KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.

Sodat ja puolueriidat olivat jokapäiväisinä puheenaineena, ja

Magdalena seurasi näiden vaiheita suuremmalla tahi vähemmällä

välinpitäväisyydellä, aina sen mukaan, miten paroni Armfelt oli niissä

osallinen eli niihin sattuva.

Aselevon tehtyä Tanskan kanssa tuli hänen sydämellensä joku levollinen

aika. Armfelt oli hänen läheisyydessänsä; hän oli täydellisesti

onnellinen.

Vuoden 1789 valtiopäivät, aatelisten kukistaminen ja hallitusmuodon

muuttaminen olivat hänestä jokseenkin vähäpätöisiä tapahtumia.

Mitä piti hän lukua noista myrskyisistä ajoista, vähennetystä tahi

laajennetusta vallasta, kunhan vaan hänen oma viehätysvoimansa oli

pysyväinen ja hänen sydämensä epäjumala sen rajattomaksi tunnusti?

Hovin huvitukset olivat tänä talvena tulleet yhä harvalukuisimmaksi.

Nuot vanhat ylimysperheet olivat milt'ei kokonansa vetäyneet pois

kuninkaan seurapiiristä. Ett'ei tämä tapahtunut tuottamatta hänelle

todellista kaipuuta, siitä oltiin vakuutetut, ja hänen kuiskaeltiin

lausuneen:

— Koska en voi kuluttaa elämääni hauskuudella, olen halunnut elää

kunnialla historiassa, ja kaikki pyrintöni on nyt tähdätty siihen

suuntaan.

Tuo tyytymätöin puolue kävi sillä välin ahkeraan tervehtimässä Sofia

Albertina-ruhtinatarta, ja koska Kaarlo-herttua syystä tahi toisesta

pysyi liittyneenä kuninkaasen ja täten petti heidän toiveensa, alettiin

nyt erinomattain suosia Fredrik-ruhtinasta. Charlotta-herttuatar,

joka tavallisesti kannatti puolisonsa valtiollisia mielipiteitä, etsi

kuitenkin nyt ahkeraan kälynsä seuraa, tunnustaen avosydämisesti

mielipiteensä sekä itse kuuluvansa tuohon tyytymättömään puolueesen,

jolloin Armfelt hymyillen oli kuiskannut Magdalenalle, että herttua

halusi puolisonsa avulla säilyttää selkäänsä vapaana. Magdalena

oli kuitenkin yhä jokseenkin välinpitämätöin kaikista näistä

mielenosoituksista ja heittäytyi varsin levollisesti onnellisuutensa

unelmiin.

Kevään tullessa heräsi hänessä kuitenkin uusi levottomuus.

Ne vieraat valtakunnat, jotka hieroivat jokseenkin otollista rauhaa

Venäjän kanssa eivät olleet voineet saada mitään aikaan, ja hämäriä,

epämääräisiä sotahankkeita aiottiin ruveta jälleen panemaan toimeen.

Kustaa-kuningas oli päättänyt voittaa itsellensä edeltäjöidensä

huimaavaa sotakunniaa, ja hänen loistavia urotöitä harrastava mielensä

oli taaskin virkistynyt ensimäisten vastoinkäymisten synnyttämästä

alakuloisesta, ja hän mietti nyt täydellä todella uuden sotaretken

toimeenpanemista.

— Nämät kauheat, kammoksuttavat sodat herättävät minussa kuolettavaa

tuskaa, — lausui Magdalena, tehden eräänä suvipäivänä palvelusta

ruhtinattaren luona.

— Ratkaisevia tapahtumia ei ole toisella eikä toisella puolen

sattunut, ja meillä ei siis ole suuria rauhan toiveita, — vastasi

Sofia Albertina, joka meni lausumaan tervetulleiksi muutamia ylhäisiä

ja siis tyytymättömään puolueesen kuuluvia naisia, jotka näillä

tervehtimässä käynnillänsä eivät varsin paljo koettaneetkaan salata

tunteitansa kuningasta kohtaan, ja jonkun muistuttaessa hänen ivallista

luonnottansa, keskeytti kreivitär Lantinghausen kiivaudella:

— Hänen kerrotaan valtiopäivillä nimittäneen meitä, naisia, viidenneksi

valtiosäädyksi ja sanoneen kunnioittavansa meitä enemmän kuin kaikkia

neljää säätyä yhteensä.

Ruhtinatar ei voinut pidättää hymyilyänsä, keskeyttäen: —

Mieluisempaahan kuin kunnioittamista, emme voi vaatiakaan.

