nimityksiä entisiin eversti Sebastian Jeronimo Lopeziin kohdistuviin
arvosteluihin. Sitten hän sanoi tyynesti:
"Syrjäyttämällä kavalluksen, joka näitä miehiä epäilemättä kauheasti
hävettää, ei meille luullakseni paremmin olisi voinut käydäkään.
Kun Lopez pakeni kylästä, olivat kaikki asiat mullin mallin, Valdez
kuolemaisillaan ja joki suojauslaitteitta. Hän kertoo espanjalaisille
sen ja he tulevat luultavasti viipymättä tarkastelemaan asemaa, jolloin
annamme niille perinpohjaisen opetuksen. Sano Cuevasille tämä ja käske
hänen kertoa se miehilleen."
Seurasi enemmän kiroilua, sadattelua ja huutoja, kun miehet, joista
muutamat olivat huomanneet laivoihin palaamisen ymmärtämättä sitä
kumminkaan, kuulivat heidän viimeisen johtajansa kavalluksen suuruuden.
Mutta ymmärrettyään uuden päällikkönsä selitykset he rohkaisivat
mielensä heidän rodulleen ominaisen häilyväisesti. He olivat lapsia
joka paikassa ja ajatteleminenkin oli tehtävä heidän puolestaan, mutta
he olivat nopeat toimimaan. He rupesivat työskentelemään kaikin voimin
saadakseen tykit asemiin, ja minä palasin miesteni luo lopettaakseni
tehtäväni.
Käskin nyt viedä kanootit pois näkyvistä ensimmäisen virran mutkan
toiselle puolelle, ja sitten kuin pattereista suunnattu odottamaton
tuli olisi pannut veneitten miehistöt jonkunlaiseen epäjärjestykseen,
aioin ilmestyä joukostani valitsemieni vapaaehtoisten kanssa
ahdistaakseni heitä uudelta suunnalta. Päällikkömme oli hyvin levoton,
että me syöksyessämme esiin hetken jännityksen huumaamina joutuisimme
hänen tykkiensä ammuttaviksi, mutta minä taasen pelkäsin, että mieheni
kieltäytyisivät kokonaan lähtemästä mihinkään.
Mutta vaikka he yleensä ovatkin hyvin pelkureita, olisin voinut säästää
itseltäni tämän huolen. Heidän oli nyt puolustettava perheitään ja
kotejaan, ja se herätti heissä kaiken rohkeuden, johon he suinkin
kykenivät. Kun halusin vapaaehtoisia mukaani, syöksyivät kaikki
kanootit eteenpäin, ja ainoa vaikeuteni oli nyt pidättää heitä niin
kauan kuin saisimme käskyn yhtyä taisteluun. Luullakseni oli heidän
vaikeampi kuin minun, jolla ei ollut kotia puolustettavana eikä
rakastettua, jonka puolesta olisin taistellut, istua siinä toimettomina
näkemättä ollenkaan lähestyvää vihollista ja pakotettuina olemaan
hiljaa. Minäkin purin kynsiäni katsellessani joka suunnalle kiihkeästi
päästäkseni mukaan.
Sitten lopulta kuulin kumminkin ääniä ja airojen loisketta jostakin
kaukaa tyynen illan hiljaisuudessa. He olivat vielä matalikon
ulkopuolella, mutta kumminkin tulossa. Miesteni kourat puristautuivat
melojen ympärille ja heidän hartiansa nytkähtelivät, mutta minä
pidätin heidät viittauksella, ja me odotimme — tuntikausia, kuten
jännittyneistä mielistämme tuntui. Äkkiä pamahtivat sitten tykit
törmällä ja niiden kumeaan paukkinaan sekautui pian muskettien
rätinääkin. Luulin erottavani joukosta winchesterin kimakamman äänen
ja iloitsin tietäessäni sen omistajan olevan siellä tukemassa ja
rohkaisemassa miehiään.
Veneistä kuului hämmästyneitä ja toivottomia huutoja ja vastaan
ammuttuja laukauksia, jotka olivat niin huonosti tähdättyjä,
etteivät ne vahingoittaneet ketään, ja kului jonkun aikaa, ennenkuin
hämmästyneet merisotilaat saivat konekiväärinsä kuntoon ampuakseen
kaikille suunnille. Törmältä ammuttiin kumminkin niin yhtämittaa ja
harmillisesti, että veneet hyökkäsivät kanavaan päästäkseen suojaan.
