Olen odotellut sähkösanomaa Lontoosta, Englannin parlamentista,
Wedgewoodin välikysymyksistä Pöytyän tapauksen johdosta.
On ihmeellistä, missä se viipyy. Johan sen olisi pitänyt ennättää,
mutta sitä ei vain kuulu.
Sähkösanoman pitäisi olla ollut sanamuodolleen osapuilleen
seuraavanlainen:
»_Lontoo_, elok. 31 pnä (Reuter S.T.T:lle). Alahuoneessa tiedusteli
Wedgewood, onko Suomen hallitus tehnyt mitään esitystä lainan
saamisesta, ja edelleen, onko Englannin hallitus tällaisessa
tapauksessa tiennyt, että suojeluskuntalaiset ovat ampuneet Kalle
Larmin Pöytyällä. Greenwood vastasi ulkoasiaindepartementin edustajana,
ettei Suomen hallitukselle aseteta mitään vaikeuksia lainan ottamisen
tielle. Toista kysymystä ei tällaisissa olosuhteissa tarvinnut nostaa.
Wedgewood tiedusteli edelleen, eikö Englannin hallitus katso suotavaksi
olla myöntämättä näitä helpotuksia Suomen hallitukselle, koska
suojeluskuntalaiset ovat ampuneet Kalle Larmin Pöytyällä. Greenwood
ilmoitti vastanneensa alkuperäisiin kysymyksiin eikä voivansa lisätä
mitään enempää. Wedgewood kysyi, eikö ole sekä Englannin että Suomen
etujen mukaista, että olisi ryhdytty kaikkiin toimenpiteisiin Kalle
Larmin ampumisen ehkäisemiseksi Pöytyällä. Greenwood selitti, että
Englannin hallitus on ryhtynyt kaikkiin toimenpiteisiin, joihin voidaan
ryhtyä».
Semmoisenhan sen sähkösanoman olisi pitänyt olla. Siinä ei ole mitään
muuta vikaa kuin ettei sitä sähkösanomaa ole saapunut.
Missä vika?
Onko vika Reuterissa vai S.T.T:ssä?
Vai eikö Wedgewood olisikaan tehnyt tuollaista välikysymystä?
Mistä syystä?
Nukkuuko Wedgewood? Onko hän matkustanut Kalle Larmin hautajaisiin
Pöytyälle ja joutunut lahtarien käsiin ja saanut n.s. leipäkortin?
Sillä jos hän olisi hengissä, pitäisi hänellä jo aikoja sitten olla
ollut tieto Kalle Larmin joutumisesta valkoisen terrorin uhriksi
Pöytyällä.
Johan punaiset pöytyäläiset useita viikkoja takaperin levittivät tietoa
Larmin Kallen väkivaltaisesta lopusta.
Larmin Kalle oli kadonnut tuntemattomalla tavalla, ja Pöytyän punaiset
olivat saaneet selville, että hän oli joutunut suojeluskuntalaisten
käsiin. Siitä oli tullut Larmin Kallelle hyvin lyhyt prosessi.
Pöytyän punaiset sanoivat, että sellaisissa oloissahan sitä täällä
Pöytyälläkin eletään. Pitää kirjoittaa Helsinkiin, että lähettävät
sanan sille Wetkewootille, kun ei oma eduskunta ole koossa, jotta
Hakkila voisi hoitaa tämän asian.
Pöytyän nimismies ryhtyi virkansa puolesta tutustumaan asiaan ja
etsimään Kalle Larmin ruumista. Kävi selville, että ruumiin oli nähty
vielä huhun liikkeelläoloaikana tanssivan eräissä nurkkatanssiaisissa.
Mahdollisesti oli ruumis kalpea, niinkuin valkoisen terrorin uhriksi
joutuneitten ruumiit tavallisesti ovat, mutta hyvin vilkkaasti se
kuitenkin nykyaikaisilla kivääreillä kuoliaaksi ammutuksi mieheksi oli
tanssinut. Oli täytynyt tanssien väliajoilla pyyhkiä hikeä otsaltaan,
mutta tietenkin se oli sellaista kalman kylmää hikeä.
Pöytyän nimismies pudisteli paheksuvasti päätään kuullessaan Kalle
Larmin maallisten jäännösten huvitteluhalusta, ja jatkoi sitten ruumiin
etsimistä.
