Sodat ja puolueriidat olivat jokapäiväisinä puheenaineena, ja
Magdalena seurasi näiden vaiheita suuremmalla tahi vähemmällä
välinpitäväisyydellä, aina sen mukaan, miten paroni Armfelt oli niissä
osallinen eli niihin sattuva.
Aselevon tehtyä Tanskan kanssa tuli hänen sydämellensä joku levollinen
aika. Armfelt oli hänen läheisyydessänsä; hän oli täydellisesti
onnellinen.
Vuoden 1789 valtiopäivät, aatelisten kukistaminen ja hallitusmuodon
muuttaminen olivat hänestä jokseenkin vähäpätöisiä tapahtumia.
Mitä piti hän lukua noista myrskyisistä ajoista, vähennetystä tahi
laajennetusta vallasta, kunhan vaan hänen oma viehätysvoimansa oli
pysyväinen ja hänen sydämensä epäjumala sen rajattomaksi tunnusti?
Hovin huvitukset olivat tänä talvena tulleet yhä harvalukuisimmaksi.
Nuot vanhat ylimysperheet olivat milt'ei kokonansa vetäyneet pois
kuninkaan seurapiiristä. Ett'ei tämä tapahtunut tuottamatta hänelle
todellista kaipuuta, siitä oltiin vakuutetut, ja hänen kuiskaeltiin
lausuneen:
— Koska en voi kuluttaa elämääni hauskuudella, olen halunnut elää
kunnialla historiassa, ja kaikki pyrintöni on nyt tähdätty siihen
suuntaan.
Tuo tyytymätöin puolue kävi sillä välin ahkeraan tervehtimässä Sofia
Albertina-ruhtinatarta, ja koska Kaarlo-herttua syystä tahi toisesta
pysyi liittyneenä kuninkaasen ja täten petti heidän toiveensa, alettiin
nyt erinomattain suosia Fredrik-ruhtinasta. Charlotta-herttuatar,
joka tavallisesti kannatti puolisonsa valtiollisia mielipiteitä, etsi
kuitenkin nyt ahkeraan kälynsä seuraa, tunnustaen avosydämisesti
mielipiteensä sekä itse kuuluvansa tuohon tyytymättömään puolueesen,
jolloin Armfelt hymyillen oli kuiskannut Magdalenalle, että herttua
halusi puolisonsa avulla säilyttää selkäänsä vapaana. Magdalena
oli kuitenkin yhä jokseenkin välinpitämätöin kaikista näistä
mielenosoituksista ja heittäytyi varsin levollisesti onnellisuutensa
unelmiin.
Kevään tullessa heräsi hänessä kuitenkin uusi levottomuus.
Ne vieraat valtakunnat, jotka hieroivat jokseenkin otollista rauhaa
Venäjän kanssa eivät olleet voineet saada mitään aikaan, ja hämäriä,
epämääräisiä sotahankkeita aiottiin ruveta jälleen panemaan toimeen.
Kustaa-kuningas oli päättänyt voittaa itsellensä edeltäjöidensä
huimaavaa sotakunniaa, ja hänen loistavia urotöitä harrastava mielensä
oli taaskin virkistynyt ensimäisten vastoinkäymisten synnyttämästä
alakuloisesta, ja hän mietti nyt täydellä todella uuden sotaretken
toimeenpanemista.
— Nämät kauheat, kammoksuttavat sodat herättävät minussa kuolettavaa
tuskaa, — lausui Magdalena, tehden eräänä suvipäivänä palvelusta
ruhtinattaren luona.
— Ratkaisevia tapahtumia ei ole toisella eikä toisella puolen
sattunut, ja meillä ei siis ole suuria rauhan toiveita, — vastasi
Sofia Albertina, joka meni lausumaan tervetulleiksi muutamia ylhäisiä
ja siis tyytymättömään puolueesen kuuluvia naisia, jotka näillä
tervehtimässä käynnillänsä eivät varsin paljo koettaneetkaan salata
tunteitansa kuningasta kohtaan, ja jonkun muistuttaessa hänen ivallista
luonnottansa, keskeytti kreivitär Lantinghausen kiivaudella:
— Hänen kerrotaan valtiopäivillä nimittäneen meitä, naisia, viidenneksi
valtiosäädyksi ja sanoneen kunnioittavansa meitä enemmän kuin kaikkia
neljää säätyä yhteensä.
Ruhtinatar ei voinut pidättää hymyilyänsä, keskeyttäen: —
Mieluisempaahan kuin kunnioittamista, emme voi vaatiakaan.