Mutta siellä kohtasivat niitä uudet vaikeudet. Johtavat veneet
törmäsivät näkymättömiin ja odottamattomiin vastuksiin, toiset
tunkeutuivat niiden päälle takaa tehden vain sekamelskan suuremmaksi.
Nyt oli meidän vuoromme. Meloimme virran keskelle ja aloimme ampua, ja
vaikka en voinut toivoakaan, että harjautumattomat mieheni huonoine
ja vanhoine musketteineen saisivat suurtakaan vahinkoa aikaan, lisäsi
kumminkin yhteislaukauksemme yleistä hälinää ja, mikä oli vielä
hyödyllisempää, sai vihollisen sellaiseen luuloon, että heidät oli
saarrettu, lisäten siten heidän masentuneisuuttaan.
Veneistä vastattiin kyllä tuleemme ja kun heidän konekiväärinsä kuulat
alkoivat vinkua yläpuolellamme, istuutuivat muutamat mieheni nopeasti
veneittensä pohjalle. Mutta huomattuaan, ettei kukaan haavoittunut,
nousivat he jälleen häveten hieman käyttäytymistään ja ampuivat toisen
yhteislaukauksen joen suulla taistelevien joukkoon. Meistä näyttivät
he erottamasti sotkeutuneen toisiinsa, veneet olivat tarttuneet
kiinni paaluihin, seipäihin ja rottinkisilmukoihin, kaikki miehet
huusivat määräyksiä ja neuvoja toisilleen ampuessaan umpimähkään ja
työnnellessään toisia veneitä tieltään pois, keksit, airot ja pyssyt
heiluivat hurjasti yhtämittaa, ja koko joukko näytti yhtä huonosti
harjoitetulta kuin Lopezinkin miehet kunnantaloa vastaan hyökätessään.
Laivojen suuret tykit vaikenivat ehkä senvuoksi, että niiden
suuntaajat pelkäsivät ampuvansa omia miehiään, tahi siksi, ettei
tilannetta ymmärretty siellä. Veneitten konekiväärit, jotka olisivat
heti suistaneet meidät veteen, jos englantilaiset sotilaat olisivat
niitä suunnanneet, olivat joko rikki tahi huonosti hoidetut, sillä ne
näyttivät useammasti pettävän kuin laukeavan. Nyt täydensi sitäpaitsi
eräs vaskitykkimme hyvin tähdätty luoti vihollisen tappion. Se sattui
nimittäin muutaman veneen vesirajaan, ja tuo pieni alus alkoi heti
täyttyä vedellä ja upota. Miehistö, peläten ympärillä uiskentelevia
haikaloja ja vihollista, jonka yleinen tapa oli ampua vangit armotta ja
joka nyt ympäröi heidät melkein joka suunnalta, tuli aivan raivoisaksi
pelosta. He huusivat ja kiljuivat koettaessaan kiivetä toisiin
veneihin, ollen vähällä kaataa ne kumoon. Näin selvästi, miten eräs
matruusi kohotti aironsa ja lyödä läimäytti erästä veneen laidasta
kiinnipitävää miesraukkaa päähän. Mies kumartui väistääkseen lyöntiä ja
koetti sitten päästä erääseen toiseen veneeseen, jossa häntä kumminkin
kohdeltiin yhtä raa'asti. Polskuttaen ja huutaen hurjasti, koettaen
nähtävästi siten peloittaa haikalat etemmäksi, läksi hän uimaan
kauempana olevaa rantaa kohti. Vasta sitten kun hän oli saavuttanut sen
ja kiivennyt törmälle, huusivat sekä omat mieheni että törmällä olevat
hämmästyksestä, ja häntä kohti ammuttu luotituisku ilmaisi minulle,
kuka hän oli ja miksi espanjalaiset merimiehet olivat kohdelleet häntä
niin töykeästi. Pakolainen ei ollut kukaan muu kuin Lopez, petturi,
jonka hänen uudet liittolaisensa luulivat ehkä pettäneen heidätkin,
sillä hänhän juuri oli saattanut heidät tähän tilanteeseen.
