Me olemme lukeneet uutisen kommunisti Kellosalmesta, joka muutamia
vuosia sitten oli aika jehu tässä taantumuksen ja poliisijärjestyksen
maassa, mutta joka sitten eräänä kauniina kevätpäivänä vuonna 1918
pisti pillit pussiinsa ja soitti suolla mennessään ja kävellä
tepsutteli kauniisti ja vallan vikkelässä tahdissa rajan toiselle
puolen, nimittäin sen rajan, jonka takaa aurinko nousee.
Kellosalmi kuulostaa harhailevan sielläpäin maailmaa vieläkin ja
raapivan päätään ja mutisevan jotain, ja kun häneltä kysytään, onko
häneltä unohtunut jotain, niin valittaa Kellosalmi, että »minä kun
olen unohtanut, mitä sillä kapitaalilla oikeastaan tarkoitetaan,
selittäkääpäs minulle».
Ja kun ryssillä itselläänkin lienevät jokseenkin hämärät käsitykset
siitä, mitä kapitaalilla tarkoitetaan, niin on Kellosalmi suuressa
tuskassa, koska ei kenkään taida hänelle pätevää vastausta antaa.
Ilmoitetaan myöskin Kellosalmen valittaneen Siperian pastorille
Granölle, että »nämä viime ajat ovat olleet niin raskaat, että minä
olen aivan kadottanut kyvyn loogillisesti ajatella».
Me pyydämme saada lohduttaa toveri Kellosalmea tässä suhteessa. Me
pyydämme saada vakuuttaa, ettei hänen kärsimänsä häviö nähtävästi
ole niin suuri, että sen takia kannattaisi surra päätään harmaaksi.
Sikäli kuin meillä ennen v. 1918 oli tilaisuus tutustua toveri
Kellosalmen loogilliseen ajatuskykyyn, niin ei se nähdäksemme ollut
erikoisen huomattava. Meidän on pakko tunnustaa, että me tuskin
olisimme ollut halukas maksamaan toveri Kellosalmen ajatuskyvystä
viittätoista penniä. Taikka — olkoon menneeksi: viisitoista penniä,
vanhan tuttavuuden vuoksi, mutta ei penniäkään enempää. Siis ehkä
joku 15,000 neuvostoruplaa. Sillä summalla voi toveri Kellosalmi
uudessa kotimaassaan saada pari laatikkoa tulitikkuja, jos onni sattuu
hyvin potkaisemaan. Taikka sanokaamme yhden laatikon, koska se on
todennäköisempää.
Toveri Kellosalmi olkoon siis reippaalla mielellä, älköönkä pukeutuko
surupukuun ajatuskykynsä katoamisen johdosta. Vahinko ei ollut
suurensuuri. Jos joku tielläkulkija on sen löytänyt, niin on hän
luultavasti ripustanut sen hongan oksalle tien varteen niinkuin
vanhan jalkarätin, ja suittaa tapahtua, että toveri Kellosalmi joskus
vanhoilla päivillään joutuu jälleen kulkemaan samaa tietä myöten ja
löytää kadonneen omaisuutensa, jota hän tuntuu pitävän niin suuressa
arvossa.
Mutta suurempana suruna tuntuu toveri Kellosalmella sentään olevan se
alussamainittu tapaturma ja vahinko, että hän on unohtanut, mitä sillä
kapitaalilla oikeastaan tarkoitetaan.
Toveri Kellosalmi tajuaa vaistomaisesti, että kapitaali on jollain
tavoin vaikuttamassa maailmassa, mutta millä tavoin, sitä hän ei
jaksa saada päähänsä, kun ei muista, mitä tietoviisaat kapitaalilla
tarkoittavat. Hän muistelee varmasti, että hän Suomessa ollessaan kuuli
ja kukatiesi itsekin selitti muille, mitä n.s. kapitaali on, mutta
elämisen ahdingossa sattui tämäkin tärkeä tieto tipahtamaan tien oheen.
Eikä Kellosalmi ole vielä tavannut niin viisasta miestä, joka olisi
kyennyt ratkaisemaan tämän Sfinksin arvoituksen.
Meidän tapanamme on silloin tällöin — pyytämättäkin — ollut antaa
hyviä neuvoja ja vihjauksia niiden tarpeessa oleville. Ja koska toveri
Kellosalmi kuulostaa suuressa määrin olevan sellaisen tarpeessa, niin
tahdomme kuiskata hänen korvaansa:
— Jos, kunnon toveri, haluatte saada tiedon siitä, mitä kapitaalilla
tarkoitetaan, niin koettakaa jollain kurilla päästä toveri Leninin
puheille ja kysykää häneltä. Kyllä Lenin tietää. Lenin ei muuta
nykyisin puuhaakaan kuin yhteistoimintaa ulkomaalaisen kapitaalin
kanssa ja koko Venäjän huushollin pikaista palauttamista kapitalismin
kannalle.
Hän on oikea mies antamaan haluamanne vastauksen.
Lenin tietää.
Tervehdyksemme.
(1921.)