Käkisalmen pitäjän Vuohensalon kylän asukkaat ovat alkaneet särkeä
uunejaan isojen rautakankien avulla. Mahdollista on, ettei Käkisalmen
pitäjän Vuohensalon kylässä ensi kesänä ole enää yhtään uunia. Tämä
saattanee sinusta kuulostaa kummalliselta, mutta kyllä sinä asian
käsität, jahka minä sen selitän. Niinhän on tapahtunut monessa
muussakin asiassa.
Käkisalmen pitäjän Vuohensalon kylässä on jo vuosikymmeniä asunut
ja vaikuttanut ent. maakauppias Niilo Levonen. Oli hänellä ennen
maakauppa, mutta se joutui vähitellen n.s. juoksevalle tilille.
Sitten kun oli loppunut tavarat hyllyiltä ja rahat laatikosta, ryhtyi
hra Levonen omistamaan kykynsä ja työtarmonsa enemmän tai vähemmän
jakamattomana Vuohensalon kylän kukoistavan postipysäkin hoitoon.
Vuohensalon kyläläiset ovat jo vuosikausia joka sunnuntai kirkossa
ja välistä arkipäivinäkin kotonaan rukoilleet taivaallista isäänsä,
että taivaallinen isä korjaisi Niilo Levosen pois Vuohensalon kylästä,
joko luoksensa tai sinne lämpimämpään paikkaan taikka edes johonkin
toiseen kylään Viipurin läänissä. Taivaallinen isä on kuitenkin asian
johdosta antamillaan välipäätöksillä harkinnut kohtuulliseksi, etteivät
vuohensalolaisten anomukset anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin
hänen puoleltaan mainittuun Niilo Levoseen nähden. Hän katsoi,
ettei Hänellä ollut mitään syytä puuttua vielä mainitun Levosen ja
vuohensalolaisten keskinäisiin asioihin.
Kun ei korkeampien voimien taholta eikä valitustietä saatu muutosta
asioihin, ryhtyivät vuohensalolaiset omin keinoinsa toimimaan siihen
suuntaan, että saataisiin Niilo Levonen pois paikkakunnalta, missä
tarkoituksessa eräs naapuri osti hänen talonsa, tietenkin siinä
luulossa ja toivossa, että Niilo talon myytyään muuttaisi siitä pois.
Tämä otaksuminen osoittautui kuitenkin harhaanjohtavaksi, sillä Niilo
tosin myi kernaasti talonsa, mutta ei suinkaan muuttanut sieltä pois.
Talon uusi omistaja kävi monta kertaa pyytämässä, että hän muuttaisi,
mutta Levonen katseli vain häntä levollisesti, eikä muuttanut minnekään.
Eräänä aamuna muutama viikko sitten heräsi Levonen eräänlaiseen
jyrähdykseen, ja avattuaan levolliset silmänsä näki hän, että tuvan
savupiipusta oli pudonnut iso kivijyrkäle hänen kiisselikattilaansa,
joka illalla oli jäänyt pankolle.
Tapaus näytti Levosesta mielenkiintoiselta, ja käännettyään kylkeään
jäi hän odottamaan jatkoa.
Jota myöskin tuli, ja tuli kiviä savupiipusta oikein satamalla, ja
uuden omistajan ääni kuului ullakolta kuin Siinain vuorelta, eikä
aikaakaan kun mies pujotti päänsä siitä reiästä, mistä savupiippu
menee katolle, ja lausui tätä vähemmän tavallista tietä hyvänhuomenen
toivotuksen Niilo Levoselle sekä ilmoituksen, että koska Levonen
edellisenä iltana oli kieltäytynyt laskemasta uutta isäntää enää
sisälle ovesta puhumaan muuttamisesta, niin oli hän tänä aikaisena,
kauniina ja tarkoitukseen muutenkin sopivana aamuhetkenä kiivennyt
poikineen katolle ja rautakankien avulla ruvennut purkamaan uunia.
