ylpeillen turkiskauluksissa
kulkevat vanhat, kulkevat nuoret,
sisältä saastaa ja kuolleiden luita. --
Baabelin porttoja riivatuita! --
Sokeat silmänsä kiinni sulkein,
helvetin portteja kohti kulkein
menevät tuomarit, menevät raadit,
menevät muorit, menevät vaarit,
menevät piispat, menevät papit,
menevät anopit, menevät apit,
herrat hihkuen edellä,
narrit nauraen perässä. --
Juopuen viinillä, medellä,
kaikki yhdessä kerässä
niinkuin ennen Sodomassa,
taikka tuolla Gomorrassa,
saman ne halun täältä saivat;
juhlivat, juovat, syövät ja naivat. --
Niinkuin ennen Noan aikaa,
varoitusääni nytkin kaikaa:
_Quia nminor dminicani_
siispä kuulkaa haukuntaani,
Turun rikkaat ja Turun köyhät,
tavoilta kaikki yhtä löyhät. --
Ennen isät kuritti lastaan,
hornanhenkiä tapellen vastaan,
nyt on isät ennen muita
saatanan hengeltä riivatuita.
Ennen Herran kansan nähtiin
kääntävän silmänsä taivaan tähtiin,
tuonne Herran Zebaothin puoleen,
sielunsa jättäen taivaan huoleen,
taivaan pyhille itsensä antain,
Jesu-Herralle kaikkensa kantain,
kirkolle oikeat kymmenykset,
sekä synnistä kääntymykset,
lihan himosta itsensä kieltäin. --
Nainen, luoduista kauhein naaras,
tähtes' on monikin pyhimys vaarass'
Kuinka monta on tässäkin joukoss',
jok' ei olisi helvetin loukoss'!
Rutto, paiseet, sota ja pauhu,
riita ja meteli, kuoleman kauhu,
kaikki seurasi teille siitä!
Mitä sa kylvät, sitä sa niitä!
Oi sinä suloinen Suomen kansa,
syntisi saakohon Gomorransa!
Oisko kymmenen vanhurskasta,
ketkä ei laanneet uskomasta
keralla miesten pyhien
sovitusuhria Kiesuksen! --
Katseli tänne tai katseli sinne,
katseli tuonne ja katseli minne,
lopun merkit on huomattavissa
maassa, kuussa ja taivahissa.
Lopun merkit on tähtikunnassa,
lopun merkit on kivikunnassa,
lopun merkit on kasvikunnassa,
lopun merkit on eläinkunnassa,
lopun merkit on ihmiskunnassa,
lopun merkit on enkelikunnassa,
lopun merkit on kristikunnassa,
lopun merkit on juudakunnassa,
lopun merkit on mahomettikunnassa,
lopun merkit on pakanakunnassa. --
Kuorma tää on Moabin!
Kuorma tää on Naphtalin!
Kuorma tää on Babylonin!
Vitsaus Egyptin faraonin!
Erämaan kuorma tykönä meren,
hinta syyttömän karitsanveren!
Herra, paaduta tämä kansa,
ettei se kuulis korvillansa,
että sen silmät valotta jäisi,
ettei sen sydän ymmärtäisi,
ettei se kääntäis itseänsä,
ettei se parantais elämätänsä!
Herra, oo kuinka kauan!
Siihen asti, kun kaupungin huoneet
kaiken väkens' on hautaan luoneet!
Siihen asti, kun kaikki maa
elottomuutta vain kuuluttaa:
Ilman väettä linnat on herrain,
ilman väettä töllit narrein,
lopussa porttoin huvi-illat,
lopussa pappein, kreivein pillat.
(Hennekin puhuttelee nuottatovereitaan, joiden kanssa poistuu hiipien
perälle ja oikealle. Yksi ja toinen seuraa näiden esimerkkiä. Useimmat
menevät puutarhaan ja hajaantuvat eri suunnille. Munkki jatkaa
keskeymättä saarnaansa huomaamatta ulosmenijöitä.)
Silloin Herramme Zebaoth laittaa
pidot, mi kaikille pyhille maittaa,
pidot rasvasta, ytimestä,
pidot viinasta selkehestä,
(Useita pareja hiipii ulos yht'aikaa.)
Verestä Herran miehen oman,
verestä karitsan viattoman,
hääpidot Herran kansan!
(Sali on melkein tyhjentynyt. Soittajat ja laulajat ovat yiantilaan
vittauksesta poistuneet.)
