— Hän oli niin ystävällinen ja hyvänsuopa, että seurasi meitä aina
Eläintarha-kaupunginosaan (13) saakka.
Tuo pieni ompelijatar, jonka Magdalena kutsuttanut luoksensa
Fredrikshoviin, seisoi kunniata osoittavassa asemassa tuon nuoren
hovineidin edessä, joka kangaskappaleiden, harsojen ja nauhojen
ympäröimänä oli kysynyt, miten tuon edellisen illan seikkailut
vihdoinkin olivat päättyneet.
— Äitini oli aivan menehtymäisillänsä säikähdyksestä, jatkoi tyttö,
— tänään ei hän ole jaksanut nousta vuoteeltansa. Niin me emme olisi
rohjenneet mennä niin myöhään ulos, jos ei...
— Jos ei, kertoi Magdalena alavalla ystävällisyydellä, — te voitte
luottaa minuun!
Tuo nuori, uljas hovineiti, kuinka onnellinen hän itse olikaan!
Jonkinlaisella ihmettelemisellä katseli hän noita kalpeita, umpinaisia
ja murheellisia kasvoja, jotka nyt kyyneltyneinä kääntyivät pois
hänestä.
— Olihan eräs henkilö, jota äitini välttämättömästi tarvitsi
tavata eilen, eräs henkilö, joka asuu pienessä hökkelissä
Eläintarha-kaupunginosassa... ja sinne tulemme mekin nyt muuttamaan...
— Asumuksennepa tulee olemaan kovin syrjässä, kun tarvitsee teidän
apuanne... lupaan kuitenkin pitää teitä muistissani ja, niin paljo kuin
voin, kehua muillekin teidän ompelustanne. Nyt on minulla kuitenkin
itsellänikin hyvä joukko korjuutettavaa... tuon hameen reunus on
silitettävä ja uudestaan poimuttava, ja tässä on kangasta uuteen
päällysvaatteesen... mutta olinpa unohtaa, minulla on niin paljo puuhaa
Svartsjöhön muuttamisen takia, ett'en kentiesi satukaan olemaan kotona,
kun tulette töitänne tuomaan. Olisi sentähden hyvä, jos saisin heti
maksaa teille!
Tuo kalpea tyttö tankkasi aivan hämillänsä suurkiitoksia, samalla kun
ilon puna äkkiä leimahti hänen poskillansa. — Mutta tässähän on liian
paljo rahaa!
— Oh, minulla on niin paljo työtä teidän varaltanne! Kas tuossa on
eräs kaulus à la Medicis, tuossa eräs kankea kaulus ja tuossa eräs
ruotsalaista mallia; tässä on harsoa, ja teidän tulee valmistaa
minulle äärettömän monta pöhötintä pitsihihoihini! Magdalena puhui
hätäisesti, tyytyväisenä ja iloisena mielessänsä, laski hän kädestään
silkkikukkaronsa, joka entuudestansakaan ei ollut kovin raskas ja
joka nyt tuli aivan keveäksi, katsellen samassa hyväntahtoisuudella,
jossa ei enään ollut alavaisuutta, tuota tyttöä, jonka murheellinen
muoto melkoisesti oli kirkastunut, ja lempeyttä täynänsä jatkoi tuo
nuori neiti: — Jos voin joskus olla teille avuksi, niin tulkaa vaan
ujostelematta luokseni!
Tuskin olivat nämät sanat tulleet lausutuiksi, kun Daschka-kreivitär
astui huoneesen.
— Olettepa toimessa, näen ma, lausui hän, osoittaen tuskin
huomattavalla päännyökkäämisellä tuntevansa tuon nuoren tytön, joka nyt
syvään lyykistyen poistui. — Mutta minun mielestäni pitäisi teidän jo
olla kovin kyllästynyt tuohon ruotsalaiseen pukuun!
