Oottako kuullu kuinka kamalasti yks huuritoon kauppamatkustaja-venkales
on puijannu ja puliveivannu yhtä kevarin isäntää ——n pitäjäs?
Siitä kevarist' on matkustavalla yleesöllä sellaane kokemus, jotta
kaikki siäll'on huiskin haiskin, paitti yks kiulu, joka seisoo aina
keskellä porstuan lattiaa. Hevoosta siält'ei tahro saara millää.
Orottaa pitää aina monta tiimaa ja ku viimmee on porraspääs se
karvootoon kaakki, joka siinä kevaris hoitaa hevoosen virkaa, niin
saa reissaavaane panna pitkällensä viälä kahreksi tiimaksi, ennenku
ruvethan lähtemhä.
Ja se meno ja faartti on sitte sellaasta, että ainaki pari kolme
heikkohermoosint' on sillä kevarinvälillä tullu hulluksi. Kaikki
laulut on saanu kolmehe kertaha laulaa läpitte, muistella koko
elämänsä prikusta prikkuhu, räknätä tulonsa ja menonsa koko vuarelta,
puhua suunsa kuivaksi, käännellä päänsä kankiaksi, kattella silmänsä
harmaaksi, haukkua ittensä tyhjäksi ja ku kaikki täm'on tehty ja
valmista, nii on päästy vasta vähä toista tolpanväliä. Matkaa on 28 km.
Joko käsitättä, että siinä torellakin voii tulla hulluksi?
Mutta sitte tuli se junkkari-kauppamatkustaja ja sill'oli jutku miäles.
Se telefoonas jo kaukaa kevarin likillä olevahan kauppapuarihin jotta:
— Halloo! Viäkää sanaa sinne kevarihi, että täält' on tulos Vaasan
läänin kuvernööri tarkastusmatkalle. Sille pitää olla kolmen tiiman
päästä hevoone aisoos, jotta se pääsöö heti jatkamha matkaa.
Siitä tuli kevarihi touhu! Jaa-ah, sanon mä. Sellaasta tuhannenmoosta
poukett'ei siinä taloos oo enne ollu, eikä suinkaa tuu koskaa
tulemhankaa.
Emäntä sitoo hamhensa pualisäärihi ja piika poukkooli vain hurstises
aluushamhes. Siinä pesthin ja siivothi, n'otta ovet paukkuu ja klasit
täräji. Emäntä heitteli vettä puusangoosta laattialle ja piika
varsiluuralla krapas ja huitoo n'otta piänimmät kakarat lentelivät
pesuveren kans porraspäähä.
Isäntä lipitti peltoja pitki toisehe kylähä laihnaamha pitäjän parahan
orihi ja Tuuloksen mallisen lohnan.
Ja justhin ku piika paiskas laattiankuivootrasut porstuan ovesta
pihalle, nii — silloo se tuli!
Ja isäntä pukkas ja rykii ja emäntä niiaali ja piika siunaali ja ettii
hamestansa ja kakarat luurasivat ovisängyn alta.
— Ja-hah — sanoo se lurjus.
— Ja-hah — pääsi isännältäki.
— No, onha tämä kevari kunnos ku hevoonenki näyttää jo seisovan
valmisna — puhuu lurjus. — Jos lähretääs?
Isäntä toi orhin porraspäähä ja kyll'olis kuvernöörin passaannu siihe
istua. Ku lohnan pohjalle oli pantu taloon paras höyhenpolsteri,
tuliterä pitkäkarvaaset fällyt ja kaks lumivalkoosta franssulakanaa
välihi.
Kyllä passas lurjuksen istua!
Ja isäntä istuu kuskipukille ja niin sitä lährettihin, n'otta pyry
nousi. Ei kestäny täyttä tiimaakaa ku oltihin perillä. Isänt' ei
uskaltanu päätänsä kääntää, ei rykäästäkkää. Istuu ku tuamittu käret
oikoosna.
— No, mitäs kyytti maksaa? — kysyy lurjus ku perille päästihin.
— Mitä se ny maksaas?! Ei mitää, hyvä vain ku herra tuli!
Eik' ottanu isäntä maksua. Kiirus oli kupernööristä päästä. Ja niin
lähti kotiappäi.
Em mä viitti enää sanuakkaa, mitä isäntä sanoo, ku sitten sai kuulla,
ettei se kupernööri ollukkaa. Mutta sen s'oli kevari luvannu, jotta jos
se lurjus viälä joskus noukkansa sinne pistää, nii niskat nurin vääntää
ja kruuvaamalla pään krupista irti nykääsöö.