tavattoman tulisesti: "Minä olen myöskin vallankumouksellinen.
Englantilaiset ovat ystävällisiä köyhälle ruskealle miehelle, mutta
espanjalaiset käyttäytyvät kuin siat! Profeetan parran ja kaikkien
pyhimysten nimessä", (Froggie oli kerran maailmassa ollut oppilaana
eräällä lähetysasemalla, vaikka hän olikin hyvin vaitelias siellä
saamistaan kokemuksista. Senvuoksi olivat kumminkin hänen malaijin ja
ranskan kielellä lausumansa valat hyvin sattuvia.) "haluan taistella
heitä vastaan niin kauan kuin minulla on vielä tippakin verta
suonissani."
"Luullakseni ovat mieheni hurjimpia vapaaehtoisia, mitä näillä saarilla
on olemassa", sanoi kapteeni kuivasti. "No olkoon sitten niin,
pojat. Olemme nyt vannoneet yhtyvämme kapinallisiin taistellaksemme
espanjalaisia vastaan. Ja nyt nukkumaan. Ensimmäinen vahtivuoro on
minun, toinen Kasimin, kolmas Abdulrahmanin ja neljäs Williamsin, sillä
jos jotkut alkuasukkaat sattuvat hiipimään kimppuumme, eivät he saa
tavata meitä nukkumasta. Voi sattua nimittäin, että he luulevat meitä
espanjalaisiksi, ja katkaisevat kurkkumme, ennenkuin rupeavat meiltä
kyselemään."
Se voi olla hyvinkin mahdollista, sillä vieressämme olevan pensaikon
suojassa olisi kokonainen armeijakin voinut piileskellä, saati sitten
muutamat miehet. Kumminkaan eivät nämä otaksumat eivätkä huolemme,
menneet, nykyiset eivätkä tulevat, voineet pitää meitä hereillä sinä
yönä, sillä väsyneinä päivän työstä ja levottomuudesta nukuimme
raskaasti, kunnes kunkin oli aika nousta vahtimaan.
XI
JÄLLEEN TAKAA-AJETTUINA.
"Mitä hyötyä meille siitä on,
jos taistelun voitammekin?
'Mukaan kun tuut, saat nähdä sen',
oli vastaus rumpujenkin."
_Bret Harte_.
Noustessani aikaisin aamulla noin tuntia ennen auringonnousua,
huomasin myrskyn lakanneen, kuten kapteeni oli ennustanutkin.
Aamu oli ihmeellisesti ihana kirkkaasti loistavine tähtineen, ja
ainoastaan tyrskyjen kaukainen kohina muistutti enää edellisen päivän
onnettomuuksista. Abdulrahman, jonka vapautin, ilmoitti kaiken
olevan hyvin. Mereltä ei ollut näkynyt mitään tulia eikä merkkejä,
jotka olisivat ilmaisseet tykkiveneitten olevan vielä läheisyydessä,
eikä viidakostakaan ollut kuulunut muuta kuin lintujen ja petojen
liikehtimistä. Nyt kuuluikin niiden meluaminen selvästi — varpuset,
kyyhkyset ja lukemattomat muut linnut tirskuivat ja huutelivat, apinat
rähisivät, ja silloin tällöin olin kuulevinani sian röhkinää ja hirvien
hirnuntaa — kaikki viidakoissa tavallisesti ennen päivänkoittoa
esiytyviä ääniä. Siellä ei ollut ihmisiä liikkeellä, sillä jos asian
laita olisi ollut niin, olisivat nuo huudot vaienneet, ja kaikki olisi
ollut niin hiljaista ja rauhallista kuin keskipäivän kuumimmalla
hetkellä.
"Nuo ovat kaikista parhaimpia vahteja", sanoi Abdulrahman ja tiesin
hänen olevan oikeassa.
Kun alkoi hieman hämärtää, tuli kapteeni luokseni ja sanomatta
sanaakaan menimme yhdessä rannalle ja koetimme tuijottaen hämärään
saada Annabel Leen näkyviimme särkkien sisäpuolella vyöryvien
maininkien välistä. Lopulta viittasin äänettömänä ja kapteeni nyökäytti
päätään.