— Se on niin mukava... ei tarvitse vaivata päätänsä! Niin,
Kustaa-kuningas tiesi kyllä, mitä hän teki. Nuot ranskalaiset kuosithan
panevat teidät kokonansa ymmälle! Ajatelkaas, kuinka suuri säästö
meille tulee, kun pääsemme noudattamasta tätä kuosia. Jumalani, ja
kun vielä ajattelee, mitä kaikkia te tarvitsette! Magdalena oli vaiti
muutaman silmänräpäyksen, jonka jälkeen hän veitikkamaisesti hymyillen
lausueli:
— Niin, mik' on esimerkiks' Lisatta?
Töyhtöt, tupsut, soljet, helmet,
Sormukset ja myssyt rimsut,
Verkot, kassat, kähertimet,
Ristit, viuhkat, varjostimet,
Hameet, laahukset ja kaaput,
Hepeneet ja hetalehet,
Pitsit, huivit, silkit, saalit,
Hohtokivet, kellot, maalit,
Otsarivat, tekotukat,
Päähykset ja hunnut, sulat,
Rannerenkaat, vitjat, paulat,
Harsot, röijyt, esiliinat,
Hajuvedet, palatiinit,
Rintineet ja kureliivit,
Turnyyrit ja krinoliinit,
Hatut, nauhat, korvarenkaat,
Puuhkat, ripsit, poimut, solmut,
Laskokset ja ruusukkehet,
Sormikkaat ja kalvoisimet,
Viitat... liioittelematta
Kaikki nää, on, näet, Lisatta! (14)
— Oh, me tarvitsemme paljon enemmän, lausui tuo kaunis kreivitär
hilpeällä naurulla, — enemmän kuin puolet on jäänyt unohduksiin!
Mutta, jos teitä tahdotaan saada säästäväisiksi, ei vaatteiden kuosi
voi estää kankaiden kalleutta: Niin, te kaunotar-parat olette tuomitut
ikuiseen yksitoikkoisuuteen! Teidän kuninkaanne ihmetteleminen — jota
samaa minäkin tunnen, — meni aivan liiaillisuuteen, kun te tässä
asiassa noudatitte hänen mieltänsä. Ei mikään maailmassa olisi saanut
minua taipumaan siihen! Mutta unohdanpa kokonansa sanoa, että tulin
tänne viemään teidät muassani. Minä matkustan kohta pois ja tahdon
nauttia teidän läsnäoloanne niin paljo kuin mahdollista, varsinkin tänä
iltana, sillä minun tee-iltamaani kokoontuu pieni, ystävällinen seura,
vapaaherratar Rålamb, paroni Armfelt... mutta kesken puheen, mitä
pidätte hänestä?
— En muista koskaan nähneeni paroni Armfelt'iä.
— Hän on vaarallinen mies, Madelaine, jota minä varoitan teitä
katselemasta liian läheltä.
— Ei mitään hätää, vastasi Magdalena iloisesti.
— Älkää sanoko niin, Madelaine; ei yksikään nainen jonka suosioon hän
haluaa päästä voi häntä vastustaa.
— Epätietoistahan on, haluaisiko hän päästäkään minun suosiooni.
— Oh, te olette kylläksi kaunis!
— Olkoon niinkin, mutta minusta tuntuu tuollaiset vastustamattomat
henkilöt vastenmielisiltä!
— Jättäkää arvostelunne siksi, kunnes olette hänet nähneet! Niin,
älkäähän olko niin nopsa pudistelemaan päätänne! Tiedättekö, aivan
äskettäin en voinut olla häneltä kysymättä, miten hän menetteli,
saadaksensa kaikki naiset itseensä ihastumaan? "Minä jumaloin kauneutta
(15)," oli hänen ainoa vastauksensa; mutta olisittepa nähneet hänen
silmänsä, Madeleine, olisitte olleet hukassa!
— Te jo todellakin olette, vastasi Magdalena hymyillen.