Vihollisemme olivat jo nähtävästi käsittäneet, ettei heidän
hyökkäyksensä onnistu, ja nyt saattoi uppoava vene heidät aivan kauhun
valtaan. Arvokas peräytyminen muuttui äkkiä hurjaksi paoksi. Ampuen
tuskin laukaustakaan meitä kohti kiiruhtivat nuo kolme jäljellä olevaa
venettä särkässä olevaa aukkoa kohti niin nopeasti kuin suinkin
päästäkseen tykkiemme kantomatkan ulkopuolelle.
Lopez pääsi pakoon. Luullakseni sattui häneen pari laukausta, mutta hän
onnistui kumminkin vetäytymään viidakkoon. Kun mieheni yrittivät lähteä
häntä takaa-ajamaan, palautti kenraalimme ankara käsky heidät takaisin
maan suojaan.
Sillä nyt olivat laivan tykit alkaneet paukkua, ja me olisimme
tarjonneet niille erinomaisen pilkan virran yli kulkiessamme. Mutta
ollessamme näin suojassa eivät ne saaneet juuri mitään vahinkoa aikaan.
Matka ei kyllä ollut liian pitkä niiden suurille tykeille, jollaisia
oli luullakseni kolme kummassakin laivassa, mutta varmaan oli valaistus
huono eikä suuntaaminenkaan parempi kuin parissa edellisessäkään
tilaisuudessa. Muutamia suuria luoteja vihelsi patterin yli sen takana
olevaan metsään. Muutamia putosi läiskähtäen sen edustalle veteen
ja jokeen jonkun matkan päähän meistä ja ainoa niiden aiheuttama
sanottavampi vahinko oli muutaman katkenneen oksan putoaminen erään
miehen päähän. Miehemme olivat uudistaneet tulikasteensa meille
odottamattoman suotuisten olosuhteitten vallitessa, ja heidän
ensimmäinen taistelunsa uuden päällikkönsä alaisina oli ollut
kieltämättömästi onnellinen, sillä se oli nyt jo melkein ohi. Lyhyt
troopillinen auringonlasku alkoi, ilta pimeni nopeasti ja tykkituli
harveni lakaten vihdoin kokonaan.
"Niin pitkälle on nyt siis kaikki hyvin", sanoi kenraali yhdyttyäni
häneen kuunnellessaan alipäällikköjensä sydämellisiä onnentoivotuksia,
"mutta luullakseni eivät espanjalaiset päästä meitä näin vähällä.
Olemme tarjonneet heille ruokaa kolme kertaa ja heillä on nyt pitkä
lasku meille maksettavana."
XIV.
EITTÄMÄTÖN VOITTO.
"Näin pitkälle siis on onnemme ollut myönteinen,
kohtalon kuljettaessa meitä voitosta voittoon."
_Shakespeare_.
Oli selvää, etteivät espanjalaiset päästäisi meitä näin vähällä, mutta
tällä haavaa oli meille kumminkin suotu vähän aikaa levähtääksemme,
syödäksemme ja neuvotellaksemme asioista. Uusi päällikkö antoi ankarat
määräykset, ettei saanut sytyttää tulia, eipä edes tupakoida, jotteivät
valon välähdykset kohdistaisi meihin suurten tykkien tulta. Sitäpaitsi
asetettiin valppaat tähystäjät sekä törmälle että joen suulla
risteilevään vartioveneeseen. Kasim oli nyt tuolla viimeksimainitussa
paikassa ja minä pääjoukon kanssa törmällä maaten pitkin pituuttani
nurmella lepuuttaakseni väsyneitä jäseniäni. Minulla oli siis aikaa
kysellä päälliköltä, mitä kylässä oli tapahtunut poistumiseni jälkeen
sieltä.
"Kuinka herra Valdez voi?"
"Hän on kuollut, miesraukka. Noin tunnin kuluttua sinun lähdöstäsi
heitti hän henkensä."
"Voi Luiz-raukkaa!" huudahdin. "Miten hän jaksoi sen kestää?"
"Suurenmoisesti! Siinä pojassa on oikeata terästä", sanoi uusi
kenraalimme hieman värisevin äänin. "Hän tuli luokseni muutamia
minutteja jälkeenpäin selittäen olevansa valmis viemään sanan
kenraalille. En voinut lähettää häntä pois, koska hänen isänsä oli
vielä hautaamatta eikä yö sitäpaitsi sovi sellaisen matkan lähtöajaksi.
