Oleskeltuansa lähes yhden vuoden ulkomailla, palasi Kustaa-kuningas
Elokuun 2 päivänä Tukholmiin. Tuo uhkaava ilmoitus, että Tanska
kuin myöskin Venäjä varustelivat, joudutti hänen kotiinpalajamista.
Hyökkäystä Tanskaa vastaan ei kuningas tällä hetkellä ajatellut; sen
sijaan alkoi hän miettiä ja puuhailla keinoja tämän valtakunnan suosion
saavuttamiseksi.
Sill'aikaa kun nämät todellisen vaaran uhkaukset panivat kuningasta
mietiskelemään ja hän mitä innokkaimmin ajatteli näiden poistamista,
ei häntä kuitenkaan mikään estänyt antaumusta nyt kuten ainakin
seuraelämän sulolle sekä hänen tavallisille huvituksilleen ja
ajanvietoillensa.
Muutama viikko kotiin palajamisensa jälkeen kutsui hän veljensä ja
sisarensa hovineen Drottningholmiin. Tämä antoi nyt aihetta muutamiin
juhlallisuuksiin, joihin Magdalena Rudenshöld'kin valmistelihe
osalliseksi.
Sinä päivänä, jona ruhtinatar saapui huvilinnaan, piti kuningatar
suuret kemut. Kuningas oli palannut, ja kansan tarvitsi saada
nähdä tuota kuninkaallista komeutta; se oli jälleen saanut takasin
jumaloimansa hallitsijan ja tulisi nyt saamaan ilon nähdä hänet koko
valtansa mahtavuudessa ja koko sen majesteetillisessa loisteessa.
Niissä pidoissa, joita tavallisesti vietettiin ennen tuota julkista
kansan silmissä esiytymistä ja joita kuningatar tänä päivänäkin vietti,
noudatettiin mitä juhlallisimpia hovitapoja. Eräässä pöydässä pelasi
kuningatar, katrillia (erästä korttipeliä) virkamiesten kanssa, joilla
vähintänsäkin oli kenraalin arvo. Nämät antoivat _seisovallansa_ kortit
pelikumppaleillensa ja joka kerta syvästi kumartaen kuningattarelle.
Kun korttein jakaminen tuli hänen vuorollensa, teki tämän toimen
päivystäjänä oleva kamariherra, joka sen varalta koko pelin kestäessä
seisoi hänen tuolinsa takana sekä pelin lopussa kuningattaren
puolesta maksoi tahi otti vastaan rahat. Kuningas pelasi _kolmea- ja
neljänkymmentä_ (jonkinlaista uhkapeliä korteilla) eräässä vihriällä
veralla peitetyssä, pitkässä pöydässä. Samassa silmänräpäyksessä kuin
kuningas työnsi tuolinsa pöydän äärestä, lopetti kuningatarkin pelinsä
jo nousi pois pöydästä, vaikka kortteja paraikaa olisi jaettukin. Peliä
kesti noin tunnin verran tahi viisi neljännestä. Kun sitte julkista
aterioimista pidettiin, istuivat nuot kuninkaalliset henkilöt pöydän
pitkällä puolella, ja vastakkaisella puolella seisoi hovijunkkari, joka
leikkeli ja asetti pöytään ruokia.
Hoviseurue seisoi puoliympyrässä vähän matkan päässä, vaarinottaen
kunnioitusta osoittavaa vaitonaisuutta Kuningas nyökkäsi milloin
yhdelle, milloin toiselle ja viittasi milloin yhtä, milloin toista
tulemaan luoksensa. Nämät seisoivat juttelun kestäessä kumarruksissansa
kuninkaan istuimen takana ja vetäytyivät sitte vähitellen takaisin
toisten piiriin; jotakuta toista viitattiin jälleen tulemaan j.n.e.
Muille ei annettu yhtään illallista näissä julkisissa aterioimisissa,
joihin yleisöä päästettiin katselijoiksi. (34)
Heti ruhtinattaren tultua saapui kuningas parhaimman suosikkinsa,
paroni Kustaa Mauritz Armfelt'in, seuraamana. Kuninkaan lausuttua
sisarellensa tervetuliaiset tuolla miellyttävällä tavalla, joka oli
hänelle omituista, ollessansa hyvällä tuulella tahi tahtoessansa
viehättää, lähestyi paroni Armfelt ruhtinatarta. Magdalena Rudenschöld
seisoi aivan ruhtinattaren takana ja kuultuansa Armfelt'in nimen,
tämän nimen, joka jo oli herättänyt hänen uteliaisuuttansa, vetäytyi
hän hiukkasen syrjään, nähdäksensä tätä miestä, jota kaikki olivat
maininneet niin kauniiksi, niin vastustamattomaksi; hänen silmänsä
kiinnittyivät paroniin, ja kohdaten hänen silmäyksensä keskeytti tämä
kohteliaan puheensa ruhtinattarelle ja lisäsi ainoastansa: "Teidän
korkeutenne hovi on tullut kauniimmaksi."
