"Eipä tietenkään", vastasi perämies sellaisin ilmein, ettei se tiennyt
hyvää kenellekään miehellemme, joka vain uskaltaisi pyytää sitä..
Tultuamme kannelle huomasimme heti Kasimin ystävineen tyynesti
odottamassa saadakseen puhutella kapteenia.
"Mitä asiaa sinulla on?" kysyi kapteeni lyhyesti.
"Tämä mies, hyvin hyvä mies, tuan, haluaa jäädä laivaan", alkoi Kasim
murteellisella englannin kielellään, mutta nähtyään minut rupesi hän
puhumaan omaa murrettaan, jota ei kukaan muu laivassa oleva valkoinen
mies kuin minä voinut ymmärtää. "Ole niin ystävällinen, tuan, ja sano
kapteenille, että Abdulrahman on hyvä merimies, melkein yhtä hyvä kuin
minäkin", sanoi hän anteeksi annettavalla turhamaisuudella. "Hän tulee
palvelemaan kapteenia uskollisesti ja hyvin, jos hän vain saa jäädä
laivaan, Hän ei halua mitään palkkaa, ainoastaan valkoisten miesten
suojaa, sillä viimeöisen tapahtuman jälkeen ei Manilla ole mikään
terveellinen oleskelupaikka hänelle."
Käännettyäni Kasimin pyynnön purskahti perämies kaikuvaan nauruun.
"Toinen täydellinen merirosvo luullakseni! Minkähänlainen seuraava
onkaan?"
Mutta kapteeni katsoi miettiväisesti tuohon harvasanaiseen
mieheen, joka tuijotti häneen takaisin todellisin malaijilaisin
välinpitämättömyyksin, ikäänkuin hänen ystävänsä kiihkeä pyyntö ei
olisi häneen ollenkaan koskenutkaan.
"No olkoon", sanoi kapteeni vihdoin. "Hän saa jäädä laivaan ja minä
maksan hänelle saman palkan kuin Pitkänmatkan Jussille ja noille
muille."
"Mitä?" huudahti Livingston hyvin levottomasti alkaen tehdä
huomautuksiaan matalin äänin.
"Etkö osaa antaa arvoa vapaaehtoisille, Amos? Mutta minäpä osaan.
Meillä on sellainen työ edessämme, joka vaatii uskollisuutta kaikilta
miehiltämme, ja tästä parista voimme olla kaikissa tapauksissa aivan
varmat."
Ainoastaan Abdulrahmanin suun hermostuneet liikkeet ilmaisivat;
että hän oli hieman liikutettu, sillä hänen kiitoksensa oli tyyni
ja sovinnainen. Kasim katsahti minuun kumminkin niin, että tiesin
kapteenin olleen oikeassa. Hän voi nyt olla aivan varma näistä
miehistä, mutta olisi ollut heidän luonteensa ja tapojensa vastaista,
jos he olisivat lausuneet sen monin sanoin. Tervehdittyään nöyrästi
poistuivat he keulaan päin.
Aamun kuluessa lähestyi Kasim minua sanoen joitakin sanoja kiitokseksi
ja lisäten luottavaisesti: "Tulen varoittamaan sinua, tuan. Pitäkää
Chinin hommia silmällä."
Hän hiipi pois, ennenkuin ennätin kysyä mitään, mutta ymmärsin
tuollaisen vihjauksen arvon ja varoitin perämiestä sellaisin
seurauksin, että kokki sai olla ahkerasti toimessa koko päivän.
Iltapäivällä tuli luoksemme hyvin unisen näköinen tullivirkamies, jonka
kysymyksiin perämies vastasi lyhyesti ja happamesti. Aioimme purjehtia
ensi viikolla eikä meillä ollut laivassa muita kuin oma väkemme.
Kun kapteeni tuli laivaan luullen maissa ollessaan tyynnyttäneensä
viranomaisten uteliaisuuden, annoimme laivamme kuin sattumalta
ajautua muutaman kaapelinmitan etemmäksi niin, että se joutui erään
englantilaisen höyrylaivan ja muutaman saksalaisen prikin väliin, mutta
kumminkin niin kauaksi niistä molemmista, etteivät laivassamme tehdyt
varovaiset työt voineet herättää naapuriemme huomiota, eikä niitä voitu
huomata rannaltakaan, koska nuo molemmat laivat estivät sen.