Toivoin sitten vielä voivani lähettää ilmoituksen voitostamme hänen
mukanaan. Hän halusi silloin tulla mukaani tänne, mutta sanoin hänelle,
että sekä hänen että hänen uskollisen toverinsa oli levähdettävä koko
tämä yö ennen lähtöään, sillä sana on vietävä perille viipymättä.
Tämä tilanne on hyvin omituinen. Muukalainen, jolla ei ole mitään
yhteyttä johtajien kanssa, on kumminkin tällaisen merkityksellisen
paikan päällikkönä, ja minun on joko heti päästävä vapaaksi tahi
saatava vahvistus virkaani. Mutta", lisäsi hän hymyillen, "olisin hyvin
mielissäni, jos voisin ilmoittaa kenraalille torjuneeni espanjalaisten
hyökkäykset, vaikka se olisikin sitten ensimmäinen tahi viimeinen työni
kenraalina."
"Mutta niin tyhmästi eivät he voi menetellä, että he erottavat teidät",
sanoin vihaisesti.
"Luullakseni voi se kumminkin olla mahdollista. He eivät tiedä mitään
minusta."
"Sellainen olisi kumminkin sikamaista! Ja jos he lähettävät tänne
jonkun alkuasukkaan, jonkun kukoistavan neekerin, kuten Livingston
niitä nimittää, niin suostutteko palvelemaan häntä?"
"Varmisti", vastasi hän vaatimattomasti, "jos se vain kenraalin
mielestä on parasta."
Tuohon en voinut sanoa enää mitään.
"Nuori Luiz lähetti sinulle terveisiä, Williams", jatkoi hän sitten.
"Hän sanoi tietävänsä sinun ottavan osaa hänen suruunsa ja olevansa
iloinen, että taistelet hänen isänsä vihollisia vastaan. Hän ei osannut
silloin aavistaakaan, vaikka luulen sananviejieni ilmoittaneen sen
kylässä nyt, että hänen isänsä murhaaja oli noiden joukossa, joita
vastaan olet taistellut."
"Eikö? Toivon, ettei tuo roisto olisi päässyt pakoon", sanoin
kostonhimoisesti. "Onko hänen miehistään kuulunut mitään?"
"Kyllä. Useat ovat tulleet takaisin rukoillen armoa ja takaisinpääsyä
vallankumouksellisiin joukkoihin. Annoin kieltävän vastauksen parille
hänen upseerilleen, jotka hyvin kyllä olivat käsittäneet tänään
suorittamiensa tekojen laadun. He ovat nyt vankina kunnantalossa
odottaen tuomiotaan. Miehistön käyttäytymistä on kuitenkin arvosteltava
toiselta näkökannalta. He ovat kotoisin Lopezin halintoalueelta ja
ovat yhtyneet häneen senvuoksi etteivät he uskaltaneet menetellä
muuten. Mutta Valdez-raukan veljen suostumuksella annoin heille
kaikki anteeksi ja ottaisin heidät takaisin riveihin, jos he vain nyt
antautuvat vangeiksi, luovuttavat aseensa ja sitoutuvat käyttäytymään
hyvin tulevaisuudessa. Luullakseni suostuvat useimmat heistä ehtoihin.
Kylän naiset ja lapset palailevat vähitellen koteihinsa, ja kaikki on
siellä nyt rauhallista Livingstonin ja tohtori Valdezin pitäessä huolta
kaikesta. Jos asiat kehittyvät hyvin täällä, palaan huomen aamulla
kello yhdeksän kylään ollakseni läsnä Valdez-raukan hautajaisissa. Tämä
juttu on kumminkin lopetettava ensin kunnollisesti."
"Ruvetkaa nyt nukkumaan, kenraali", sanoin hänelle. "Kasim vahtii
kyllä valppaasti tuolla alhaalla ja minä pidän huolta, että täälläkin
menetellään samoin."
"Tiedän sen, poikaseni", sanoi hän ystävällisesti, "mutta minulla
on paljon ajateltavaa, ennenkuin voin nukkua. Mene sinä nyt pariksi
tunniksi lepäämään, ja jos sitten kaikki on hiljaista, herätän sinut
saadakseni itsekin hieman nukahtaa."
