siinä kunnassa, jota emme tahdo nimeltänsä mainita, koska
kirjeenvaihtajakin pyytää, että »kunnan nimeä ei kuitenkaan tarvinne
mainita — täällä asia kyllä tunnetaan», paukkuu nyttemmin kaksi
vasaraa muiden pienempien paukahdusten säestyksellä, ja antaa tämä
todenmukainen kertomus asiallisen ja tyhjentävän kuvan tärkeästä
verotustoimituksesta eräässä Pohjois-Savon tunnetussa ja vauraassa
kunnassa.
Ukkoja tähän taksoitukseen tässä kunnassa ottaa osaa kolmattakymmentä,
toiset kovia porvareita, toiset vähintäänkin yhtä kovia kommunisteja,
mutta suurimman työn tekivät aluksi puheenjohtaja, puheenjohtajan
vasara ja kirjuri, muiden ukkojen torkkuessa, tupakoidessa ja
syljeskellessä ja puhuessa savolaisia asioita ja asianhaaroja ja elämän
havainnoita, ja virkistyessä vain »oman kylän kohdalla» valvomaan
omia ja naapurien etuja, oikeuksia ja velvollisuuksia. Paitsi milloin
kommunistit ryhtyvät äkkiyllätykseen yleismaailmallisen tai ainakin
savolaiskansallisen vallankumouksen hengessä ja koettavat äänestämällä
lisätä jonkun paksuniskaisen ja isomahaisen manttaaliporhon,
talonjussin ja lehmäjehun äyrejä. Silloin kyllä porvarit heräävät
puolustamaan laillista yhteiskuntajärjestystä ja isiltä perittyjä
oikeuksia ynnä yhteistä valkosavolaisrintamaa, ja istuntohuoneen
ilmakehän kyllästyttävät hörinä ja pörinä ja välihuudahdukset ja
letkaukset ja naurunrähähdykset, kunnes äänestys on toimitettu ja rauha
palaa Savonmaahan ja piiput taas kodikkaasti ja uneliaasti kurisevat.
Mutta istuupa tässä arvoisassa lautakunnassa myöskin räätäli,
tulipunainen kommunisti tietysti, ja istuupa siellä suutarikin,
vielä tulipunaisempi kommunisti luonnollisesti. Ja räätäli se
eräänä päivänä ensiksi huomasi, ettei sentään tässä porvarillisessa
yhteiskunnassakaan ole tuiki mahdotonta yhdistää huvia, hyötyä ja
kansalaisvelvollisuuksia käymään käsikädessä. Sinä päivänä toikin
räätäli taksoituslautakunnan istuntohuoneeseen saksensa, mittanauhansa,
rässirautansa ja kangaspakkansa, ja alkoi ommella sujautella housuja,
porvarillisille ihramahoille leveämpiä housuja ja riistetylle
punikkikansalle kapeampia housuja, hankkien täten ruunun ajalla
itselleen tarpeellista lisätienestiä ja muille taksoituslautakunnan
jäsenille mieltäkiinnittävää ja virkistävää katselemista ankarassa,
luita ja lihaksia rasittavassa istumatyössä, jonka yksitoikkoisuus
kovin painosti ja unetti sekä porvaria että kommunistia.
Sinä päivänä punainen suutari monta kertaa miettiväisenä katsoa
muljautti punaisen räätälin puoleen ja päästi silloin tällöin
pitkän syljen, mutta ei sentään sanonut mitään, taputtelihan vain
kengänpohjillaan permantoon Internaalin tahtia, ollen tuumailevaisen
näköinen. Mitä silloin miettikään, sit' ei tiennyt yksikään, mutta
nähtävästi hän ajatteli, että onko sitten kraatari parempi kuin suutari?
Sillä seuraavana päivänä, taksoituslautakunnan jälleen kokoutuessa
rasittavaan, mutta välttämättömään toimeensa, ja räätälin istuessa jo
jalat ristissä pöydällä ompelemassa niitä talokas Jussi Issakaisen
uusia laveita sarkahousuja, astui suutari sisään iso laukkunsa
selässään, teki ylimalkaisen hyvänpäivän niin aateveljille yleensä
ja räätälille erityisesti kuin porvareillekin, ja levitti loukkoon
lestinsä, pikilankansa, harjaksensa, naskalinsa, vasaransa ja kaikki
muut työkalunsa sekä nahkatarpeet, ja ryhtyi valmistamaan sille
Pirhosen rengille niitä pitkävartisia vedenpitäviä lapikkaita, joita
Pirhosen renki on jo useampaan kertaan kiirehtinyt.
Ja nyt paukkuvat kilpaa puheenjohtajan nuija ja suutarin vasara,
suutarin takoessa nauloja Pirhosen rengin lapikkaanpohjiin
ja puheenjohtajan naulatessa äyrejä verovelvollisille, ja
taksoituslautakunta torkkuu vähemmän kuin ennen, sillä siitä on
mieltäkiinnittävää, jopa jännittävääkin katsoa, mitkä ensiksi
valmistuvat, Jussi Issakaisen sarkapöksytkö vai Pirhosen rengin
lapikkaatko.
(1923.)
»VELJESVIHA» PORLAMMILLA
Marianpäivänä pitivät Porlammin Lotat iltaman, minkä porvarillisen
hapatuksen vastamyrkyksi Porlammin sosialistit päättivät tilata
Loviisan kommunistisen näytelmäseuran esittämään samana päivänä
Porlammilla kapinahenkistä näytelmää »Veljesviha».
