Howland kuuli Jeanin pysähtyvän oven ulkopuolelle. Seurasi hetken
hiljaisuus, ikään kun tulija olisi odottanut kuulevansa jotain liikettä
sisältä.
-- Hyvää päivää, herra! Jean huudahti sitten iloisesti, astuessaan
sisään. -- Onko mahdollista, että te ette herännyt, vaikka koirani
haukkuivat niin vietävästi ja --
Croisset silmäsi tyhjää vuodetta. Howland huomasi, että iloisesta
tervehdyksestä huolimatta hänen kasvonsa olivat merkillisen kalpeat.
Enempää ei Howland kuitenkaan ehtinyt tutkia häntä, sillä samassa hän
heittäytyi koko painollaan mitään aavistamattoman Jeanin kimppuun, ja
molemmat kaatuivat lattialle. Mitään rimpuilua ei nyt tarvittu, sillä
Jean makasi aivan hiljaa selällään, käsivarret levällä sivuilla, ja kun
Howland oli istahtanut jalat levällään hänen päälleen, niin että hän
polvillaan painoi Jeanin käsivarsia, hän alkoi selvittää köyttä, jonka
hän oli siepannut käteensä rynnätessään ovelle. Mutta Howlandin selän
takana kohosivat äkkiä Jeanin jalat. Salaman nopeudella ne kietoutuivat
rautaisten käsivarsien tavoin Howlandin kaulan ympärille ja heittivät
samassa hänet voimakkaasti läheistä seinää vasten. Howland nousi
karjuen, ja keskellä lattiaa seisoi Jean Croisset, turkki riisuttuna,
kädet nyrkissä ja silmissä turmion säihke. Mutta se katosi kuitenkin
pian, ja kun hän lähestyi Howlandia kohotetuin olkapäin, hänen
huulilleen ilmestyi leveä hymy. Howland hymyili takaisin ja meni häntä
vastaan. Heidän hymyssään ei kuitenkaan ollut leikkiä eikä
ystävällisyyttä. Molemmat olivat huomanneet toistensa äskeisen kasvojen
ilmeen, ja he ymmärsivät, mitä tämä hetki merkitsi.
-- Minä luulen, että minä nyt tapan teidät, herra, Jean sanoi hiljaa.
Hänen äänessään ei huomannut mitään värähtelyä, ei mitään liikutusta.
-- Minä ajattelen, että minun on nyt surmattava teidät. Olinpa sen
melkein päättänytkin palatessani tänne. Jumalan oikeuden nimessä minä
otan teidät hengiltä!
Molemmat miehet kiersivät lattiaa, niin kuin pedot luolassaan, Howland
nyrkkeilijän asennossa, Jean olkapäät kohotettuina ja ojennetuin
käsivarsin, ja koko hänen ruumiinsa paino lepäsi hänen varpaillaan.
Äkkiä hän syöksyi Howlandin kurkkuun.
Salamana Howland väistyi vähän ja iski Jeania nyrkillään päähän, niin
että tämä lyyhistyi lattialle. Puolittain taintuneena Croisset nousi
kuitenkin nopeasti ylös. Hän oli nyt ensi kerran tekemisissä
järjestelmällisesti harjoitelleen vastustajan kanssa. Hän oli aivan
hämmästynyt, huumeessa. Jälleen hän heittäytyi vastustajansa kimppuun,
ja sai taaskin heikentävän iskun. Mutta tällä kertaa hän kuitenkin jäi
jaloilleen.
-- Nyt minä olen vakuuttunut siitä, että tapan teidät, hän sanoi yhtä
rauhallisesti kuin äskenkin.
Hänen äänessään oli kamala sävy. Hän ei ollut kiihtynyt. Hän ei
pelännyt. Hän ei tarttunut vyönsä alla olevaan aseeseen. Howlandin
huulilta katosi hymy, kun Jean kierteli hänen ympärillään. Howland ei
ollut koskaan tapellut sellaisen miehen kanssa kuin nyt; hän ei ollut
milloinkaan nähnyt noin järkkymättömän rauhallista vastustajaa. Jeanin
silmien säihke syttyi taas ja kasvoi. Hänen poskillaan alkoi palaa
kaksi tummanpunaista pilkkua, ja hän naurahti hiukan, kun hän taas teki
hyökkäyksen ja Howland iski vastaan -- mutta osumatta. Croisset tiesi
nyt, mitä hänellä oli odotettavissa, ja myöskin Howland tiesi, mikä
häntä uhkasi.
-- Minä aion tappaa teidät, Jean sanoi jälleen.
Tähän saakka oli Howlandkin ollut levollinen. Hän tiesi, että
itsensähillitseminen oli sama kuin puoli voittoa. Mutta nyt alkoi
hänessä kiehua viha. Jeanin silmien välke alkoi suututtaa häntä; hänen
valkoiset hampaansa ja hänen röyhkeä varmuutensa sai nuoren insinöörin
raivoon. Ranskalainen ei enää hyökännyt; hän odotti nyt vastustajansa
liikettä.