_Quia nominor dominicani_
kuulkaa siis minun haukuntaani
(Olaus Hordinch ja muutamia naisia ja herroja hiipii ulos. Jää vain
Kaarina ja ritari Suomela, jotka ovat alkaneet kuiskailla toisilleen.)
maistellen herkkua taivahaista,
kosk' ette palvelleet Pirua, naista!
Paastosin, kidutin ruumistani,
kuoletin lihaani, himojani.
KAARINA (on mennyt munkin luo ja ravistanut häntä kahden viimeisen
säkeen aikana käsivarresta.)
Isä, herätkäähän nyt jo toki!
Isä, herätkäähän nyt jo toki!
MUNKKI (avaa silmänsä ja iskee ne Kaarinaan.)
KAARINA (tarjoaa pikaria kädestään.)
Ehkä viinipikari vois teitä
virvoittaa tuon suuren tuskan jälkeen?
MUNKKI
Kuka olet, narttu, joka tarjoot
synninmaljaa minun juodakseni?
Kestän niinkuin pyhä Antonius.
KAARINA
Tahdoin virvoittaa vain sua, isä,
olen talon rouva, tunnet minut.
MUNKKI (tuntee Kaarinan.)
Miehes suuren hurskauden vuoksi
annan anteeksi sun tarjoukses. --
Näen sinut vieraan miehen kanssa!
Joko Herodiaan tavat sull? --
Haluaisin puhutella miestäs',
herra Kuokkinaista, missä lienee?
KAARINA
Shakin peluuseen lie tästä mennyt
toisten herrain kanssa huoneeseensa. --
Menkää, menkää! Löydättehän sinne.
Siell' on Paavalikin sekä vielä
Jacob Hordinch ynnä Karpalanus...
MUNKKI (menee.)
KAARINA (kävelee etualalle.)
SUOMELA (seuraa häntä, pitäen kädestä.)
OLAUS (Kaarinan ja Suomelan huomaamatta ilmaantuu perälle.)
SUOMELA (Kaarinalle.)
Kätenne on mulle kallein aarre!
(Sutelee Kaarinan kättä.)
Köyhyyteni suuruutta vain suren,
koska yhden elämän vain voisin
antaa suuteloista käsillenne!
(Suutelee Kaarinan molempia käsiä.)
Yö jo saapuu, oomme kahden kesken.
Suojeluksen lupasin ma teille. --
Kätkeykäämme toisten näkyvistä. --
Sairas sieluin kaipaa balsamia
sinun huuliesi, syleilysi.
Turmioon ma joudun ilman sua,
samoin turmioon myös joudut sinä,
ellet suostu rukouksihini. --
Moni ritar' vaanii kunniaasi. --
(Polvistuu.)
Vannon, rakastan sua! Jumalani!
KAARINA
Naimisiinhan emme voisi mennä!
SUOMELA
Sitähän en minä tarkoitakaan!
KAARINA
Meitä sitoo täällä monet suhteet. --
Neiti Sinikan te unhoitatte?
SUOMELA
Kaikki suhteet sitoo minut sinuun!
KAARINA
Täällä emme voisi yhdess' elää. --
Kotianne ette voisi jättää, --
ettekä myös viedä mua täältä.
SUOMELA
Ymmärtäkää toki minut oikein! --
Vietätte -- tään yön -- te jonkun kanssa. --
KAARINA
Nähtävästi Hennekinin kanssa. --
Kiitos suojeluksen tarjonnasta!
Nouskaa, kutsun palvelijan tänne!
(Soittaa.)
SUOMELA (nousee.)
PALVELIJA (tulee.)
KAARINA (palvelijalle.)
Pyydä vieraat tulemahan sisään.
Paisti pöytään, kynttilöitä lisään!
PALVELIJA (menee.)
OLAUS (tulee.)
SUOMELA (Olaus Hordinchille, jonka huomaa noustessaan permannolta.)
Tuopa aito merirosvon tapa:
vaaniskella piilopaikastansa!
OLAUS
Vaaniskellut teit' en enkä ketään.
SUOMELA
Vaaniskelit mua, sinä konna!
(Paljastaa miekkansa.)
OLAUS (tekee samoin.)
KAARINA (väliin)
Pyydän, ettei verta vuodateta!
SUOMELA
Mua loukannut on tämä lurjus!
KAARINA
Loukannut ei sua eikä ketään!
Herra Olaus Hordinch mua lempii
ja myös minä häntä -- ikuisesti. --
Käsi Hennekinin -- sydän tämän.
SUOMELA
Syy sen suurempi on taistellaksein!
OLAUS (päättävästi,)
Kun on suuri syy, niin taistelkaamme!
