Ovat siis kääntyneet Hämeenlinnan kommunistit anomuksella Porvoon
tuomiokapitulin puoleen.
Hämeenlinnan kommunistit tahtovat nousta sorron yöstä ei kansan
kaikkivaltiaan luisevien nyrkkien vaan kirkkoruhtinaitten pehmeämpien
kämmenten avittamina. Tapaus lienee toistaiseksi ensimmäisiä
maailmanvallankumouksen jylhässä historiassa ja ansaitsee siis tulla
kahvipöydässä muistetuksi.
Hämeenlinnan kommunistit ovat jättäneet tuomiokapituliin
valituskirjelmän, missä anotaan kumottavaksi Hämeenlinnan
kirkkovaltuusmiesten päätös kapinallisten haudoille aiottua
muistopatsasta koskevassa asiassa. Niinkuin muistettaneen,
kiinniriippuvat myöskin Hämeenlinnan Sepeteukset tässä suhteessa
tunnuslauseessa, että »ei patsast' eikä napaa».
Sallikaa meidän hetkiseksi vajota nuoruuden muisteloihin.
Palatkaamme ajassa neljännesvuosisata taaksepäin.
Erääseen meille viheriöivässä nuoruudessamme sangen tuttuun
pikkukaupunkiin.
Siellä oli silloin pappi, mukava ja joviaalinen herrasmies sivumennen
sanoen, nyttemmin vainaja jo monta ajastaikaa.
Oli siellä myöskin eräs räätäli, joilla kautta aikojen on kunnia- ja
haukkumanimenä ollut »pukki».
Tämä räätäli oli ainakin siinä suhteessa Kambyseskeisarin korkian
kaltainen, että hänkin usein »viinall' karais' kurkkuans». Hän oli
paikkakunnan kuuluisin ja uutterin raataja viinamäen töissä, siihen
aikaan, jolloin miedompia väkijuomia myytiin vapaasti tavallisissa
sekatavarakaupoissa ja puteli esim. »Husson tuiskua» maksoi
muistaaksemme 80 penniä.
Eräänä ehtoohetkenä oli räätäli — sanottakoon häntä nyt vaikka
Mesikämmeneksi — väsähtänyt katuojaan.
Katuliikenne ei siellä ainakaan silloin ollut kovin vilkas. Yksi ja
toinen kulki kuitenkin ohi, ja Mesikämmen, joka ei ollut mainehikas
ainoastaan mahtavan janonsa vuoksi — hänen kuuluisuutensa perustui
etupäässä hänen suulauteensa ja sukkeluuteensa eritoten hönössä
ollessaan, ja muussa tilassa ei häntä tavallisesti nähtykään — teki
ohikulkeville avunpyyntiesityksiä, jotka eivät kuitenkaan johtaneet
toivottuun tulokseen. Ohikulkijat vain virnuilivat ja sanoivat, että
mikäs hätä sinulla siellä on, pehmeässä ojassa lämpimänä kesäyönä? Ja
jos ei vuoteessa olisikaan leveyttä liiemmälti, niin pituus kai ainakin
riittää? Ja menivät menojaan, vaatturimestari Mesikämmenen puhjetessa
monisanaisiin ja tyylikkäisiin sadatuksiin omien seurakuntalaistensa
taholta saamansa epäkristillisen kohtelun johdosta.
Mutta lähenipä vihdoin kirkolta päin itse seurakunnan paimen, kaupungin
pastori, rauhallisesti kävellen, ja uusi toivo välkähti Mesikämmenen
sameissa silmissä. Ja kun pastori saapui uupuneen seurakuntalaisensa
kohdalle, tervehti viimeksimainittu häntä rukoilevalla äänellä
seuraavalla tilapäissäkeellä:
»Laupias lammasten paimen,
auta pukkia ojasta!»
Ja pastori olikin tällä kertaa se laupias samarialainen, joka pelasti
eksyneen pukin kosteasta olinpaikastaan.
Eri juttu on, ojentaako Porvoon tuomiokapituli auttavan kätensä
Hämeenlinnan punertaville pukeille.
Mutta räätäli Mesikämmen olikin paljon hauskempi mies kuin nykyiset
kommunistit.
(1923.)