Tuo laskiaishuvien tapainen juhla, jonka kuningas oli toimeenpannut
sisarensa huviksi ja vihkiäksensä hänet samalla Quedlinburg'in
luostarin pääjohtajattareksi, oli ollut erinomaisen onnistunut ja
hauska sekä todellakin muutamaksi hetkeksi temmannut ruhtinattaren
surullisista ajatuksistansa; mutta hän kieltäytyi kuitenkin
itsepintaisesti ottamasta osaa mihinkään uuteen huvitukseen. Hoviväki
ei voinut kylläksi ylistellä Schröderheimin oveluutta eikä Armfeltin
viehätysvoimaa Magdalenalle, joka halulla kuulteli niitä juttuja, joita
hänelle Gripsholmin oloista kerrottiin.
— Koko maailma ihmettelee tuota Armfelt'ia lausui hän piloillansa, —
näyttääpä ikäänkuin epäsuostuisa onni aina tahtoisi estää minua häntä
kohtaamasta, jott'en parahimmalla tahdollanikaan voi ottaa osaa tähän
ihastukseen.
Magdalenan täytyi kuitenkin yhä pysyä alallansa, ja nytpä kävi
ruhtinatar joskus nuorta hovineitiänsä tervehtimässä, ja täynänsä
lempeyttä sekä hyväntahtoisuutta tiedusteli hänen vointiansa. Tämä
hiljaisessa yksissä elelemisessä vietetty talvi liitti Magdalenan
lähemmin ja kiinteämmin hallitsijattareensa, vaikka hän, jo
täydellisesti parantuneena, välistä ikävöi kaikella nuoruuden
maltittomuudella sitä aikaa, jolloin maailma huvillensa taaskin olisi
hänelle avoinna. Tätä ikävöimistänsä koetti hän kuitenkin salata
ruhtinattarelta, joka niiden huvitusten pyörteiden koskemattomana,
joiden keskellä kuningas oli vaikuttavana voimana, vietti aikojansa
lujasti päättäneenä, että hän itse sekä hänen hoviväkensä eleleisivät
hiljaisessa yksinäisyydessä, niinkauan kuin suruvuosi hänen niin
suuresti rakastetun ja kaivatun äitinsä jälkeen kestäisi.
Kuninkaan aika kului nyt kuten ainakin tuhansissa eri puuhissa.
Hallintotoimia; sodan hankkeita ja salaisia varustuksia;
kunnianhimoisia, valtioviisaalla sukkeluudella toimeenpantuja
aikeita, tehdäksensä vaikutusvoimansa tuntuvaksi milt'ei jokaisessa
europalaisessa hovissa: mietiskelyjä saada Puola tunnustetuksi
vanhaksi Vasan suvun perintömaaksi; näytelmiä, näyttämö-, tanssi- ja
kirjailijatointa; komeata esiintymistä kuninkaana ja pieniä huviretkiä
tuntemattomana; samppanjakemuja, naamiaisia, tanssi-iltamia, julkisia
aterioimisia, joissa hovitapoja mitä ankarammin noudatettiin, ja
yksityisiä, hauskoja sekä vallattomia kekkerejä; — jokseenkin
tuollaista oli Kustaa III:n viettämä elämä, mutta huolimatta näistä
vaihettelevista toimista ja huveista heräsi välistä hänen sielussansa
kalvava levottomuus, joka tuotti hänelle synkkiä aavistuksia
tulevaisista onnettomuuksista.
Sellaisella hetkellä tapasi hänet valtiosihteeri Elis Schröderheim,
joka tuli esittelemään hänelle eräitä tärkeitä asioita.
— Ei nyt, Elis, lausui kuningas keskeyttäen, — minulla on muuta
miettimistä! Katarina-keisarinnalta olen tänään saanut ikävän kirjeen,
jatkoi hän hetken vaijettuansa: — minä ai'on siihen vastata... häntä
ei saa loukata, mutta samalla en väisty tuumaakaan omista aikeistani.
Olinpa varomatoin, antaessani hänen aavistaa hankkeitani. Se ajatus,
että minun... että Ruotsin valta voisi lisääntyä, on hänelle
silmätikkuna. Hän tahtoo välttämättömästi saada Tanskaakin Ruotsin ja
Venäjän välillä olevaan "perheliittoon" mutta minä en sitä tahdo, tämä
maa on suljettava siitä pois. Vaan ei hiiskaustakaan kenellekään hänen
ja minun välisistä suhteistamme; minä tahdon että kansa luulee niiden
olevan mitä parhaimpia.
Kuningas vaipui vähitellen yhä syvempiin mietteisin, jolloin hän
astuskeli edestakasin; vihdoin kohtasi hänen loistavat silmäyksensä
Schröderheim'iä, ja pysähtyen hänen eteensä jatkoi Kustaa-kuningas:
— Ei, minun täytyy omin silmin saada selville Europan todellinen asema!