Ah, Madelaine, minä olen jo entisestään häneen ihastunut, ja
ihastukseni alkoi jo kokonaista kaksi vuotta sitte, ollessani Spaan
kaupungissa! oikeastansa olikin se hän, ku sai minut tulemaan tänne!
Jo ensi hetkestä, kun tulin hänen tuttavaksensa kreivitär Ramel'in
perhessä, miellytti hän minua suuresti! Kuinka hyvin minä muistan sen
illan! — Daschka-kreivitär vaikeni moniaan silmänräpäyksen ja katsoen
suoraan eteensä haaveilevalla miettimisellä, joka loi hänen tummille
kasvoillensa uutta suloa, jatkoi hän: — Me istuimme ulko-ilmassa
kuistilla... aurinko oli juuri laskemaisillansa, meidän juttelumme
koski, en tiedä oikein minkä johdosta, kummallisia unia, ja Armfelt
kertoi silloin muun muassa, kerran lapsena olleensa näkevinkin enkelin,
joka tuli hänen luoksensa vakuuttamaan hänen tulevan onnelliseksi ja
kehoitti häntä lausumaan kolme toivotusta, jotka kaikki tulisivat
toteutumaan. Noh, eipä hän kauan aprikoinutkaan, ennenkuin vastasi:
minä toivon tulevani kaikkein niiden rakastamaksi joille haluan
olla mieluinen, tahdon voittaa venäläiset ja tulla jonkun suuren
ruhtinaan suosikiksi (16) Juuri samalla hetkellä ajoi Kustaa III:s sen
kuistin ohi, jolla me istuimme, ja Armfelt kumartui syvään, näkymättä
kuitenkaan tulleen huomatuksi (17) Siitä huolimatta oli hän sittekin
kahden päivän perästä kuninkaan vasituinen suosikki!
Magdalena nauroi: — Hänen täytyy siis ottaa enkelejä avukseen
tullaksensa miellyttäväksi!
— Sitä ei hänen tarvitse tehdä, mutta te tulette piakkoin itse
myöntämään asian niin olevan... valmistakaa nyt vaan itsenne lähtemään
minun mukaani.
— Heti paikalla! Uteliaisuus oikein polttaa minua, vastasi Magdalena
piloillansa ja järjesti peilin edessä pukuansa, kiinnitti hohtokivillä
koristettuja kellukkeita korviinsa sekä tekopilkun poskeensa, jolloin
hän hymyillen lausui: — Tällä pienellä regardez moi pilkulla (18)
toivon kiinnittäväni hänen huomionsa itseheni.
— Baisez moi pilkku [huulilla tai suupielessä] (19) olisi kentiesi
hänen mielestänsä puoleensa päin vetävämpi, vastasi kreivitär.
— Tahdon ensiksi koettaa tätä keinoa! Kas niin, nyt olen vihdoinkin
valmis!
Tässä silmänräpäyksessä astui Magdalenan kamarineiti huoneesen
ilmoittamaan että Sofia Albertina-ruhtinatar oli pahoinvoipa, ja että
hän toivoi Magdalenan jäävän hänen luoksensa siksi päiväksi.
— Siinä tapauksessa en voi lähteä mukaanne, lausui Magdalena, joka
tunsi sangen suurta mielihyvää siitä, että ruhtinatar oli pitänyt
häntä muita hovineitiänsä parempana, ja lausui nyt jäähyvästit
Daschka-kreivittärelle.
— Siis en saakaan esitellä teitä tänään paroni Armfelt'ille, vaikka
olen puhunut ääneni langennuksiin, saadakseni teidät häneen mieltymään?
kysyi kreivitär, joka näytti hiukan närkästyneeltä, antaen viuhkallansa
pienen läimäyksen Magdalenan käsivarteen.
— Suojelusenkelini tahtoo luultavasti varjella minua tuosta
vaarallisesta miehestä, lausui Magdalena piloillansa ja meni nyt
ylhäisen hallitsijattarensa luokse.