Samana päivänä kulki "Pyhä Barbara" suotuisan sään vallitessa ylös
Unkarin puoleista Tonavan haaraa. Päivän kuluessa ei tapahtunut
mitään huomattavampaa. Illalla menivät kaikki aikaisin levolle. He
olivat yhtä mieltä siitä, että edellisenä yönä oli nukuttu huonosti.
Mutta Timarin ei pitänyt tänäkään päivänä saaman rauhaa. Ankkurissa
lepäävässä laivassa oli kaikki hiljaista ja vain aaltojen
yksitoikkoinen loiske sen laitoja vastaan piti yötä valveilla.
Mutta keskellä tätä hiljaisuutta tuntui hänestä, kuin olisi hänen
naapurillaan jotain tärkeätä tekeillä. Sivuhytistä, jonka hänen
hytistään erotti vain ohut lautaseinä, tunkeutui hänen kuuluviinsa
useita eri ääniä, kuten kultarahojen kilinää, korkin vetämistä pullon
suulta, sitten ikäänkuin jotain olisi sekoitettu lusikalla, kuin
olisi lyöty yhteen käsiä ja kuin joku olisi alkanut pestä itseään
keskellä yötä. Ja sitten taas sama huokaus, joka kuului edellisenä
yönä: "Oi, Allah!"
Vihdoin kuului hiljainen naputus väliseinään. Eutym Trikalis huusi
hänelle:
"Herra, tulkaa luokseni."
Timar pukeutui nopeasti ja riensi naapurinsa hyttiin. Täällä oli
kaksi makuusijaa ja niiden välissä pieni pöytä. Toisen makuusijan
eteen oli vedetty uutimet, toisessa makasi Eutym. Pöydällä näkyi
lipas ja kaksi pientä lasia.
"Herra, mitä käskette?" alkoi Timar.
"En käske -- pyydän."
"Vaivaako teitä mikään?"
"Kohta ei mikään enää minua vaivaa. Kuolen kohta Tahdon kuolla. Olen
ottanut myrkkyä. Älä hätyytä. Istuudu tähän viereeni ja kuuntele,
mitä minulla on sanomista. Timea ei herää, olen antanut hänelle
opiumia tehdäkseni hänen unensa sikeäksi. Sillä tällä hetkellä hän ei
saa olla hereillä. Älä keskeytä minua. Se, mitä sinulla on minulle
sanomista, ei enää hyödytä minua, mutta minulla on sinulle paljon
sanomista ja minulla on vain lyhyt hetki jälellä, sillä myrkky
vaikuttaa nopeasti. Älä tee mitään turhia pelastamisyrityksiä! Tässä
kädessäni minulla on vastamyrkky, jos katuisin, olisi vallassani
tehdä tehty tekemättömäksi. Mutta minä en tahdo ja siinä teen oikein.
Istuudu siis kuuntelemaan."
"Oikea nimeni ei ole Eutym Trikalis, vaan Ali Tshorbadshi. Olin
jonkun aikaa kuvernöörinä Kandiassa ja sen jälkeen khazniarina
Stambulissa. Tiedäthän, mitä tapahtuu Turkinmaalla parast'aikaa.
Sulttaani panee käytäntöön uusia tapoja, ja kapinallisia syntyy.
Sellaisina aikoina on ihmishengillä korkea hinta. Toinen puolue
murhaa tuhansittain niitä, jotka eivät liity siihen, ja toinen
sytyttää tuleen tuhansia niiden rakennuksia, jotka ovat ohjissa. Ei
kukaan ole kyllin korkeassa asemassa ollakseen turvassa herransa tai
orjansa kädeltä. Stambulin kajmakami kuristutti äskettäin kuusisataa
kapinallista turkkilaista, ja hänet itsensä murhasi hänen oma orjansa
Sofian moskeijassa. Jokainen uudistus maksaa ihmisverta. Sulttaanin
vieraillessa Edrenessä vangittiin kaksikymmentäkuusi etevää miestä,
kaksikymmentä mestattiin, toiset kuusi pantiin kidutuspenkkiin.
