— Epämääräisiä lupauksia, makeoita miellittelysanoja; mutta joku
sellainenkin sana, jonka tulee ottaa huomioonkin... Niin, parasta on
tallentaa kaikki hänen kirjeensä, — sanoi kuningas eräänä toukokuun
päivänä, vuonna 1791, paroni Armfelt'ille, joka taaskin kohdeltuna
tuolla entisellä ystävyydellä, auttoi kuningasta lukemaan joitakuita
Katharina-keisarinnalta tulleita kirjeitä, joita Kustaa-kuningas ennen
Aacheniin matkustamistansa halusi järjestää ja tallentaa. — Kas tässä
on hän kirjoittanut jotakin ranskalaisista oloista... niin, Parisista
tulevat uutiset muuttuvat yhä peloittavimmiksi.
— Todellinen murhenäytelmä, teidän majesteettinne, johon historiasta
saa etsimällä etsiä vastakohtia.
— Mutta jota voivat ruveta seuraamaan, — vastasi Kustaa-kuningas, jonka
sääliminen noiden ranskalaisten Bourbonein kohtaloa ei ainoastansa
ilmaantunut ystävyyden osoituksissa ja turvapaikan tarjoamisessa,
vaan hän oli myöskin ensimäinen Europan ruhtinoista, joka oli
tarjonnut sotajoukkonsa ja laivastonsa Ludvig XVI:sta valtaistuimen
ylläpitämiseksi.
- Minä olen Axel Fersen'iltä, — lisäsi kuningas, vaijettuaan hetkisen
ajatuksiinsa vaipuneena, — saanut tiedon, että Ludvig-kuningas aikoo
puolisoinensa salaisesti lähteä Ranskasta. Niin, pako on nyt minun
mielestäni heidän ainoa pelastuksensa, ja sitte täytyy ulkomaalainen
apu tulla väliin, palauttamaan järjestystä. Mikä minulle tässä asiassa
on tuottanut suurta iloa, on Katharina-keisarinnan tarjoamat sotajoukot
ja rahat Ranskan palvelukseen käytettäväksi. Niin, luulenpa tässä
asiassa onnistuneeni herättää keisarinnan erinomaista sääliväisyyttä.
— Epäilemättä, teidän majesteettinne! Kreivi Stackelberg on lukenut
minulle otteen eräästä Zouboff'in kirjoittamasta kirjeestä, jonka
milt'ei sanasta sanaan luulen muistavani, ja muun muassa kirjoittaa
hän melkein näin: Tätä nykyä vannoo meidän hallitsijattaremme
ainoastaan Ruotsin kuninkaan nimessä, ja hän kertoo meille satoja
kertoja päivässä, että sittekun kuningas on alkanut ajatella samoin
kuin hänkin Ranskan olosuhteista, tulee asiat menemään hänen toivonsa
mukaan, — ja että oli olemassa ruhtinas, joka ei ainoastansa kyennyt
tekemään suurta ja laveaa suunnitelmaa, vaan oli myöskin varustettuna
niillä ominaisuuksilla, joita tämän toteuttamiseen tarvitaan, sekä
että kuningas tulisi olemaan hänen ritarinsa, jonka edestä hän mitä
hartaimmin tulisi rukoilemaan ja pitämään mitä tehokkaimpia neuvoja
sekä toimia, tämän pääsemiseksi tarkoitustensa perille.