Väistynyt en koskaan ennen. -- Valmis!
SUOMELA
Tuohan kaulas tänne likemmäksi!
Listin poikki sen kuin nauriin naatin!
(Taistelevat, Suomela hyökkää silmittömästi. Olaus lävistää Suomelan,
joka kuolee. Ruumis jää lattialle.)
OLAUS (Kaarinalle, jota ottaa kädestä.)
Tule, tääll' ei oo nyt sinun paikkas --
eikä enää koskaan tästä lähtein.
Mennään, laiva purjeiss' oottaa meitä!
KAARINA (seuraa ääneti, pelästyneenä, estelemättä Hordinchia. Menevät.
Häviävät taustalle.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Ruissalossa. Yö.
(Sama huone, kuin edellisessä. Kynttilät palavat lekuttaen. Ovet ja
ikkunat suljetut.)
HENNEKIN (Yksin.)
Olen nähtävästi vanhentunut. --
Ennen kädestäin ei miekkaa Iyöty --
Onneksi ei sitä nähnyt kukaan. --
Kun ma tässä oikein ajattelen,
huomaan hänen olleen kunnon miehen,
kosk' ei yhtään työstään kerskuellut. --
Mutta mikä piru riivas miehen,
kun vei toisen vaimon -- se on ihme? --
Se on häväistys, jot' en voi sietää!
Vannon, etten Turkuun yksin palaa!
Kaarina sit' ennen kotiin tulee,
tulee maassa ryömien ja itkein,
muuten en oo minä Kuokkinainen!
Eräät merkit viittailevat siihen,
että Kaarina ois' mennyt itse,
vapaaehtoisesti, karanneena.
Rouva Kirsti näkyi jotain tienneen, --
jos vain juoruihin on luottamista.
Lienenkin jo kauan aikaa sitten
Kaarinani hylkäämäksi jäänyt,
koska kilpakosijoita hääri
ympärillä niinkuin nuoren neitseen. --
Leikiksi tuon kaiken kuvittelin,
semminkin kun ritarit nuo kaikki
sukulaisiakin vielä oli,
joskin kohta kaukaisia kaikki. --
Ritar' Suomela sai hengellänsä
näyttää, ett' ol' kysehessä tosi.
Itsekin ma olin juonut liikaa,
tuskin muistan, miten kaikki kävi:
Olaus Hordinch mua käteen sipas --
kehno, kun nyt vielä kivistelee! --
Laulut, sanaleikit, munkin saarna,
kaksintaistelu ja ruumis -- pako,
kädenkääntehessä kaikki kävi,
niinkuin korkeamman johdon mukaan.
Mikä pakana mun sekoittikin
kaksintaisteluun tuon rosvon kanssa? --
Jos tuon toisen häpeen jaksan kantaa,
niin en tätä toista! -- Luoja auta!
Talo täynnä ihmisiä oli,
tanhualla kisailivat nuoret,
vanhat kävelivät siellä täällä
lehtokäytävillä, nurmikoilla,
itse shakin peluussa ma olin.
Mikä noita munkinkin lie tuonut
sekaantumaan asioiden kulkuun! --
Polttoroviolle mokomakin!
Käsitysten, niinkuin pariskunta,
niinkuin kuningas ja kuningatar,
oli Kaarina ja Olaus Hordinch
vakavina ohi kaikkein käyneet,
tervehtien vastaantulijoita,
toivottaen ilon jatkumista.
Kukaan epäillyt ei siinä mitään,
oltiin totuttu jo vähitellen
heidän kulkuhunsa käsi käissä. --
Hyvin suunniteltu, piru vieköön!
Kuka epäellä osasikaan
talon vanhaa kauppatuttavata! --
Sinä ritar' Suomela liet ollut
viisain meistä, jaloin, ruvetessas
minun kunniaani puolustamaan!
(Lyö nyrkillään otsaansa.)
Hyi on noidanraato, sika sinä! --
Annoit lyödä itses kaikkein nähden!
Huomattua heti jälkeen juostiin,
mutta hyvän pohjatuulen viemät
voiolaiset Airistolla kiisi
Valtiasmeren ulapoita kohti.
Pelkään, että joku noidan juoni
sotkenut on tässä kaikki langat,
ellei sitten itse pirulainen. --
Noita karkoittakoon toisen noidan!
Piru karkoittakoon toisen Pirun!
Isävainajani kertoi kerran
vanhan jutun Pirun apajasta,
jossa nuottaa vetämässä käydään.
Siinä lähistöllä oli Piru
ennen asustanut, kertoi isä.
