Oottako kuullu kuinka osuustoimint’ on ottanu levitäksensä Ylistaros?
Iivarinpään äijäkki nakkasivat klupunsa nurkkaha ja sanoovat, jotta
tappuri se olla pitää taloollisis.
Ja sitte pirettihin sellaane kokous, johna tuumattihin. Tuumattihin
niin tukevasti, että äijään oli ottanu oikeen kipiää takaraivaha.
Mutta päätös kans tuli, jotta tappuri ja osuuskunta laitethan ja
livarin-Alfree pannahan hyppöölle. Äijät saattelivat Alfreen asemalle
ja sanoovat jotta:
— Muista sitte vain tinkiä. Jos suinki saat, niin jutkahuta
kauppamiähiä, mutta katto vain ethes, etteivät sua hyppöötä.
Alfree veti karvalakin lujempaha päähänsä, rypisti ripsikarvojansa ja
lupas kattua ethensä.
Ja hyvin se poika kaupungiss pärjäski. Sai luphan Hankkijalta
erinomaasen tappurin ja Wiikströmiltä parasta sorttia moottorin.
Mutta n’ei tullehekkaa heti paikalla ja se oli kamala paikka.
Isännät istuuvat takkakivellä aamusta iltaha, polttivat ja
pahkuloottivat, ku niitä konehia ei rupia jo kuulumha. Niin
jantusjaloon orottivat, että yhreltä oli palanu suuri reikäki
housunperähä takanporos. Ja muilta meinas jäärä pärinät kaivamata. Ne
kulki toisisnansa ja olivat kun kipeetä kissiä. Paneskelivat että:
—- Kun ei se tappuri jo tuu!
Iivarin-Alfreen piti seisua osuuskaupas telefoonin ääres aamusta iltaha
ja aina vain soittaa kaupunkiin, että eikö se jo tuu?
Ja ku se oli justihi soittanu sen seittemännen kerran niin taas yks
osakas sanoo, että:
— Eikö se jo tuu?
Ku osuuskunta oli tällä lailla hyväs sovinnos toiminu viikon verran
niin jo tulivat konehet.
Ne tuathin asemalta sellaasella ryminällä, että mökkiläästen tornit
heiluu. Pantihin käyntihin sen taloon riihen eres, johka ensiksi oli
lentäny kaunahaukka.
Moottori tikkas ku silinterikello ja tappuri tryskas n’otta ruumenooset
lentelit Heikkoolan larvoolle asti.
Isännät lipoovat kiältänsä ja sanoovat että:
— Jo on kätevä masiina. Viärähä se ny meille.
— Ei ku meille!
— Meille se viärähä! M'oon kans osakas.
Kukin isäntä hairas tappurinpyärihi kiinni ja rupes vetämhän
meilleppäin.
Pari miästä hintras moottoria, yks hyppöötti öljykannua kotiansa.
Siinä puhuttihin tihijää ja kovalla äänellä, verettihin ja nyjittihin.
Sanottihin sarvipäitä.
Mutta alapään isännät voittivat ja veivät. Ylipään miähet puhaltelivat
hyppyysihinsä ja seisoovat päävääräs ku karoot.
— Viäkää rumaaset ja pitäkää! — sanoovat. Me eruamma koko
osuuskunnasta, kun ei kerran konehet oo sellaaset, jotta niillä sais
joka taloon elot tryskätyksi samana päivänä.
Lähtivät kotiansa ja laihnasivat tappurin mualta. Ovat ny niin
suutuksis, etteivät saata kattuakkaa alaasehepäähän päin.