— Emme, emme tosin; kuitenkin riippuu asia siitä, missä suhteessa...
minä tiedän varmalta taholta hänen sydämellisesti nauraneen, kun
hänelle kerrottiin meidän sekaantuvamme päivän valtiollisiin
kysymyksiin.
— Jos meidän mielipiteemme olisivat enemmän olleet sopusoinnussa
hänen omiensa kanssa olen vakuutettu, ett'ei hän olisi nauranut, vaan
armollisella hymyilyllä...
— Hyvät naiset, — lausui ruhtinatar vilkkaasti keskeyttäen: —
muistakaatte hänen majesteettinsa olevan minun veljeni ja meidän
hallitsevan kuninkaamme!
— Teidän korkeutenne suokoon armollisesti anteeksi, — vastasivat
molemmat naiset pian ohimenevällä nolostumisella.
Tässä silmänräpäyksessä astui Södermanlannin herttuatar huoneesen,
hän joka kiivastuneena Liljehorn'in kehnosta käyttäymisestä Ölannin
tappelussa väliin oli nimittänyt häntä petturiksi ja väliin antanut
viittauksia, että Kustaa-kuningas, joka kentiesi kadehti puolisonsa,
herttuan, sotaonnea merellä oli suuri syy siihen, että laivasto ei
totellut herttuan käskyjä.
— Ei, ei, — keskeytti Sofia Albertina mielenliikutuksella, — ei
koskaan Kustaa-kuninkaalla, ei koskaan! Eipä hänen vihamiehensäkään
voisi esiintyä semmoisella epäluulolla, enkä käsitä, miten sinä...
Ei, ei mistään syistä olisi Kustaa-kuningas voinut toimia niin
halventavaisesti itseänsä sekä kantamaansa nimeä!
— Niin, sinä voit kyllä olla oikeassa, ja minustakin näyttää hän tätä
nykyä olevan liian hyvä ystävä Kaarlolle, voidaksensa tällä tavoin...
— Noh, kun tämän huomaat itsekin, Charlotta, kummastuttaa minua
vieläkin enemmän, että olet voinut antaa viittauksia semmoisesta
kelvottomuudesta Kustaa-kuninkaan puolelta, — vastasi Sofia Albertina
jalolla mielikarvaudella vilkkaissa kasvoissansa; — ensiksi sinä
esiinnyt mitä kauheimmilla uutisilla ja sitte mitä hirveimmillä
epäluuloilla.
— Niin, ystäväiseni, eihän aina tarkoiteta mitä sanotaan, ja olkoon
mitä tahansa, niin voihan tällaisilla ajoilla...
— Sillä yhteiskunnan asteella, jossa sinä olet, on todellakin
anteeksiantamatointa esiintyä sellaisilla ajattelemattomilla lauseilla.
Herttuatar otti nöyryydellä vastaan tuon ankaran nuhteen, ja
läsnäolevat naiset riensivät vakuuttamaan, että he puolestansa, ja
mitä heillä muutoin olikin kuningasta vastaan, kuitenkin pitivät häntä
liian hyvänä ruotsalaisena, omatakseen edes pienintä aijettakaan
ruotsalaisten sotakunnian ehkäisemiseksi.
Yksinään jäätyänsä seisoi Sofia Albertina kauan avonaisessa akkunassa
vajonneena syviin ajatuksiin, jotka koskivat hänen kolmea veljeänsä: —
Heittäytyä vehkeilemisiin ja heti säikähtää, kunnianhimoisia, velttoja
ja voimattomia, sellaisia he ovat, Kaarlo ja Fredrik, — hän ajatteli,
— ei kumpaisellakaan heistä olisi rohkeutta jos tarvittaisiin.
Heissä oi ole äitini ylevää henkeä, Kustaa-kuningas on ainoa...
Kustaa-parka, tämäkö siis on ainoa tulos hallituksesta, joka alkoi
niin loistavasti ja onnellisesti... sinä olet joutunut asemaan, jossa
sinua väärin arvostellaan... miksi et tyytynyt tuohon vähäpätöisempään,
vaan kuitenkin kunniakkaampaan toimeen, että olisit; ollut rauhan
ylläpitäjänä ja harrastanut alamaistesi edistystä siveellisessä ja
taloudellisessa vaurastumisessa... miksi, niin, miksi et sitä tehnyt!
Sofia Albertina peitti kasvonsa käsillään, ja alakuloisuuden sekä
levottomuuden huokaus kuului hänen huuliltansa.