Sitten kun he pelastuakseen olivat antaneet väärän todistuksen
maan suurista, kuristettiin heidät. Senjälkeen vainottiin niitä,
joita vastaan he olivat väärin todistaneet. Epäilyksenalaiset
hävisivät eikä heistä kuultu mitään sen enempää. Sulttaanin kirjuri,
Waffat-Effendi, lähetettiin Syyriaan, ja matkalla murhasivat hänet
druusilaiset. Edrenen kuvernööri, Emir-Pasha, kutsui Pasha Pertaon
aterialle luokseen. Aterian päätyttyä tarjottiin hänelle kuppi
mustaa kahvia ja hänelle annettiin tiedoksi, että hänen, sulttaanin
käskystä, tuli juoda myrkkyä tästä kupista. Pertao pyysi vain lupaa
saada sekoittaa kahviin sitä myrkkyä, jota hänellä itsellään oli,
sillä se surmasi varmemmin. Senjälkeen hän rukoili Allahin siunausta
sulttaanille, peseytyi, rukoili ja kuoli. Vielä tänä päivänä kantaa
jokainen etevä turkkilainen myrkkyä sinettisormuksessaan, jotta se
olisi hänellä aina käsillä, kun hänen vuoronsa tulee."
"Tiesin minun vuoroni tulevan pian. Ei senvuoksi, että olisin
liittynyt salaliittolaisiin, vaan kahdesta toisesta syystä olin kypsä
silkkinyöriä varten. Nämä kaksi syytä olivat rahani ja tyttäreni."
"Rahani tarvitsi aarrekamari ja tyttäreni seralji."
"Kuoleminen ei ole vaikeata. Siihen olen valmistautunut. Mutta
tytärtäni en jätä seraljiin enkä anna tehdä itsestäni kerjäläistä."
"Päätin tehdä vihollisteni laskuihin virheen pakenemalla Timean ja
omaisuuteni kera."
"Meritietä en voinut valita, sillä silloin olisi minut pian
saavutettu."
"Minulla oli jo jonkun aikaa ollut passi Unkariin valmiina. Pukeuduin
nyt kreikkalaisen kauppamiehen valepukuun, ajoin pitkän partani ja
saavuin salateitä Galatz'iin. Sieltä en voinut päästä eteenpäin
maitse. Päätin silloin vuokrata laivan ja lastata sen ostamallani
vehnällä. Täten saatoin parhaiten viedä rahani turvaan. -- Kun
sinä mainitsit varustajasi nimen, tulin hyvin iloiseksi. Atanas
Brazowics on sukua minulle. Timean äiti oli kreikkalainen ja hänen
perhekuntaansa. Minä olen usein tehnyt sille miehelle hyvää, nyt
saa hän palkita hyvät tekoni. Allah on suuri ja viisas! Ei kukaan
voi välttää kohtaloaan. Sinä aavistit heti minun olevan pakolaisen,
vaikka et ollutkaan selvillä siitä, olitko tekemisissä rikollisen
vaiko valtiollisen pakolaisen kanssa. Siitä huolimatta katsoit
olevasi velvollinen laivan päällikkönä saattamaan huostaasi uskotun
matkustajan turvaan. Ihmeellisellä tavalla sivuutimme Rautaportin
kalliot ja pyörteet, uhkarohkean uskaliaasti vältimme takaa-ajavan
turkkilaisen rosvolaivan, leikitellen osasimme kiertää ruttosulun
ja tullitarkastuksen, mutta jätettyämme siten taaksemme kaikki
kauhunkuvat, kompastuin oljenkorteen ja lankesin omaan hautaani."
"Tuo mies, joka eilen seurasi meitä yksinäiselle saarelle, oli
Turkin hallituksen vakoilijoita. Minä tunnen hänet, ja hän tunsi
epäilemättä minut. Ei kukaan muu kuin hän olisi voinut päästä
jäljilleni. Nyt hän on ennättänyt edelleni ja Pancsowassa ollaan jo
valmiina vangitsemaan minut. Vaiti, tiedän, mitä aiot sanoa: olemme
jo Unkarin maalla ja toinen hallitus ei luovuta toiselle valtiollisia
vankeja. Mutta he eivät vaadikaan minua valtiollisena vankina, vaan
varkaana. Tosin syyttömästi, sillä se, mitä olen ottanut mukaani,
on omaa omaisuuttani, ja jos valtiolla on minulta jotain saatavaa,
niin on minulla kaksikymmentäseitsemän taloa Galatassa näiden
saatavien maksamiseksi. Mutta siitä huolimatta tulevat he huutamaan
jälessäni: 'Ottakaa varas kiinni!' Minun sanotaan varastaneen rahoja
aarrekammiosta, ja Itävalta luovuttaa pakenevat varkaat silloin, kun
turkkilaisten vakoilijain onnistuu nuuskia niiden jäljet. Tämä mies
on tuntenut minut, ja sillä on kohtaloni ratkaistu."
Suuret hikikarpalot tunkivat puhujan otsalle. Hänen kasvonsa kävivät
vahankelmeiksi.
