Oottako kuullu, että Jurvan Sarvijoella voirahan ny taas kovasti hyvin?
Se oliki niin nutuusta ja rutuusta se elämä täs loppuaikoona, jotta
sarvijokiset pakkas tulhon liika krätyysiksi.
Mutta sitte tuli erinomaane siipyläänen kuppari, hiaroja ja povari ja
ny on sarvijokelaasten kruppi taas kovasti liantoone ja hyväs voinnis.
Ei vaivaa enää kihti ei romotiisi. Lonkkapistoksistaki on päästy. Eikä
sillä hyvä, että se siunattu siipyylääne kuppari hiaroo, kuppas ja imi
kuppisarvillansa pahan veren sarvijokelaasista seljän kautta uloos. Se
viälä povas kaupanpäälliseksi ja kattoo kärestä. Mutta kaffinsumppihin
s'ei kuulemma saattanu kattua ollenkaan. Ne se litkaasi menhön
poroonensa.
Ja kyllä se akka vain tiäsiki. Oli tarkasti kullekki neuvonu varoomha
yhtä ristinveristä miästä ja punaveristä naista, jokka pakkaavat
Sarvijoellaki tukkimha pariskunnan välihi. Paljo ilua ja vähä muresta
oli kullekki luvannu. Ja markan pistäny tarkasti aluushamhen plakkarihi
ja vakuuttanu, jotta hyvin menöö.
Ja hyvinhän s'oon sarvijokelaasten mennykki. Ei voi moittia. Kaikkien
muiren, mutta sen Tuamahan käythin vähä huanosti.
Sitä ku se Siipyyn flikka hiaroo nii, että Tuamahan syrämmes tuhahti
rakkaus aiva ilmi liaskaha. Ja paloo, n'otta käry nousi. Sen rupes
silmät lirutteloho ja lakkinsakki tälläs kallellensa.
Tiätää sen ku sellaane mailmankuppari ja hiaroja ottaa poikamiähen
siltä kantilta katteltavaksensa, että miähen ittellensä hiaroo, nii
turhaa siin'on vasthan prätkytellä.
Se oli se Siipyyn flikka hiaronu sen Tuamahan niin ympärinsä, n'otta
aivan oli Tuppu-paraan pää klenahrellu.
Ja ku Tuamas oli niin fletkooksis, ettei mistää tiänny, niin oli
ottanu Tuamahan syrämmen oikee käthensä ja knäpähyttäny siihe
kuppikirvehellänsä kauhiammoosen ja syvän rakkauren haavan.
Siit'oli juassu kamalasti verta ja Tuamahan oli lyäny niin heikoksi,
jotta siinä paikas oli kosinu sitä kupparia.
— Eikä se hieroja-flikka ollukkaa pannu yhtää vastha. Oli laulaa
helähyttäny että
Hellällä palavalla syrämmellä
Raakastan minä siinua!
Ja sen päälle oli nuoripari hypelly kiverän polkan, n'otta sarvipussi
kalissu.
Ja sitte kihloolle Vaasaha. Niin kiirus oli ollu, etteivät malttanehet
junalla Seinäjoen kautta kiärrättää, ku lähtivät kävellä flinttaamha
käsikoukkua oikoostiätä Vaasaha. Kivisillan pääs olivat vähän aikaa
huilannehet ja sitte lopun matkaa hyssytellehet.
Keturista ostivat komjat kihlat ja kangaspuarista kaulahitten. Mistä se
Tuamas sen kellon osti, sitä mä en tiärä.
Mutta hyvä s'oli käymhä, kun ei ollu ku varttia vaille, ku Tuamas oli
hellunsa kans taas viikon päästä Sarvijoella että tärähti!
Ja sen päälle juathin kaffit ja olthin onnellisia. Eikä siinä akkaan
kontittemiset auttanehet monehen päivähä.
Mutta sitte meni huanosti. Morsiaan tahtoo, että lährethän yhres
Siipyyhy, että hänki saa näyttää omanpuolohoosille sulhaasmiästä. Ja
lährethin kans. Kestinkylähän päästihin yäksi ja menthin korjasti
nukkumha.
Mutta aamulla ku Tuamas huomaatti ei morsiant' enää ollukkaa. Ei sängyn
allakaa. S'oli menny ja s'oli murheelline paikka. Kaikki oli viäny
joukosnansa, kihlat ja kuppisarvekki.
Ei muuta jättäny ku sen syvän haavan Tuamahan syrämmehen.