Tämän julkisen imartelemisen kuultuansa ja nähdessänsä sitä ihailua,
joka ilmestyi hänen silmäyksissänsä nousi heleä puna Magdalenan
poskille, ujo kainous valtasi hänen sielunsa, hänen sydämensä sykki
milt'ei kuuluvasti, ja hän vetäytyi jälleen ruhtinattaren seljän taakse.
Mikä ihmeellinen viehätysvoima oli hänen tummanripsisissä, sinisissä
silmissänsä, voima, jonka vaikutuksen Magdalena tunsi kauan
sittemminkin, kuin hän oli kääntynyt poispäin hänestä, ja joka täytti
hänen sielunsa sanomattomalla autuudella.
Hetket kuluivat. Kaikesta mitä hänen ympärillänsä tänä ehtoona
tapahtui, tiesi hän vaan sen, että paroni Armfelt usein oli
hänen läheisyydessänsä ja että hän väisti tätä kuin myöskin että
mielittelevät naiset hymyillen kuultelivat hänen korupuheitansa,
samalla kuin hänen silmäyksensä usein etsivät Magdalenaa.
Lemmen aamurusko oli noussut hänen sydämessänsä ja loi heijastustaan
hänen poskillensa, sytytti auringon loistoa hänen silmiinsä; hänen
hipiänsä oli huikaisevan valkoinen, ja huulensa paisui purppuraisina
sekä hänen tukkajauhoilla tiputellut hiuksensa vivahtelivat kullalta.
Mitähän hän Magdalenasta piti? Olikohan hän paronin mielestä todellakin
kaunis?
Magdalenan täytyi heittää silmäys kuvastimeen. Hän kohtasi tämän
silmäyksen ja hymyili: tiesikö hän, mitä Magdalena ajatteli, ja pitikö
hän lukua tämän ajatuksista hänestä?
Juhlallisuus sekä tuo julkinen aterioiminen oli loppunut.
Tukholmalaisia sekä vieraita maaseutulaisia oli velvollisuutensa mukaan
saapunut näkemään rakastamaansa hallitsijaa ja koko hänen komeuttansa.
Magdalena ei ollut huomannut tuskin mitään tästä kaikesta, ja nyt oli
hovi ko'olla kuningattaren yksityisessä huoneustossa.
— Ilma on ihana tänä iltana... menemmekö puistoon kuuvalossa
kävelemään? kysyi kuningas.
Esitys herätti yleistä mieltymystä, ja muutaman minuutin kuluttua
oli tuo äsken niin tyhjä puisto täynänsä kävelijöitä, joiden iloiset
lauselmat ja leikilliset pilapuheet häiritsivät yön hiljaisuutta.
Korkealla taivaalla kuumottava kuu loi valoansa suhisevien puiden yli,
tunki näiden oksien väliin, ja noilla leveillä puukujilla ja käytävillä
häälyi leikkiviä varjoja ja sinertäviä säteitä.
Nuot monet suihkulähteet, joita siihen aikaan oli Drottningholm'in
puistossa heittelivät väräjäviä kristalleja vaskisen kuvapatsaiden
yli, nuot marmorialtaiden edessä olevat, syyskukista taidokkaasti
muodostetut kummut levittivät valjun tuoksun ympärillensä.
Hengittäen kukkain tuoksua seisoi Magdalena nuoren tyttöjoukon
keskellä. Hän koetti karkoittaa itsestänsä niitä ajatuksia, jotka
koko tämän illan olivat tehneet hänet niin tavallista erilaiseksi,
jotka olivat muuttaneet hänen vilkkaan puheliaisuutensa vaitioloksi ja
ikäänkuin tuudittaneet hänet outoihin, epämääräisiin unelmiin, joilla
ei ollut mitään suuntaa, vaan joissa oli yksi ainoa varmuus, se näet,
että Kustaa Mauritz Armfelt ihmetellen oli häntä silmäillyt.
Hän, jolla oli kyky miellyttää ketä tahtoi... hän oli siis _tahtonut_
häntä miellyttää?
Sen vilkkaan pakinoimisen ajalla, johon Magdalenakin nyt otti osaa,
leijaili tämä ajatus lakkaamatta hänen mielessänsä; yht'äkkiä hän
vaikeni, hiekka kirisi hänen takanansa ja hän kuuli läheneviä
askeleita. Aavistuksensa sanoi hänelle, kuka tulija oli; tyttöjoukko
hajosi, ja Armfelt sillä ritarillisella ryhdillä, joka hänellä oli
omituinen, seisoi tervehtien Magdalenan edessä.
— Te, nuoret immet, olette mieluummin kukkien parissa: — vertaistensa
seurassapa parhain viihtyykin.