Howlandin lihaksia alkoi särkeä, ja hän hengitti kiivaasti, mutta
ponnistellen -- kun sitävastoin Croisset oli aivan levollinen.
Howlandin onnistui saada Jean peräytymään tulisijan luo, pöydän taakse,
kaksi kertaa huoneen ympäri, mutta turhaan hän koetti saada tätä
ajetuksi johonkin sopivaan nurkkaan, missä voisi antaa hänelle
tainnuttavan iskun.
-- Minä aion tappaa teidät, Croisset mutisi jatkuvasti.
Howland antoi käsivarsiensa vaipua alas ja sormiensa herpaantua, ja hän
hengitti läähättäen. Hän tiesi vielä muutamia uusia nyrkkeilytemppuja
-- ja niihin hän nyt luotti. Hän vetäytyi erääseen nurkkaan, ja Jean
seurasi häntä salamoivin silmin ja jännitetyin lihaksin.
-- Nyt, herra, minä tapan teidät, hän sanoi hiljaa. -- Nyt väännän
niskanne nurin.
Howland asettui selkä seinää vasten. Croisset'n huulilla leikki
halveksiva hymy, hänen katsoessaan vastustajaansa. Sitten hän syöksyi
Howlandin kimppuun, mutta samassa kun hänen sormensa hapuilivat tämän
kurkkua, kohotti tämä nopeasti oikean käsivartensa ja antoi
vastustajalleen kamalan iskun leuan alle. Ääntä päästämättä Jean vaipui
lattialle. Tultuaan tajuihinsa viittäkymmentä sekuntia myöhemmin hän
huomasi olevansa sidottu ja Howlandin seisovan vieressään.
-- Hyvä Jumala, se oli hyvä läimäys! hän läähätti, vedettyään pari
kertaa syvään henkeään. -- Tahdotteko opettaa minulle sen tempun,
herra?
-- Nouse! Howland käski. -- Minulla ei ole yhtään aikaa hukattavana.
Hän tarttui ranskalaista kainaloista ja auttoi hänet tuolille istumaan.
Sitten hän otti Jeanilta aseet ja oman revolverinsa ja alkoi pukeutua.
Pukeuduttuaan hän virkkoi:
-- Tiedätkö, Croisset, mitä nyt tapahtuu? Tiedätkö, että kaikesta
siitä, mitä sinä ja ne muut ovat minulle tehneet, pääsette vähintään
kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Käsitätkö, että minä aion toimittaa
sinut viranomaisten huostaan, ja heti päästyämme Wekuskoon, lähetän
miehiä ajamaan takaa sinun ystäviäsi.
Jeanin laihat kasvot kävivät harmaan kalpeiksi.
-- Suuri Jumala, ettehän te voi sitä tehdä!
-- Ettenkö voi! Kyllä, sinun suuren Jumalasi nimessä, minä voin. Ja
miksi en? Siksikö, että Meleese on ryövärijoukon mukana? Oh, sinä olet
hullu, rakas Jean! Minuthan on koetettu surmata monta kertaa. Sinä sait
minut valtaasi. Nyt on minun vuoroni. Minä vannon, että jos minä otan
sinut mukaani Wekuskoon, saamme satimeen koko joukon.
-- Jos, herra?
-- Niin -- jos!
-- Ja se "jos" -- Jeanin pää painui rintaa vasten.
-- Se riippuu sinusta, Jean. Joko minä otan sinut mukaani Wekuskoon ja
jätän sinut viranomaisten käsiin ja lähetän tarpeeksi suuren joukon
ajamaan takaa roistoja -- tai sinä viet minut Meleesen luo. Kummanko
vaihtoehdon valitset?
-- Minäkö veisin teidät Meleesen luo, herra?
Howland nousi ja hänen äänensä värähteli liikutuksesta.
-- Jos viet minut Meleesen luo ja vannot tottelevasi minua, minä en tee
mitään pahaa sinulle enkä ystävillesi.
-- Entä Meleese -- Jeanin katse synkistyi -- ette kai aio tehdä
hänellekään pahaa?
-- Hänelle! Howland voi tuskin olla nauramatta. -- Hyvä Jumala, oletko
sinä sokea, mies, kun et käsitä, että minä teen kaiken juuri hänen
tähtensä? Minä sanon sinulle, että minä rakastan häntä ja että olen
valmis kuolemaan taistelussa hänen takiaan. Tähän saakka minulla ei ole
ollut tilaisuutta. Sinä ja ystäväsi olette käyttäytyneet kavalasti
minua kohtaan, Croisset, vainoten minun henkeäni. Mutta nyt se on
lopussa. Ymmärrätkö? Sinä viet minut Meleesen luo, tai muussa
tapauksessa ei jää mitään jäljelle sinusta eikä ystävistäsi. Minäkö
tekisin hänelle pahaa! Howland nauroi taas. -- No, Jean, mitä olet
päättänyt?