"Sitäpaitsi", huomautti kapteeni, "eivät he uskalla ampua meitä tänä
iltana senvuoksi, etteivät he halua suututtaa paria ystävällistä
valtaa, ja me olemme jo kaukana, ennenkuin he voivat koettaakaan.
Toivon ainoastaan, ettei tuo tykkivene osaa odottaa meitä Cavitén
edustalla."
Yö oli kirkas, vaikkakin pimeä, ja maatuuli puhalsi niin tasaisesti,
että se oli hyvin suotuisa aikeillemme. Ensimmäinen vahtivuoro oli
minun ja olin valinnut miehikseni Kasimin, Abdulrahmanin ja erään
kanaka-pojan, joka ei osannut puhua espanjan kieltä eikä mitään
malaijilaismurrettakaan. Juuri ennen keskiyötä kuulin käärittyjen
airojen hiljaista loiskinaa ja tuijottaessani kiinteästi laidan yli
pimeyteen huomasin suuren nähtävästi miehiä aivan täynnä olevan veneen
ilmestyvän saksalaisen prikin perän takaa sen unisen vahdin sitä
huomaamatta. Kun vene tuli lähemmäksi, huusin sille hiljaa, jolloin
minulle vastattiin myöskin hiljaa tagalogin kielellä: "Annabel Lee,
olemme tulossa laivaan."
"Odottakaa hieman", sanoin tyynesti ja lähetin Kasimin herättämään
kapteenia, joka lupasi yhden miehen tulla laivaan. Sitten hän kysyi
hitaasti espanjan kielellä:
"Mitä tekemistä teillä täällä on?"
Kysymys oli nähtävästi jo ennakolta määritelty, koska vastaus tuli
nopeasti ja päättävästi: "Ne viisikolmatta haluavat matkustaa
Tumabongiin."
"Hyvä on!" sanoi kapteeni lyhyesti. "Kuinka monta miestä teitä on?"
"Poikani, veljeni ja kymmenen muuta, yhteensä kolmetoista, sillä tuosta
viidestäkolmatta ei ole enempää jäljellä. Oli hyvä, että lopultakin
pääsimme tulemaan."
"Niin, hyvähän se oli", sanoi kapteeni hitaasti. "Käskekää niiden tulla
laivaan."
Kasim ja Abdulrahman seisoivat tyynesti vieressäni, kanakapojan
maatessa keulassa käppyrässä kuin koira ja kuorsatessa rauhallisesti
koko ajan. Kannella ei niin ollen olisi pitänyt olla muita kuin
luettelemani ja sitten vasemmalla puolellani oleva kapteeni ja
tuo vastatullut, joka nojaten laivan partaaseen keskusteli hiljaa
toveriensa kanssa. Mutta Kasim pyörähti äkkiä ympäri, ikäänkuin hän
olisi huomannut jotakin liikettä takanamme. Minä puolestani en ollut
kuullut mitään, mutta katsoin kumminkin taakseni tuijottaen pimeään,
sillä tulemme oli sammutettu jo tunteja aikaisemmin. En kuitenkaan
voinut nähdä mitään ja kaikki oli hiljaista. Kasim hiipi pois hiljaa
kuin kissa, ja minä, koska luulin hänen erehtyneen, palasin paikoilleni
kapteenin viereen tarkastelemaan veneestä juuri laivaan kiipeävien
miesten tummia vartaloita. Seisoessani siinä kuulin kuiskauksen, joka
ilmaisi Kasimin palanneen entiselle paikalleen.
"Siellä oli joku kuuntelemassa, tuan, mutta en saanut häntä kiinni.
Perämies on tulossa kannelle, mutta muuten tuntuu alhaalla olevan
kaikki hiljaista. Tulin takaisin sellaisin luuloin, että minua
tarvitaan, elleivät nämä miehet voi todistaa olevansa niitä, joita he
uskottelevat olevansa."
Sama ajatus oli juolahtanut minunkin mieleeni ja käteni oli
puristautunut taskussani olevan revolverin perän ympärille. Olin
myöskin iloinen huomatessani, että nuo molemmat malaijit, jotka olivat
jotenkin kummallisin tavoin uudistaneet asestuksensa, olivat tarttuneet
tikareihinsa. Kun perämieskin tuli kannelle, oli hänenkin toinen
kätensä epäilyttävästi takin taskussa. Kapteeni sitävastoin seisoi
tyynesti ja aseitta kannattaen kannelle tuomaansa lyhtyä niin että
se valaisi ainoastaan laivan partaan kannen puolta, ja tarkastellen
jokaisen laidan yli laivaan kapuavan miehen kasvoja vähintäkään
hämmästymättä muutamien uusien matkustajiemme jotensakin roistomaisesta
näöstä.