Kuningas hymyili: — Kohteliaasti sanottu, lausui hän, — niin,
keisarinna kentiesi tuhlaa kohteliaisia sanoja ja lupauksia; mutta
näiden viimeksimainittujen toteuttaminen... foi de gentilhomme,
miten on hän täyttänyt Verälän rauhanteossa antamansa lupaukset
apuvaroista? Minä tahdon kuitenkin pitää Stackelbergiä kireällä,
kunnes kaikesta tästä jotakin syntyy! Mutta kaikessa tapauksessa ei
keisarinnan Norjaa koskeva ehdoitus ole hyleksittävä, ja minä myönnän
maanalojen voittamisen Norjan puolelta olevan meille tärkeimpiä sekä
hyödyllisimpiä kuin kaikki Suomen kalliot, Viipurikin siihen luettuna,
niin kauan kuin Venäjällä tulee olemaan jalankaan levyinen maanala
Itämeren rannikolla sekä laivasto; silloin on vähästä arvosta, onko
Ruotsilla Suomessa joitakuita korpia enemmän tahi vähemmän. Mutta minä
tulen kuitenkin yhä vaatimaan Savonlinnan sekä Korkeakosken meille
luovuttamista ja tarjoamaan ruotsalainen Karjala väliksi... Niin, miten
Katharina-keisarinna käänteleikse ja väänteleiksekin, tulen kuitenkin
pian ottamaan selon, mitä hänen kilpensä alla piilee.
— Mitä avunantoon tulee, luulen hänen majesteettinsa tulevan täyttämään
kaikki, mitä teidän majesteettinne...
— Niin, sen saamme nähdä! Nyt matkustan minä kuitenkin heti Aachen'iin;
sieltä tahdon lähteä kohtaamaan Ludvig-kuningasta ja Maria Antoinettea
Montmédyyn, johon he aikovat mennä ja jossa saamme suullisesti sopia
keskenämme parhaasta tavasta heidän jälleen asettamisesta entiseen
valtaansa.
Kuninkaan kasvot loistivat toivosta sekä luottamuksesta. Hänen
arkuutensa yksivaltaisuudesta sekä kunnianhimonsa ja nuot lupaavat
toiveet äärettömistä rahallisista eduista olivat ne monet vaikuttimet
tuohon intoon, jolla hän sekaantui päivän tapahtumiin ja niihin
tuleviin seikkailuihin, joita nämät puolueriidoista levottomat ajat
voivat tuoda mukanansa.
— Niin, minä lähden, ja sinun tulee valtiosihteeri Franc'in kera jatkaa
keskusteluja kreivi Stackelberg'in kanssa, — lausui kuningas, joka
hymyillen lisäsi: — ja muistakin: _rahoja_, niin, etupäässä rahoja!
— En tule jättämään huomaamatta enkä täyttämättä ainoatakaan niistä
neuvoista, joita teidän majesteettinne suvaitsee laskea sydämelleni,
— vastasi suosikki, joka nyt oli sulkenut erääsen kuninkaan
kirjoituspöydässä olevaan laatikkoon nuot läpiluetut kirjeet.
— Kuinka olenkin halunnut täältä päästä! Sitä ennen on minulla
joitakuita asioita ja hommia, jotka kuitenkin ehdin tällä lyhyellä
ajalla toimittaa!
Kustaa-kuningas nyökkäsi nyt Armfelt'ille ystävällisesti jäähyväisiksi.
Ja vuorotellen puuhaten hallitustoimissa, valtiollisissa vehkeilyissä,
kirjallisuudessa ja huveissa pääsi hän yhä lähemmäksi lähtöpäiväänsä.
Tämä oli toukokuun 24 päivä. Ainoastansa muutamain ystäväinsä
seuraamana saapui kuningas kesäkuun 14 päivänä Aacheniin.
Loistava joukko vallankumouksen vihollisia ympäröi Ruotsin
kuningasta, jota kaikkein silmät vartijoitsi, tervehtien häntä
pelastaja-enkelinänsä.
Henkilöt sellaiset kuin Artois'in kreivi, markiisi Bouillé,
paroni Breteuil, Pamiers'in piispa, rouvat d'Harcourt, Lamballe
y.m. seurustelivat täällä kuninkaan kanssa, ja heidän haaveilunsa
yksinvaltaisuudesta saattoi heidät kaikki mitä toivorikkaimmalla
innostuksella kuultelemaan Kustaa-kuninkaan neuvoja ja aikeita.
Myöskin tuo jalo Ranskan kuningatar osoitti hänelle kunnioitustansa,
tietäen pitää arvossa Kustaa-kuninkaan ritarillista intoa
kuningaskunnan eduksi, ja lahjoitti hänelle kultamiekan, johon oli
piirretty sanat: "sorrettujen puolustukseksi!"