Valkoisen terrorin uhriksi joutuneen Kalle Larmin ruumis löydettiin
lopuksi eräältä pellolta Alastarosta. Kuuluu olleen siellä
rukiinleikkuupuuhissa ja tekeytyneen ihan tietämättömäksi valkoisesta
terrorista.
Enempää ei meillä ole tietoja Larmin Kalle-vainajan nykyisestä
voinnista ja puuhista.
Mutta missä hitossa se Wedgewoodin välikysely viipyy? Nukkuuko
Wedgewood?
Vai onko hän matkustanut Pöytyälle ja joutunut siellä valkoisen
terrorin uhriksi niinkuin Kalle Lännillekin kävi?
(1919.)
»PERINNÖLLISET KUNNIAPROLETÄÄRIT»
Kommunismin enemmän tai vähemmän taivaallisessa, mutta enteistä ja
tunnustähdistä päättäen tuskin tuhatvuotiseksi elävässä valtakunnassa
ei sopu tunnu oikein sijaa antavan. Vaikka emme otaksuisikaan
kultavaakaa käytetyn joka sanaa punnittaessa siinä »Latvia
Sargsin» uutisessa, jonka mukaan »Lenin on antanut käskyn Trotskin
vangitsemisesta, mutta Trotskin käskystä on Lenin vangittu», ja
vaikkapa yleensäkin uskoisimme mieluummin bolshevikkien omien lehtien,
»Krasnaja Gasetoiden» ynnä muiden, verrattain niukkoihin tietoihin
punaisten armeijan asemasta rintamilla ja tapahtumista Moskovassa, niin
käy niistäkin ilmi, että sisäistä hankausta on olemassa ehkäpä enemmän
kuin ennen, ja että bolshevikkien vastustajainkin taholta aletaan
luopua mainittujen vikkien naureskelemasta »porvarillisen kansanvallan
voinpehmeästä rauhanystävyydestä» sekä kokeilla huolellisesti
valmistettujen ja pontevasti ladattujen käsipommien vaikutuksesta sekä
yksityisiin komissarioihin että kokonaisiin kommunistikomiteoihin.
Nyt on neuvostohallitus päättänyt antaa pommiräjähdyksissä kärsineille
kommunisteille arvonimen »perinnöllinen kunniaproletääri».
Monilla muilla aloilla ovatkin jo bolshevikit huomanneet sittenkin
ainoaksi mahdolliseksi bolshevikkikommunismin pystyssäpysyttämiseksi
ne vanhat kirotut porvarilliset järjestelmät: ankara kuri sotaväessä,
ankara kuri liikkeissä, suuret palkat liikkeenjohtajille, urakkapalkat,
Taylor-järjestelmä työnteossa j.n.e. Nyt tulevat kunnianimet,
perinnölliset aatelisarvot — tietenkin proletaarisessa hengessä — ja
kaikki muut ihmisluonteen kaipaamat koroitukset.
Perinnöllinen kunniaproletääri...
Neuvostovaltioneuvos... todellinen neuvostovaltioneuvos...
kommunismin sihteeri... salabolshevismineuvos... Marxin ritarikunnan
ensiluokan proletääriritari oikeudella kantaa ryöstetyillä
jalokivillä koristettua kansainvälisen luteen kuvaa torakanvärisessä
nauhassa... kaikkeinkorkein kommunistinen ylipyöveli... oikeauskoisen
bolshevismisynoodin yliprokuraattori... köyhälistökreivi... hänen
kommunistinen korkeutensa suurrepaleruhtinas...
Ei, me jätämme uusien arvonimien keksimisen yhä edelleenkin
neuvostohallitukselle, sillä aivan epäilemättä on se osoittava
suurempaa kekseliäisyyttä kuin me. Perinnöllinen kunniaproletääri...
alku on yhtä kaunis kuin lupaavakin.
Kuinka paljon perinnöllisiä kunniaproletäärejä Venäjällä tulee
nimitettäväksi, riippuu kai taas siitä, miten perusteellisesti
sosialivallankumouksellisten ja menshevikien onnistuu toimeenpanna
lupaamansa vastaterrorismi, suhteessa jo räjähdytettyä kommunistia 1:tä
surmattua sosialivallankumouksellista vastaan.
Tasa-arvoisuus ei ole enää korkeassa kurssissa Neuvosto-Venäjällä,
sillä kaiketikin ovat miljoonat bolshevikit luulleet tähän saakka
olevansa — perinnöllisiä kunniaproletäärejä.
(1919).