On niin tyynnyttävää lukea päivästä toiseen uutisia Suomen ja Venäjän
välisistä aseleponeuvotteluista.
Tuntee mielihyvää, joka riittää melkein aamiaiseen asti, todettuaan,
että aseleponeuvottelut jatkuvat. Jatkuvat häiriytymättä.
Ohjelman mukaan, joka kuuluupi: hiljaa hyvä tulevi, ajatellen aivan
kaunis.
Ja miksikä täytyisi meidän — tai heidän — iskeä päämme seinään suuressa
touhussa?
Ennättäähän tässä vielä. Katsellaan nyt.
Me olemme Neuvosta-Venäjän kanssa käyneet eräänlaista sotaa jo kaksi
vuotta. Ja me kykenemme jatkamaan sitä vielä kaksikymmentä vuotta.
Jos niikseen tulee. Ja jos sotatoimet yhä edelleenkin voivat supistua
eräänlaiseen vihanpitojurnutukseen rajan kahden puolen ja halveksiviin
silmäyksiin.
Niin että eipä niillä aseleponeuvotteluillakaan siis ole niin
erinomaista kiirettä.
Mutta niitä pidetään kuitenkin vireillä, maltillisessa hengessä, ja se
on pääasia.
Silloin tällöin kokoontuvat suomalaiset ja venäläiset valtuutetut
keskustelemaan aselepoehdoista.
tervehtivät toisiaan suopea, vaikkakin ehkä hieman miettiväinen ilme
kasvoillaan.
He kumartavat ja istuutuvat pitkän pöydän ympärille.
Sitten ollaan joku aika vaiti.
Kellot vain naksuttelevat liivintaskuissa ja jostain ulkoa kuuluu
rattaiden ratinaa.
Joku siirtää hieman tuoliaan. Joku toinen raapaisee jalallaan lattiaa.
Kolmas ottaa taskustaan suuren punaraitaisen nenäliinan ja niistää ja
siivoo nokkaansa suurella perusteellisuudella ja hieman äänekkäästi.
Vihdoin kohottaa päätään ja avaa suunsa ja katkaisee äänettömyyden
venäläisten valtuutettujen puheenjohtaja, hra
_Lasjewitsh_: — Me emme voi hyväksyä teidän ehtojanne.
_Kenr. Wetzer_: — Emme mekään voi hyväksyä teidän ehtojanne.
Äänettömyys.
Akkunaruudulla pörisee päiväpaisteessa kärpänen. Se on lihava kärpänen
ja se pörisee iloisesti.
Muuten on hiljaista.
Raukaisee.
Joku neuvottelijoista tukahduttaa väkinäisesti haukotuksen ja
lupsauttaa raskaita silmäluomiaan.
Sitten hän, pysyäkseen valveilla, alkaa tiukasti ajatella.
Hän ajattelee, että mistähän se tuo kärpänen on tuohon akkunaruudulle
tullut? Pöräjämään. Onkohan se ollut viime kesästä asti horroksissa
tässä huoneessa, tuolla uunin päällä, ja nyt taas virkistynyt, vai onko
se tämän vuoden satoa?
Olisi se mukava tietää.
Peijakkaasti se pöriseekin.
Kas kuinka sen kintut luiskahtelevat lasissa! Katsos vain ettet
nyrjäytä koipiasi!
_Kenr. Wetzer_: — Onko teillä jotain muuta sanottavaa?
_Lasjewitsh_: — Niet.
_Kenr. Wetzer_: — Ei meilläkään ole mitään sanomista.
Äänettömyys.
Pitkä äänettömyys.
Koko maailma tuntuu vaipuneen horroksiin.
Se kärpänenkin on lakannut pörisemästä.
Mikähän siihen meni?
Nukkuukohan sekin? ajattelee se äskeinen ajattelija puoliunissaan.
_Kenr. Wetzer: _— Haluavatko herrat jatkaa kokousta?
_Lasjewitsh_: — Minä ehdotan että keskeyttäisimme kokouksen.
_Kenr. Wetzer_: — Hyvä... me keskeytämme kokouksen yhdeksi
vuorokaudeksi.
Rauhanneuvottelijat nousevat, päästävät pitkän helpotuksenhuokauksen ja
hajaantuvat kukin taholleen.
Lasjewitsh lähtee sähköttämään Moskovaan.
Kenr. Wetzer lähtee Helsinkiin.
Mutta vuorokauden tai parin perästä kokoontuu aseleponeuvottelukunta
taas jatkamaan työtään.
Herrat kumartavat ja istuutuvat.
Äänettömyys.
_Lasjewitsh_: — Me emme voi hyväksyä teidän ehtojanne.
_Kenr. Wetzer_: — Emme mekään voi hyväksyä teidän ehtojanne.
Pitempi äänettömyys.
Aseleponeuvottelut jatkuvat.
Luojankiitos.
(1920.)
»PUNAINEN NAURU»
Englannin työväenliikkeen johtajat ovat nauraneet. Toiset remakammin,
toiset hillitymmin. Niinkuin kirjeenvaihtajamme eilisessä lehdessä
olleesta asiallisesta ja mieltäkiinnittävästä selostuksesta saimme
tietää.
Aiheen näihin anglosaksilaisen huumorintajun ja ilomielisyyden
näkyväisiin ja osaksi kuuluviinkin purkauksiin on lähinnä antanut eräs
heille esitetty kysymys.