Kuningas itse lausuu Oxenstjernalle eräässä kirjeessä Aachen'ista
kesäkuun 16 päivältä 1791:
"Täällä olen kohdannut milt'ei kaikki Ranskan suuret henkilöt. Kaikki
nämät loistavat maanpakolaiset ovat miellyttäviä seurakumppaneja.
Heissä elää yhtä katkera viha kansalliskokousta vastaan, kuin he ovat
kaikessakin liioittelevia, josta teillä ei voi olla käsitystäkään.
Onpa todellakin heidän kuulemisensa ja näkemisensä sekä kummallista
että surkeata..."
Tuota kohteliaisuutta ja hienoa aistia, joka oli Kustaa-kuninkaassa
synnynnäistä, osoitti hän kaikille näille maanpakolaisille. Hänen
neronsa ei koskaan väsynyt uusien suunnitelmien tekemisessä, joista
toinen oli usein toistansa kummallisempi, ja jota arveluttavimpia
kuninkaan esittelemät hankkeet olivat, sitä enemmän ne viehättivät
hänen mielikuvitelmaansa.
Saatuaan lentoviestin kautta tietää ranskalaisen kuninkaallisen perheen
paosta meni Kustaa-kuningas jalkasin heitä vastaanottamaan ja laski
kello kädessä, millä minuutilla he tulisivat saapumaan.
Mutta turha oli tämä hänen odotuksensa; mitä synkimmät aavistukset
heräsivät hänen mielessänsä, ja pian sai hän tiedon, että
kuninkaallisten pako oli tullut ilmi, ja että he, kiinniotettuina
Varenissa, vangittuina tuotiin takaisin Paris'iin.
Kustaa-kuninkaan tekemät suunnitelmat eivät enään kelvanneet, uusia
täytyi keksiä, ja sangen tärkeä kysymys oli myöskin: _kuka tulisi koko
tuon Ranskaa vastaan ryntäävän, yhdistetyn sotajoukon johtajaksi?_
Katharina-keisarinna oli sanonut haluavansa täksi Ruotsin kuningasta.
Tähän imartelevaan ehdotukseen, joka niin suuresti miellytti Kustaa
III:nen turhamielisyyttä ja kunnianhimoa tuli kuitenkin toisten suurien
hovien ynnä ranskalaisten ruhtinoiden lausua myöntymyksensä. Tämän
johdosta lähetti kuningas kreivi Fersen'in Vien'iin ja paroni Tauben
Coblenz'iin, antaen näille toimeksi vaikuttaa hänen eduksensa, jonka
tehtyä hän itse viipymättä palasi kotia.
Tulisiko kuningas taaskin pian lähtemään Ruotsista esiintyäksensä
Ranskassa? Tämä kysymys antoi paljo ajatuksen aihetta sekä Kustaa
III:lle että yleisölle.
Vienissä ja Coblenz'issa olivat asiat kuitenkin menestyneet
huononpuoleisesti; mutta Fersen sai uuden käskyn kiihoittamaan
kuningasta tehokkaasen toimintaan, ja Venäjän puolelta riippui asia
miltei yksinomaan siitä, ryhtyisikö kuningas itse välittömästi näihin
meteleihin; mutta Katharina kieltäytyi kumminkin tänä vuonna ottamasta
osaa minkäänmoiseen toimintaan.
Erilaisia tapahtumia sattui nyt joka päivä, jotka vaikuttivat, että
Berlinissä, Vienissä ja Parisissa toivottiin vallankumouksen pysähtyvän
Ludvig-kuninkaan hyväksymällä uuden hallitusmuodon, ja yleisen
turvallisuuden jälleen palajavan jonka johdosta pakolaisia ja vieraita
valtoja ahkeraan kehotettiin lakkaamaan aseilla varusteleimisesta.