Voimme erottaa sen nyt, tahi toisin sanoen, kaikki, mitä siitä oli
jäljellä, jota ei suinkaan ollut paljon. Sen ympärillä kellui melkoinen
joukko kaikenlaista tavaraa, suurimman osan tultua heitetyksi särkälle,
upottua veteen tahi ajauduttua rannalle. Laiva itse oli kumminkin vielä
samassa paikassa, johon sen tuo viimeinen jättiläiskine oli viskannut
ja jossa se tulisi olemaankin, kunnes tuuli ja aallot heittäisivät sen
menemään pala palalta viimeiseen asti. Se oli jo tehnyt tehtävänsä.
Kun se ensimmäisen kerran tarttui kiinni, murtui sen vasen kylki,
seuraava särki sen kokonaan, ja kun se lopullisesti kääntyi kyljelleen,
rikkoutui sen kansikin palasiksi. Saatuaan nämä suuret ammottavat reiät
avukseen olivat aallot esteettä vyöryneet sisään huuhdellen keulasta
ja keskilaivasta melkein kaiken mukaansa. Siinä se nyt oli, mutta
ainoastaan murskautunut kuori, ja tyhjä sekin. Sen peräpuoli ei ollut
niinkään pahasti rikkoutunut, sillä jykevä kölinjatko oli suojellut
sitä melko hyvin. Oli hyvin mahdollista, että taitava sukeltaja
kauniilla ilmalla ja uhraten tarpeeksi aikaa voi pelastaa arvokkaammat
tavarat kajutasta ja peräruumaan jääneet kauppa- ja ruokatavarat.
"Asian näin ollen", sanoi kapteeni tyynesti, "ei meillä ole aikaa
muuhun kuin koneitten, laivan paperien ja ehkä joidenkin vaatteiden ja
muiden välttämättömien tavarain pelastamiseen kajuutasta, jos nyt Kasim
ja Abdulrahman uskaltavat ryhtyä siihen. Herätä kaikki miehet nyt,
Williams, sillä aikaa kun minä menen tutkimaan venettä."
Vene oli saanut melkoisia kolahduksia, mutta se oli niin vahva ja hyvin
rakennettu, että se pienin korjauksin saataisiin päteväksi tyynessä
vedessä tehtävää matkaa varten. Toivoimme sitäpaitsi löytävämme
hylystä sen korjaukseen tarvittavat aineet. Aallot olivat tietysti
huuhdelleet kaiken sen sisällön mereen, mutta muutamista rannalle
ajautuneista katkenneista raa'oista saataisiin kyllä tarvittava
masto ja airot, ja ellei purjekangasta ollut saatavissa, kelpaisi
kyllä joku huopakin purjeeksi. Veneen pahimmat reiät tukittiin heti
tilapäisesti saatavissa olevin ainein, pääasiallisesti kookospähkinäin
kuiduilla ja bamburuo'on kuorella, ja pari tukevaa bambuvesaa
katkaistiin sauvoimiksi. Sitten malaijit, jotka olivat mielellään
suostuneet sukeltamiseen, sauvoivat kapteenin laivaan, Froggien ja
minun ruvetessa kokoilemaan rannalle ajautuneitten palasten joukosta
hyödyllisimpiä tavaroita talteen. Perämiehelle, joka oli mitä
vastahakoisin sairas, joutuivat kaikki helpommat tehtävät, kuten
tähystäminen ja tulen sytyttäminen, huolimatta hänen tyytymättömästä
murinastaan, että hänen oikeutensa oli häneltä riistetty. Tuli oli
senvuoksi tarpeellinen, että otaksuimme sukeltajain löytävän hylystä
ruokavaroja aamiaiseksemme ja tervaa veneeseemme. Se oli kuitenkin
sammutettava heti, kun tykkiveneitten savu ilmestyisi taivaanrannalle.