Olin hyvin iloinen saadessani kääriytyä huopaan ja ummistaa pakottavat
silmäni. Yö oli sanomattoman ihana, sateeton ja sumuton, ja vahdissa
olevat miehet makailivat läheisyydessä kasvavien puiden juurilla.
Heidän päivänsä oli ollut väsyttävä ja levoton, ja koska he eivät
tienneet, milloin heidän jälleen oli tartuttava aseihin, oli lepo
tervetullut kaikille. Kenraali herätti minut pari tuntia ennen
auringonnousua heittäytyen pitkäkseen sijalleni ja nukkuen melkein
heti kun hänen päänsä oli vaipunut maahan. Mutta hän oli jo jalkeilla
päivän koittaessa, sillä koska yö oli kulunut häiriöittä, tiesi hän
espanjalaisten koettavan nyt viimeisen kerran saada paikan haltuunsa.
He olivat olleet ankkurissa koko yön noin parin peninkulman päässä,
mutta nostivat nyt ankkurin lähetettyään paljon merkkejä toisilleen ja
soudettuaan laivasta toiseen veneillä, tullen peninkulmaa lähemmäksi
särkkää ja ankkuroiden sitten jälleen. He olivat nähtävästi päättäneet
aloittaa tämän päivän työt erehdyksettä. Ollen pienien tykkiemme
ampumamatkan ulkopuolella oli heidän tarkoituksensa hävittää pieni
patterimme, ennenkuin he lähettäisivät veneensä tuhoamaan kanoottejamme
ja polttamaan kylää.
Katsoin kapteeniin, joka näytti yhtä tyyneltä kuin ennenkin. Mitä hän
sitten lienee ajatellutkaan ei hän kumminkaan näyttänyt levottomuuden
merkkiäkään. "He tietävät, mitä heidän pitäisi tehdä", sanoi hän
harkitusti, "mutta silti ei ole sanottu, tietävätkö he, miten se
on tehtävä. Heitä sanotaan maailman huonoimmiksi tykkimiehiksi.
Toivoakseni on tuo joukko heidän kykenemättömintä väkeään."
Ja he olivat, meidän suureksi onneksemme. Jos tykkejä olisi taitavasti
käsitelty ja hyvin suunnattu, olisi noista molemmista tykkiveneistä
suunnattu tuli tuhonnut heti pienet varustuksemme jättämättä meistä
ketään henkiin kertomaan tapauksesta. Luulimme kummassakin laivassa
olevan yhden kuusituumaisen B.L.- tykin, jotka olisivat voineet ampua
sadan naulan painoisia kuulia kylään niin lyhyeltä ampumamatkalta.
Sitäpaitsi oli molemmissa laivoissa vielä pari pienempääkin tykkiä,
joilla englantilaiset tahi amerikkalaiset sotilaat olisivat muutamissa
minuuteissa hävittäneet patterimme ja kanavien suihin rakentamamme
padot. Kapteeni oli nähnyt suurten tykkien toimivan ennenkin ja
tiesi siis, millaista se on. Jos ampuminen luuloistamme huolimatta
osoittautuisi tehokkaaksi, olisi tuhomme aivan varma.
Miehillämme ei näyttänyt olevan aavistustakaan vaarasta, mikä
ehkä olikin parasta. Ja todella, eivät ketkään olisi voineet olla
riemuitsevampia ja luottavaisempia kuin he. He olivat saaneet sata
miestä avukseen kylästä, jossa ei ollut enää puutetta jauhoista, ja
raskaan unen ja aamiaisen virkistäminä sanoivat he olevansa valmiit
mihin tahansa. Eilinen voitto oli lisännyt suuresti heidän innostustaan
ja rohkeuttaan, ja uudet tulokkaat, joiden joukossa oli yhdeksän
tuosta päättäväisestä "kymmeniköstä", huolellisesti jaettuina noihin
harjautumattomiin joukkoihin tukemaan ja rohkaisemaan heitä, olivat
yhtä päättäväiset näyttämään mihin he tänään kykenisivät. Sitäpaitsi
ei uuden kenraalimme tyyneys voinut olla vaikuttamatta meihin kaikkiin
rohkaisevasti.
Vihollisemme näyttivät heti alussa, miten saamattomia he olivat.