(Piru sekä Kuokkinaiset aina
Ruissalon on yhdess' omistaneet.)
(Nauraa.)
Ontto tammi siellä ylempänä
Pirun asuntona oli ollut.
Siitä rantaan polku vei, se näkyy
vielä nytkin. Sitä pitkin Piru
kävi aina vettä noutamassa.
Sattui: nuottamiehet nuotiolla
siinä kalasoppaa kerran keitti.
Metsän pimennosta tuli Piru,
tulen ääreen kyykkysilleen kävi,
katsoi miesten poreilevaan pataan.
Kysyi: "Kerinkö ma?"
Miehet vastanneet ei ensin mitään.
Kysyi toisen kerran, kolmannenkin.
Vastas miehet: "Keri!"
Kohta piru ketterästi juoksi
rantaan, miesten nuottavenehille.
Miehet söivät soppansa ja sitten
nuotionsa ääreen nukahtivat.
Syksykesän pitkä, musta yöhyt
päättyi viimein, sitten päivä nousi.
Miehet nuottavenheillensä riensi
vetääksensä aamuapajansa. --
Mutta mitä venheestään he löysi?
Nuottaa ei; sen sijaan kolme kerää.
Piru, jos sa vielä täällä asut,
ja jos ystävyytes Kuokkinaisiin
vielä säilynyt on puolestasi,
kuule tämä iltarukouksein:
Aivoni ja aivoituksenikin
on kuin märkä nuotta tyhjin perin
vedettynä viime apajastaan.
Tule, Piru, kysy multa:
"Kerinkö ma?"
Vastaan heti ensi kysymyksees':
"Keri, keri, kolmeen silkkikerään
kauneiks', alkuosihinsa keri
aivoitukseni ja mietteheni!
Vie ne sitten _kutojalle_ jälleen,
sano: tässä Kuokkinaisten rihmat.
Kudo uudestaan ne, mutta älä
kudo entisellä kalvaimella!"
Olen luottanut vain pyhimyksiin,
heille uhrannut jok' ainoon hetken!
Olen luottanut vain Pyhään Kirkkoon
sille suonut paastot, kymmenykset,
itsekidutukset aamust' aamuun.
Nuoruudesta asti Sua palvoin. --
Sinäkö mun johdit kiroukseen
vai tuo vanha nuottarannan herra? --
Kumman liittolaisekseni otan
tuomaan jälleen kotiin emäntäni?
Noita katkokohon noidan vihat!
Piru korjatkoon, min Piru teki! --
Kaikki keinot täällä ovat hyvät,
jos ne tarkoituksensa vain täyttää!
PALVELIJA (tulee äänettömin askelin.)
Siellä on nuo seitsenkunta noitaa,
jotka tulleet ovat Pirkkalasta.
HENNEKIN
Onko Hallin Ukko myöskin siellä?
PALVELIJA
On
HENNEKIN
Kutsu hänet tänne, toiset johda
pirunkamarihin odottamaan,
kunnes sinne tulen Ukon kanssa.
PALVELIJA (vie noidat pirunkamariin.)
HENNEKIN (yksin, julman näköisenä.)
Kaikki voimat asettuivat vastaan,
siitä tunsin, tajusin ma selvään,
että esi-isieni henget
rangaista mua oli päättänehet. --
Mikä oli heidän tiedossansa
väärää, mikä uskossansa harhaa?
Sit' en tiedä. -- Jalouteen kaikkeen
kehoittivat, rankaisivat pahan. --
Synnin ajatusko lienee tämä,
joka aivoissani pyörii tänään?
Jumala, mun jätit häpeähän,
oikeuden puolest' taistellessain!
Vastoin uskoani varmaa annoit
vihollisen katalan tuon voittaa!
Miksi sua yhä palveleisin,
miksen saisi muuta voimaa koettaa?
Pirun julma miekka riippuu tuossa!
Oispa vihamieheni nyt täällä,
heti hänen päänsä halkaiseisin
riemulla, kuin sodan pauhinassa! --
Päätös tehty, sit' en enää muuta!
Hallin Ukon puheille siis heti!
HALLIN UKKO (tulee)
HENNEKIN (menee häntä vastaan, johdattaa hänet etualalle.)
Seikka semmoinen täss' syntyi täällä,
että emäntä on katehissa.
Tietäjät jo tämän paikkakunnan
kaiken taitons' ovat tuhlannehet
aikaansaamatta tuon taivaallista.
Tee siis parhaas', palkasta en tingi.
