— Tässä, teidän majesteettinne, ovat Yrjö Maunu Sprengtporten'in
paperit.
— Ehrenström-hyväni (44), tepä olette onnistuneet oivallisesti ja
paremmin kuin voin odottaakaan. En tietänyt oikein, mitä minun tuli
ajatella, kun en kuullut teiltä niitäkään, en edes terveisiäkään.
— Minun täytyi olla suuresti varovainen; viestin lähettäminen, jopa
ainoa sanakin, olisi voinut saattaa vaaranalaiseksi...
— Niin, niin, sehän on totta! Minulla oli monta syytä häntä epäillä
(45) ja tässä on minulla todistuksia, — kuningas laski kätensä noille
äsken vastaanottamillensa papereille, joita hän yhtä toisensa perään
silmäili, samalla kuin Ehrenström kunniaa osoittavassa asemassa
odotti hänen muita käskyjänsä. — Ehdoitus uuteen hallitusmuotoon
Suomelle Hollannin mallin mukaan — jatkoi Kustaa-kuningas, — ja sen
toteuttamiseksi pyyntö saada kaksi miljoonaa ruplaa eräästä pankista
Suomessa. Eipä aivan hullusti mietitty, Sprengtporten-hyväni, eipä
aivan hullusti! — ja ylenkatseellisella eljeellä heitti hän nuot
lukemansa paperit eteensä pöydälle; — ja tässä keisarinnan armollinen
suostumus. Foi de gentilhomme, nyt minulla on syytä... vihastuneen
näköisenä keskeytti hän puheensa ja, tarkasti tähystellen Ehrenströmiä,
kysyi hän vilkkaasti: — Noh, millä keinoin te onnistuitte?
— Alussa, teidän majesteettinne, en ollut laisinkaan huomaavinanikaan
paroni Sprengtportenia, vaan pyrin niihin piireihin, joissa hän
seurusteli ja joissa minä, toivoen teidän majesteettinne armollista
anteeksiantamista, silloin tällöin rohkenin lausua muutamia vihollisia
lauseita ruotsalaisesta hovista.
— Hyvä, hyvä!
— Näitä lauseita annoin kuulua yhä korkeammalla äänellä, ja eräänä
päivänä tuli Sprengtporten luokseni ja sanoi luullaksensa minun olevani
hänen miehiänsä sekä tarjosi minulle sihteerinvirkaa luonansa. Minä
vastustelin, sanoen itselläni olevan muita aikeita, mutta paljon
puhuttelemisen jälkeen myönnyin rupeamaan ja... teidän majesteetillanne
ovat hänen paperinsa.
— Teidän uskollisuuttanne ja intoanne, Ehrenström-hyväni, tulen kyllä
palkitsemaan. Niin, Kaisa-keisarinna joutuu kylläksi kireälle Portin
kanssa, kuten arvelen. — Kuningas hymyili ja, nyökäten Ehrenström'ille
armollisesti päätänsä, jatkoi hän: — Jääkäätte nyt tänne, näytelmä
alkaa heti, te tulette saamaan kuulla joitakuita Kraus'in suloisia
säveleitä, me näemme jälleen toisemme, minulla on teille tilaa
loosissani.
Jokseenkin hajamielisen näköisenä katseli kuningas tätä näytelmää;
mutta hänen hajamielisyytensä muuttui kuitenkin äkkiä tuleksi ja
leimuksi — hän oli saanut tietää erään uutisen juuri kuullessansa
muutamia eräässä ranskalaisessa kometiassa olevia kevytmielisiä
sanasutkauksia — uutisen, että Venäjän ministeri Konstantinopolissa,
Bulgakov, oli suljettu noihin "seitsemään Torniin", ja että Turkki oli
julistanut Venäjälle sodan.
Kuningas astuskeli nyt näytelmähuoneen lämpiössä edestakasin Armfelt'in
rinnalla, keskustellen tuosta tärkeästä uutisesta:
— Enpä kuitenkaan luullut asian niin käyvän, — lausui hän. — Heidenstam
(46) on toimittanut tehtävänsä hyvin. Tämä on meille ilopäivä!... Enpä
tule aivan helposti unohtamaan Syyskuun 19 päivää. Nyt, ystäväiseni,
saat tulla mukanani Tanskaan, minä matkustan sinne itse, se on tukala
toimi... mutta Tanskan kanssa liitossa Venäjää vastaan... niin, saatpa
nähdä, että tulen tempaamaan pois hampaat tuolta kaikkea nielevältä
pedolta; se on jo liian kauan ammoitellut kitaansa meitä nielläksensä
— noh, niin, mitä sanot Ruotsin entisten Itämeren-maakuntain takasin
valloittamisesta?... Ehrenström on siihen varsin sovelias, ja minä
tulen lähettämään hänet Viron- ja Liivinmaalle tiedustelemaan
aatelisten mielipiteitä, ja onko heillä halua Ruotsin avulla suistaa
venäläisten i'es niskoiltansa, ja Engeström'in tulen minä lähettämään
Varsovaan...
Sitte kääntyi Kustaa-kuningas Kaarlo-herttuaan ja, lyöden häntä
keveästi olalle, tarttui sekä tämän käsivarteen kuiskasi hänen
korvaansa:
— Mitä sanot kohta syttyvästä sodasta ja mahdollisuudesta saadaksesi
kantaa Kuurinmaan kruunua?
— Käteni sekä miekkani Ruotsin ja teidän majesteettinne edestä!
— Lähtekäätte Hagaan, jossa minä tulen pitämään neuvottelua... sinne
olon jo käskenyt Toll'in ja Ruuth'in (47), — ja, huomaten ruhtinaan
kysyvän silmäyksen, lisäsi hän äkkiä: — ei, ei, ei Armfelt'ia, ei
vielä... hän ei suvaitse Toll'ia, eikä Toll häntä. Heti näytelmän
loputtua me lähdemme, ei ennen, sillä se herättäisi huomiota; vielä on
suurin salaperäisyys tarpeen Kaarlo hyväni.
Esirippu oli vajonnut, ja keskiyöllä riensi kuningas pois
Drottningholm'ista Hagaan.