"Anna minulle pisara vettä, että voin jatkaa."
"Minulla on vielä paljon sanottavaa sinulle."
"Itseäni en enää voi pelastaa, mutta kuolemalla voin pelastaa
tyttäreni ja hänen omaisuutensa. Allah tahtoo siten, ja ken voisi
paeta varjoaan?"
"Vanno siis uskosi ja kunniasi kautta täyttäväsi ne tehtävät, jotka
sinulle annan."
"Ensiksikin: Kuoltuani älä hautaa minua maahan. Muhamettilainen ei
tahdo tulla haudatuksi kristityn tavoin. Hautaa minut tavallisella
merimiestavalla: ompele minut purjekankaaseen, ripusta raskas kivi
pääni ja jalkojeni kohdalle ja laske minut Tonavan syvimpään kohtaan.
Tee niin, poikani!"
"Ja kun kaikki on tehty, vie laivasi tarpeellisiin varokeinoihin
ryhtyen Komorniin. Vartioi Timeaa!"
"Tässä lippaassa on puhdasta rahaa -- yhteensä tuhannen tukaattia.
Muu omaisuuteni on vehnässä. Tuolle pöydälle jätän kirjoitukseni;
säilytä se. Minä selitän siinä, että liiallisesta meluunien
nauttimisesta olen saanut punajuoksun ja kuoleman, samalla selitän
omaisuuteni puhtaassa rahassa käsittävän vain tuhannen tukaattia. Se
kädessäsi ei kukaan voi syyttää sinun aiheuttaneen minun kuolemaani
tai omaan laskuusi pidättäneen osan rahojani."
"En anna sinulle mitään. Sen, mitä teet, teet armeliaisuudesta; ja
Jumala on palkitseva sinua siitä. Hän on paras velkamies, saatpa
nähdä."
"Ja vie sitten Timea Atanas Brazowicsin luo ja pyydä häntä
huolehtimaan tytöstä. Hänellä on itsellään tytär, tulkoon tästä
hänelle sisar! Anna hänelle rahat. Hän on käyttävä ne lapseni
kasvatukseen. Jätä laivalastikin hänen huostaansa ja _pyydä häntä
itseään olemaan läsnä säkkejä tyhjennettäessä_. Niissä on hyvää
vehnää -- ja se voitaisiin vaihtaa toiseen. -- Sinä ymmärrät?"
Kuoleva katsahti Timaria silmiin ja taisteli itsensä kanssa.
"Sillä..."
Taas katkesi ääni.
"Sanoinko jotakin? Minulla on vielä sanottavaa, mutta minä sekaannun.
Miten punainen taivas on! Niin 'punainen puolikuu...'"
Syvä huokaus, joka kuului Timean vuoteelta, kiinnitti nyt hänen
huomionsa ja suuntasi hänen ajatuksensa toisaalle. Säikähtyneenä hän
kohosi vuoteelleen ja kopeloi vapisevin käsin tyynynsä alustaa. Hänen
silmänsä pullistuivat ulos kuopistaan.
"Oi, olin miltei unohtaa Timean! Olenhan antanut hänelle unijuomaa.
Ellet herätä häntä oikeissa ajoin, nukahtaa hän ijäksi. Tässä
pullossa on vastamyrkkyä. Heti minun kuoltuani hierot sillä hänen
ohimojaan, otsaansa ja sydänkuoppaansa, kunnes hän, herää. -- Ah,
olin vähällä ottaa hänet muassani! Ei, sitä en tahdo! Hänen täytyy
elää. Eikö niin? Lupaathan minulle kunniasi ja rehellisyytesi nimessä
herättää hänet, kutsua hänet takaisin elämään, että et anna hänen
nukahtaa ijäksi?"
Kuoleva puristi kouristuksentapaisesti Timarin kättä rintaansa
vasten. Hänen vääntyneet kasvonsa ilmaisivat kuoleman kamppailun jo
alkaneen.
"Mistä puhuinkaan? Mitä aioinkaan sanoa sinulle? Mikä oli viimeinen
sanani? -- Niin oikein: 'punainen puolikuu!'"
Avoimesta akkunasta paistoi vähenevä puolikuu, joka nousi
veripunaisena öisistä sumuista.
Puhuiko kuoleva siitä houreissaan? Vai muisteliko hän jotakin muistoa?
"Niin, 'punainen puolikuu!'" änkytti hän vielä kerran, jonka jälkeen
kuolema sulki hänen huulensa ijäksi.
Vielä lyhyt kamppailu, ja hän lepäsi ruumiina.
Kuudes luku.