HALLIN UKKO
Liekö talossasi täällä jotain,
pientä nelijalkaa, jok' ois' ennen
kuulunut sun vihamiehellesi?
HENNEKIN
Oisko? Annas kun ma ensin mietin. --
Onpa niinkin, musta, vanha kani.
HALLIN UKKO
Siinä asuu kiroojasi henki.
Musta kani tuo on tapettava
heti aamutähden koittaessa.
Siihen asti pidettävä tarkoin
vaari hänen kaikist' askeleistaan.
HENNEKIN
Uskallanko tuohon huomauttaa,
että kanit yönsä viettää maaten.
HALLIN UKKO
Tyhmyyksiä! Heti tultuani
aloittaa tuo kani retkeilynsä --
jos on oikea -- siit' olet vastuuss'.
HENNEKIN
(Herra ymmärtäköön lauseitasi!)
Kaikki tapahtukoon niinkuin määräät!
HALLIN UKKO
Puol'yö saapuu. Toimeen heti käymme
Yksi miehistäsi kanin vahtiin.
Toiset täällä olkoot hiljaisesti!
(Menee pirunkamariin.)
HENNEKIN (soittaa)
PALVELIJA (saapuu.)
HENNEKIN
Vanha Kyyry-Pekka, jok' ei pelkää,
menköön kanin vahtiin täksi yöksi,
mustaa kaniinia -- ymmärrätkö --.
PALVELIJA (on peloissaan. Yrittää jotain sanoa, mutta ei saa ääntä
kurkustaan.)
HENNEKIN
Kaikki palvelijat kokoontukoot
tänne saliin. Ovet suljettakoon.
Täällä istukaatte kaikki hiljaa.
PALVELIJA
Mu-mu-mutta melkein kaikki -- ovat
kaupunkiin jo menneet, niinkuin käskit.
HENNEKIN
Ketkä kaupungissa, ne on siellä;
ketkä Ruissalossa, ne tuo tänne.
Pane mielees, jos on henkes kallis:
Kuulua ei hiiren hiiskausta
täältä saa, ei ääntä minkäänlaista!
PALVELIJA (mennessään.)
Herra ties, jos käsittää voin tätä!
HENNEKIN (menee pirunkamariin. Palvelijat kokoontuvat saliin ääneti,
pelon vallassa ja niin kauas pirunkamarin ovesta, kuin suinkin. Myrsky
vingahtelee. Tuuli on lyönyt yhden ikkunan luukut auki. Sieltä pääsee
tuuli sisään. Kynttilän liekit lepattavat tuulessa.)
PALVELIJATAR (voimatta pidättää itkuaan.)
Toisivat ees jonkun papin tänne! -- --
Pääsis täältä maata vuoteeseensa!
PALVELIJA
Sielunautuutenne tähden! Hiljaa!
Menen sulkemaan tuon luukun tuolta.
(Menee. Sulkee ikkunan luukun.)
ANNIKKI
Tätä menoa jo kolmas viikko!
Noitajoukko noitajoukon jälkeen!
Kissa tätä enää jaksaa sietää!
PALVELIJATAR II
Ole hiljaa, hyvä tästä tulee! --
Edelliset noidat näihin nähden
lasten leikkiä vain turhaa oli.
Nytpä tuli itse valtanoidat
Pirkkalasta sekä Lapinmaalta. --
Kuulkaas sopotusta loitsulukuin!
Tuntuu ihan niinkuin huone huojuis,
katto kaatuis, seinät siirrähtelis!
Siell' on miehet, joilt' ei sanat puutu,
"Sain salat sanoilla ilmi,
salat piilohon sanoilla."
Miten milloinkin vain seikat vaatii.
ANNIKKI
Minusta ei täällä mikään huoju. --
Näkikö ken teistä Hallin Ukon? --
Oli suuttunut hän kuullessansa,
että Inkoinen on asevoimin
lähetetty voiolaisten perään. --
"Jos jo Inkoinen on toimeen pantu
rouvaa hakemahan Voionmaalta
laivoin, miekoin taikka kultarahoin,
tuokoon rouvan kotiin avuttani."
Huutaneen niin kuului lähetille,
jonka kodastansa ulos ajoi.
Inkoinen jo muka sotki jäljet,
asettui jo noidan silmäin eteen
purjeinensa, jalojousinensa. --
Kuului käyneen ukon kunnialle,
että laivat lähetettiin perään. --
Rouvan piti tulla ilman halki
käden koskematta, loitsun siivin.
"Inkoinen jos rouvan tuopi", sanoi,
"muisteta ei minun mahtiani". --
Herra itse rukouksin nöyrin
kävi sitten ukon hakemassa.