Sen sijaan että he olisivat koettaneet säikähdyttää ja masentaa
harjaantumattomat joukkomme oikealla luotisateella, ampuivat he harvaan
pitkin väliajoin ja tähdäten äärettömän huonosti. Luodit lentelivät
joko ylitsemme viidakkoon katkoen puita tahi putosivat kauaksi
päämäärästään lantaaseen tahi jokeen pärskäytellen vettä korkealle.
Heidän oli kiittäminen ohjelman ensimmäisen osan suorittamisen
epäonnistumisesta kokonaan huonoa tähtäystaitoaan, sillä ei yksikään
luoti sattunut patteriin, eikä niiden kanavien suihin paaluista ja
risukimpuista rakennetuille padoillekaan aiheuttama vahinko ollut
suuri. Toisen osan päättyminen tappiolla oli myöskin melkein varma, kun
otettiin huomioon johtajamme henkilökohtainen vaikutusvalta ja eilisen
voiton suomat edut.
Kanooteillamme ei ollut mitään vaaraa. Kuten eilenkin vietiin
ne nytkin pois näkyvistä ylemmäksi joelle kokonaan ampumamatkan
ulkopuolelle. Mutta niin kauan kuin miehemme olivat patterin suojassa
ja joen kummallakin rannalla kasvavissa viidakoissa, oli kohtuutonta
toivoakaan, että vihollisen heihin kohdistama rumputuli jättäisi heidät
säikähdyttämättä, ja osaksi lannistamatta heidän rohkeuttaan. Kun
suuret projektiilit vihelsivät heidän yläpuolellaan, murskasivat ja
katkoivat suuria puita, irroittivat palasia kallioista hieman heidän
alapuoleltaan, ja parissa tapauksessa, kun tähtääminen onnistui,
osuivat heidän ystäviensä ja toveriensa joukkoon muuttaen toivosta
ja jännityksestä vapisevat miehet yhdeksi veriseksi lihakasaksi, oli
aivan luonnollista, että he vapisivat ja epäröivät. Muutamat läksivät
pakoonkin, mutta heidän johtajansa ankarat käskyt ja muutamien mukana
olevien joko malaijien tahi noiden kymmenen halveksiva nauru palautti
heistä useimmat paikoilleen, harmain kasvoin ja vapisevin polvin, se
on kyllä totta, mutta luottamuksella, joka vain eneni joka minuutilta,
jonka he vielä saivat elää.
Tuo puolituntinen oli kumminkin hirveä ja minäkin muiden mukana
iloitsin nähdessäni valkoisten veneiden vihdoinkin eroavan laivoista.
Luodit vihelsivät yläpuolellamme vielä muutamia minuutteja,
mutta miehemme suhtautuivat nyt vaaraan rohkeammin ja korjasivat
varustuksiimme syntyneet aukot tyynemmin huomattuaan veneitten alkavan
lähestyä meitä kohti. Kun ne olivat päässeet ampumamatkalle, alkoivat
niiden konekiväärit heti paukkua.
Vihdoin he tulivat meidänkin ulottuviimme ja silloin me korvasimme
heille tuon peloittavan puolituntisen, jolloin meidän oli ollut pakko
olla toimettomina. Ammuimme heidän ollessaan lantaassa yhteislaukauksen
yhteislaukauksen perästä heitä kohti, ja täyteen ahdetut veneet olivat
hyviä pilkkoja.
Heitä hämmästytti selvästi tervehdyksemme lämpimyys, mutta epäröityään
hetkisen läksivät he jälleen eteenpäin jakauduttuaan kahteen osastoon,
joista toinen suuntasi kulkunsa rannalle vähän itäänpäin patterista ja
toinen jokea kohti. Rantatörmällä kasvavaan viidakkoon kätkeytyneet
miehemme lähettivät kumminkin oikean luotituiskun ensimmäistä vastaan
ja toista kohti suunnattiin kaikkien patterien tykkien ja muskettien
tuli. Tulos oli heti selvä heidän päästyään ampumamatkan sisäpuolelle,
vaikka he molemmissa paikoissa ponnistelivatkin toivottomasti
murtaakseen vastustuksemme.
