloottaan eikä tohtinu naukaastakkaa.
Ja vaikka kuinka ettittihin joka paikasta, kokista ja kellarista, niin
mistään ei löyretty valakiaa. Mutta käryä oli ja haisi nii kauhiasti,
jotta oikee silimiä kirvelöötti.
Mant'oli hypänny, jotta s'oli oikee väsyksis ja istuu viimmee penkille
hengittämhän. Siunaali jotta:
— Mikä kauhia palaa kun — — —
Kun samas pompahti ylähä ja kiljaasi:
— Sus siunak ku polttaa! — ja lyörä fläsyytti häntäänsä.
Silloo vasta havaattihi, jotta valakia oli irti Mantan hamhenhännäs. Ja
oli jo polttanu suuren reijän, jotta kintut vaa vilaji.
Ja vaikka valakia oli tarttunu uunin hiilistä, niin trenki junkkari
vain intti, jotta Mantan häntä oli ottanu valakian jo aamulla, kun se
lasketteli istuhallansa.