Etsijät onnistuivat yli odotuksiemmekin. Malaijit pääsivät tunkeutumaan
kajuuttaan pelastaen sieltä kapteenin työkalu- ja paperilaatikon,
joka oli onneksi vedenpitävä. Sitten heidän onnistui aukaista eräs
kaappi ja tuoda sieltä muutamia liha- tee- ja maitotölkkejä, joita
ei vesi ollut vielä ehtinyt turmella. He toivat sieltä myös muutamia
kulhoja ja yhden hopeaisen haarukan, aivan hyödyttömän välineen,
jolle me iloisesti nauroimme aterian aikana. Heidän löytöjensä huippu
oli kumminkin kapteenin monta kertaa laukeavan winchesterin, pienen
ruutisarven ja muutamien luotien pelastaminen. He olivat nähneet
sen omistajan ampuvan, ja ollen täysiverisiä malaijeja oli heistä
hänen tähtäystaitonsa hänen merimiestaitoansa arvokkaampi, sillä he
luulivat kapteenin voivan saada aikaan yhdellä laukauksella enemmän
kuin tavallinen mies tusinalla. Jälkeenpäin venematkallamme sattuvien
vapaahetkien kestäessä olivat nämä sotaiset veitikat hyvin onnellisia
saadessaan hangata, puhdistaa ja raapia jokaisen ruostepilkun ja
vahingon merkin pois tuosta ihmeellisestä aseesta.
Tällä haavaa sisältyi heidän hylystä pelastamiinsa tavaroihin paitsi
tuota pyssyä paljon sellaistakin, jota kapteeni oli halunnut sieltä
saadakin. Niiden joukossa olivat työkalulaatikko ja pieni pakka
hamppukangasta, josta perämies rupesi valmistamaan purjetta veneeseen.
Sitten saimme vielä vähän köyttä ja joitakin vaatteita, jotka, vaikka
ne olivatkin märät ja melkein turmeltuneet, olivat kumminkin hyvin
tervetulleet.
Olomme rannalla olisi muodostunut tukalaksi, ellemme olisi löytäneet
noita tarvitsemiamme raa'an kappaleita mastoa ja airojamme varten, ja
avattua ja särkynyttä vesitynnyriä, jonka me kumminkin onnistuimme
korjaamaan ja täyttämään virrasta. Myöhemmin pelastimme eräälle
hukkuneelle miehellemme kuuluvan arkun, jonka sisältö jaettiin heti
epäröimättä meidän eloon jääneiden kesken kapteenin ottaessa haltuunsa
siitä löydetyt muutamat dollarit, joita ei niiden omistaja luultavasti
milloinkaan enää tulisi vaatimaan takaisin.
Sitten söimme aamiaisen toivorikkain mielin ja iloiten kaikesta
huolimatta. Noita pelkäämiämme savuja ei ollut vielä ilmestynyt
taivaanrannalle. Jos meillä oli vain hiemankin onnea, luulimme
pääsevämme Tumabongiin ennen pimeätä, mutta jos meidän oli pakko
kätkeytyä päiväksi, oli meidän sitten yöllä otettava menetetty aika
takaisin päästäksemme perille seuraavana aamuna. Toivoimme kenraalin
toivottavan meidät sydämellisesti tervetulleiksi ja suovan meille
kaikkea mahdollista apua. Me puolestamme luulimme pääsevämme sinne
siksi ajoissa, että voimme auttaa heitä tykkiveneitten hyökkäyksen
torjumisessa.
"Ottaen huomioon Tumabongin aseman, eivät espanjalaiset voi sille
mitään suuremmitta joukoitta, ja luullakseni tyytyvätkin he vain
viidakon pommittamiseen. Tiedän sen, mutta luulen kumminkin heidän
pistäytyvän tännekin matkallaan koettaakseen saada meidät vangituksi.
Jos me vain pääsemme matkaan hyvissä ajoin, on meidän asetettava tänne
pieni ansa heille — joku väärä viidakkoon johtava polku, sitten kuin
kaikki lähtömme jäljet on huolellisesti peitetty. Nähdessään pienen
laiva-raukkamme surulliset jäännökset ruuhen palasten kelluessa sen
vierellä, eivät he voi aavistaakaan, että suuri veneemme on säilynyt,
ja luullakseni tuhlaavat he tunnin tahi pari etsiessään meitä tuosta
metsästä."
"Niin minustakin!" huusin suu täynnä ruokaa.