Saanut oli ukon lähtemähän
annettuaan pisaraisen vertaan, --
Hennekinin nimi jolla pantiin
käärmeen nahkaan, Pirun nimikirjaan.
(Hälinää.)
PALVELIJA (tulee)
Sss. --! Vait olkaa sielujenne tähden!
ANNIKKI (entistä kovemmin)
Itse vaikene, se on sun virkas! --
Pirunkamarissa noita huutaa;
mikä estää meitä haastamasta!
(Hiljemmin.)
Pirun nimikirjaan, niinkuin sanoin,
piirretty on herraraukan nimi.
PALVELIJATAR II
Uskottavalta tuo kyllä tuntuu.
Mutta sanokaapas, miksi täytyy
meidän täällä vangittuina olla!
ANNIKKI
Hallin Ukko meitä tarvinnevi:
Naaraskokoiksi se loihtii meidät,
jotka sitten kaikki tänä yönä
siivetämme tuonne Voionmaalle,
josta rouvan tuomme kaunihisti
läpi ilman vinkuvaisen kotiin
aamusuurukselle herran kanssa. --
Lennellä senjälkeen ikuisesti
saamme ahdistellen lintusia.
(Hiljemmin:)
Herra yksinään tääll' äsken istui
tuskissaan, kuin Ketsemaanin Kiesus;
oven takana ma vakoelin. --
Tahdotteko tietää, mitä kuulin?
TOISET
Kaikin mokomin! Se meille kerro!
ANNIKKI
Kaikki sitten! Olkaa ihan hiljaa! --
Saatte kummat kuulla, kun ma kerron
Ensin kirosi, kuin ennen Joopi,
kaiken hurskaan, pyhän elämänsä.
Hiuksiaan raastaen hän huusi:
"Äiti, miksi synnytit sa minut!"
Kirkon kiros, noitui sakramentit, --
noidatkin jo sanoi jättävänsä.
PALVELIJA
Noidatkinko! Mihin hän siis luottaa?
ANNIKKI (palvelijalle hiljaa:)
Sielus rauhan tähden ole hiljaa!
(Toisille kovemmin.)
Niin. "Nyt noidatkaan ei enää auta",
huokas isäntämme, selvään kuulin,
"Piru, jos sä vielä täällä asut
ja jos ystävyytes Kuokkinaisiin
kotikäärmeen lailla vielä elää,
kuule tämä iltarukouksein!"
Niin tuo hurskas isäntämme lausui
sekä lisäs': "Piru, asunnostas
tule, kokoo Kuokkinaisten perhe.
Iske miekallasi vihollisiin!"
Sielunautuuteni kautta vannon,
että totta täst' on joka tavu.
(Toiset tekevät ristinmerkkejä, toiset siunailevat. Jotkut kuuntelevat
jännittyneinä Annikkia.)
Pirun miekka riippuu tuossa, näätte. --
Ei nyt enää mitkään noidat auta.
Pitää saada tänne itse Piru
opettamaan isäntäämme oivaa
hirmuraudan kostohuimauksiin.
(Annikin viimeisten sanojen aikana livahtaa sisälle Piru, kadoten
äänettömästi pirunkamariin. Kaikki kirkaisevat kauhusta. Tulet
sammuvat. Hennekin tulee pirunkamarista kädessään -palava kynttilä.
Näyttämön tultua näin valaistuksi nähdään taustalla vasta mereltä
tulleena, märkänä, Inkoinen ja hänen vierellään tuntematon merimies.
Näiden läsnäoloa ei kukaan aluksi huomaa.)
HENNEKIN (ankarana)
Mikä hirmunhuuto täältä kuului?
Kuka melun täällä aikaansaattoi?
PALVELIJA
Annikki on kaikkeen tähän syypää.
HENNEKIN (Annikille)
Kyllä sinut elkeistäsi tunnen,
sinä rietas nainen! Et siis voinut
edes hetkeä tääll' olla vaiti.
Sinun, joka syypää olet kaikkeen,
ennen muita vaieta ois' tullut!
ANNIKKI
Mihinkään en ole minä syypää!
HENNEKIN
Suusi kiinni, portto, kylän lautta!
Sanonpa siis sulle, mikä olet!
Sano, kuka rouvan viekoitteli
miehestänsä synnin yhteyteen?
ANNIKKI
Sanon sulle, herra, minkä tiedän:
Rouva Kirsti vikapää on siihen.
HENNEKIN
Valehtelet, kurja, tiedän kaiken!
