Tiukassa tuntuu olevan.
Olipa kerran muudan Koltshak.
Hän nousi kuin musta pilvi idässä, ja hänen kerallansa oli paljon
kansaa, ja hän ryhtyi Venäjää valloittamaan.
Hän tuli, hän näki, ja hänet voitettiin.
Oli muudan Denikin.
Hän nousi etelässä, ja hänellä oli paljon miehiä ja hevosia ja hän
läksi kohti Moskovaa.
Hän tuli, hän näki, ja hänet voitettiin.
Kumpikaan näistä herroista ei pitänyt tarpeellisena erikoisesti
kiirehtiä Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Ennättääpähän siitä
sitten keskustella, velihopeat, kunhan on päästy Pietariin ja saatu
sinne muutamia satoja tuhansia hyvästivarustettuja Iivanoita,
Vassileita ja Nikolashkoja. Vot sitten keskustellaan naapurienkin
asioista.
Missä nyt lienevät Koltshakit ja Denikinit.
Tuli sitten näyttämölle Wrangel, kasakka reima ja solakka. Hän teki,
niinkuin Lermontow kauniisti laulaa »Kasakan kehtolaulussa»:
»Aika rientää nopeasti
Alkaa sunkin työs:
Ratsaille käyt rohkeasti,
Pyssyn sieppaat myös».
Hän tuli ja hän näki ja hänet nähtiin. Mutta häntä ei vielä ole
voitettu. Tosin ei hänkään vielä ole voittanut.
Mutta hän on ennättänyt tehdä tunnetuksi, ettei hän ole tunnustava
Suomen itsenäisyyttä. Että hän pitää edelleenkin Suomea Venäjän
valtakunnan osana.
Ei ole tarpeellista tuoda taaksemme nojatuolia, johon voisimme
ällistyksestä pudota istumaan. Emme me putoa.
Koko maailma meidät jo on tunnustanut, mutta Wrangel ei. Onneksi
ei Wrangel ole koko maailma, eipä edes koko Venäjäkään. Onneksi
on Wrangelin valtakunta ainakin toistaiseksi hyvin pieni tilkku
Venäjänmaan kartalla, ja Suomen tasavallan ja Wrangelin valtakunnan
välillä on hyvin pitkä matka maata ja muheata mustaa multaa. Pitkät
on matkat ja monet on vielä tiellä kitkat ja katkat. Ennenkuin
Wrangelin hallituksen mielipiteillä Suomen ja Venäjän väleissä alkaa
olla käytännöllistä merkitystä, on Wrangelin suoritettava eräitä
ehkä hänelle hyvinkin helppoja, mutta jokatapauksessa toistaiseksi
suorittamatta olevia ja todennäköisesti ainakin jonkinverran
aikaavieviä järjestelyhommia, valloitettava esim. Moskova ja Pietari ja
ylipäätään koko Venäjä j.n.e.
Pitkä on hänellä vielä matka Pietariin, yksi ja toinen eväspiirakka ja
lampaankääpä kuluu sillä taipaleella. Näin ollen on hänen nähdäksemme
hieman ennenaikaista vaivata kaunismuotoista päätään kovin paljon
Suomen itsenäisyydellä ynnä sen kanssa mahdollisesti yhteydessä
olevilla probleemeilla. Katsellaan nyt ensin, kuinka se Venäjänkin
valloittaminen sujuu. Suomen valloittaminen takaisin Venäjän valtikan
alle on aikaisintaan keskustelukysymys nro 2. Mutta voi tapahtua, että
siihenkin väliin ennättää pujahtaa muita kysymyksiä.
Mitä siis kenraali Wrangeliin ja hänen ilmoittamaansa suhtautumiseen
maamme itsenäisyyteen tulee, niin voitaisiin meikäläiseltä taholta
sähköttää hra kenraalille ja hänen hallitukselleen eräs havainto, joka
ainakin täällä Suomessa on tehty kuusta. Täällä näet ei kuukaan paista
ennenkuin se nousee.
(1920.)