Perämiehen kasvoja kannatti kumminkin tarkastella silloin kun hän
katseli tulijoita. Ensimmäiseksi tullut oli solakka keski-ikäinen
puolikastilainen, tyyni ja herrasmiehen näköinen, ja mies, jonka hän
esitti veljekseen, tohtori Matteo Valdeziksi, ei eronnut suuresti
hänestä käytökseltään eikä näöltään. Hänen poikansa Luiz, joka oli
seuraava, oli noin minun ikäiseni kirkassilmäinen nuorukainen. Nämä
kolme olivat epäilemättä Filippiineillä asuvain sivistyneitten
säätyläisten tyypillisiä edustajia. Mutta kymmenen seuraavaa —
äärettömän likaisia, ryppyisiä, nääntyneitä ja masentuneita raukkoja,
jotka näyttivät meistäkin jo hyvin epäilyttäviltä sidottuine ja
silvottuine jäsenineen, hurjine toivottomine ulkomuotoineen ja hyvine
aseineen — ei ollut mikään toivottava lisä minkään rauhallisen
kauppalaivan miehistölle. Jokaisen kasvoista, olipa hän sitten
alkuasukas tahi puolikastilainen, voitiin huomata, että niiden omistaja
oli joko kapinallinen tahi hylkiö. Nuo miehet olivat kokeneet puutetta
ja vastoinkäymisiä, nälkää ja janoa, voittoja ja tappioita, useammasti
näitä viimeksimainittuja kuin kukaan oikeastaan voi kuvitellakaan,
vaikka muutamat oli saanutkin valtaansa tuollainen kerskaileva
rauhattomuus, joka, kuten sittemmin olen tullut huomaamaan, on
ainoastaan sellaisille ominaista, jotka ovat saaneet maistaa voiton
suloisuutta silloin tällöin. Toisia taasen, heidän vaihtelevista ja
salaisista kasvojensa ilmeistä päättäen, oli jo ahdistettu henkeen ja
vereen asti, eivätkä he tunteneet olevansa missään turvassa. Kuinka
he olivat löytäneet turvallisen kätköpaikan Manillasta tähän aikaan,
en oikein voinut ymmärtää, mutta heidän huomattavaa haluaan saada nyt
poistua sieltä ei voitu epäilläkään.
"Halloo, Moses, millaisia päättömiä tyhmeliinejä me sentään olemme!"
huudahti perämies. "Jos me joudumme myrskyn kynsiin näiden miesten
ollessa laivassamme, on perikatomme melkein varma." Sydämeni sisimmässä
olin minäkin valmis myöntämään, ettei hän ollut niinkään väärässä.
Kun viimeinen oli päässyt laivaan ja kanootti kadonnut jälleen
äänettömästi pimeyteen, kutsui perämies hiljaa kaikki miehet kannelle
nostamaan purjeita. Raa'at oli jo kiinnitetty paikoilleen ja jokainen
väkipyörä, kiila ja reikä oli hyvin rasvattu illalla, samalla kun
kaikki mahdollisuudet oli otettu huomioon, ettei purjeiden levittäminen
synnyttäisi tuota sen työn tavallisesti aiheuttamaa hälinää. Mutta
vaikka kaikki määräykset annettiinkin kuiskaavin äänin ja kaikki
oli hiljaista meidän kiiruhtaessamme paljasjaloin töihimme, tuntui
kumminkin hermostuneista korvistamme kuin jokainen köysien läjähdys,
purjeiden lepattaminen ja köysistössä viuhuva tuuli ilmaisisivat meidät.