ANNIKKI
Tiedätkö siis senkin, minkä minä?
Kuulin oven läpi omin korvin,
kuinka Kirsti rouva emännälle --
HENNEKIN
Jätä rauhaan hurskaan rouvan nimi!
Tunnustatko tässä kaikkein kuullen
sanoneesi tässä huonehessa
häpeemättömästi rouvallesi:
"Ei pitäisi neien nuoren
miestä vanhoa valita".
Sekä paljon muuta samanlaista?
ANNIKKI (hetken taistelun perästä, ylpeästi.)
Rouvallenne totuuden ma lausuin.
HENNEKIN
Ylpeilet sa sillä vielä, konna! --
Kaksinkertainen on rikoksesi:
Myrkyllisen kieles kautta ensin
viekoittelit rouvan synninteille,
ajain hänet siten kodistansa.
Ja nyt täällä kirkumisellasi
tietäjien mahdin lamautit,
juur' kun loveen lankes' Hallin Ukko
ja ois' saanut kaikki entiselleen.
Tuohon paikkaan sinut lävistäisin
miekallani, ellet olis nainen.
ANNIKKI (ottaa seinältä Pirun miekan.)
Vaikka olen nainen, taistelkaamme! --
Käykääs, tytöt, vähän syrjemmäksi!
Ritari, mi sanoin loukkaa naista,
taistelkoon myös miekoin naisen kanssa.
(Nauraa ivallisesti ja asettuu taisteluasentoon.)
HENNEKIN
Joutaisit sa palaa roviolla. --
Pane, hurmanhenki, ase syrjään! --
Lähde heti täältä matkoihisi!
Katso, ettei sua Ruissalossa
taikka Turussakaan koskaan nähdä!
ANNIKKI (tehden ritarikumarruksen, suloisesti:)
Lahjoitat siis mulle elämäni. --
Minulle on yhdentekevätä,
olen vainaana tai elävänä --
yhtä vaarallinen aina sulle! --
Ole varuillasi, ukkoparka!
(Viskaa miekan menemään ohi Hennekinin. Poistuu ylpeäryhtisenä.
Joku huudahtaa:)
"Pirupa tais' itse siinä mennä,
miekkansa hän viskas lähteissänsä."
(Seuratessaan silmillään Annikin menoa huomaavat kaikki oven pielessä
seisovat miehet. Kuuluu yhdessä ja yksitellen hämmästyksen
huudahduksia: "Juho Inkoinen! Juho Inkoinen!" Auki jääneestä
kaksoisovesta näkyy -päivänkoitto. Inkoisen vierellä seisoo vanha
merimies.)
INKOINEN (muuttamatta asentoaan.)
Palannut on retkikunta juuri,
tyhjin toimin Voionmaalta asti.
HENNEKIN
Sano, mikä Joopin viesti sulla?
Miks' ei Kaarina oo vierelläsi?
INKOINEN
Rouva Kaarina jo täältä muutti
mananmaille ikiautuaille. --
Herra armahtakoon sielukurjaa!
HENNEKIN
Kuollutko, ah? Sano, onko kuollut?
INKOINEN
Kuollut.
HENNEKIN
Varo sanojasi, vanha miesi!
Lahjonut lie sinut voiolainen!
INKOINEN
Lahjottavanko siis matkaan laitit! --
Suruanne pyydän hillitsemään. --
Kerron tapauksen juurtajaksain:
Toissayönä, aamun sarastaissa,
keinuilimme pitkän matkan jälkeen
tyynen meren aavaa veltoin purjein
luona Voionmaan, sen lännen puolla.
Äkkiä, kas meitä kohti soutaa
kilpaa satakunta haapiota.
Luullen tulijoita hyökkääjiksi
annoin heti ampua ma niitä.
Kivi maalihinsa tarkkaan sattui.
Ensi venhe pirstaleiksi lensi.
Kohtas tuho rouva Kaarinata,
joka siinä ensi venheess' istui.
HENNEKIN
Henkes säästät, jos tuon toteen näytät.
INKOINEN
Kaiken! Kuinka haluat vain, herra. --
Ensi venheen soutaja jäi eloon,
uiden pelastui hän laivahamme
sekä seisoo tässä vieressäni. --
Hänpä tietää, miten kaikki kävi.
HENNEKIN
Kuka lienetkin, mies, kerro kaikki!
Jos vain taidat meidän kieltä, kerro!
MERIMIES
Tuskaa suurempaa ei voine olla,
kuin on mulla tässä, kertoessain
kuolemasta, itse eloon jääden. --
Viime matkallaan toi morsiamen
jalo herramme, nuor' Olaus Hordinch. --
Ensi päivät onnekkaina meni.