Loviisan korkeimmissa kommunistisissa teatteripiireissä otettiin tämä
toverillinen anomus suosiollisesti huomioon ja päätettiin lähteä
Porlammille »Veljesvihaa» esittämään.
Vierailunäytäntö herätti ansaittua huomiota myöskin huligaanipiireissä,
jotka päättivät läsnäolollaan kunnoittaa tätä Porlammin oloissa
harvinaista taidetilaisuutta, ja kun Loviisan kommunistien
näytelmäseura matkusti Porlammille, seurasi sitä samassa junassa
joukko Loviisan ja Valkon huligaanimaailman valioedustajia, jotka
ahkerasti voitelivat sisällisiä saranoitaan ollakseen perillä parhaassa
esiintymiskunnossa.
Porlammille saavuttuaan läksi varsinainen näytelmäseura pitämään
pääharjoitusta työväentalolla, mutta huligaanit tunkeutuivat erään
porvarin navettaan vaatimaan itselleen äskenlypsettyä ja terveellistä
lehmänmaitoa.
Sitä ei heille annettu, josta syystä Loviisan ja Valkon huligaanit
vähän hermostuivat ja ryhtyivät hajoittamaan porvarillisten
maitopösöjen navettaa, aloittaen ikkunoista.
Tämän johdosta kiiruhtivat porvarilliset maitopösöt samaan navettaan
edustamaan porvarillista maailmankatsomusta ja pönkittämään lahoa
kapitalistista navettajärjestystä, ja tämän vastavallankumouksellisen
toiminnan lopputuloksena oli, että kommunistisen katsantokannan
edustajat lensivät toinen toisensa jälkeen navetasta raittiiseen
ilmaan kauniimpina kuin he olivat navettaan mennessään olleet,
sillä heidän etufasadinsa ja osittain myöskin takafasadinsa olivat
auliisti koristellut sekä heleämmillä että tummemmilla punajuovilla
ja sinimarjoilla, vihertävään vivahtavilla makkaroilla ynnä
koristeellisilla kuhmuilla ja sarven-aluilla.
Kokouduttuaan jälleen maantielle panivat loviisalaiset ja
valkolaiset vieraat katkeran vastalauseensa tällaista menettelyä
vastaan, joka olennaisesti poikkesi suunnitellusta ohjelmasta, ja
lausuivat halveksimisensa ei ainoastaan porvarilliselle vaan myöskin
sosialistiselle Porlammille ja koroittivat äänensä ja kirosivat
Porlammin ja julistivat hajoittavansa ensin Lottien iltaman ja sitten
työväentalon »Veljesvihan».
Kun sanoma tästä päätöksestä levisi Porlammilla, ryhtyi suojeluskunta
valkoiselle pistinvaltakunnalle kuvaavaan toimenpiteeseen ja asetti
vahdit suojelemaan Lottien iltamaa.
Tämän johdosta Loviisan ja Valkon huligaanit, lausuen ankaran
tuomionsa porvarillisesta kenkkuilemisesta, jättivät Lottien iltaman
omaan arvoonsa, ja päättivät kohdistaa koko toimintansa työväentalon
seuduille.
Talolla näyteltiin juuri »Veljesvihaa» ja valkokaartin kauhistuttavia
varjopuolia ja punakaartin miellyttäviä ja liikuttavia valopuolia, kun
Loviisan ja Valkon huligaanimaailman vispikerma saapui talon pihamaalle
ja nosti pöyristyttävän sotahuudon ja ryhtyi ryntäämään sisään
teatterihuoneistoon.
Järjestysmiehet huusivat, että älkää hyvät veljet, ja huligaanit
huusivat, että nyt näytetään se oikea veljesviha, ja kommunististen
taiteilijain esittäessä »Veljesvihaa» niillä petäjälaudoilla, jotka
Porlammilla kuvaavat maailmaa, vetivät huligaanit esille pamppunsa ja
puukkonsa ja järjestysmiehet vetivät esille pamppunsa ja revolverinsa,
ja se veljesviha, joka nyt esitettiin eteisessä ja portailla, voitti
todellisuudentunnussa, draamallisessa voimassa ja sujuvassa esityksessä
ja yhteisnäyttelyssä ehdottomasti lavalla näytellyn, vaikka eivät
järjestysmiehet eivätkä huligaanit olleet ennättäneet edeltäkäsin
ensinkään syventyä ja eläytyä osiinsa, eivät olleet pitäneet mitään
yhteisharjoitusta, eikä heillä ollut edes kuiskaajaa käytettävänään.
Läsnäolleet vakuuttavat huligaanien tulleen siinä määrin pehmitetyiksi,
että heidän selkäpuolensa voi suurin piirtein katsoen arvostella
kutakuinkin yhtä pehmoiseksi kuin vatsapuolenkin, ja kun heidät
täten oli lyöty, hakattu, piesty, revitty, raastettu, peipoteltu ja
riepoiteltu ja lopuksi heitetty jonkinlaisina myttyinä tunkiolle,
saanemme katsoa heidän tulleen osapuilleen tuntemaan veljesvihan ja
sen tuhoisat seuraukset, jonka jälkeen he verisin naamoin ja käyttäen
kieltä, mistä ei henkinyt mikään erikoisempi suopeus Porlammia ja
sen toverien taideharrastuksia kohtaan, vetäytyivät erääseen riiheen
paikkailemaan itseään, mitä paikattavissa vielä oli.
Minkäjälkeen, niinkuin säännönmukaiset iltamaselostukset päättyvät,
»itsekukin läksi kotiansa kohti», tuntien saaneensa suunnilleen sen,
mitä oli lähtenyt hakemaankin.
(1923.)