Kaikki oli kumminkin hiljaista ympärillämme. Kummaltakin puoleltamme,
erottautuen hämärästi kuin mustat varjot yön tummaa taustaa vasten,
näkyivät nuo molemmat turvalaivamme keinuen pehmeästi aalloilla, ja
kauempana näkymättömällä, julmien tykkien takana olevalla rannalla
oli hiljaista kaupungin asukkaiden nukkuessa rauhallisesti. Tuuli
pullisti purjeemme ja me liu'uimme piilopaikastamme huomaamatta ja
häiritsemättä kuin joku suuri harmaa aave. Niin pitkälle oli siis
siis kaikki hyvin, mutta meillä oli vielä vältettävänä kaksi vaaraa:
tykkivenhe, jonka kiinalainen oli luullut odottavan meitä Cavitéssa,
hallintopiirin satamassa ja asevarastossa noin seitsemän peninkulmaa
alempana lahden rannalla, sekä Corregidor-saarella aivan lahden suussa
olevat patterit, jotka hallitsivat tuon kapean salmen molempia rantoja.
Oliko niitä varoitettu laivamme epäilyttävästä laadusta ja aiotusta
poistumisestamme, vai torkkuivatko niiden sotilaat, kuten ennenkin,
tietämättä ollenkaan, millainen vaara uhkasi lippua, jota he palvelivat?
"No sen saamme nähdä ennen aamua kaikissa tapauksissa", sanoin
itsekseni, hymyillen toivovasti tälle lohduttavalle ajatukselle.
V.
PETOS.
— "Tahdon teille huomauttaa
suorin, selvin sanoin:
Pimeyttä karttakaa
ja turhaa kaikin tavoin!
Kiinalaispakanat ovat omituisia."
_Bret Harte_.
Lukuunottamatta kanakapoikia, jotka nukahtivat mukavasti ja
välittämättä mistään heti kun he saivat olla työttöminä hetkisenkään,
eivät muut Annabel Leessä olevat saaneet sinä yönä nukkua ollenkaan.
Silloin kun emme tehneet työtä nojauduimme laivanpartaaseen tahi
kiipesimme rikiin tuijottaaksemme pimeyteen, ja otaksumisia lausuttiin
erikoisesta asemastamme ja suoranaisista mahdollisuuksistamme.
Luonnollisesti olivat matkustajammekin yhtä levottomat kuin mekin.
Molemmat vanhemmat Valdezit olivat kapteenin kanssa, näyttäytyen
hyviksi luotseiksi heidän molempain niin hyvin tuntemallaan merellä.
Nuori Luiz oli yhtynyt minuun ollen ystävällinen ja utelias,
mutta hyvin hiljainen ja seuraten kaikkia toimiani poikamaisin
mielenkiinnoin. Muut filippiiniläiset olivat kokoutuneet keulaan, jonne
kiinalainen kokkimmekin oli mennyt heitä palvelemaan parhaansa mukaan.
Milloin toi hän jollekin jotakin virvoittavaa, milloin hautoi hän
jotakin ärtynyttä haavaa puhellen koko ajan ystävällisesti omituista
mongerrustaan, jossa oli sanoja kymmenistä kielistä.
Abdulrahman ei ollut milloinkaan kaukana kiinalaisesta, lähestyen
kumminkin silloin tällöin ruorissa olevaa Kasimia. Kerran sattuessani
aivan heidän lähelleen kuulin palasen heidän keskustelustaan.
"Jos vain uskaltaisin käyttää tikariani, ei meillä olisi nyt eikä
vastakaan mitään pelättävää häneltä", kuului Abdulrahman sanovan
kiihkeästi.
"Sellainen ei käy nyt laatuun", vastasi Kasim synkästi. "Valkoisten
miesten tapa ei ole sellainen, ja me olemme nyt heidän palvelijoitaan."
"Halloo, mitä tämä on?" ajattelin itsekseni. "Ketähän tuo villi malaiji
haluaisi nyt pistää tikarillaan? Onko perämies sittenkin oikeassa,
että olemme ottaneet laivaamme pari verenhimoista roistoa, jotka ovat
valmiit pahoihin töihin?" Minut kutsuttiin kumminkin kokkaan, ennenkuin
ennätin saada näihin kysymyksiin tyydyttävät vastaukset.
Tuuli pysyi aina vain samanlaisena, se kuljetti laivaa noin kuuden
solmun nopeudella, ja Manilla oli jäänyt jo kauas taaksemme. Olimme
niin ollen sivuuttaneet patterin, joka oli näkymättömänä mutta
uhkaavana Cavitén vieressä, jossa olimme luulleet tuon pelätyn
tykkiveneen odottavan meitä. Suurin vaara oli kumminkin vielä jäljellä.