Luultiinkin jo kaiken hyvin käyneen.
Sitten alkoi rouva tuumaella,
kyynelissä nähtiin hänet usein.
Turusta kun olin, niinkuin hänkin,
uskoi rouva mulle aikehensa:
Sanoi palaavansa heti Turkuun
jonkun hansalaisen aluksessa,
johon pyysi mua soutamahan.
Sanoi palaavansa Turkuun jälleen,
vaikka tiell' ois kaikki meren kauhut.
"Säkkiin, tuhkaan pukeuneena", sanoi,
"menen polvin rukoilemaan anteeks'
polomieheltäni, jonka jätin". --
Yötä päivää siitä asti rouva,
ootti laivaa, jolla kotiin pääsis!
Inkoisen kun sitten laiva näkyi,
lähdimme me heti sitä kohti,
luullen tulevan sen Lyypekistä
sekä Turunmaalle purjehtivan.
Salaa lähdimme me satamasta,
kohti laivaa soudin minkä jaksoin.
Luulimme jo paon onnistuvan,
aikeemme kun nähtiin Voionmaalta.
Satakunta soutajata heti
jälkehemme nuorin voimin lähti.
Vaikka vanha olen, olisimme
turvaan ennättäneet, pelastuneet,
ellei laivasta ois' kivi tullut,
joka jollapahaseni murti.
Tämän nähtyänsä ajajamme
venheet käänsi, hiljaa maihin sousi.
Uiden jatkoin matkaa, auttain häntä
Viimein väsyneenä, uupuneena
kuolonuneen nukkui turvattini,
jonka hamaan laivankylkeen autoin,
itsekin jo melkein lopuss' ollen.
Neljä vahvaa merimiehen kättä
ensin hänet, sitten minut nosti
laivan kannelle. -- -- Kuin kuollut olin.
Viime sanoiksensa lausui vainaa:
"Herra Hennekin jos rikokseni
katsoo anteeksantamattomaksi,
älköön kuiten kurjaa ruumistani
hylätkö ja poies käännyttäkö.
Jos taas anteheksi antaa voisi,
suokoon hautakammionsa luona
mulle leposijakseni nurkan. --
Hennin uskonvoima sekä henki
riittää pelastukseks' minullekin
edessä tuon suuren Tuomarimme!"
Lausui vainaja sen kirkkain silmin,
niinkuin Tuomarin jo nähnyt oisi,
Haudattavaksi kun toivoi Turkuun,
toimme ruumiin tänne mukanamme.
(Munkit kantavat sisään valkeisiin puetun Kaarinan ruumista paareilla,
laulaen surullisen juhlallisella äänellä:)
"_De profundis clamavi ad te, Domine_..."
HENNEKIN
Minun uskonvoimaaniko luottain! --
(Katsoo miekkaa lattialla.)
Minun uskonvoimaaniko luottain!
(Katsoo ruumiiseen.)
Siihenkö sa huusit syvyydestä! --
Mua kurjaa, voi mua kurjaa, kurjaa! --
Hän ei tiennyt, että olen halpa
uskonluopio ja kirkon hylky
Pirun palvelija, sielunmyyjä. --
Katso, tuoss' on lattialla miekka,
teräksen sen kuulu noita katsoi,
itse Piru vihki koston aseeks! --
(Väkijoukolle, joka tunkeilee lähellä)
Juuri lähti teidän tultuanne. --
Älkää lähestykö miekkaa liioin,
henkenne voi siitä saastan saada.
(Kaikki väistävät kauhuissaan miekkaa)
Uskonluopio ma olen, hylky,
sieluni ma olen menettänyt.
Tuolla paholainen ilmaa liitää
sielulleni sijaa valmistamaan. --
(Katsoen ruumiiseen.)
Toivoit pelastusta uskostani! --
Oisko mulla vielä pelastusta?
Uskallanko sitä mistään pyytää?
(Ihmisjoukko seisoo ympärillä.)
ÄÄNI JOUKOSTA
On kaniikki Hordinch jossain täällä.
Hän vois kirvoittavan ripin antaa.
(Jotkut rukoilevat, useat itkevät. Kuuluu ulkoa aseiden helinää ja
komentavia ääniä. Sisään astuu miesjoukko. Sen keskellä nähdään Olaus
Hordinch vangittuna. Joukon johtaja lähestyy epäröiden väen muodostamaa
piiriä ja Hennekiniä.)
JOHTAJA