Suomen eduskunnan varapuhemies, sosialistijohtaja Kotonen sen
kysymyksen teki.
Hän esitti miehenä miehille, sosialistina sosialisteille, toverina
tovereille näin kuuluvan välikyselyn:
»Uskotteko, että vallankumous, jonka kautta luotaisiin työväen
diktatuuri, on mahdollinen Englannissa?» Kirjeenvaihtajamme ei
nimenomaan mainitse, että työväen johtomies mr Parker, jolle Kotonen
ensiksi kysymyksensä esitti, olisi nauranut.
Mahdollisesti antoi hän siis hyvinkin vakavan vastauksen. Sitäpaitsi
sanoi hän sen jyrkin sanoin:
»Englannin työväki ei tule _koskaan_ antamaan kannatustaan niille
suunpieksijöille, jotka suosittelevat parlamentarismista luopumista».
Toveri Kotonen kumarsi toveri Parkerille, ja mr Parker kumarsi
hra Kotoselle, minkä jälkeen viimeksimainittu läksi Labour Partyn
toimistoon haastattelemaan mr Gillies’tä.
Tämä mr oli vielä jyrkempi kuin edellinen.
Kuultuaan hra Kotosen kysymyksen seivästi hän Suomen eduskunnan
varapuhemiehen tuimalla katseella teräksenharmaista silmistään ja
sanoi oitis, ilman kauniita esipuheita ja esikuvia ja tunnustähtiä ja
vuohensarvia ja torahampaita, että jos te odotatte Englannin työväen
ryhtyvän vallankumoukseen työväendiktatuurin aikaansaamiseksi, niin te
»saatte odottaa tuomiopäivään saakka».
Lopuksi ei ankara mr Gillies kuitenkaan voinut olla luopumatta
ankaruudestaan. Hänen piirteilleen levisi suopea hymy. Anton Kotosemme
oli nimittäin siirtänyt puheen Landsburyyn, bolshevikkien ihailijaan.
Mr Gillies hymyili rauhoittavasti. Niin, Landsbury! Oikein hyvä mies.
Mikäpäs siinä. Päävärkki vain pienenpuolinen, niin että — — — Kyllähän
hänet täällä kotona tunnetaan. Ei se ole sen vaarallisempaa. Ja mitä
vallankumoukseen tulee, niin ei yksikään englantilainen sosialistien
huomattavampi johtomies pidä sitä edes mahdollisena — eikä suoraan
sanoen suotavanakaan...
Edustaja Kotonen painoi knallin lujasti päähänsä ja otti ajurin ja ajoi
ei sen pienempään paikkaan kuin Englannin parlamenttiin tavatakseen
Iloisen Englannin sosialismin pääjehut kerrankin oikein yhdessä
rykelmässä, oikein lyhteessä.
Tässä aikomuksessaan onnistui hän täydellisesti. Hänet vietiin
erääseen syrjähuoneeseen, missä oli koolla kymmenkunta työväenpuolueen
parlamentaarikkoa mr Clynesin johdolla, ja sitten alettiin keskustella
vakavista asioista.
Historian hengetär teroittaa lyijykynänsä ja jatkaa:.
»— — — mutta kun eduskuntamme varapuhemies mainitsi, että Suomessa
eräät piirit uskovat, että Englannissakin ennen pitkää syntyy valtavia
vallankumousliikkeitä, joiden mainingit ulottuvat mannermaallekin ja
tukevat mannermaan kumousliikkeitä, silloin mr Clynes ja kaikki hänen
parlamenttitoverinsa purskahtivat äänekkääseen nauruun».
Ja sitten määrättiin yleisen iloisuuden vallitessa, johon edustaja
Kotonenkin kohteliaana vieraana toivottavasti otti osaa edes pienellä
hymyllä, jyrkimpien työläisainesten äänillä valittu mr Maclean
ilmoittamaan terveiset Suomen kommunisteille, että Englannissa ei
kukaan vakavasti ajattele väkivaltaista kumousta. Jos te siellä
mannermaalla rupeatte toimeenpanemaan kumouksia, niin ette ainakaan
Englannin työväeltä apua saa...
Sitten oltiin taas ylimalkaan hyvällä tuulella ja taidettiin vähän
ihmetellä, että minkälaista ainestahan ne Suomen kommunistit oikein
mahtanevat olla.
Kääntelemme eilistä, lehteä ja joudumme 4:nneltä 8:nnelle sivulle,
vapunviettoon bolshevikkiparatiisin hyvän- ja pahantiedonpuun juurella,
Moskovassa.
»Itse Moskovan toimeenpanevan komitean jäsenet työskentelivät
puheenjohtajansa Kamenevin johdolla luudin lapioin Moskovan
Neuvostotorilla».
Ehkäpä heitäkin vähän nauratti.
Sitten illalla, työn päätyttyä.
Nähdessään, minkä verran hevoskultavarastot olivat tämän
neuvostohallituksen korkeimman-omakätisen ahertelun kautta vähentyneet
Neuvostotorilta.
Mutta mahdollisesti ei heidän naurunsa sentään ollut aivan yhtä
välitöntä ja raikasta kuin Englannin työväenpuolueen johtajien nauru
siellä parlamentin sivuhuoneessa.
(1920.)