En halua luottaa enää muihin kuin siihen vanhaan, vilpittömään suteen.
Se on rehellinen sielu näinä turmeluksen aikoina, eikä viitsi muuttaa
muotiaan. Suden muoti, niinkuin lapsetkin tietävät, on se, että se
liikkuu mieluimmin lammasten vaatteissa. Ja kun kaikki sen tietävät,
niin ei se petä ketään. Jos näet otuksen, jolla on yllään lammasten
vaatteet, niin tiedät sen ilman muuta sudeksi ja voit rauhassa mennä
taputtelemaan sitä päälaelle, mikäli sinun on tapana taputella susia
päälaelle.
Mutta muuten ei voi luottaa enää mihinkään. Jos näet hyvintehdyn
oikeannäköisen tuhatmarkkasen, niin on se väärä, etenkin jos sen ovat
valmistaneet Kalle Viinikainen, Erkki Jämsén ja Bernhard Korhonen
Rautalammilla, ja jos näet vielä paremmin tehdyn väärännäköisen
kymmenmarkkasen, niin on se oikea, varsinkin jos Suomen Pankki
myöntää sen tekemäkseen. Suomen Pankki näkyy aina tahtovan itselleen
kunnian kaikista hyvintehdyistä ja oikeista kymmenmarkkasista. Mutta
myöskin Kalle Viinikainen Rautalammilta on saanut hyvät arvostelut
teoksistaan, paljon paremmat kuin Helsingin nuoret taiteilijat saivat
kevätnäyttelystään. Saa nähdä, eikö Suomen Pankki taas kiiruhda
selittämään, että setelit ovatkin oikeita ja sen tekemiä.
Sillä vaikka ei tässä muutamia päiviä takaperin ollut kysymys kuin
pahanpäiväisistä, mutta hyvintehdyistä kymmenmarkkasista, niin teki
Suomen Pankki saman tempun. Täällä oli kaupungilla liikkeellä sangen
hyvin tehtyjä kymmenmarkkasia. Koska ne olivat niin hyvin tehtyjä, niin
leimasi yleinen mielipide ne tietysti vääriksi. Mutta Suomen Pankki
sanoi, että kyllä ne ovat oikeita — meillä tehtyjä...
Huonommin tehtyjä ei arv. pankki sitä vastoin koskaan tunnusta
omikseen. Se on niin sen tapaista. Missä määrin se on kaunista ja
vaatimatonta, siihen emme tahdo vastata.
No niin. Tässä maailmassa tai ainakin tässä maassa on sekä oikeaa
väärennettyä rahaa että väärennettyä oikeaa rahaa, eikä se meitä
ollenkaan ihmetytä, emmekä me voi koskaan olla varmat siitä, kumpaa
lajia meillä on kukkarossa, vai onko kumpaakaan lajia.
Mutta se on meistä ihme, että täällä löytyy sellaistakin tavaraa kuin
vääriä ämmiä, väärennettyjä vanhoja akkoja.
Mihin voi enää luottaa tässä maailmassa, ellei edes siihen, että vanhat
ämmät ovat oikeita eivätkä väärennettyjä? Näet Kouvolan asemalla vanhan
koukkuleukaisen akan ja ajattelet, että hyi perhana, onpas tuossa
pahannäköinen ämmä, mutta sepä onkin väärennetty ämmä, valmistettu
nuoresta tytöstä eräillä yksinkertaisilla menettelytavoilla, jotka
tunnetaan jokaisella paremmanpuolisella seuranäyttämöllä.
Se on vanha uutinen, että vanhat ämmät yrittävät joskus,
mahdollisuuksien mukaan, väärentää itsensä nuoriksi tytöiksi, ja se
on, vaikkakaan ei juuri puolustettavaa, niin ainakin inhimillisesti
ymmärrettävää. Mutta ajatus pysähtyy ja päätä huimaa, kun nuoret naiset
alkavat väärentää itseään vanhoiksi ämmiksi. Se on huikeampaa kuin Poen
kertomus likinäköisestä monsieur Froissartista, joka kosi isoäitinsä
isoäitiä.
Kouvolan asemalla vangittu väärennetty ämmä kuljetti bolshevistista
kirjallisuutta. Väärennetyt ämmät ovat siis bolshevikkeja, ja vain
todelliselle bolshevikkinaiselle voi leimahtaa päähän sellainen
pöyristyttävä ajatus kuin itsensä naamioiminen vanhemman näköiseksi
kuin todellisuudessa on. Silloin kun joku oppi voi viedä _naisen_ niin
kauas todellisesta luonnostaan, niin ei tarvita loistavampaa todistusta
siitä, että se oppi on isästä p- -leestä.
Hohoi.
En luota enää mihinkään. Enkä kehenkään.
Paitsi siihen vanhaan, yksinkertaiseen suteen, joka hieman tylsästi
hymyillen löntystelee se kulunut lammasnahkaturkki hartioillaan.
(1919.)