Hämeenlinnassa on eräs akka.
Siinä nyt ei vielä ihmettä.
Onhan niitä akkoja Hämeenlinnassakin.
Se akka on bolshevikki.
Sekään ei ole harvinaista.
Valkoinen korppi on paljon harvinaisempi lintu kuin bolshevikkiakka.
Yleensä onkin akkaväellä melkoiset taipumukset bolshevismiin. Se on
niin suoranuottinen oppi, ja paljon yksinkertaisempi kuin sosialismikin
kaikkine teorioineen ja taktiikkoineen ja marksilaisuuksineen
ja monimutkaisine puoluejärjestöineen ja veroineen. Mutta tässä
bolshevismissa ei muuta kuin pää poikki porvalilta ja koko hoito
kommunisteille ja akoille vehnäskahvit kolmesti päivässä.
Tämä akka — se hämeenlinnalainen akka — on kuitenkin eräänlainen
mallimuija, jonkinlainen ihanneakka bolshevistisessakin katsannossa.
Vaaksan verran edellä kaikista muista bolshevikkimuijista tässä
ent. edelläkävijämaassa, ja ansaitsee tulla sentähden mainituksi.
Niinsanoaksemme aatteen akaksitulemus.
Eräänä päivänä tänä syksynä tulla hanttuutti hän kotiinsa kesken
päivän ja kesken kiireiden ja kesken Hämeenlinnan maailmankaupungin
kiireellisimmän arkisen aherruksen, melun ja hälinän ja helskeen
ja vilinän, kiiruhti kotiinsa kasvot hehkuen ja silmät loistaen,
riisui oikein repimällä yltään arkitamineensa ja pukeutui kiireesti
pyhävaatteisiinsa.
Mitä siis oli tapahtunut?
Oliko hän saanut kutsun parhaan bolshevikkiystävättärensä
syntymäpäiväkekkereihin, vai oliko hänet sähköteitse kutsuttu
juhlapäivällisille siihen hienoon bolshevikkisalonkiin Helsingin
kaupungissa?
Ei.
Hän ei ollut saanut mitään kutsua minnekään, eikä hän lähtenytkään
minnekään.
Vaan hän lennätti kahvipannun tulelle, pisti kahvijauhoja pannuun
kaksinkertaisen annoksen, juoksi leipurista ostamaan leivoksia, ja
istuutui sitten, pyhävaatteissaan, juomaan kahvia ja syömään vehnäsiä
ja yleensä viettämään päivää juhlapäivänä, jonka kunniaksi hän illan
kuluessa viritti kimakalla äänellä kaikki osaamansa sosialistiset ja
kommunistiset laulut, ja kun ne loppuivat, niin aloitti alusta.
Kysymme vielä kerran:
— Mitä oli siis tapahtunut?
Juu:
_Akka oli saanut tiedon Wrangelin häviöstä!_
Wrangel-parka!
Äsken vielä olit maailman kuuluisimpia miehiä.
Kuvasi oli kaikissa kuvalehdissä, teoistasi ja aikomuksistasi
sähkötettiin joka päivä kaikilla kielillä kaikille maailman kulmille.
Mutta sitten sait selkääsi.
Ranska sinut hylkäsi. Sinulle tuli kiire lähtö. Lenin sähkötti kaikille
kaikille kaikille, maltillinen porvaristo kohautti olkapäitään ja
sanoi, että arvasihan sen.
Ja bolshevikkimuija Hämeenlinnassa puki ylleen pyhävaatteet.
Mutta historian hengetär kirjoitti ruhjotulle suuruudelle samanlaisen
reseptin kuin valhelääkäri eräässä Tshehowin novellissa:
»Rec.
Sic transit — 0,05
Gloria mundi — 1,0
Aqva destillata — 1,1
Ruokalusikallinen kolmesti päivässä».
Hämeenlinnan bolshevikkimuijan naapurit eivät tästälähin tarvitse
sanomalehtiä.
Katsovat vain, millaisessa puvussa muija on, niin tietävät kyllä, mihin
suuntaan maailma on menossa.
(1920.)
»MYI VAIMONSA 75,000 RUPLASTA»
Se on nyt niitä tuoreimpia uutisia.
Myyjä oli eräs kivennapalainen talonpoika, ostaja bolshevikkikomissari
rajan toiselta puolen. Myyjällä oli nuori ja kaunis vaimo,
bolshevikkikomissarilla oli 75,000 tsaarin ruplaa. Myyjän teki mieli
saada nuori ja kaunis kivennavatar. Kaupat syntyivät. Vaimo lähetettiin
kaupasta tietämättömänä rajan toiselle puolen muka muulle asialle ja
tuli pidätetyksi sopimuksen mukaan.
