Valkoinen terrori on riehunut Mouhijärvellä.
Paikkakunta on ollut kauhun vallassa.
Onneksi on kansanedustaja Väinö Tanner selviytynyt hengissä suuresta
vaarasta.
Mutta jokseenkin vähissä hengin.
Vaikka siellä ammuttiin, niin ei henki kuitenkaan vielä mennyt.
Mutta kun julmurit koettivatkin lopettaa hänet kuristamalla.
Kertoi Väinö Tanner ja »Suomen Sosialidemokraatti».
Kurkusta näet kruuvasivat, niin että henki vain vähän pihisi. Kertoivat
samat äärettömän luotettavat lähteet.
Suomen kansa värisi mielenliikutuksesta.
Se värisi samalla tavalla kuin se värisi silloin, kun Kuusinen
petomaisella tavalla teurastettiin ja paloitettiin kappaleiksi.
Sitten ryhdyttiin pitämään poliisitutkintoa. Ja siinä muisteli hra
Väinö Tanner hieman tarkemmin asiaa ja myönsi, etteivät ne sentään
tainneet hirttää häntä. Eivät edes kuristaneetkaan. Eivätkä ampuneet
häntä seulaksi. Eivät ruhjoneet hänen päätään kiväärinperillä murskaksi.
Mutta jotain pöyristyttävää oli kuitenkin tapahtunut.
Nimismies oli vaatinut hra Tanneria _ilmoittamaan nimensä_.
Sellaiseen raakalaisuuteen voi valkoinen terrori tässä porvarillisessa
yhteiskunnassa johtaa.
Mutta nimismiehellä oli nyt kerta kaikkiaan se vanhoillinen ja
epäkansanvaltainen käsitys tehtävistään, että kun pahamaineiseen pesään
saapuu tuntematon mies pitämään kokousta tunnettujen punikkien ja
ehdonalaisten kanssa, niin täytyy viranomaisten ainakin tietää, kuka se
vieras on, joka kunnioittaa Mouhijärveä läsnäolollaan.
Hra Tannerilta on kysytty, että miksi hän herran nimessä sitten ei
tahtonut nimeänsä ilmaista.
Hra Tanner on selittänyt, että häntä »huvitti» olla sanomatta nimeään.
Mutta me arvaamme, mikä takana piilee.
Tiedämmehän, että jättiläisten valta vanhaan aikaan perustui siihen,
ettei kukaan tiennyt heidän nimeään.
Olettehan lapsuudessanne lukeneet Topeliuksen »Lukemisista lapsille»
jättiläissadun ukko Finnistä.
»Ol' vanha jättiläinen muinoin,
puun mittainen ja julma partasuinen.
Hän oli Pohjoismetsän asukas
ja jättiläisten aimo kuningas».
Noh, hra Tanner ei tosin ole varreltaan ja vartaloltaan mikään
jättiläinen. Ei sinne päinkään. Mutta hän kai lukeutuneekin niihin
nykyaikaisiin hengen jättiläisiin, joista ei maassamme ole mitään
puutetta.
»Täss' seikka vielä kerrottava lie nyt:
Tuon kouvon nimeä ei kenkään tiennyt,
ja perustuikin tähän nimehen
juur voima sekä valta jättien».
Aivan niinkuin hra Tannerin valta, voima ja kunnia Hakalan
punikkitorpassa Mouhijärvellä.
Pappi, jolle Pohjoismetsän jättiläinen oli rakentanut kirkon sillä
ehdolla, että saa palkakseen kaivaa silmät papin päästä, kuuli
sattumalta jättiläisen akan laulavan lapselleen: »Viel' isäs valta
vankka on kuin vuori; jäi salaan ihmisiltä vieläkin ett' erämaiden
kuningas on Finn».
Ja kun jättiläinen tuli vaatimaan papilta palkkaansa, niin laukaisi
pappi hänelle nimen vasten naamaa: »haastelkaamme hiukan, ukko _Finn_».
»Hyi, sana tuo se tuiskahutti tulta,
ja tomu mäillä tuoksi, siukui multa!
Siin' ukko seisoi kuin patsas vaan,
ei kättä liikuta, ei jalkaakaan».!
Sosialidemokraattinen puoluejättiläinen Väinö Tanner tuli lopulta
sanoneeksi nimensä, ja siihen se sitten loppuikin koko juhlallinen
jännitys. Lumous oli poissa.
»Suomen Sosialidemokraatissa» on sitten koetettu tehdä asiasta julma
numero, mutta se näkyy kuivavan lopuksi kokoon kuin lasaretin suurus.
_Sillä_ kärpäsellä ei näytä olevan oikein voimia kasvaa härkäseksi.
Nyt te tiedätte, miksi hra Tanner ei tahtonut sanoa nimeään
Mouhijärvellä.
Valitettavasti ei hänelle riittänyt sisua pysyä järkähtämättömänä,
joten hänen mahtinsa romahti.
(1920.)