Korpiselän kunnan Iivanat ja muut herrat valtuutetut kokoutuivat
Korpiselän kunnallisessa elämässä tärkeään tilaisuuteen,
kunnanvaltuuston ensimmäiseen kokoukseen, jossa piti taas
järjesteltämän kunnallista huushollia ensi vuodeksi, ja jossa oli
valittava ensiksikin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja pöytäkirjuri.
Ja kun ukot olivat asettuneet paikoilleen, niin astui pöydän taakse
viimevuotinen puheenjohtaja, katsahtaen läsnäolevaan Korpiselän kansan
pienoiskuvaan surunvoittoisella silmäyksellä, ja sanoi sitten, ettei
hän halua enää tulla koroitetuksi siihen kunniaan, missä hän Korpiselän
kunnanvaltuuston puheenjohtajana on ollut, niin että kiitos nyt sitten
vain luottamuksesta ja hauskasta seurasta.
Valtuusmiehet kumarsivat vähän ja murahtivat, että kiitos vuan
itellesj, ja sitten tuli kysymys, että kukas nyt koroitetaan Korpiselän
valtaistuimelle.
Melkein kaikki puhujat kannattivat O. Huovista kykenevimpänä miehenä
puheenjohtajaksi. Maalaisliittolaiset myöskin. Eräs sosialisti
vain yhden toverinsa kannattamana pyysi arvoisien läsnäolijoiden
suosiolliseen huomioon soveliaana puheenjohtajakandidaattina sulkea
erään läsnäolevan Iivanan.
Mutta kun äänestys oli toimitettu, havaittiin Huovisen saaneen
vain 6 ääntä, kun Iivana sai 7, joten Iivana tuli valituksi
maalaisliittolaisten ja sosialistien kaikessa hiljaisuudessa tekemän
salaisen lehmäkaupan avulla.
Mutta mikä oli tullut se oli tullut, ja entinen puheenjohtaja kiitti
vielä kerran Korpiselän ukkoja kaikesta suopeudesta ja siirtyi
pois pöydän takaa, ojentaen Iivanalle Korpiselän kunnanvaltuuston
puheenjohtajan ulkonaisen arvomerkin. Aapisen nimittäin, jonka
eräs tuntematon, mutta jalomielinen lahjoittaja oli viime talvena
lahjoittanut puheenjohtajalle, arvokkaana ja hyödyllisenä perintönä
luovutettavaksi puheenjohtajalta puheenjohtajalle Korpiselän
kunnanvaltuustossa.
Uusi puheenjohtaja otti tyytyväisyydestä loistaen aapisen haltuunsa ja
astui sitten pöydän taakse puhetta johtamaan.
Sitten istui puheenjohtaja Iivana ääneti pöydän takana ja katseli
aapinen kourassa lempeästi johdettaviaan, ja Korpiselän ukot
tuijottivat häneen takaisin uskollisesti ja rauhallisesti, kunnes
eräs valtuutetuista, joka kai alkoi arvella, että puheenjohtaja
ja muu valtuusto tuntevat jo tarpeeksi toisensa, keskeytti tämän
hiljaisen hartauden ja esitti, että eiköhän nyt voitaisi ruveta
varapuheenjohtajaa valitsemaan.
Puheenjohtaja nyökäytti päätään myöntymyksen merkiksi ja näytti sitten
vaipuvan ankaraan ajatustyöhön. Katsojat saattoivat melkein nähdä,
miten voimallisesti hänen kehittyneet aivonsa työskentelivät.
Sitten kohotti uusi puheenjohtaja päätään, tuijotti kiinteästi
aapisensa kanteen ja kääntyi vihdoin valtuuston puoleen seuraavalla
esityksellä: jos valtuusto olisi hyvä ja neuvoisi häntä, miten
sellainen vaali on toimitettava.
Korpiselän kunnan pitkäpartaiset luottamusmiehet sipaisivat hieman
ällistyneen näköisinä kasvojensa miehekkäitä kaunistuksia ja
vilkaisivat sitten omituisesti toisiinsa ja alkoivat tuijottaa lattiaan.