Aivan Manillan lahden kaulamaisessa suussa oli pieni Corregidor-niminen
saari pattereineen, ja me lähestyimme juuri sen ja mantereen välistä
kapeata salmea. Olimme kyllä kuulleet, että saaren tykit olivat
vanhanaikaiset ja pienireikäiset, mutta se ei vaikuttanut suuriakaan
asiaan. Meillä ei ollut mitään syytä pelätä, että espanjalaiset
tykkimiehet koettaisivat tähtäämistaitoaan meihin, mutta jos he kerran
avaavat tulen meitä vastaan, tehottomankin, heräävät mantereen puolella
olevat vihollisemme ja sähköttävät Cavitésta tykkiveneen tahi pari
ajamaan meitä takaa. Tämä oli meistä kohtalokkainta, sillä vaikka me
hyvällä tuulella voimmekin uhmata noita pieniä aluksia, jotka oli
luultu tarpeeksi päteviksi näille vesille, niin voittavat ne meidät
kumminkin yhteisvoimin, jos tuuli sattuu tyyntymään.
Olimme kuulleet kerrottavan, että etelänpuoleisen salmen mantereen
puoleiselle rannalle oli rakennettu toinen patteri, joten kapteeni
päätti purjehtia pohjoisesta salmesta, pysytellen niin lähellä
manteretta ja niin kaukana saaresta kuin suinkin. Nyt oli alituinen
luotaaminen aivan välttämätön, ja perämies rupesi hommiin ottaen
Abdulrahmanin avukseen. Saari tyynnytti hieman tuulta ja minä
olin juuri mastossa kiinnittämässä koortinkeja, kun kuulin nopean
loiskahduksen aivan kuin joku mies tahi joku muu raskas esine olisi
pudonnut laivasta mereen.
"Putosiko raaka vai mikä se oli?" huusivat sekä kapteeni että
perämies hiljaa. Jälkimmäisen matala ääni ilmaisi kumminkin sellaista
suuttumusta, ettei se ennustanut hyvää moisen laiminlyönnin
aiheuttajalle.
"Ei, läiskähdys kuului sieltä alhaalta", vastasin, ja lopetettuamme
nopeasti työmme laskeuduin miesten kanssa kannelle.
Siellä vallitsi täydellinen hillitty sekasorto ja hämmennys kaikkien
kokoutuessa perään ja tuijottaessa pimeyteen, josta ei voitu erottaa
muuta kuin laivan vanaveden valkoiset vaahtokuplat. Tehtiin kysymyksiä,
joihin ei saatu vastausta, ja ensimmäiset sanat, joihin kiinnitin
tarkempaa huomiota, lausui ruorissa oleva Kasim.
"Abdulrahman, veljeni, sano minulle totuus! Tapoitko hänet ja heititkö
ruumiin mereen?"
"En, veljeni. Tiedäthän heidän kieltäneen sellaista tekemästä ja minun
on toteltava määräyksiä."
"No niin. Mutta missä hän nyt on?"
"Ah!" Abdulrahman tunkeutui joukkoon katsellen jokaisen kasvoja
tarkasti. Sitten hän huudahti: "Ehkä alhaalla. Valkoiset miehet ovat
luultavasti lähettäneet hänet sinne", lisäsi hän kiiruhtaen kannen alle.
"Onko joku mies pudonnut mereen?" kysyi kapteeni kärsimättömästi
alkaen lukea miehiään ja käskien herra Valdezin tekemään samoin. Mutta
ennenkuin puoletkaan miehistä oli huudettu esiin, tuli Abdulrahman
hengästyneenä ja vapisten takaisin ollen melkein hulluna jännityksestä
ja raivosta ja syyttäen itseään.
"Voi! Nyt se on tapahtunut! Hän on paennut! Syökööt hait hänen
ruumiinsa ja viekööt meripeikot hänen sielunsa. Unhotin hänet
hetkeksi, tyhmä ja hullu kun olen, ja hän käytti tilaisuutta hyväkseen
paetakseen."
"Hän? Ketä tarkoitat?" huusin, sillä päällikköni käskivät minun tulkita
miehen sanat. Molemmat malaijit olivat nimittäin niin kiihdyksissä,
etteivät he voineet puhua muuta kuin omaa kieltään.
"Chin, tuo petturi", vastasi Kasim. Sitten hän sanoi vihaisesti
ystävälleen: "Otaksuin, että pidit häntä silmällä, Abdulrahman, mutta
petit luottamukseni."