— Perhoset leijailevat kukkien ympärillä, ja siksipä te, paroni
Armfelt, etsittekin nuorten impien seuraa, lausui kreivitär Vrede, joka
seisoi Magdalenan läheisyydessä; — mutta nyt arvelen, että noudatamme
toisten esimerkkiä ja astuskelemme Kiinaan päin.
Vitkallisesti kulkien eteenpäin astuskeli nyt Magdalena paroni
Armfeltin rinnalla. Tyyni elokuun yö oli lämmin, ja järven pinnalle oli
levinnyt usvan keveä hopeaharso.
— Onpa milt'ei kummallista, ett'ei minulla koskaan ennen ole
ollut onnea kohdata teitä, neiti Rudenschöld; lausui nyt Armfelt,
tarkastellen Magdalenan ujoja silmäyksiä, — ja te olette kuitenkin
kolme vuotta oleskelleet Sofia Albertina-ruhtinattaren hovissa!...
Nuoren kaunottaren olemassa olo ei jää kuitenkaan koskaan
tietämättömiin; olen usein kuullut teitä mainittavan.
Samassa silmänräpäyksessä kuului järveltä joitakuita mandolinin ääniä,
jonka jälkeen sieltä alkoi kuulua erään italialaisen pursilaulun
tuttuja säveliä.
— Karstenpa siellä laulaakin; kuningas on pannut toimeen tämän
odottamattoman huvin, kuului nyt joka haaralta, ja sen seuraelämässä
luvallisen vapauden nojassa, joka linnassa oli sallittu noille
valituille, hovipiiriin kuuluville henkilöille, alkoivat kaikki
kuulijat taputella käsiänsä, odottamatta ensiksi kuninkaan merkin antoa.
Tuskin oli laulu vaijennut, kun puiston syvimmästä varjostosta virtasi
harmonionääniä, ja ikäänkuin merkin saatua leimusi tuliroihuja Kiinan
ympärillä, jota kävelijät nyt olivat lähestyneet; ovet lensivät auki
tähän Lovisa Ulrikan lempipaikkaan, ja portailla näkyi kiinalaisjono,
joka, mandariini edellänsä, meni kuningattaren luokse. Heittäen itsensä
maahan Sofia Magdalenan jalkoihin pyysi mandariini, jolla oli Elia
Schröderheim'in kasvonjuonteet, häntä suomaan heille sen armon, että
tulisi heidän herransa asuntoon ja että hän suvaitsisi tuoda muassaan
ne herrat ja naiset, jotka olivat hänen seuruessansa.
Hymyillen suostui kuningatar sekä seurasi tuota kirjavaa jonoa, ja
portailla oli kuningas häntä vastaanottamassa, joka vaatehittuna
loistavaan, itämaalaiseen pukuun, täällä häntä tervehti ja johti
hänet jonkinlaatuiselle korkealle valtaistuimelle sekä istuutui hänen
rinnallensa.
— Hyvät herrat ja naiset, lausui kuningas ranskaksi, — kaikki huoneet
ovat täynänsä pieniä pöytiä, jotka tulevat pian olemaan katettuina
kiinalaisilla ruokalajeilla. Rohkenenko pyytää teitä olemaan minun
vieraanani?
Kova-ääninen torventoitotus seurasi näitä sanoja, ja hoviseurue
kokoontui noiden herkullisten pöytäin ympärille, samalla kuin
kiinalaisissa puvuissa olevat palvelijat toimeliaina juoksentelivat
edestakasin.
— Minä pidin kävelyn kuuvalossa milt'ei tätä parempana, kuiskasi
Armfelt Magdalena Rudenschöld'ille; — panettekohan pahaksenne, kun
sanon tämän illan tuntuvan minusta onnellisimmalta elämässäni?
— Kuinka monelle olette jo kuiskanneet näitä sanoja? vastasi Magdalena,
joka nyt oli jälleen saanut entisen vilkkautensa.
— Niin, sellaisia sanoja olen kentiesi lausunut, neiti Rudenschöld,
mutta en ole koskaan ennen, kuin vasta nyt, tietänyt, ett'ei niissä
ollutkaan mitään perää. Te pudistatte päätänne, te ette minua usko!
Muistatteko, mitä äsken näitte kuvastimessa? Niin, se kuva, sepä minua
opetti käsittämään...
Magdalena riensi pois hänen luotansa, kuuntelematta hänen puoliääneen
lausuttujen sanojensa jatkoa.
Tuo unenkaltainen, kummallinen tila oli tällä silmänräpäyksellä
poistunut hänen sielustansa. Hän tunsi viehättävän sulon, tietäessään,
että paroni Armfelt silmäyksillänsä seurasi kaikkia hänen liikkeitänsä,
ja hän teeskensteli siis vilkasta virnuilemista, samalla kun hän yhä
väisteli paronia.