Sotaoikeus kuuluu nyt Terijoella käsittelevän tämän kaupan laillisuutta.
Venäläisillä ruplilla voi siis vielä saada vaimon.
Mutta miestä niillä ei saa.
Sekin on koetettu.
Tässä joku aika takaperin saapui Kaukaisesta Idästä, muistaaksemme
Wladivostokista, joukko venakoita, jotka olivat työlästyneet, eikä
ihmekään, oloihinsa kotimaassa, eräällä laivalla Filippiineille,
Manilaan. Amerikkalaiset viranomaiset eivät kuitenkaan olleet
halukkaita päästämään tätä katrasta maihin, vaan alkoivat käännyttää
sitä takaisin laivaan laiturilta, käskien kapteenin viedä lastinsa
sinne mistä oli sen tuonutkin.
Joukko Manilan miespuolista väestöä seisoskeli sikaarit
suunpielessä, olkihatut päässä ja kädet housuntaskuissa, seuraten
satamakaupunkilaisten puoliuneliaalla mielenkiinnolla tätä selvittelyä.
Silloin eräs naisista, joka oli kuullut, että jos olisi naimisissa
jonkun paikkakuntalaisen kanssa, niin saisi tietysti jäädä kaupunkiin,
otti taskustaan ison tukun 1,000 ruplan seteleitä, heilutti
niitä ilmassa ja kysyi puolikuunmuotoisessa piirissä seisovalta
miespuoliselta filippiiniläisseurueelta, kuka tahtoisi ottaa hänet ja
setelit.
Filippiiniläiset mulkoilivat sekä venakkoon että hänen seteleihinsä,
mutta yhtään halukasta ei ilmestynyt.
Venakko astui kaksi askelta eteenpäin. Filippiiniläiskehä astui kolme
askelta taaksepäin.
Eikä miestä irronnut Manilasta ei kuinkaan köyhää, ei kuinkaan pientä
eikä kuinkaan pahannäköistä.
Mutta jos tuo paksu setelitukko olisi ollut 1,000-dollarin seteleitä,
niin eiköhän olisi ilmestynyt uros, joka olisi käynyt kauppaan.
Ja kuka meistä ei olisi sitä tehnyt?
Mutta Mäntyharjulla ei saa sulhastakaan 40 markalla.
Johtuuko se sitten Suomen rahan arvon alenemisesta taikka Mäntyharjulla
vallitsevasta yleisesti tunnetusta miesten puutteesta, sitä me emme
tiedä.
Sillä Mäntyharjulla on puute poikamiehistä. Koko maa tuntee laulun:
»Kun Mäntyharjun pojat läksi reissullen, kun Mäntyharjun pojat läksi
reissullen, ja kun Mäntyharjun pojat läksi reissullen, niin Mäntyharjun
pojat läksi reissullen». Siitä lähtien on ollut yleisesti tunnettu
myöskin se totuus, että Norjan sillejä ja Mäntyharjun miehiä on joka
työmaalla.
Jotavastoin Mäntyharjun pitäjässä itsessään vallitsee sitä suurempi
miesten puute.
Tässä äskettäinkin odotteli eräs avioliittoon esteetön Mäntyharjun
neitsy kosijoita, mutta kun sellaisia ei kuulunut, päätti hän hankkia
itselleen sulhasmiehen mustalaisen avulla.
Sulhasen hinnaksi määräsi mustalainen 40 markkaa, minkä summan neitsy
maksoikin äitinsä suostumuksella.
Toimitus ei, meille annetun selostuksen mukaan, ollut kovinkaan
monimutkainen. Levitettiin lakana metsässä sellaisen katajan yli,
jossa oli kolme kuivanutta latvaa. Neitsy istuutui pensaaseen lakanan
alle, Kainin jälkeläisen juosta hölkytellessä katajan ympäri, kolmasti
vasta- ja kolmasti myötäpäivää. Sitten kömpi mustalainen vuorostaan
pensaaseen, ja nyt juosta liuhtoi neitonen yhtä monta kertaa katajan
ympäri, ravasi niin että hameen helmat hulmusivat.
Sulhasta ei kuitenkaan tullut. Paljonkos sitä nykyjään 40 markalla
saakaan.
Kilon voita ehkä.
(1920.)