Vihdoin eräs sosialisti lopetti tämän tukalan hiljaisuuden, selittäen
puheenjohtajalle lyhyesti ja kansantajuisesti, kuinka vaali
lainmukaisesti on toimitettava. Ja samalla vaivalla pyysi puhuja saada
arvoisille läsnäolijoille huomauttaa, että tämä puheenjohtaja on siis
todellakin, niinkuin puhuja ennen vaalia oli ennustanut, toimeensa
jokseenkin yhtä pätevä kuin jos puheenjohtajaksi olisi valittu
esimerkiksi vanha saapas. Niin että puhuja antoi puheenjohtajalle sen
kansanomaisen ja suorasukaisen, mutta hyväätarkoittavan neuvon, että
tämä irroittaisi asianomaisen puheenjohtajan paikalta ja luovuttaisi
vapaaehtoisesti ja hyvän sään aikana virkansa Huoviselle.
Sitten valtuusto äänesti omin päinsä, ilman puheenjohtajan arvokasta
myötävaikutusta, varapuheenjohtajan.
Puheenjohtajasta tuntui tämä mukavalta, joten hän esitti, että
valtuusto samaa vauhtia valitsisi puheenjohtajalleen pöytäkirjurinkin,
ja olisi valtuusto vielä senkin tehnyt, mutta ehdotetut henkilöt
kieltäytyivät mitä jyrkimmin ja pontevimmin.
Sitten istuttiin ja haukoteltiin ja mentiin välillä tupakallekin ja
arveltiin, että puheenjohtaja pitäköön nyt sitten itse pöytäkirjankin.
Vihdoin se sosialisteista, joka oli saanut kohtalokkaan päähänpiston
esittää Iivanaa puheenjohtajaksi, nousi tekemään synnintunnustusta ja
myönsi äärettömästi erehtyneensä puheenjohtajakykyihin nähden, joten
hän ehdotti, että Iivana itse valittaisi vaalista maaherralle ja
selittäisi kykenemättömyytensä sekä pyytäisi maaherraa vapauttamaan
Iivanan hänen hartioilleen lasketusta liian raskaasta taakasta.
Korpiselän ukkojen silmät kiintyivät silloin toivon välkkeellä
puheenjohtajaan.
Mutta Iivana hypisteli aapista ja hymyili leveästi ja ilmoitti, että
kun hänet on kerran puheenjohtajaksi valittu, niin kyllä hän nyt aikoo
siinä virassa pysyäkin.
Silloin puhkesi kunnanukkojen välillä kiivas ja äänekäs ynnä äärettömän
monisanainen keskustelu siitä, että mitäs nyt tehdään, ja pitääkö
valtuuston valittaa omasta vaalistaan maaherralle, vai valitako
Huovinen ilman muuta puheenjohtajaksi.
Iivana istui vain pöydän takana.
Hän ei kuitenkaan enää hymyillyt, huomattuaan epämiellyttäväksi
hämmästyksekseen, että valtuusto todellakin aikoi ottaa häneltä aapisen
ja alentaa hänet tavalliseksi valtuusmieheksi.
Mutta valtuuston kokoushuoneen nurkassa oli syrjäisenä kuuntelijana
istunut eräs vanha ja arvokas, harmaapartainen korpiselkäläinen
patriarkka.
Tämä kunnianarvoisa ukko nousi nyt loukostaan ja kysyi valtuustolta
— ei siis puheenjohtajalta — saisiko hän sivullisena lausua muutaman
sanan.
— Puhu sie vuan! lupasi valtuusto yksimielisesti.
Silloin vanha patriarkka ojentautui täyteen pituuteensa, astui askeleen
puheenjohtajaan päin ja lausui äänellä, joka oli tottunut tulemaan sekä
kuulluksi että noudatetuksi, seuraavat ratkaisevat sanansa:
— _Sie Iivana astu nyt heti pois sieltä pöydän takaa ja mäne sinne,
missä äsken olit!_
Ja vanhus osoitti varmemmaksi vakuudeksi sormellaan sitä penkin päätä,
jolla Iivana oli istunut ennen puheenjohtajaksi tuloaan.
Ja silloin Iivana erosi ja palasi takaisin penkin päähän.
Mutta aapisen hän sai pitää muistoksi lyhyestä puheenjohtajakaudestaan,
joka oli kestänyt noin kaksi tuntia.
(1922.)