Oottako kuullu mihnä pääs mailmaa se Isoontaloon Antti-poika tätä nykyä
häärää?
Ei oo siitä poijasta taas kuulunu pitkihi aikoohi mitää.
Mutta eilen tuli Antilta Vaasaha tilikrammi ja siitä näkyy, että siälä
s’oon Antti-poika, johna pitääki.
Siälä Karjalan mailla, tikillä Petroskoita puskan juurella mettis vain
kellii ja luurii, ku polseviikki oikee enkelsmannia mökyyttää.
Ku pitkäkoipi-enkelsmanni oli meinannu nuan vain piippu suus valloottaa
sen Petroskoin kaupungin, niin polseviikki olikin tehny sellaasen
klenkun, että faarttas takaapäin sen niskaha ja tärähytti, nii että
enkelsmannin meni piippu poroonensa väärähä kurkkuhu.
Koko enkelsmannin armeija meni pirinpärin ja kapteeni sanoo että:
— Sanomapits!
Mutta Antti-poika vain naureskeli partoohinsa ja sanoo pojillensa että:
— Antaa ny konkkanenien vähä poukotella ja ryssänki kerran olla
tohkehes. Mennähän me sitte poijat kysymähä, mitä ne hasajaavat.
Ja ku enkelsmannill’ ei ollu enää muuta ku vähä karvoja korvien nenis,
hyppäs Antti-poika poikinensa puskikosta joukho, hihkaasi ja vähä
tupellansa hosuu, nii jo pääsiki kaalinsyäjiltä haikia:
— Hospoti pomiloi!
Ei keriinnehet tavaarissit pistää paitaa housuuhinsa. Huutivat että:
— Joptvujumat, Antrej Pjekkeleevits Isotaloffski! Krukom naleevo! Tavai
tavaarissi piekom marssia se ku kintuusta lähtöö!
Ja kyllä pisteliväkki poikaaset vähä sassia marssia. Karvatukut vain
pöläji ku Iivanat pyhkääsivät.
Se trenki-Kuustaa siältä Laiturista, jok’on ollu Amerikas ja ny on
Antin följys, kysyy enkelsmannilta, joka makas silmällänsä kurakos että:
— Hau aa juu mister Pull (Miltäs tuntuu?)
— Veri ill, but God seiw the King änd Isotalo-Ant!
— Mitä se honajaa? — kysyy Antti.
— Se sanoo, että kyllä sen krupis tuntuu, ja että Herra varjelkho
kuningasta ja Isoontaloon Anttia.
— No kyllähä mä täs ny ittekki pärjäälen — tuumii Antti.