Sen valtiollinen elämä on vielä mitä suurimmassa sekasotkussa; mutta
vuoden sisään taitaa kaikki ruveta selvenemään. Minun täytyy päästä
kaikkein valtiollisten tointen ja kiekahduksien keskustaan, jossa
minun on helpompi saada hyötyä olosuhteista kuin täällä (29). Sanalla
sanoen, minun täytyy matkustaa, sitä olen jo kauan ajatellut! Täällä
kotona vallitseva yksitoikkoisuus kiusaa minut kuoliaaksi! Niin, sinä
naurahdat, Elis, mutta elämä täällä on ijäti yksitoikkoista, jolla ei
enään ole minulle mitään viehätysvoimaa eikä hauskuutta, eikä se enään
voi miellyttää minun ajatuksiani. Loukkaantunut käsivarteni (30) vaatii
Pisan kylpyjä; yleisön silmissä on tämä tekosyy riittävä matkaani,
jonka haluan tehdä sekä valtiollisista että muistakin syistä... Niin,
minun on ottaminen selvä koko tuosta vapaamuurarien järjestelmästä,
jossa Kaarlo-veljeni on niin vilpas osanottaja. Tahdon tavata tuota
vallankärkkyjää ja tulla hänen kauttansa koko yhdistyksen johtajaksi;
minä haluan päästä sen perille, mitä heidän keskuudessansa toimitaan.
Se kumminkin on varma, että tässä maassa sen vaipan alla piilee
valtiollisia hankkeita, ja olenpa luvannut itselleni... niin, selvyyttä
kaikessa!
Kuningas vaikeni ja näytti yhä enemmän vaipuvan syviin ajatuksiin;
hymyily, joka hänen puhuessansa oli karkkaantunut hänen huuliltansa,
ei näyttänyt tahtovan palata, eikä mitään auringonpaistetta ollut
niissä silmäyksissä, joita hän hajamielisen näköisenä väliin heitti
suosikkiinsa, joka ystävän säälillä ja alamaisen kunnioituksella
vihdoin lausui: — Jalo kuninkaani, te olette murheissanne.
— Minä ajattelen tulevia aikoja ja niitä, jotka ovat menneitä, vastasi
kuningas; — minun hallitusajastani on kymmenen vuotta kulunut, kymmenen
onnellista vuotta, Elis; mutta minkähänlaisia tulevaiset tulee olemaan?
— Teidän majesteettinne viisaan hallinnon kautta tulee tulevaiset
olemaan yhtä onnellisia maallemme kuin teidän majesteettinne itsekin.
— Minä luotan täydellisesti kansan rakkauteen; minä tiedän olevani
sen lemmityinen, ja tämä tieto on minun suurin onnellisuuteni
ja kunniani... mutta sittekin, Elis, en voi irroittaa itseäni
ahdistuksesta, joka synkkänä hiipi ympärilläni... onhan nyt tuo
onnetoin Maaliskuu... tuntuu ikäänkuin jotakin kauheata olisi minulle
tapahtumaisillansa, ja minä kysyn alituisesti: koska, missä ja miten?
Kuningas oli tarttunut Schröderheim'in käsivarteen, ja alkaen
levottomasti astua hovin huoneiden laattiata, jatkoi hän:
— Ja kun tähän tulee lisäksi nuorimman poikani sairaus... niin,
tiedäthän kuinka rakas hän minulle on, ja mitä toiveita minulla on
hänestä! Mutta minä en saa kauan pitää häntä Elis; lääkärit ovat sen
minulle sanoneet. (31) Tämä on onnetoin kuukausi minulle ja minun
suvulleni. Minulle on julkisesti sanottu ja salaisesti kuiskattu, että
minun pitäisi varoa Maaliskuuta... oma tunteeni, Elis, sanoo minulle,
että tällä ennustuksella on perustusta. Minä tunnen tulevani ennen
aikaani temmatuksi täältä pois, jollakin julmalla tavalla.
— Kartoittakaa nämät surulliset ajatuksenne, teidän majesteettinne,
pyysi Schröderheim, mitä ankarammasti hämmästyneenä kuninkaan
levottomasta katsannosta.
— En voi niitä karkoittaa, en tällä kertaa... väliin se minulle tosin
onnistuu, mutta tässä silmänräpäyksessä olen ikäänkuin masennettu.
Tämä on yksi minun raskaita hetkiäni, sellaisia minulla on monta...
olenpa mielissäni, Elis, että sinä nyt olet luonani! Mutta kun raskain
hetki tulee, onkohan minulla silloin kylläksi voimaa kestämään
kohtaloani? Tulenkohan silloin olemaan yksinäni ja hyljättynä,
vai ystävien ympäröimänä? — lausui kuningas, joka huokaillen ja
kyyneleet silmissänsä pysähtyi katselemaan Kaarlo Stuartin kuvaa.
Osoittaen tätä jatkoi hän: toivon mieluummin saadakseni kuolla, kuten
tämäkin, mestauslavalla, kuin tulla surmatuksi jonkun Damiens'in tahi
Ravaillac'in kädellä. (32)
— Jumalan avulla ei sellainen hetki milloinkaan ole tuleva! Oi, sire,
oman menestyksenne takia älkäätte antautuko sellaisiin synkkiin
mielikuvitteluihin!