Noottien vaihto tämän maan sosialidemokraattisen ja kommunistisen
puolueen välillä näyttää päättyneen, toistaiseksi kumminkin. Käsitteitä
on vähän selvitetty puolelta ja toiselta. Kommunistit vetivät henkeä,
joka tahtoo välillä loppua, kun pitää jaksaa yhden puolueen haukkua
niin porvarit kuin sosialistitkin ja koko maailma, ja kysäisivät
sitten hiukan käheällä eikä aivan sydämellisellä äänellä, joko
sosialidemokraatit ja noskelaiset tuntevat nahkansa kyllin pehmeäksi,
vai lisätäänkö vielä löylyä, ja eivätkö molemmat puolueet ala
vähitellen tajuta ajankohdan sopivaksi »hedelmälliseen yhteistyöhön».
Noskelaiset antoivat laajan vastauksen, jolla he todistivat olevansa
yhtä pontevia sanaseppoja kuin kommunistitkin, ja asettivat muutamia
vaatimuksia, sekä sen yleisen ehdon, että kommunistien olisi ruokottava
suutaan eräillä navetanpuhdistusvälikappaleilla ja laimennettava
96-prosenttiset haukkumasanansa, sosialidemokraatteja arvostellessaan,
ainakin 50-prosenttisiksi.
Kommunistit ovat torjuneet rukkaskädellä näin ylettömät vaatimukset
ja ilmoittaneet, että koska ja kun niin on, niin ryhtyvät he
jatkamaan taistelua porvareita vastaan yksin ja omilla keinoillaan,
ja sosialidemokraatit saavat pitää hyvänään ne kalikat, jotka heidän
kinttuihinsa tässä kahakassa kommunistien käsistä lentelevät. Samalla
ovat kommunistit tehneet tiettäväksi, että
»Tässä taistelussa tulee Suomen Sosialistinen Työväenpuolue osoittamaan
Sos.-dem. Puoluetoimikunnan avoimessa vastauksessa esitetyt syytökset
ja väitteet, jotka koskevat suhtautumista Tarton rauhansopimuksen
noudattamiseen ja 'Karjalan kansannousuun' y.m. ja jotka nyt ovat
hedelmällisen yhteistyön esteenä, vääriksi, valheellisiksi ja
proletariaatin etujen vastaisiksi».
Että taistelua ainakin Sääksmäellä tullaan jatkamaan tepsivämmilläkin
aseilla kuin pelkällä kielenpieksämisellä, siitä antaa aavistuksen
eilisessä lehdessämme ollut uutinen, jossa kerrottiin, että Sääksmäen
kunnanvaltuuston kommunistinen jäsen, kirvesmies Edvard Nieminen on
iskenyt puukkonsa saman valtuuston sosialistisen jäsenen, työmies Kalle
Lehtosen olkavarteen.
Katsoen siihen, missä merkeissä kunnallinen toiminta Sääksmäellä
tänä vuonna on alkanut, ehdottaisimme läänin maaherralle, että
hän velvoittaisi Sääksmäen kunnan rakennuttamaan kunnantalon
yhteyteen sellaisen asehuoneen, joka keskiajalla oli kirkoissa.
Kunnanvaltuutettujen olisi tähän asehuoneeseen ennen kokouksen alkua
jätettävä ne puukot, kirveet ja heinähangot, jotka he mahdollisesti
ovat kokoukseen lähtiessään varustaneet mukaansa, antaakseen
kokouksessa enemmän pontta sanoilleen. Vain puheenjohtajalla olisi
oikeus käyttää mitään kättäpitempää, nimittäin puheenjohtajan nuijaa.
Varmuuden vuoksi, koska tavallinen visakoivuinen sokerivasara
keskustelun vilkastuessa ehkä saattaisi osoittautua liian tehottomaksi
järjestyksen ylläpidossa, voitaisiin puheenjohtaja oikeuttaa vasaranaan
käyttämään rautapuntaria.
Mutta Toholammilla saarnaava entinen kommunistien piirisihteeri
Janne Kaara antaa pitkät ja kylmät vihellykset sekä kommunisteille
että sosialidemokraateille. Hän on paljastanut onnellisille
toholampilaisille koko humpuugin ja avannut toholampilaiset silmät
näkemään, »ettei Suomessa vielä tällä kertaa ole yhtään todellista
vallankumouksellista puoluetta». Kommunisteillakin kuuluu vain olevan
»kitalaki täynnä suuria sanoja, joita oikein vaahtopäisenä maailmaan
laskettelevat, mutta ei ole niin paljon miehuutta, että uskaltaisivat
kutsua edes puoluettaan oikealla nimellään, vaan ohranaa peläten
pitävät sillä väärän nimen».
Ja on Toholammin uusi apostoli luvannut, että jos hän saa tarpeelliset
varat, niin perustaa hän sanomalehden ja puolueen, »johon jäseniksi
pääsee ainoastaan rasvanahkaisia talonpoikia ja työmiehiä».
Vaaditaanko tulevassa rasvanahkaisten puolueessa, että rasva on oleva
nahkan ulkopinnalla, vai saako sitä ja minkä verran olla nahkan
sisäpuolellakin, sen saanemme kuulla sitten, kun Janne Kaara on saanut
kokoon välttämättömän kapitaalin.
(1922.)