— Emme, emme tosin; kuitenkin riippuu asia siitä, missä suhteessa...

minä tiedän varmalta taholta hänen sydämellisesti nauraneen, kun

hänelle kerrottiin meidän sekaantuvamme päivän valtiollisiin

kysymyksiin.

— Jos meidän mielipiteemme olisivat enemmän olleet sopusoinnussa

hänen omiensa kanssa olen vakuutettu, ett'ei hän olisi nauranut, vaan

armollisella hymyilyllä...

— Hyvät naiset, — lausui ruhtinatar vilkkaasti keskeyttäen: —

muistakaatte hänen majesteettinsa olevan minun veljeni ja meidän

hallitsevan kuninkaamme!

— Teidän korkeutenne suokoon armollisesti anteeksi, — vastasivat

molemmat naiset pian ohimenevällä nolostumisella.

Tässä silmänräpäyksessä astui Södermanlannin herttuatar huoneesen,

hän joka kiivastuneena Liljehorn'in kehnosta käyttäymisestä Ölannin

tappelussa väliin oli nimittänyt häntä petturiksi ja väliin antanut

viittauksia, että Kustaa-kuningas, joka kentiesi kadehti puolisonsa,

herttuan, sotaonnea merellä oli suuri syy siihen, että laivasto ei

totellut herttuan käskyjä.

— Ei, ei, — keskeytti Sofia Albertina mielenliikutuksella, — ei

koskaan Kustaa-kuninkaalla, ei koskaan! Eipä hänen vihamiehensäkään

voisi esiintyä semmoisella epäluulolla, enkä käsitä, miten sinä...

Ei, ei mistään syistä olisi Kustaa-kuningas voinut toimia niin

halventavaisesti itseänsä sekä kantamaansa nimeä!

— Niin, sinä voit kyllä olla oikeassa, ja minustakin näyttää hän tätä

nykyä olevan liian hyvä ystävä Kaarlolle, voidaksensa tällä tavoin...

— Noh, kun tämän huomaat itsekin, Charlotta, kummastuttaa minua

vieläkin enemmän, että olet voinut antaa viittauksia semmoisesta

kelvottomuudesta Kustaa-kuninkaan puolelta, — vastasi Sofia Albertina

jalolla mielikarvaudella vilkkaissa kasvoissansa; — ensiksi sinä

esiinnyt mitä kauheimmilla uutisilla ja sitte mitä hirveimmillä

epäluuloilla.

— Niin, ystäväiseni, eihän aina tarkoiteta mitä sanotaan, ja olkoon

mitä tahansa, niin voihan tällaisilla ajoilla...

— Sillä yhteiskunnan asteella, jossa sinä olet, on todellakin

anteeksiantamatointa esiintyä sellaisilla ajattelemattomilla lauseilla.

Herttuatar otti nöyryydellä vastaan tuon ankaran nuhteen, ja

läsnäolevat naiset riensivät vakuuttamaan, että he puolestansa, ja

mitä heillä muutoin olikin kuningasta vastaan, kuitenkin pitivät häntä

liian hyvänä ruotsalaisena, omatakseen edes pienintä aijettakaan

ruotsalaisten sotakunnian ehkäisemiseksi.

Yksinään jäätyänsä seisoi Sofia Albertina kauan avonaisessa akkunassa

vajonneena syviin ajatuksiin, jotka koskivat hänen kolmea veljeänsä: —

Heittäytyä vehkeilemisiin ja heti säikähtää, kunnianhimoisia, velttoja

ja voimattomia, sellaisia he ovat, Kaarlo ja Fredrik, — hän ajatteli,

— ei kumpaisellakaan heistä olisi rohkeutta jos tarvittaisiin.

Heissä oi ole äitini ylevää henkeä, Kustaa-kuningas on ainoa...

Kustaa-parka, tämäkö siis on ainoa tulos hallituksesta, joka alkoi

niin loistavasti ja onnellisesti... sinä olet joutunut asemaan, jossa

sinua väärin arvostellaan... miksi et tyytynyt tuohon vähäpätöisempään,

vaan kuitenkin kunniakkaampaan toimeen, että olisit; ollut rauhan

ylläpitäjänä ja harrastanut alamaistesi edistystä siveellisessä ja

taloudellisessa vaurastumisessa... miksi, niin, miksi et sitä tehnyt!

Sofia Albertina peitti kasvonsa käsillään, ja alakuloisuuden sekä

levottomuuden huokaus kuului hänen huuliltansa.

Magdalena Rudenschöld: Historiallinen kertomus Kustaa III:n ja herttua-hallitsijan ajoilta · 第 47 / 80 题