Ei sanaakaan Armfelt'ista, ei sanaakaan! Magdalena rypisti kokoon tämän
tuoksuavan paperin, joka kertoi tunteesta, jota hän yhtä paljo inhosi
kuin halveksikin.
Kuinka hän oli sydämensä pohjasta toivonut saavansa nähdä Armfelt'in
määrätyksi virkaan, joka kaikin puolin olisi tyydyttänyt hänen
kunnianhimoansa, olisi asettanut hänen levotointa mieltänsä
ja tehnyt hänet tyytyväiseksi asiain uuteen menoon ja Ruotsin
hallitsijaan, asema, joka ei häntä enään olisi pahoittanut kulkemaan
puoluevehkeilijän vaarallista polkua ja joka olisi päästänyt hänet
kaikista hankkeinsa tuottamista pulista sekä nykyisen asemansa
epävarmuudesta.
Mutta Magdalena ei onnistunut pelastusyrityksessänsä. Kuitenkin päätti
hän, minkälaiseksi hänen elämänsä tulisi kehkeytymäänkin, pysyä
uskollisena lemmellensä ja noudattaa lemmikkinsä tahtoa lakinansa,
ja jospa tämä syöksyisikin turmioon, tulisi hän vetämään Magdalenan
mukanansa, ja tämä tulisi kokemaan samoja kohtaloita. Arpa oli heitetty!