Ranskalaisen silmissä välkkyi kylmä kiilto. Harmaa kalpeus katosi hänen
kasvoiltaan, ja hänen suunsa vetäytyi arvoitukselliseen hymyyn.
-- Erehdytte muutamista seikoista, herra. Tähän päivään asti minä olen
taistellut puolestanne enkä teitä vastaan. Mutta nyt annatte minulle
yhden ainoan mahdollisuuden. Minä vien teidät Meleesen luo, ja se
merkitsee --
-- Hyvä! Howland keskeytti hänet.
-- No, no, eipä niin hyvä kuin luulette! Se merkitsee, että ette palaa
sieltä milloinkaan, herra. Kuolemanne on siellä varma.
Howland kiirehti tulisijan luo.
-- Oletko nälkäinen, Jean? hän kysyi ystävällisesti. -- Älkäämme
riidelkö! Sinulla on ollut hauskaa kustannuksellani -- nyt on minun
vuoroni. Oletko jo syönyt aamiaista?
-- Olin ajatellut saavani syödä sen teidän kanssanne, Jean sanoi
katkeran leikkisästi.
-- Sitten -- sitten kun minä olisin antanut sinulle ruokaa,
ajattelit tappaa minut, Howland sanoi nauraen, pannessaan suuren
poronlihakimpaleen hellalle paistumaan. -- Olet aika vekkuli!
-- Teidät pitäisi surmata!
-- Sen olet sanonut minulle jo ennenkin. Kun tapaan Meleesen, saan
tietää syyn siihen, -- ellen --
-- Ellette?
-- Niin minä tapan sinut, Jean. Olen juuri päässyt selville siitä, että
sinut pitäisi tappaa. Jos siellä, minne me nyt lähdemme, Croisset, joku
kuolee, niin kyllä se olet juuri sinä.
Jean oli vaiti. Hetken kuluttua Howland pani pöydälle leipää,
poronpaistia ja suuren kannullisen kahvia. Sen jälkeen hän meni Jeanin
luo ja vapautti hänen kätensä. Istuessaan toisella puolella pöytää hän
viritti revolverin ja asetti sen lautasensa viereen. Jean irvisti
hiukan ja kohautti olkapäitään.
-- Tästä on leikki kaukana, Howland sanoi varoittaen. -- Jos minusta on
tarpeellista ampua sinut, niin teen sen epäilemättä. Varo siis
herättämästä epäluuloja!
-- Minä tyydyin vain kunniasanaanne, Jean sanoi pistävästi.
-- Tyydyn minäkin sinun sanaasi jossain määrin, Howland sanoi, kaataen
kahvia kuppeihin. Äkkiä hän tarttui revolveriinsa. -- Et ole koskaan
nähnyt minun ampuvan, Croisset. Näethän tuolla seinällä naulassa kupin?
Kolme kertaa Howland ampui sen läpi erehtymättä. Sitten hän katsoi
hymyillen Jeaniin.
-- Annan sinun käyttää käsiäsi ja jalkojasi -- paitsi yöllä, Howland
sanoi.
-- Hyvä Jumala, voitte olla minun suhteeni rauhallinen. Annan sanani
siitä, että olen kauniisti.
Aurinko oli jo korkealla, kun Croisset meni ulos. Hänen rekensä ja
koiransa olivat sadan askeleen päässä talosta ja Howlandin ensimmäisenä
tehtävänä oli ottaa haltuunsa Jeanin pyssy ja korjata siitä pois
patruunat. Kun he sitten olivat lähtövalmiina, Croisset kääntyi
puolittain insinöörin puoleen.
-- Herra, hän sanoi hiljaa, -- en voi sille mitään, että pidän teistä,
vaikka minun olisi jo kauan sitten pitänyt surmata teidät. Toistan
vieläkin, että jos lähdette pohjoiseen, teillä on sadasta yksi
mahdollisuus välttää kuolema. Vakuutan, että jopa puut kaatuvat siellä
teidän päällenne -- ja että korpit nokkivat teiltä silmät. Ainoa
onnellinen mahdollisuus, herra --
-- Sitä juuri aion käyttää, Howland sanoi varmalla äänellä.
-- Aioin sanoa, Jean sanoi levollisesti, -- että sikäli kuin niitä,
jotka eilen lähtivät Wekuskosta, ei ole kohdannut mikään onnettomuus,
on sekin ainoa mahdollisuus hävinnyt. Jos palaatte etelään, henkenne on
turvassa. Jos taas lähdette pohjoiseen, olette kuoleman oma.
-- Kai siellä sentään on jotain hauskaa, Howland sanoi nauraen. -- Kas
niin, Jean, hoputa koiriasi!
-- Minun mielestäni olette hullu -- mutta rohkea mies, Croisset sanoi,
läiskäyttäen ruoskaansa vetokoirien keltaisten selkien yli.