"Niin, se on totta", sanoi Abdulrahman jälleen, ja riisuen jakkunsa
yritti hypätä mereen. Kapteeni sai kumminkin häntä käsivarresta kiinni.
"Mitä aiot tehdä?" kysyi hän ankarasti.
"Haluan seurata häntä. Tahdon tappaa hänet tuolla mustassa vedessä!"
raivosi malaiji.
"Se on liian myöhäistä, et saa häntä enää kiinni, sillä hän on jo
päässyt turvaan", sanoi kapteeni vetäen hänet pois laivan partaalta.
Kasim, jolla aina näytti olevan suuri vaikutusvalta kansalaiseensa,
toisti hänen sanansa.
"Miksi et antanut minun tappaa häntä silloin kun halusin?" huusi
Abdulrahman katkerasti.
"Senvuoksi, ettei se saanut tapahtua. Kapteeni ei olisi sallinut
sellaista. Valkoiset miehet olisivat sanoneet sitä murhaksi, ja
niin sai tuo petturi elää kavaltaakseen meidät kaikki. Luulin sinun
kumminkin pitävän häntä silmällä, veljeni."
"Ei se minunkaan syyni kokonaan ollut", vastasi Abdulrahman nöyrästi.
"Tämä valkoinen herra tässä lähetti hänet kannen alle huolimatta
varoituksestani."
"No, mitä hän sanoo?" kysyi vanha Livingston tiukasti, ymmärrettyään,
että hänestä puhuttiin. Sitten kuin olin selittänyt hänelle, mitä oli
kerrottu, sanoi hän peittelemättä: "Peijakas, kuinka ihminen sentään
voi olla tyhmä! Unohdin varoituksesi ja lähetin tuon roiston hakemaan
silmälasejani alhaalta. Toivon, että voisin ampua palan lyijyä hänen
nahkaansa!" lisäsi hän sormitellen revolveriaan uhkaavasti.
"Ja kohdistaa patterin tulen meihin", vihjaisi kapteeni kuivasti.
"Onnettomuus on nyt kerran tapahtunut, mutta luulen haikalojen
hienontavan hänet, ennenkuin hän ehtii maihin. Otaksutko hänen
tietävän, minne olemme matkalla?"
"En, jollei hän saanut kuulla sitä joltakin noista kirotuista
filippiiniläisistä tuolla. Hän on häärännyt, hitto hänet vieköön,
heidän ympärillään koko yön, paitsi silloin kun pidin häntä luonani",
ja tuo vanha tulinen mies alkoi kiroilla ja sadatella kokkia,
matkustajia, laivaa ja kaikkia siihen kuuluvia.
"Sinun ei tarvitse enää ollenkaan kiroilla", sanoi kapteeni tyynesti.
"Tykkivenheet lähtevät vasta aamulla ajamaan meitä takaa, sillä
espanjalaiset eivät viitsi tänä yönä ryhtyä mihinkään, semminkin kun
Lubangin ja mantereen välillä on paljon kareja, joille he saattaisivat
ajaa. Meidän on senvuoksi hyödyttävä tästä yöstä niin paljon kuin
suinkin. Olemme sivuuttaneet Corregidorin nyt, joten voimme nostaa
ylimmät purjeemme." Olimme nimittäin tähän asti purjehtineet ainoastaan
alimmilla purjeilla, jottei laivaamme voitaisi huomata tummaa maata
vasten. "Kun nostamme kaiken vaatteen, jonka laivamme kestää, niin on
vauhtimme avoimelle merelle päästyämme melkoinen."
Tuuli puhalsi vinhasti maista, ja huojuen purjeittensa painosta pisti
pieni hyvä laivamme keulansa aaltoihin kiitäen hurjasti tuulessa ja
hypellen kuin elävä eläin pelastuttuaan vaarasta. Olimme jättäneet
nukkuvat tykit ja vahdit kauas taaksemme, ja rannikon tummien
ääriviivojen näkyessä toiselta puoleltamme pääsimme lopultakin lahdesta
eteläisen mantereen edustalla aaltoilevalle avonaiselle merelle,
kiitäen eteenpäin ainakin vapauden, ellei elämämme puolesta.
VI.
KUINKA KAPINALLISIA TEHDÄÄN.
"Kapinoida tyranneja vastaan on Jumalan tahto."