— Nämät ovat liian varhaita toiveita, Kaarlo-hyväni, — lausui kuningas
eräänä päivänä Södermanlannin herttualle, heidän kävellessänsä Hagan
syksyn kellastumassa puistossa. — Minä puolestani olen tarkoin oppinut
tuntemaan Ranskan olosuhteita. Vallankumouksen myrskyt meuruavat siellä
vieläkin, eivätkä tule niin pian lakkaamaankaan. Jos kuninkaan veljet
ja pakolaiset nyt palajavat isänmaansa rajojen sisäpuolelle, ovat he
hukassa, samoinkuin jo pidän Ludvig-kuninkaan ja Maria Antoinetten
olevan. Katharina on samaa mielipidettä kuin minäkin, ja onpa verratoin
lyhytnäköisyys luulla järjestyksen Ranskassa ilman mitäkään palajavan.
Minä jatkan siis rykmenttien varustamista kaikella, mitä sotaretkellä
tarvitaan. Niin, minulla on tuhannenkin hanketta mielessäni, ja yhä
veisaan minä vaan tuota vanhaa virttä: jos minulla vaan olisi rahoja,
kylläksi rahoja!
— Olenpa siinä tapauksessa milloin tahansa valmis laulamaan samaa
teidän majesteettinne kanssa — keskeytti herttua hymyillen.
— Niin, rahanpulasta on päästävä! Armfelt kehottaa innokkaasti
valtiosäätyjen koolle kutsumista ainoana pelastuksena. Olen
paljo epäillyt, mutta olen kuitenkin nyt päättänyt kutsua säädyt
valtiopäiville.
— Sepä on näinä aikoina liian rohkeasti tehty, ja ruhtinoiden on syytä
peljätä saavansa nähdä yhtä surullisia kohtauksia kuin Ranskassakin, —
vastasi herttua.
— Se on tosi, — vastasi kuningas vilkkaasti; — mutta siinä tapauksessa
olen päättänyt ennen ehkäistä kuin tulla ehkäistyksi, ja minä
työskentelen paraikaa uuden hallitusehdoituksen laatimisella, jonka
hyväksyttyä kuninkaanvaltaa ei voi valtiosäätyjen oikut kukistaa eikä
häväistä ja joka kuitenkin tulee, toivoakseni, sovittamaan kaikki
puolueet, sillä se tulee perustumaan kansan lailliseen osanottoon
hallituksessa yleisillä vaaleilla sekä kaksikamari-laitokseen.
Kuninkaan silmät loistivat nerosta sekä vilkkaudesta ja hetken kuluttua
lausui hän: — Valtiollisesta pakosta täytyi minun saada vakuutuskirja
hyväksytyksi, jonka jälleen aion peruuttaa, niin pian kuin olosuhteet
sen sallivat, ja minä tulen riemulla jälleen antamaan alamaisilleni
kaikki ne oikeudet, jotka minä heiltä olen riistänyt. Niin, kun kerta
olen toteuttanut kaikki unelmani ja pannut toimeen kaikki mielitekoni,
silloin tahdon levätä, ja elämäni loppupäivät tulevat kulumaan
onnellisina ja rauhallisina... katsos Brunnsvik'in tyyntä pintaa...
noin, kas noin, tulee elämäni olemaan! Ja tässä uudessa linnassani,
jonka vertaa rakennustavan kauneudessa ei ole, tahdon viettää
vanhuuteni ja yksinäisyydessä johdattaa mieleeni nuoruuteni rakkaimpia
muistoja!
Kuninkaan kasvot olivat lempeän, haaveilevan näköiset, ja ajatuksiinsa
vaipuneena astuskeli hän edemmäksi. Äkkiä synkistyi hänen otsansa, ja
hän jatkoi huoaten:
— Auringon lasku on ihana purppurassaan; mutta Brunnsvik'in pinta
näyttää ikäänkuin veriseltä. Tulevatko minun tulevaisuuden unelmani
jäämäänkin pelkiksi unelmiksi?
Kuninkaan tätä kysyessä muuttui herttuan kasvot hieman, samalla kun
hän iloisesti vastasi: — Unelmia ja todellisuutta, Kustaa. Niin, mitä
meidän elämämme muuta onkaan kuin yhä jatkuva jono tulevaisuuden
unelmia?