Saatuaan tämän selityksen veti Levonen levollisesti muijineen ja
lapsineen peitettä korviinsa, uunin seinien kaatua rumahdellessa maahan
ja savun ja tuhkan tuprutessa tupaan, niin ettei ikkunoiden reikiä enää
erottanut. Vasta sitten, kun tuvan uusi omistaja seisoi hänen vuoteensa
vieressä rautakankineen, valmiina vääntämään vuoteen nurin, alkoi hän
haukotella ja kysellä kuulumisia.
Kaadettuaan vielä kaikki toisetkin uunit talosta palasivat
uuninkaatajat tyytyväisin mielin aamiaiselle kotiinsa.
Levonen katseli, mitä tapahtunut oli, ja muutti sitten. Mutta kun
toisissa Vuohensalon kylän taloissa oli vielä uunit, piti Levonen
aivan tarpeettomana muuttaa toiseen kylään. Hän muutti vain erääseen
naapuriin läksiämeksi.
Pari päivää myöhemmin kokoutui kylän väki yleiseen kansalaiskokoukseen
päättämään, mihin kylän postipysäkki olisi näiden Vuohensalon
postioloja järkyttäneiden mullistusten jälkeen sijoitettava, ja 30
äänellä 3 vastaan päätettiin se sijoittaa Mikko Javanaisen taloon.
Mutta kuultuaan kokouksesta otti Levonen aivan levollisella mielellä
mahtavan kokoiset pihdit kainaloonsa, irroitti postipysäkin kyltin
sekä kirjelaatikon entisen asuntonsa seinästä, ja kun kyläläiset
palasivat kansalaiskokouksesta, käveli heitä vastaan tiellä Vuohensalon
postitirehtööri postilaatikko selässä ja kyltti rinnalle sidottuna.
Isännät pysähtyivät katsomaan tätä mieltäkiinnittävää näkyä ja raapivat
vähän korvallistaan ja kaivelivat vähän nenäänsä ja sanoivat sitten,
että tuli päätetyksi siirtää se postipysäkki Mikko Javanaisen taloon.
Tähän vastasi postitirehtööri Levonen levolliseen tapaansa tulleensa
omasta puolestaan päättäneeksi siirtää postipysäkin Kurosen taloon, ja
valtion virkamiehenä ja Vuohensalon postilaitoksen ylimpänä päällikkönä
panevansa tämän päätöksen myöskin täytäntöön.
Kaikesta huolimatta kokoutui Vuohensalon kapinallinen väestö seuraavana
posti-iltana Javanaisen taloon odottamaan postia ja suuren maailman
kuulumisia, mutta heidän nenänsä venyivät kaksi, jopa kolmekin
millimetriä, kun posti ajaa kalkattelikin Kurosen taloon, jonka seinään
Levonen oli levollisesti naulannut sekä nimikilven että kirjelaatikon.
Vuohensalon kyläläiset ovat nyt pitäneet uuden kokouksen, jossa on
hyväksytty ponsi,
_että_ ellei postipysäkkiä muuteta Javanaisen taloon, niin kaadetaan
Kurosenkin talosta uunit.
Tämän johdosta on Levonen antanut julistuksen, jossa hän ilmoittaa,
_että_ Javanaisen taloon ei postipysäkkiä muuteta ennen kuin se on
ollut jokaisessa muussa talossa Vuohensalossa.
Levonen asuu yhä edelleenkin Vuohensalossa ja on aivan levollinen.
On pelättävissä, että Vuohensalon kylästä Käkisalmen pitäjässä
kaadetaan tämän kevään kuluessa kaikki uunit ja koko kylä jää kylmille.
Yhden talon uunit ovat jo raunioina ja toiset ovat vakavassa vaarassa.
Lukijani:
Suomen kansa on pieni kansa, mutta se pitää kiinni periaatteistaan.
(1919.)