VIIDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.

Tuo ilmisaatu kapinaliitto ja neiti Rudenschöld'in käräjäjuttu

herätti tietysti yleistä huomiota, ja tutkintoa seurattiin suurella

uteliaisuudella.

Neiti Rudenschöld'iä viedessä kello yhdeksän seuraavana aamuna

paljastetuilla sapelilla varustettujen upseerein ja sotamiesten

ympäröimänä hovioikeuteen, oli siellä paitsi oikeuden jäseniä kolme-

tahi neljäkymmentä nuorta lainoppinutta saapuvilla, jotka olivat

tulleet tänne uteliaisuudesta. Tämä ensimäinen tutkinto kesti kuusi

tuntia, jolla aikaa neiti Rudenschöld'in seisovallansa täytyi vastata

syyttäjän kysymyksiin. Muistaen poliisipäällikkö Ullholmin neuvoa,

oli hän päättänyt antaa kylmäverisesti vastauksensa, ja kun hänelle

tehtiin joku loukkaava kysymys, joka herätti hänen mielikarvauttansa,

hän vaikeni, kunnes hänen kiivautensa oli mennyt ohitse. Ensimmäisen

kerran kun tämä tapahtui, kertoi syyttäjä kolme kertaa kysymyksensä,

koroittaen lopulta äänensä kirkumiseksi. Hymyillen pyysi neiti

Rudenschöld häntä silloin säästämään keuhkojansa, sillä hän ei sanonut

olevansa kuuro. Tämä huomasi nyt syyn hänen käytökseensä, eikä enään

koskaan kertonut kysymyksiänsä.

Magdalenan palattua vankeuteen, oli vahtimiehiä muutettu. Nuot häntä

nyt vartijoivat upseerit selittivät hauskuudeksensa kaikki pahoin

päin, hänen unensakin, sillä hänen puhuessaan levottomana unissansa,

ilmoitettiin ne nimetkin, jotka silloin pääsivät hänen huuliltansa.

Tämän huomasi Magdalena syyttäjän kummallisista kysymyksistä, ja

peläten todellakin tulevansa jotakin ilmaisemaan, päätti hän olla niin

paljon kuin suinkin nukkumatta. Hän pisti nyt nenäliinan suuhunsa,

joten hän heräsi joka kerta, kun hän oli puremaisillaan yhteen

hampaansa tahi liikuttamaisillaan kieltänsä ja pysyi siis hereillä

aamupuoleen asti, jolloin upseerit itsekin rauenneina nukkuivat.

Vasta silloin uskalsi Magdalena antautua tälle onnettomien ainoalle

nautinnolle; mutta unen tuottama tervetullut katkerien kärsimysten

unohtuminen ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo kello kuusi

aamusella muutettiin vahtia, jolloin hänen tuli nousta vuoteeltansa ja

pukeutua.

Mutta tämä hänen vuoteelta nousemisensa tapahtui siten, että hänen

kamarineitsyensä, joka myöskin oli vangittu, vaikka tätä pidettiin

toisessa huoneessa, päästettiin hänen luoksensa panemaan hänen

vaatteensa vuoteen vieressä olevalle tuolille, jonka tehtyä hänen

oli meneminen ulos. Vartijaupseerit eivät koskaan menneet huoneesta,

jonka vuoksi neiti Rudenschöld pukeusi vuoteensa verhojen takana, ja

hankaluus sangen pitkän ja paksun tukkansa silittämiseen tällaisessa

olossa pakoitti neiti Rudenschöldiä eräänä päivänä leikkuuttamaan

hiuksensa aivan lyhyeksi. Hänen koiransa ynnä käsityönsä häneltä

kiellettiin, ja pyytäessänsä kirjoja aikansa kuluttamiseksi, lähetti

paroni Reuterholm hänelle rukin. Näinä pitkinä sielua masentavina

hetkinä alkoi hän sitte kirjoittaa värsyjä vankihuoneensa seiniin

mutta näiden ulkopuolella levisi kuitenkin pian maine siitä kovasta

kohtelusta, jota hän sai kärsiä; yleiseen häntä säälittiin ja

kerrottiimpa vielä tehdyksi heikko yritys hänen vapauttamiseksensakin.

Maaliskuun loppuun asti häntä käytettiin hovioikeudessa tutkisteltavana

ja tuntemassa sen semmoisiakin henkilöitä. Usein häntä silloin

loukkaisivat sellaisetkin, joita hän yhdellä ainoalla sanalla olisi

voinut todistaa paljon syyllisemmäksi itseänsä ja jotka osoittamalla

hänelle ylenkatsettansa toivoivat itse pääsevänsä syyttömiksi. Hän

oli kuitenkin lujasti päättänyt, ett'ei hän ilmaisisi keitäkään

muita, paitsi itseänsä, ja pöytäkirjat näyttävät hänen peruuttaneen

omat kirjoituksensakin, kun asia koski jonkun toisen suojelemista, ja

hän väitti sellaisissa tapauksissa sanojansa valheeksi tahi omaksi

keksinnöksensä.

Maaliskuun 26 päivänä ilmoitti vihdoin kanneviskaali neiti

Rudenschöld'in asian olevan selvillä ja vaatineensa hänen

vapauttamistansa velvollisuudella tulla jälleen kutsuttaessa

saapuville, vaan että herttua-hallitsija oli nähnyt soveliaaksi, että

häntä pidettäisiin vankeudessa, kunnes paroni Armfelt'in manausaika

oli kulunut, eli toukokuun 30 päivään, jolloin hänen oli joko itsensä

saapuminen paikalle, tahi hänet tuomittaisiin kuulustelematta.

Iloisella tunteella palasi neiti Rudenschöld vankiuteensa.

Salakirjaimista ei kukaan ollut saanut selkoa, ja yksityisestä

kirjevaihdosta ei hänelle voinut tuomita rangaistusta; pian

vapaaksipääsemisen toivo häämöitti loppua näille tuomiopöydän ääressä

olleille kohtauksille, joita unheen verho pian tulisi peittämään.

Magdalena Rudenschöld: Historiallinen kertomus Kustaa III:n ja herttua-hallitsijan ajoilta · 第 67 / 80 题