Bolshevikeilla, niinkuin tiedetään, ei ole kieltolakia.
Silloin kun ryssä sotkeutui maailmansotaan, julisti tsaari jonkinlaisen
kieltolain sodan ajaksi.
Kuinka tarkoin sitä noudatettiin, ei ole tiedossamme. Joka tapauksessa
ryssä »voitti» sodan omalla tavallaan, aika selkäsaunalla.
Sitten tulivat bolshevikit, panivat suitset musikan suuhun, ottivat
ohjakset käteensä ja sanoivat että alappa ravata. Hyvähän nyt on
ollaksesi, kun sinulla on vapauskin. Paitsi muuta.
Ja musikka ravasi, mikäpäs siinä.
Bolshevikki on nyt uudistuksia laatinut. Se tsaarin kieltämä ryyppykin
on taas päästetty koleasta kivimäestä, seitsemän lukon takaa. Ettei
bolshevikki ole tehnyt sitä ilman tarkkaa harkintaa, siitä voimme olla
varmat. Ja asia on muutoinkin järjestetty niin hyvin kuin asiat yleensä
Venäjällä osataan järjestää.
Yleisvenäläisen kansantalouskomitean ohelle ja yhteyteen on ensiksikin
perustettu valtion väkijuomamonopolin keskushallitus.
On annettu määräys, että väkijuomia saadaan valmistaa niin hyvin
valtion ja osuuskuntien kuin yksityistenkin omistamissa tehtaissa.
Viimemainitun laisiakin on näet taas, niinkuin tunnettua, maailman
ensimmäisessä kommunistivaltakunnassa.
Ryytiviina ja hedelmäliköörit saavat sisältää 40 prosenttia alkoholia,
konjakki ja muut liköörit 60 prosenttia.
Mutta vodkaa, paloviinaa, venäläisen miehen virvoitusjuomaa
ikimuistoisista ajoista, valmistaa vain valtio, ja on vodkan
alkoholipitoisuus määrätty 40 prosentiksi.
Ettäs sen nyt tiedätte.
Kun nämä hallinnolliset ja kemiallis-teknilliset seikat oli
järjestetty, otettiin käsiteltäväksi kysymys »kuvasta ja
päällekirjoituksesta».
Venäjän viinapuotien kuten pullon etikettienkin tunnusmerkit ovat
aikojen kuluessa jonkin verran vaihdelleet, niinkuin maailmassa kaikki
muukin vaihtelee enemmän taikka vähemmän. Gogol mainitsee eräässä
teoksessaan, että venäläisen viinakaupan oven yläpuolella oli ennen
muinoin Venäjän kaksipäinen kotka, mutta hänen aikoinaan vain »lyhyt ja
selkeä kirjoitus: _viinaa_».
Bolshevikit päättivät palata takaisin valtion vaakunaan vodkapullon
etiketeissä. Onhan heillä nyt oma vaakunansakin, jossa on sirppi ja
vasara ristissä (tarkoitus kai on, että vasaralla isketään ensin
burshui, porvari, pökerryksiin ja sirpillä sitten hänen kurkkunsa
poikki sivautetaan).
Hallituksessa laskettiin, että tulo- ja menopuolen tasapainoon
saattamiseksi on ensi hätään saatava myödyksi 120 miljoonaa litraa
paloviinaa. Tilattiin siis 120 milj. kappaletta viinapullojen
nimilippuja.
Näissä nimilipuissa oli se edellämainittu Neuvosto-Venäjän vaakuna
sirppeineen ja vasaroineen, mutta sitäpaitsi myöskin se tunnuslause,
jonka bolshevikit ovat sosialistisilta oppi-isiltään omaksuneet ja joka
Venäjällä säteilee lukutaitoista Venäjän miestä vastaan kaikenlaisissa
paikoissa:
_»Kaikkien maiden köyhälistö, liittykää yhteen!»_
Bolshevikkien korkein vodkaneuvosto tarkasteli näitä etikettejä hieman
epätietoisen näköisenä... hm...
Ja korkeimmat vodkakomissarit vilkaisivat toisiinsa ja mutisivat:
— Hm...
Asiasta syntyi keskustelua. Propaganda on propagandaa, mutta
kuitenkin... hm...
Vodkapullon etiketti tuntui jollakin tavoin ikäänkuin kainostuttavan
kaikkien maiden köyhälistön esitaistelijoita.
Ja lopuksi päätettiin, että jätetään tuo sotahuuto, niin hyvä ja rakas
kuin se onkin, kumminkin tällä kertaa pois. Onhan se kaupalliselta
kannalta tarpeetonkin. Hyvä tavara saa kyllä ostajan takinhelmasta
kiinni vähemmälläkin.
Mutta ne olivat jo painetut, nuo 120 miljoonaa vodkapullon etikettiä.
Sääli oli polttaa semmoista läjää hyvää ja kaunista paperia.
Siispä päätettiin, että ollaan taloudellisia ja painetaan punaisella
värillä paksu viiva yli tuon kirjoituksen: »Kaikkien maiden köyhälistö,
liittykää yhteen!»
Niin myös tapahtuikin.
Uskomme todellakin, että jos bolshevikit, mikäli he valmistavat
ensiluokkaista tavaraa, saavat sitä kaupatuksi ulkomaillekin, niin
kaikkien maiden köyhälistö kyllä ymmärtää yhtyä näissä merkeissä ilman
nimenomaista vaatimustakin. Ja että lukuisa joukko taantumuksellisia
porvareitakin liittyisi mielellään samaan liittoon, ainakin siihen
saakka kunnes putilkassa olisi vain haju jäljellä.
(1925.)