Tuo ilmisaatu kapinaliitto ja neiti Rudenschöld'in käräjäjuttu
herätti tietysti yleistä huomiota, ja tutkintoa seurattiin suurella
uteliaisuudella.
Neiti Rudenschöld'iä viedessä kello yhdeksän seuraavana aamuna
paljastetuilla sapelilla varustettujen upseerein ja sotamiesten
ympäröimänä hovioikeuteen, oli siellä paitsi oikeuden jäseniä kolme-
tahi neljäkymmentä nuorta lainoppinutta saapuvilla, jotka olivat
tulleet tänne uteliaisuudesta. Tämä ensimäinen tutkinto kesti kuusi
tuntia, jolla aikaa neiti Rudenschöld'in seisovallansa täytyi vastata
syyttäjän kysymyksiin. Muistaen poliisipäällikkö Ullholmin neuvoa,
oli hän päättänyt antaa kylmäverisesti vastauksensa, ja kun hänelle
tehtiin joku loukkaava kysymys, joka herätti hänen mielikarvauttansa,
hän vaikeni, kunnes hänen kiivautensa oli mennyt ohitse. Ensimmäisen
kerran kun tämä tapahtui, kertoi syyttäjä kolme kertaa kysymyksensä,
koroittaen lopulta äänensä kirkumiseksi. Hymyillen pyysi neiti
Rudenschöld häntä silloin säästämään keuhkojansa, sillä hän ei sanonut
olevansa kuuro. Tämä huomasi nyt syyn hänen käytökseensä, eikä enään
koskaan kertonut kysymyksiänsä.
Magdalenan palattua vankeuteen, oli vahtimiehiä muutettu. Nuot häntä
nyt vartijoivat upseerit selittivät hauskuudeksensa kaikki pahoin
päin, hänen unensakin, sillä hänen puhuessaan levottomana unissansa,
ilmoitettiin ne nimetkin, jotka silloin pääsivät hänen huuliltansa.
Tämän huomasi Magdalena syyttäjän kummallisista kysymyksistä, ja
peläten todellakin tulevansa jotakin ilmaisemaan, päätti hän olla niin
paljon kuin suinkin nukkumatta. Hän pisti nyt nenäliinan suuhunsa,
joten hän heräsi joka kerta, kun hän oli puremaisillaan yhteen
hampaansa tahi liikuttamaisillaan kieltänsä ja pysyi siis hereillä
aamupuoleen asti, jolloin upseerit itsekin rauenneina nukkuivat.
Vasta silloin uskalsi Magdalena antautua tälle onnettomien ainoalle
nautinnolle; mutta unen tuottama tervetullut katkerien kärsimysten
unohtuminen ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo kello kuusi
aamusella muutettiin vahtia, jolloin hänen tuli nousta vuoteeltansa ja
pukeutua.
Mutta tämä hänen vuoteelta nousemisensa tapahtui siten, että hänen
kamarineitsyensä, joka myöskin oli vangittu, vaikka tätä pidettiin
toisessa huoneessa, päästettiin hänen luoksensa panemaan hänen
vaatteensa vuoteen vieressä olevalle tuolille, jonka tehtyä hänen
oli meneminen ulos. Vartijaupseerit eivät koskaan menneet huoneesta,
jonka vuoksi neiti Rudenschöld pukeusi vuoteensa verhojen takana, ja
hankaluus sangen pitkän ja paksun tukkansa silittämiseen tällaisessa
olossa pakoitti neiti Rudenschöldiä eräänä päivänä leikkuuttamaan
hiuksensa aivan lyhyeksi. Hänen koiransa ynnä käsityönsä häneltä
kiellettiin, ja pyytäessänsä kirjoja aikansa kuluttamiseksi, lähetti
paroni Reuterholm hänelle rukin. Näinä pitkinä sielua masentavina
hetkinä alkoi hän sitte kirjoittaa värsyjä vankihuoneensa seiniin
mutta näiden ulkopuolella levisi kuitenkin pian maine siitä kovasta
kohtelusta, jota hän sai kärsiä; yleiseen häntä säälittiin ja
kerrottiimpa vielä tehdyksi heikko yritys hänen vapauttamiseksensakin.
Maaliskuun loppuun asti häntä käytettiin hovioikeudessa tutkisteltavana
ja tuntemassa sen semmoisiakin henkilöitä. Usein häntä silloin
loukkaisivat sellaisetkin, joita hän yhdellä ainoalla sanalla olisi
voinut todistaa paljon syyllisemmäksi itseänsä ja jotka osoittamalla
hänelle ylenkatsettansa toivoivat itse pääsevänsä syyttömiksi. Hän
oli kuitenkin lujasti päättänyt, ett'ei hän ilmaisisi keitäkään
muita, paitsi itseänsä, ja pöytäkirjat näyttävät hänen peruuttaneen
omat kirjoituksensakin, kun asia koski jonkun toisen suojelemista, ja
hän väitti sellaisissa tapauksissa sanojansa valheeksi tahi omaksi
keksinnöksensä.
Maaliskuun 26 päivänä ilmoitti vihdoin kanneviskaali neiti
Rudenschöld'in asian olevan selvillä ja vaatineensa hänen
vapauttamistansa velvollisuudella tulla jälleen kutsuttaessa
saapuville, vaan että herttua-hallitsija oli nähnyt soveliaaksi, että
häntä pidettäisiin vankeudessa, kunnes paroni Armfelt'in manausaika
oli kulunut, eli toukokuun 30 päivään, jolloin hänen oli joko itsensä
saapuminen paikalle, tahi hänet tuomittaisiin kuulustelematta.
Iloisella tunteella palasi neiti Rudenschöld vankiuteensa.
Salakirjaimista ei kukaan ollut saanut selkoa, ja yksityisestä
kirjevaihdosta ei hänelle voinut tuomita rangaistusta; pian
vapaaksipääsemisen toivo häämöitti loppua näille tuomiopöydän ääressä
olleille kohtauksille, joita unheen verho pian tulisi peittämään.