Perämies, ollen sairas jälleen ja "jonkunlainen naismatkustaja", kuten
häntä nimitin hänen äärettömäksi mieliharmikseen, oli saanut haarukan
käytettäväkseen. Me muut nautimme ruokamme malaijien tavoin sormin ja
veitsin, mutta nälkä ja kiire muodostivat sellaisen kastikkeen, että
se maistui äärettömän hyvältä. Sitten aloimme virkistynein voimin ja
mielin korjata ja kuormittaa venettä.
Kaikki saatiin valmiiksi ennen keskipäivää, jolloin heti lähdettiin
matkalle. Se ei ollutkaan ollenkaan liian varhain, sillä
sammuttaessamme tulta ja laittaessamme väärän viidakkoon johtavan
polun niin uskottavan näköiseksi kuin uinkin, ilmoitti pisimmän palmun
latvaan kiivennyt tähystäjämme näkevänsä ohuen savupilven koillisella
taivaanrannalla. Ennen poistumistamme tästä pienestä lahdesta oli tuo
ohut savujuova pidennyt viivaksi, ja katsoessamme kiikarilla näimme sen
takaa ilmestyvän toisenkin savujuovan näkyviin. Molemmat tykkiveneet
olivat siis jälleen alkaneet ajaa meitä takaa.
Maatuuli oli tietysti tyyntynyt jo aikoja sitten, mutta sen jälkeen
oli alkanut tuulla idästä, ja kun kuiva monsuuni yhtyisi siihen
pian, oli se juuri sellainen tuuli, jota halusimmekin päiväksi tahi
pariksi. Mutta kuten on tavallista tuulen kääntyessä, oli se nytkin
kieppuva ja puuskainen, ja matalassa vedessä, jossa oli paljon kareja,
näkymättömiä kallioita ja kartoittamattomia matalikkoja, oli pientä
venettämme ohjattava hyvin taitavasti. Kapteeni ja Kasim saivat yhdessä
vastata sen rikistä meidän muiden muodostaessa tarvittavan ja lopulta
toivottavankin apujoukon, mutta tulokset eivät tyydyttäneet heitä
kumminkaan. Vene pysyi kyllä hyvin tasapainossa, sen masto raakoineen
kesti hyvin purjeen painon ja se purjehti niin päin tuuleen kuin kukaan
ikinä voi toivoakaan, mutta kuuden miehen paino, tahi viiden miehen
ja yhden suuren pojan, jos nyt niin halutaan sanoa, oli sille aivan
tarpeeksi painaen sen niin syvälle veteen, että huonosti tukitut reiät
vuosivat melkoisesti. Yksi mies ammensi kuitenkin vettä alituisesti,
ja toiset soutivat aina silloin kun tuuli tyyntyä eikä purjeesta ollut
mitään hyötyä. Silloin tällöin nousi aina joku perätuhdolle seisomaan
tarkastellakseen vihollisen liikkeitä.
Nuo pari savujuovaa seurasivat uskollisesti toisiaan. Joko tuo nopeampi
alus sovitti vauhtinsa toverinsa vauhdin mukaan tahi oli se kärsinyt
jonkun vaurion törmätessään karille pari päivää sitten, menettäen siinä
paremmuutensa. Olkoonpa nyt syy ollut mikä tahansa, olivat olosuhteet
meille näin ollen suotuisammat, vaikka laivat tälläkin vauhdillaan
tavoittivat meitä tasaisesti. Maan asema kätki niiden rungot vielä
näkyvistämme, ja me toivoimme sen piilottavan vielä meidätkin
melkoiseksi ajaksi niiden mastoihin kiivenneiltä tähystäjiltä. Näimme
kumminkin selvästi savujuovan suunnasta ja sen läheisyydestä maahan,
että ne hakivat meitä, ja ellei jotakin tapahtuisi, joka muuttaisi
niiden suunnan, pääsisivät ne tunnin tahi parin kuluttua niin lähelle,
että ne huomaisivat meidät.
Tämän kaiken kestäessä katselimme sopivaa lahtea tahi jokea, johon
voisimme piiloutua. Luultavaa oli, että meidän oli ohjattava veneemme
maihin, vedettävä se rannalle ja kätkettyämme sen paettava viidakon
hämäriin lehtoihin. Mutta jo nytkin näkivät luultavasti mastoihin
kiivenneet tähystäjät tämän korkean ja jyrkän rannan peninkulmien
pituudelta ja niin ollen luultavasti meidätkin ajakseen meitä
tarmokkaammin takaa. Suuntamme oli kuitenkin meille ainoa mahdollinen.