Joen suuta suojeli kumminkin vielä vahva pato, ja miehet, jotka
rohkeasti kyllä koettivat särkeä sitä, joutuivat parhaimpien
patterin suojassa olevien ampujiemme uhreiksi. Jonkun ajan kuluttua
saivat vapaaehtoiset uhrata henkensä tuohon työhön, ja kun meidän
kanoottilaivastomme ilmestyi joen mutkasta, käski veneitä komentava
upseeri kaikkien kiireesti peräytyä. Hän huomasi suunnitelman
mahdottomuuden yhtä pian kuin hänen rannalla olevat toverinsakin.
Piilouduttuaan varmasti viidakkoon voivat miehemme ampua suojatonta
vihollistaan koko ajan sen koettaessa nousta maihin. Kuusi miesraukkaa
kaatui heti ja useat haavoittuivat niin pahasti, etteivät he tahtoneet
päästä enää veneihinsäkään takaisin. Jäljellä olevia ei ollut enää
tarpeeksi suunnitelman toteuttamiseksi. Heidät työnnettiin takaisin
kerta kerran jälkeen ja kun miestemme riemuhuuto pani heidät katsomaan
ympärilleen ja he näkivät, miten heidän toverinsa pakenivat joelta
luotien kirjaimellisesti sataessa heidän ympärilleen, huomasivat he
myöskin, että voitto oli mahdoton. He pakenivat veneihinsä ja soutivat
toisten jälkeen lantaalle niin nopeasti kuin suinkin.
Kun ne lähestyivät laivoja ja pääsivät pois ampumalinjasta, alkoivat
suuret tykit paukkua kerran vielä niin hurjasti, että, jos ampumista
olisivat ohjanneet hyvät tähtääjät, mitättömät varustuksemme ja
pienet joukkomme olisivat heti tuhoutuneet. Nyt ne eivät kumminkaan
saaneet sen suurempaa vahinkoa aikaan kuin että tekivät neljä miestä
taisteluun kelvottomiksi ja särkivät muutamia tonneja kiviä ja maata
rannalta ja patterin edustalta. Tätä kesti noin tunnin tahi hieman
enemmänkin, mutta sitten saatuaan varmuuden, luullakseni, että paljon
suurempi voima kuin minkä he voivat lähettää maihin — niissä ei
ollut kummassakaan sataakaan miestä — oli tarpeen niin vahvan paikan
valtaamiseksi, nostivat ne ankkurinsa ja läksivät vastahakoisesti
Manillaan päin.
Kuulimme sitten myöhemmin heidän ilmoittaneen tuhonneensa Annabel
Leen lasteineen ja kokonaan hävittäneensä Tumabongissa olevat
vallankumouksellisten varustukset. Se oli kumminkin vain tavallinen
espanjalaisten tapa salata tappioitaan. Kaikki sodan kestäessä sattuvat
taistelut merkittiin voitoiksi, vaikka kapinalliset pitivät puoliaan
kaikilla linjoillaan koko sen ajan ja heidän lukumääränsä lisäytyi
moninkertaiseksi.
XV.
EPÄILYTTÄVÄ RAUHA.
"Rauha, rauha, vaikka ei rauhaa olekaan."
Jer. 6: 14.
Jätimme patteriin niin lujan suojelusjoukon kuin luulimme
tarpeelliseksi ja vartioveneen pitämään silmällä virtaa. Sitten
läksivät loput pienestä joukostamme takaisin kylään.
Tämä paluumatka muodostui jonkunlaiseksi riemukulkueeksi. Muutamat
alkuasukkaat olivat kiiruhtaneet edeltäpäin Tumabongiin ilmoittamaan
voitostamme ja hakemaan soittovälineitä, joita kylässä tuntui olevan
suuret määrät. Soittajat olivat erinomaisen hyvin harjoitelleet, ja
nyt he marssivat meitä vastaan naisten ja lasten seuratessa heitä,
asettuivat joukkomme etupäähän ja soittivat sotaisia kappaleita.
Se seikka, että jälkijoukossamme oli noin tusinan verran karkeasti
kyhättyjä paareja, joilla kuolleita ja haavoittuneita kannettiin, ei
näyttänyt ollenkaan häiritsevän yleistä iloisuutta, ja ainoastaan
kenraalimme jyrkkä käsky vaimensi soiton ja huudot lähestyessämme
kunnantaloa, jonka lipputangossa vallankumouksellisten lippu liehui
puolitangossa.