Tuomio oli nyt mennyt tavallista tietä ja jätetty korkeimman oikeuden
tutkittavaksi sekä sieltä (kuten sanottiin) kuninkaalle.
Jos tuomitut aikoivat lähettää armon pyyntöä kuninkaalle, olisi
se tehtävä viimeistänsä elokuun 29 päivänä. Sisarellensa antaman
lupauksensa mukaan kirjoitti siis neiti Rudenschöld seuraavaa:
Suurvaltaisin, Kaikkeinarmollisin Kuningas!
Kuninkaallisen hovioikeuden tuomitsemana ei minulla ole muuta keinoa
kuin turvautua valtioistuimeen, jossa hallitsijan jalomielisyys ja
lempeys vielä voi elähyttää pian sammuvan toivon heikkoa tuiketta.
Minä rohkenen ottaa tämän viimeisen askeleen, ei välttääkseni
onnettomuutta, ei, se on tullut minusta luopumattomaksi, vaan
ainoastansa siinä tarkoituksessa, että, mikäli mahdollista, pääsisin
sen raskaammasta taakasta. Kiellettynä näkemästä kaikkea, jota
kunnioitan ja johon tunnen ystävyyttä sekä mieltymystä, olen jo omasta
kohdastani kuollut; nämät suloiset tunteet, jotka ennen olivat elämäni
viehätys, täydentävät nyt vaan tuskieni lukua. Näin kurjassa tilassa
ei minun pitäisi koettuakaan jatkaa elämätäni, jonka hallitsijan
epäsuosio, lain uhka sekä vankeuteni hirmuisuus on tehnyt minulle
tukalaksi; mutta elämästä luopuminen minun ijälläni rikoksellisena,
jota kuolinhetkellä vaivaa omantunnon nuhtelemiset omaisieni ja
masennetun äitini minun onnettomuudestani tuntemasta murheesta ja
tuskasta sekä seurattuna hautaan kansalaisteni epäsuosiollisilta
arvosteluilta ja pidettynä arvotoinna saamaan kuninkaani
sääliväisyyttä ja närkästyneen hallitsijan anteeksi antamasta, —
kaikki tämä on kauheampaa kuin kuolema ja saattaa minun sieluni
suureen ahdistukseen.
Jos minä, vietellyn mielikuvitelman harhaan johtamana, olen
kiihoitetuilla mietteilläni mennyt lain rajain yli, ei se ole
tapahtunut isänmaani vahingoittamisen aikeessa eikä loukatakseni
sen suuriarvoista hallitsijaa. Oikeuden tarkkuus ja tuomarein mitä
ankarin tutkintokaan eivät ole huomanneet minua muuhun syylliseksi,
kuin että olen ollut ilmiantamatta noita häälyviä hankkeita, joita
minun rakkauteni niiden yrittäjään ei sallinut minun luulla olevan
olemassakaan. Tätä, ei kerrallaan tahi missään kokonaisuudessa, vaan
katkonaisesti ja monenlaisten muiden asioiden sokaisemaa, silloin
tällöin saatua ilmoitusta alituisesti vaihettelevista ajatuksista
ja mielioikuista ei kentiesi voitane pitää todellisena tietona
tuosta pääasiallisimmasta, valtakunnan hallitusmuodon muuttamista
tarkoittavasta aikeesta, jonka tuottama vaara ei ole, asian näin
ollen, tullut minun huomioonikaan ja jonka estäminen on osaksi
näyttänyt minusta tarpeettomaltakin, sittekuin kaikki nämät hankkeet
minun kehnon käsitykseni mukaan jo aikoja ennen olivat hyljätyt jo
sillensä jätetyt. Tutkinnossa ja viimeksi hovioikeuteen jättämässäni
selityksessä olen laveammin, kuin nyt rohkenenkaan kertoa, ilmaissut
kaikki ne lieventävät seikat, jotka tässä asiassa puhunevat minun
puolestani. Sidottuna lain ankaraan kirjaimeen, ei oikeus ole voinut
ottaa niitä mihinkään huomioon; rohkenen kuitenkin vielä kerran
huomauttaa niitä hallitukselle, jolla on mitä suurin kyky eroittamaan
rikosta hairahduksesta ja omanvoitonpyynnön, koston tahi kunniahimon
rohkeita yrityksiä harhailevien tunteiden erehdyksistä ja jolla on tuo
nimenomainen oikeus, joka sille on milt'ei ainoa palkinto valtikan
tuottamista huolista, nimittäin armahdusoikeus. Tämäpä valtikkaan
eroittamattomasti yhdistetty oikeus voi ainoastansa minultakin
hälventää ne onnettomuutta uhkaavat pilvet, jotka minun ympärilläni
kulkevat, ja ainoa lohdutukseni on, että sillä nuorella kuninkaalla,
joka nyt Ruotsin valtaistuinta kaunistaa, sekä sillä jalolla
ruhtinaalla, jonka valveilla olevan viisauden kautta kaikkinaiset
vaarat tulevat estetyiksi, on sydän joka heltyy onnettoman huutaessa.
Jo epäileminenkin armon ja pelastuksen löytämisestä Vasa-suvun
hallitusistuimelta, olisi heidän majesteetillisyytensä loukkaamista,
enkä olekaan vielä kylliksi epätoivoisena tätä epäilemäänkään. Ollen
ensimäinen nainen, jonka ruotsalaiset aikakauskirjat tietävät kertoa
takertuneena rikokseen valtikkaan pyhyyttä vastaan jätetyksi tuomarein
tutkittavaksi, älköön laki minussa nähkö ensimäistä järkähtämättömän
ankaruutensa uhria.
Luottamukseni herättyä kuninkaan ja hallitsijan armoon, rohkenen
nöyrimmästi anoa helpoitusta ylitseni julistetussa kuolemantuomiossa.
Tulkoon minulle suotu anteeksiantamus koko Europassa julkisesti
todistamaan lempeyden pitävän perintöoikeudella Ruotsin valtikkaa;
valtaistuimelta lähteneen sääliväisyyden hyvittämänä vakuutettuna
hallitsijan anteeksiantamisesta sekä suopeudesta, tulen saavuttamaan
kaiken sen onnellisuuden, joka minulla enään voi olla saavutettavissa
ja kärsivällisyydellä kestää muut onnettomat kohtaloni, jotka
kuitenkin pian tulleevat avaamaan hautani.
Olen syvimmällä alamaisella kunnioituksella, Suurivaltaisin, Kaikkein
armollisin Kuningas! Teidän Kunink. Majesteettinne nöyrin ja
uskollisin palvelijatar sekä alamainen