Mutta kuten jokainen mies oli toivonut ja ehkä rukoillutkin
sydämessään, seurasivat veneet suuntaa, jonka kapteeni oli
ennustanutkin. Kun ne saapuivat, kuten me otaksuimme, särkässä olevalle
aukolle, josta me olimme edellisenä iltana pelastuneet, alkoi savu
nopeasti haihtua kadoten lopulta kokonaan.
"Hurraa, hurraa!" huusin, mutta kumminkin hyvin hiljaa. Perämies, ollen
yhtä jännittynyt ja epäjohdonmukainen kuin minäkin, haukkui niitä
nerokkaasti, koska ne näyttäytyivät olevansa sellaisia tyhmeliinejä
kuin olimme otaksuneetkin. Hän teki sen kumminkin matalin äänin, vaikka
ei ollutkaan pelkoa, että sanat kuuluisivat meitä erottavien monien
peninkulmain päähän ja ilmaisisivat aikeemme vihollisillemme. "He ovat
huomanneet hylyn ja pysähtyneet! Jos he nyt vain lähettävät miehensä
maihin ja samoilevat viidakossa tunnin tahi pari, vedämme heitä vieläkin
nenästä."
Kapteeni hymyili innostukselleni. "Luullakseni he tekevätkin sen ja
niin ollen pelastumme tällä kertaa." Sitten näytti hän äkkiä hyvin
pelästyneeltä. Hän kohotti kätensä merkiksi, että olisimme vaiti, vei
sen sitten korvansa taakse ja kuunteli tarkkaavaisesti: "Oletteko
varma, Williams, että nuo molemmat tykkiveneet ovat tuolla?"
"Olen! Näin nuo molemmat savujuovat hyvin selvästi niiden ollessa koko
ajan noin neljännespeninkulman päässä toisistaan."
"Sitten on tykkiveneitä täytynyt ollakin kolme, ellei — Sinun
kiinalaisesi Manillasta sanoi kaiken olevan rauhallista täällä, ja
Valdezkin ilmoitti, ettei Tumabongin läheisyydessä ole espanjalaisia
joukkoja. Kumminkin kuulen nyt ampumista siltä suunnalta."
Rupesimme nyt kaikki kuuntelemaan ja erotimmekin sen ajoittain. Ensin
oli se kaukaista ja epäselvää jyrinää, mutta kuta lähemmäksi tulimme,
sitä selvemmäksi se muuttui. Ne eivät olleet mitään säännöllisiä
yhteislaukauksia eivätkä määrä-ajoin ammuttuja yksittäisiäkään,
jollaisia harjautunut sotaväki ampuisi ja jotka olisivat osoittaneet,
millaista kuria uusi päällikkö tahtoi noudatettavan joukoissaan, vaan
silloin tällöin kaukaa ammuttuja muskettien pamahduksia, joihin toiset
vastasivat yksitellen nopeasti ja säännöttömästi toinen toisensa
jälkeen. Katselimme toisiamme hämmästyneinä ja säikähtyneinä. Mitähän
siellä tapahtuikaan?
Ensimmäinen huolemme sulautui tähän uuteen, sillä me unhotimme
melkein kokonaan jäljempänä olevat tykkiveneet ja sen tosiasian, että
matruusit ja merisotilaat saatuaan varmuuden, ettemme olleetkaan
viidakossa, luopuivat juuri nyt hakemisestaan palatakseen laivoihinsa.
Emme ajatelleet sitäkään mahdollisuutta, että tämä toinen pettymys
luultavasti vain lisää vihollistemme katkeruutta meitä kohtaan tehden
heidät vain päättäväisemmiksi saamaan meidät haltuunsa rangaistakseen
meitä. Ainoa päämäärämme oli nyt vain päästä Tumabongiin ottaaksemme
osaa siellä parhaillaan tapahtuviin joko onnellisiin tahi onnettomiin
tapahtumiin.
XII
PAHOJA UUTISIA TUMABONGISTA.
"Pelasta minut... kateellisten ilkitöiltä,
kun he ovat pahansuopia."
_Koraani_.