(_Erääseen vanhaan Jamaikasta löydettyyn tykkiin
kaiverrettu tunnuslause_.)
Pitäen kiinni entisestä kuvauksestani Luzonista, jolloin vertasin sitä
omituisella pyrstöllä varustettuun kalaan, on minun nyt todettava,
että määräpaikkamme oli juuri lähellä tuota kohtaa, jossa pyrstö yhtyy
muuhun ruumiiseen kapealla vuorisella kannaksella.
Ennen kapinan alkua eivät ketkään muut, paitsi sen muutamat
tusinat alkuasukkaat, jotka kaikki olivat puolikastilaisia, ja sen
piiripäällikkö olleet kuulleet puhuttavankaan Tumabongista. Se
oli likainen kalastajakylä, jota eräs Laguimano-särkän ulkoneva
nokka suojeli myrskyiseltä mereltä. Sen pohjoisella puolella oleva
kukkulajono oli melkein yhtä tarpeellinen varjelemaan sitä niiden
takana olevan maakunnan puolueriidoilta. Särkän maanpuolella oleva
vesi oli täynnä kaloja ja kylän takana olevat pellot hankkivat sen
asukkaille toista tukevaa ravintoa, riisiä. Bamburuo'oista ja palmuista
rakennettiin taloja, huonekaluja, veneitä ja muita välttämättömiä
kapineita. Kylän läpi virtasi vielä leveä joki, ikäänkuin vartavasten
tuodakseen sen asukkaille riittävästi juomavettä. Niin, heillä oli
kaikkea, mitä he tarvitsivatkin, ja voiko ihminen silloin pyytää
enempää.
Eräänä kylän asukkaille onnettomana hetkenä sattui muudan
kapinanjohtaja tulemaan sinne, ja huomattuaan paikan aseman
strateegisesti merkitykselliseksi päätti hän tehdä siitä ympäröivään
maakuntaan kohdistuvien liikkeiden tukikohdan. Vuoristo suojattuine
solineen sopi hyvin pitämään espanjalaiset yhtä helposti loitolla
kuin espanjalaiset olivat tähän asti pitäneet alkuasukkaita
sisäänsuljettuina. Särkän sisäpuolella oli erinomainen satama olipa
sitten ilma millainen hyvänsä pienille alkuasukasten laivoille, ja
ulkopuolella suotuisilla ilmoilla voi suurikin laiva purkaa sellaisen
lastin, johon ei sisältynyt suuria tykkejä, etu, jolle kapinalliset
osasivat antaa arvoa, suuriin veneihin, joilla se sitten tuotiin
maihin. Sellaiset asukkaat, joita ei oltu pakotettu liittymään
kapinallisiin tahi joita ei ennen oltu kutsuttu sotapalvelukseen
kuninkaallisiin joukkoihin, rakensivat varastohuoneita, purkivat
rahtilaivoja niiden saavuttua satamaan, leikkasivat viljaa, kuivasivat
kalaa vallankumoukselliselle armeijalle ja vahtivat alituisesti
läheisyydessä risteilevien hallituksen laivain liikkeitä.
Kapinallisten joukkojen keskinäisestä yhteydestä, niiden asiamiesten
toimista maalla ja salaisten välittäjäin hommista Manillassa
ja Iloilossa pidettiin huolta vakoilijoiden avulla, eikä voitu
epäilläkään, että juuri sellaisilta oli tuo silmäpuoli kiinalainenkin
kuullut, ettei Tumabongia juuri silloin pidetty silmällä, joten me
voimme turvallisesti purkaa lastimme ja viedä matkustajamme sinne.
Olimme huomanneet itsekin, miten huolimattomasti Manillan lahden
rannoilla olevat patterit ja vahtilaivat suorittivat tehtäväänsä,
ja ellei kiinalainen kokkimme olisi kavaltanut meitä, olisi ollut
melkein varmaa, että tehtävämme olisi onnellisesti suoritettu maakunnan
viranomaisten siitä mitään tietämättä. Varmaa on kumminkin, että
tuhansia pyssyjä, suuria määriä ampumatarpeita ja muita tarpeellisia
tavaroita ja paljon maastakarkoitettuja vietiin maihin saaren eri
osiin viranomaisten siitä mitään tietämättä ja huolimatta monista
sotalaivoista ja muista saaristossa olevista sotilaallisista
laitoksista.