Noin tunnin kuluttua saimme tuon tutun niemen näkyviimme.
Auringonlaskuun ei ollut enää kuin pari kolme tuntia eivätkä
tykkiveneet olleet näkyvissä. Olimme päässeet niiltä pakoon, mutta
levottomuudessamme saada tietää mitä Tumabongissa tapahtui ei se voinut
ilahduttaa meitä ollenkaan.
Särkän ulkopuolella ei ollut mitään kolmatta tykkivenettä emmekä
huomanneet merkkiäkään vihollisten joukkojen sinne saapumisessa.
Ampuminen jatkui kumminkin melkein yhtämittaa ja sen lomassa kuulimme
nyt taistelevien miesten huutojakin. Nyt huudettiin siellä kuin
riemusta, nyt taasen kuulosti ääni kuin toivottomuuden aiheuttamalta
muskettien paukahdusten lomasta, ja vihreiden puiden yllä leijaili
pieniä valkoisia savupilviä sinistä taivasta kohti puhuen omaa kieltään.
Kierrettyämme niemen saavuimme joen suulle. Siellä ei ollut mitään
vartiovenettä, joka olisi tervehtinyt tahi pidättänyt meitä, eikä
mitään "tervetuloa", ei ystävällistä eikä vihamielistä, lausuttu meille
joen metsäisiltä jyrkiltä rannoilta. Lähestyessämme paikkaa edellisenä
päivänä oli kenraali huomauttanut meille sen sotajohteellisesta
arvosta, koska sieltä voitiin hallita yhtäaikaa sekä lannasta että
jokea. Hän oli selittänyt ensimmäiseksi työkseen rakennuttavansa pienet
patterit kummallekin rannalle, jos nyt nimittäin kylässä sattui olemaan
kenttätykkejä, pieniäkin, tahi niiden puutteessa asettavansa sinne
tarkka-ampujaosaston ampumaan vihollista, joka ehkä koettaa tunkeutua
jokeen veneillä.
Mutta jos siellä nyt olikin miehiä, eivät ne kumminkaan näyttäneet
merkkiäkään itsestään. Aivan ahdistamatta saimme etääntyä virralla,
joka oli yhtä rauhallinen ja autio kuin ranta ja lannaskin. Rannoilla
ei ollut niin sieluakaan eikä äänen värettäkään kuulunut poluilta,
joilla, sitten kuin olimme kiertäneet viimeisen niemekkeen, joka oli
kätkenyt kylän näkyvistämme, ilmestyi muutamia sen asukkaita eteemme.
Kuten niin monet muutkin tagabogilaisten kylät, oli Tumabonginkin
useimmat majat rakennettu joen pohjaan isketyille paaluille. Kylän pari
suurempaa rakennusta, kirkko, jonka sen puolikastilainen pappi nyt
oli hylännyt, ja kunnantalo, oli kumminkin rakennettu lujalle maalle.
Viimeksimainitussa, johon tiesimme eilen Annabel Leestä purettujen
tavarain tulleen sijoitetuiksi, liehui vallankumouksellisten lippu ja
sen ympärillä näytti juuri parhaillaan käynnissä oleva taistelukin
tapahtuvan.
Kunnantalo oli lajinsa luonteenomainen rakennus, johon kylän
viranomaiset kokoutuivat neuvottelemaan, jossa maaherra tahi hänen
apulaisensa istuivat oikeutta tahi kokosivat veroja ja johon vieraat
olivat aina tervetulleet yhdeksi yöksi. Se oli suuri pitkulainen
rakennus raskaine olkikattoineen, joka samalla peitti koko rakennuksen
etusivun pituisen kuistinkin. Ikkunat olivat joko lasittomat tahi
varustettu ohuilla osterinkuoriruuduilla, yleinen tapa maissa, joissa
lasi on kallista ja vaikeasti hankittavaa. Ovi aukeni kuistille, josta
portaitten olisi oikeastaan pitänyt johtaa tielle, mutta ne oli nyt
nostettu syrjään ja kuisti oli vahvasti linnoitettu. Oli niin ollen
selvää, että kunnantalon nykyisiä asukkaita piiritettiin.
Kuistilta, ikkunoista ja jokaisesta tarkoitukseen sopivasta
bambuseinissä olevasta raosta ja halkeamasta näkyi musketinpiippuja,
ja keskeytymättä pamahtelevien laukausten olisi oikeastaan pitänyt
aiheuttaa niin lyhyeltä matkalta suurta mieshukkaa piirittäjien
riveissä. Mutta vaikka ampuminen olikin hirveätä, oli tähtääminen
sellaista kuin se oli — oikein alkuasukasmaista. Olen sittemmin
joutunut näkemään sitä lähempää, kun kaikki on ollut miesten
kylmäverisyyden ja tähtäystarkkuuden varassa, ja olen ymmärtänyt, miksi
kapinaa jatkui niin kauan tässä maassa huomattavimmitta seurauksitta,
kunnes amerikkalaisen laivaston saapuminen muutti äkkiä kaiken.
Toinen puolue näytti lukuisemmalta, hyvin päättäväiseltä, mutta
ei silti erikoisen välinpitämättömältä rakennuksesta tuiskuavaa
tulta kohtaan. Jos vain joku pieni joukko olisi rohkeasti hyökännyt
suoraan tuon paaluille rakennetun rakennuksen alle, olisi se voinut
lattian raoista ampua suoraan puolustajia, joiden olisi ollut pakko
karkoittaa hyökkääjät tikareillaan, koska he eivät olisi voineet
käyttää muskettejaan. Mutta ottaen huomioon, miten helposti syttyvä
tuo rakennus oli, muutamien sinne kerättyjen tavarain räjähtävän
luonteen, sekä piirittäjän että piiritettyjen ajattelemattomuuden ja
nuo lukemattomat kerrat, jolloin nuo huonot pyssyt eivät lauenneet,
ihmettelin vain, ettei koko kylä ollut jo räjähtänyt ilmaan.
Mutta ei mitään harkittua yritystä tehty kumminkaan piiritettyjen
karkoittamiseksi suojastaan tulella, mikä olisi ollut ainoa keino
näissä olosuhteissa. Tämä seikka ja päättäväiset ponnistukset
valloittaa rakennus tuhoamatta sitä, näyttivät meille varmasti, että
piirittäjät tunsivat rakennuksessa säilytettävien tavarain arvon
toivoen pääsevänsä noiden sotavälineiden omistajiksi eikä hävittäjiksi.
Ymmärsimme syyn tähän kaikkeen, huomattuamme, että hyökkäystä johti
ei sen mitättömämpi henkilö kuin Leonin varamaaherra ja tämän paikan
itseoikeutettu päällikkö ennen Valdezin tuloa — Colonel Sebastian
Jeromino Lopez. Sanon johtaja mieluummin kuin päällikkö, sillä hän
luovutti tuon vaarallisen paikan kenelle vain, joka halusi ottaa sen
vastaan, anastaen itselleen arvokkaamman ja turvallisemman aseman
muutamasta läheisyydessä kasvavasta metsiköstä, josta hän kiihoitti
miehiään etenemään uhkauksin, houkutuksin, lyönnein ja lupauksin
tulevista ryöstöistä.
"Halloo!" huusimme kukin kielellämme, mutta yksimielisen uteliaasti
veneemme liukuessa parin aution talon väliseen aukkoon ja nähdessämme
selvästi, mitä kunnantalon edustalla oli tekeillä. "Mitähän tämä
tarkoittaa?"
"Luullakseni on täällä syntynyt kapina", sanoi kapteeni tyynesti.
"Kapinako?"
"Niin. Valdez miehineen on piiritettynä tuolla talossa ja Lopez ja
kaikki muut, jotka hän on voinut houkutella ja pakottaa yhtymään
suunnitelmiinsa, tappelevat saadakseen käsiinsä ampumatarpeet, jotka
merkitsevät valtaa. Katsokaahan nyt!" lisäsi hän, kun jälleen hurja
hyökkäys oli saatu torjutuksi melko vaikeasti ja Lopezin miehet
peräytyivät nyrpeinä ja rohkeutensa menettäneinä neuvotellakseen
johtajansa kanssa. "Luulen heidän nyt ampuneen ruutinsa loppuun. Nyt,
pojat, vetäkää vene maalle, pysykää yhdessä ja seuratkaa minua."